BLOGI 43
23.3.2015

Saari kartalla ja kartta saarella

”Saari sijaitsee Mussalon lounaiskärjen tuntumassa osittain Pyhtään kunnan, osittain Kotkan kaupungin alueella. Vain noin 50 m levyinen salmi eroittaa saaren Mussalon Sarvenniemestä. Itä- ja pohjoispuolella on suhteellisen suojaisa poukama, kun sen sijaan lännessä ja etelästä rantoja huuhtovat Äyspäänselän aallot. Saari on Kymen lääninhallituksen 5. syyskuuta 1972 annetulla päätöksellä rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.” Näin kuvaa appiukkoni Sten Stenius tarinamme päähenkilöä vuonna 1984 julkaistussa tutkimuksessaan SELVITYS RAUHOITETUN SAARISTOKASVIALUEEN PUTKILOKASVEISTA.

Saari on viralliselta nimeltään Sarvenniemenkari, mutta me kusumme sitä nimellä Sarvikari. Asetelma on edelleen jokseenkin sama kuin peruskartassa vuodelta 1988. Tosin Santalahden lomakylä on laajentunut huomattavasti suositun uimarannan pohjoispuolella. Täyden palvelun leirintäalue mökkeineen ja kahviloineen on useamman kerran valittu Suomen parhaaksi.  Täällä  asuu teltoissa viikon verran joka vuosi syyskuussa parisataa urugualaista arkkitehtiopiskelijaa Euroopan kiertueellaan. He ajavat mantereen halki Pariisista vuokratuilla autoilla (useita kymmeniä) ja jatkavat täältä busseilla Pietariin. Leirintäalueen ympärillä on Santalahden golfkenttä ja rannan tuntumassa tuntumassa pieni hotelliravintola. Ristikatkoviiva osoittaa ulkosaariston ja sisäsaariston rajan.

Saaren ja lomakylän välissä on Pitkänperänvuorten aarnimetsäksi luokiteltu alue, joka yleiskaavassa on virkistysaluetta. Siirtolohkareiden kansoittamassa satumetsässä ja silokalliorannoilla kiertelee luontopolku. Sarvenniemen ja Pitkäperänvuorten välissä on kapea vuonomainen Pitkänperänpohja, jossa jatkosodan aikana oli suojaisessa ankkurissa kolme saksalaisten sotalaivaston alusta. Tästä ajasta kertovat jyhkeät laivojen kiinnitysrenkaat molemmin puolin vuonoa kallioseinämissä  Rannalla aivan veden äärellä on yhä käytössä vanha lähdekaivo. Sinne – kuten Sarvenniemeenkään – ei johda ajotietä. Moottoriveneellä saareen on tultava Santalahden pienvenesatamasta asti.

Sekaisin kasveista

Appiukkoni rakkain harrastus musiikin ohella oli luonnosuojelu ja kasvit. Koko elämänsä ajan hän kokosi herbaarioita ja kypsemmällä iällä rauhoitti kymmeniä suojelukohteita Kymenlaaksossa. Omistamallaan saarella hän saattoi 66-vuotiaana lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla – perustaa jälleen uuden luonnonsuojelualueen ja kerätä muutamia uusia herbaarioita.

Tutkimustaan varten tohtori jakoi saaren 10 x 20 m ruutuihin, jotka on merkitty rautapaaluilla maastoon. Kenttätutkimuksia hän teki millimetripaperilla ruutu kerrallaan skaalassa 1:100. Tässä vaiheessa tulin kuvaan mukaan ja piirsin kartan saaresta 1:500. Tutkimuksen idea oli selvittää missä ruudussa mikin saaren putkilokasvi esiintyy ja miten vuosien varrella levinneisyysalueet muuttuvat.

Putkilokasvi tarkoittaa kaikkia kasveja sammalia ja jäkäliä lukuunottamatta. Näitä Pappa Stenius löysi saarelta 116 lajia. Saaren kirjaston luonnontieteellisessä osastossa on vino pino kansioita Steniuksen saariselvityksestä. Herbaarioiden ja leveinneisyyskarttojen lisäksi on paljon hänen ottamiaan valokuvia saaren luonnosta.

Tempo allegro vivace ma non troppo

Sten Stenius oli monipuolinen persoona. Perheen omakotitalossa isännällä oli kolme työhuonetta; kirjasto, valokuvalaboratorio ja silmälääkärin vastaanottohuone sekä lisäksi flyygeli olohuoneessa. Stenius on säveltänyt noin 30 teosta. Enimmäkseen yksinlauluja pianon säestyksellä mm. Eino Leinon, Gustav Frödingin, Nils Ferlinin ja P. Mustapään runoihin. Mielestäni paras teoskokonaisuus on Gripenbergin 10-osaisen runosarjan sävellys SÅNGERNA TILL LINDAGULL. Se on esitetty ainakin pari kertaa yleisradiossa. Matti Lehtisen laulamana vuonna 1952 ja Kari Wileniuksen esittämänä 1976. Tuotannossa löytyy myös joululauluja, virsi,  pianotrio, menuetteja pianolle, LIONS-KANTAATTI sekä KEVÄTIDYLLI JOUSIORKESTERILLE. Viimemainitun lääkintäkapteeni Stenius sävelsi sunnuntaisin palvellessaan sodan aikana Mikkelin sotilassairaalassa. Aktiivinen tohtori opetti laulua ja biologiaa Kotkan ruotsalaisessa yhteiskoulussa, anatomiaa sairaanhoitajakoulussa sekä piti luontopalstaa ja kirjoitti musiikkiarvosteluja Kymen sanomiin. Meininki Steniusten talossa oli vähän niinkuin Ainolassa. Kun Pappa oli kotona ei kukaan saanut soittaa pianoa tai laulaa.

Talon emäntä sairaanhoitaja Vesta Stenius puolestaan oli jatkosodassa ensin Itäisen rannikkotykistorykmentin ylihoitaja. Myöhemmin hän oli järjestämässä lasten siirtoja Ruotsiin ollen lennoilla mukana. Sodan jälkeen hän oli aluksi perustamassa apuhoitajakoulua Helsinkiin ja toimi sen jälkeen Kymenlaakson sairaanhoitajakoulun opettajana ja oppilaskodin johtajana.

 

Pyhät reviirit

Suorittaessan kasvitutkimuksiaan saarella yli satakiloinen tohtori Stenius harppoi ryminällä saarta ristiin rastiin. Tässä vaiheessa hän ei tullut ajatelleeksi, että saari on suojelun arvoinen myös linnuston puolesta. Saarella pesii tai on pesinyt ainakin seuraavia lajeja. Kyhmyjoutsen, kalalokki (noin 20 paria), selkälokki, harmaalokki, kalatiira, lapintiira, meriharakka, sinisorsa, haahka, tukkasotka, isokoskelo, tukkakkoskelo, silkkiuikku, karikukko, rantasipi, mustarastas, kivitasku, västäräkki, talitiainen, sinitiainen, peippo, kirjosieppo, harmaasieppo, haarapääsky ja uunilintu. Lähes päivittäisiä vierailijoita kesäisin ovat varisten lisäksi nuolihaukka, varpushaukka, merimetso, räyskä, kalasääksi, käpytikka ja palokärki. Onpa kanahaukkakin siepannut saaresta saalista useasti. Eniten surimme sen saalistamaa täysikasvuista selkälokin ainoaa poikasta. Kyllä kalalokkikin voi olla peto. Viime kesänä popsi tappajayksilo suuhunsa ainakin kolme tiiran poikasta. Saaren yli lentävät muuttolinnut ovat oma lukunsa, johon palataan blogin myöhemmissä jaksoissa.

Yllä vuonna 1980 piirtämäni saaren kartta. Siinä näkyy suunnittelemani vanhan mökin uusi (kolmas) laajennus. Rauhoitussäännöissä on osoitettu 2000 neliön piha-alue, jolle saa rakentaa.

Pesimäaikana liikumme saarella vain polkuja pitkin ja jätämme saaren koko pohjoisosan rauhaan venelaituria lukuunottamatta. Linnut ymmärtävät tämän reviiriajattelun ja hyväksyvät meidät suojelijoina. Suojelu on konkreettista: 26 supikoiraa loukutettu, kymmenkunta minkkiä ja muutamia variksia tuhottu. Lisäksi linturakas verkoilla kalastava lähinaapuri ruokkiii säännöllisesti kalalokkejamme perkuujätteillä. Selitys sille, että saaressamme on lähialueen – ja ehkä koko itäisen Suomenlahden saariston – suurin yhdyskunta.

Joka kesä saamme seurata Måseksen jälkeläisten taapertelua pihakalliolla. Untuvikkoja ahdistelevat varikset, harmaalokit ja monet muut pedot.  Suojelustamme huolimatta keskimäärin vain 1-2 poikasta kolmesta selviää lentokykyiseksi.

 

 

Lisää mielipiteitä heraldiikasta

Kunnan raja halkoo saaren. Vasemmalla vanha kallioon hakattu rajapyykki keskellä saarta. Oikealla ajopuista tekemäni ja akryyliväreillä maalattu venelakalla pinnoitettu vanhaan valurautaisen joulukuusen jalkaan kiinnitetty siirrettävä rajapyykki.

Hopeiset ristit Pyhtään vaakunassa viittaavat kunnan asemaan neljän pitäjän emäpitäjänä ja mahdollisesti myös Pyhtään vanhaan kirkolliseen menneisyyteen. Ja eikös vain joku pikkulintu ole merkinnyt vaakunan oikeaan laitaan mielipiteensä kotkista.

Kahden kunnan tiekartta

Uusin akryyliväreillä maalaamani kartta, jossa kaikki polut ja rakennukset näkyvät. Rakennuksia on yhteensä viisi: vanha viiteen kertaan laajennettu mökki ulkokuisteineen (huvila/villan), saunamökki kuisteineen (stugan), käymälä, Totoron maja (jalasmaja kalliolla) ja Kotkan maja (puussa).

Jotta lokit nyt varmasti ymmärtäisivät polkujen merkityksen on ne nimetty katukyltein. Seuravassa kavalkadi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Paikallista liikennekulttuuria

Saaren vilkasta polkuliikennettä on tarpeen ohjata liikennemerkein ahtailla väylillä. Ylinopeudesta sakotetaan ja ohittaminen on yleensä kielletty. Vasemmalla kiertoliittymä kolmen tärkeän polun risteykohdassa. Niin – ja onhan siellä julkista liikennettäkin sesonkiaikana; vajaat kymmenen bussilinjaa, jotka hoidetaan ekologisesti potkulaudoilla. Nämä ovat kapeilla poluilla ja sileällä laajalla pihakalliolla omiaan. Saaren keskustori – sarviaukio – on tärkeä linjaston solmupiste. Siellä onnistuu vaihto linjasta toiseen (kuva alla). Luonnollisesti on olemassa minuuttiaikataulut.

 

 

 

 

 

 Posti kulkee

Maksun julkisen liikenteen matkasta voi suorittaa kuljettajalle tai hankkia etukäteen kausikortti. Potkulautafirma ottaa kuljettakseen myös pieniä paketteja. Pikakuljetuksista peritään tuplamaksu.

Jatkuu ensi viikolla…

MIETE 43
ELÄMÄ ON SARJA EPÄONNISTUMISIA
JOISTA VOI OPPIA EPÄONNISTUMAAN
ERI TAVALLA SEURAAVALLA KERRALLA

BLOGI 42
16.3.2015

Prologi

Luokkakokouksessa vuosia sitten jouduin istumaan vanhan luokanvalvojamme  Helvi Paavilaisen viereen. Helvi kysyi mitäs hienoja taloja olen arkkitehtina saanut aikaan. Menin sanattomaksi. Eihän niitä ole yhtään – niin silloin – mutta nyt on: HUVILA MEREN SAARELLA, jota olen rakentanut jo kohta 40 vuotta. Tämä blogi alkaa kertoa siitä. Niin – alkaa – sillä tästä taitaa tulla monta osaa – ehkä 15. Hullu lääkäri Axel Munthe (kuva vasemmalla) tarvitsi kertomukseensa HUVILA MEREN RANNALLA yli 400 sivua. Omaan raporttiini paratiisisaaresta taidan tarvita 400 kuvaa. Tästä tulee jatkokertomus, jonka osat ilmestyvät viikoittain.

Kerron miten kaikki sai alkunsa.  Kerron kivistä, linnuista, kukista, mehiläisistä, metsästä, puutarhasta, horisontista, kastepisteestä ja rakentamastani arkkitehtuurista, jota kutsun nimellä UGLYTECTURE. Se poikkeaa tavanomaisista arkkitehtien suunnittelemista huviloista, joita alan kuvalehdet tuputtavat. Mutta mitä muuta hullulta arkkitehdilta voi odottaakaan. Kerron paratiisista, jossa jo olen asunut yhteensä kahdeksan vuotta. Eräs amerikkalainen tuttavamme lausahti osuvasti saarella vietetyn yön jälkeen: Another boring day in paradise.

 Syrjähyppy valtakunnansuunnitteluun

Kun kauan valmisteltu uusi uljas rakennuslaki astui voimaan vuonna 1958 oli jo sen hengessä perustettu Suomeen VALTAKUNNANSUUNNITTELUTOIMISTO vuonna 1956, jonka johtaja oli edellämainitun Helvin aviomies Väinö Paavilainen – ellen nyt ihan väärin muista.

Rakennuslaissa lanseerattiin ihanteellinen hierarkia kaavoituksessa alhaalta ylöpäin tai ylhäältä alaspäin – miten sen nyt ottaa. Ylimpänä valtakunnansuunnittelu. Mutta eihän siellä mitään konkreettisia alueita suunniteltu. Putiikki julkaisi Väinön raportteja 12 vuotta ja ohjeita vähän samaan tyyliin kuin nykyisin Ympäristöministeriön VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN SUUNNITTELUOHJEET. Sitten sen ovet suljettiin. Myttyyn meni tämä uljas ideologia. Luonnollisesti. Mitä suurempi alue sen vaikeampi on päättää sen suunnittelusta. Valtakunnan tasolla tämä on mahdotonta. Riitaahan siitä vaan tulee eri maakuntien välillä.

Nykyisin meillä on tapana julkaista valtakunnansuunnitelma joka neljäs vuosi. Sen nimi on HALLITUSOHJELMA. Se kyhätään kokoon kiireellä parissa päivässä tai viikossa. Eikä siitä pyydetä lausuntoja eikä sitä aseteta nähtäville.

Kompromissi sovitaan viimeisenä aamuyönä tyyliin –  tämä mulle, tämä sulle – eikös ole ihan hyvä diili – en jaksa enää valvoa. Sen mukaan sitten eletään seuraavat vuodet. Kansanedustajat yrittävät lunastaa lupauksiaan jakamalla rahaa vaalipiireihinsä kirjaimellisesti raamatullisessa hengessä: Sille, jolla jo on, annetaan enemmän ja siltä, jolla on vähän, otetaan pois sekin. Seurauksena on nykyinen asutuksen keskittyminen kaupunkeihin ja maaseudun autioituminen. Tämä aasinsilta johdattaakin meidät maaseutuun eli vesiseutuun, josta minun piti kertoa.

 Pieni johdatus hulluuteen

Oikeastaan kaikki alkoi siitä kun tulin hulluksi. Masennuin niin syvästi, että käyttäydyin hullun lailla. Tämmöistä on tämä tauti. Lakkasin jopa syömästä ja laihduin niin, että lopulta painoin vain 48 kiloa – aika vähän 180 senttiselle.

Onneksi itsesuojeluvaisto toimi ja hakeuduin terveyskeskukseen. Lääkäri ehdotti terapiaa ja suositteli tiettyä terapeuttia. Aloin käydä hänen vastaanotollaan. Tämä osoittautui hulluksi. Me kaksi hullua viihdyimme hyvin keskenämme. Ja ihme kyllä palauduin aika pian jälleen työkykyiseksi. Terapeutti – rauha hänen sielulleen – huomasi tämän ja kysyi haluaisinko erään naisen puhelinnumeron. Otin ja soitin tälle daamille, josta tuli vaimoni vajaan vuoden kuluttua. Tätä kutsun elämäni ratkaisevaksi tapahtumaksi. Hullutusta vai johdatusta. En tiedä, mutta tässä sitä ollaan edelleen.

Arkkitehtien keskellä

Minut otettin vastaan vaimoni perheeseen kuin ”Messias” – yksi arkkitehti perheestä vielä puuttuikin. Appiukon molemmat vanhemmat – Signe Lagerborg-Stenius  ja Gunnar Stenius – olivat olleet arkkitehteja ja veli Olof Stenius samoin. Itse asiassa olin tullut maailman ensimmäiseen arkkitehtiperheeseen. Olihan vuonna 1870 syntynyt Signe maailman toinen korkeakoulusta valmistunut naisarkkitehti. Ensimmäinen oli myös suomalainen Signe Hornborg ja vasta kolmas Vivi Lönn. Signe toimi vuosikymmeniä Barnavårdsföreningenin arkkitehtina  suunnitellen yhdistykselle Helsinkiin neljä puutaloa, jotka moneen kertaan muutettuna ovat jäljellä. Kalliossa valmistui samalle tontille lasten turvakoti, lastentarha ja äitien turvakoti. Töölööseen vastapäätä naistenklinikkaa toteutui osin kolmikerroksinen ”lastenmaja”. Signe oli aktiivinen vaikuttaja – Ruotsalaisen kansanpuoleen keskushallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu ja Svenska kvinnoförbundetin pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän kuoli 98-vuotiaana vuonna 1968.

Vasemmalla Gunnar luistelee Korkeasaaren edustalla. Hän työskenteli vaimonsa tavoin ensin Yleisten rakennusten ylihallituksessa. Myöhemmin hänellä oli oma toimisto. Gunnar suunnitteli  ja osin myös – aikansa tavan mukaisesti – rakennutti useita asuintaloja Helsinkiin. Näistä suurin – Hietalahden torin varrella sijainnut jättiläiskolossi – on purettu. Hienoin hänen säilyneistä suunnitelmistaan on ehdottomasti asuintalo Yrjönkadun mutkassa uimahallin naapurina. Se on yksi Helsingin kauneimmista jugend-taloista ja muodostaa komean päätteen pitkälle katunäkymälle Ratakadulta asti. Rakennuksen valmistumisen aikoihin Yrjönkadulla ei vielä ollut suomalaista nimeä. Nimi oli GEORGS GATAN – alunperin SANKT GEORGS GATAN – venäläisen ritarikunnan mukaan. Pyhyys poistettiin nimestä vuonna 1836. Liekö sattuma, että samana vuonna kun – myöhemmin suurena hyväntekijänä tunnettu – tarunhohtoinen Aurora Karamzin nimitettiin hovineidoksi Pietariin. Aurora – tyttönimeltään Stjernvall – oli syntynyt Porissa ja sai hänkin oman katunsa Helsinkiin.

Toinen Gunnar Steniuksen merkittävä rakennus on Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen korotus Siltavuorenpenkereellä opettajansa Gustaf Nyströmin suunnitteleman talon päälle.

Olof Stenius työskenteli kaupunkisuunnitteluarkkitehtina Helsingin kaupungilla. Hän vaikutti useiden alueiden kaavoitukseen.

Hänen päätyönsä on HELSINGIN YLEISKAAVA  vuodelta 1960. Lisäksi hän teki laajan selvityksen kaupungin vanhoista kaavoista. Tärkeän hakuteoksen nimi on  HELSINGIN ASEMAKAAVAHISTORIALLINEN KARTASTO. Kaiki vaimoni perheen arkkitehdit kuolivat muutaman vuoden sisällä ennen kuin tutustuin puolisooni enkä koskaan tavannut heitä.

Kuriositeettina voidaan mainita, että anoppini isä – maanmittari Arthur Edgren – oli Alvar Aallon isän kollega ja perhetuttu Keski-Suomessa. Vasemmalla ajan tyyliin maalattu muotokuva hänestä. Poseerausasetelmasta päätellen ukko oli huumorimiehiä.

 

 Jälleen kotona

Tunsin tulevani vaimoni perheeseen kuin kauan kaivattuun kotiin. Appivanhempieni kanssa minulla oli ehkä lähempiä keskusteluja kuin omien vanhempieni kanssa koskaan. Appiukko, silmälääkäri Sten Stenius, soitti pianoa, sävelsi ja lauloi. Tosinaan esitimme yhdessä pieniä klassisia kappaleita. Minä soitin alttonokkahuilua ja hän säesti pianolla. Mukavaa oli. Vasemmalla Sten pianon ääressä veljen Olofin piirtämässä kuvassa vuodelta 1946.

Sodan jälkeen appikolla oli huonosti potilaita Helsingissä. Hän aloitti vastaanoton Kotkassa, jossa oli silmälääkäreistä pulaa. Hänellä ei ollut ajokorttia. Matka Kotkaan bussiila kesti tuohon aikaan yli kolme tuntia. Eräänä päivänä Sten tuli kotiin vastaanotolta ja ilmoitti ostaneensa perheelle talon Kaukolasta. Tuohon aikaan tätä aluetta ei vielä ollut liitetty Kotkaan. Muutto maaseudulle alkeellisiin olosuhteisiin ei ollut perheelle helppo – olihan kaupunkiasunto sijainnnut ihanteellisella paikalla Unioninkadulla tulevan Palacen korttelissa.

Talo maalla ( kuvassa vasemmalla) osoittautui vaatimattomaksi pienviljetytilaksi, joka rajoittui Kymijoen sivuhaaraan.  Anoppini Vesta Stenius kutsui sitä nimellä FLODEN PISSA. Vesta alkoi pestä pyykkiä sen kylmäsä vedessä. Se oli todellista vaihtelua kaupunkimukavuuksien sijasta. Maata oli muutama hehtaari. Siitä kaavoitettiin myöhemmin omakotialueita. Eräs alueen kaduista – VESTANPOLKU – sai nimen anoppini mukaan. Appiukko oli luonnonsuojeluintoilija ja halusi välttämättä, että suuri osa alueesta jää puistoksi. Puisto kantaa puolestaan hänen nimeään.

 

Jonkin aikaa maallemuuton jälkeen kävi selville, että pienviljelytilaan kuului jakamattomia saaria vesialueineen. Jako tehtiin ja appivanhempani saivat arvalla osia kolmesta saaresta. Pienin niistä oli puolikas hehtarin kokoisesta saaresta. Appiukko osti toisen puolenkin, jossa oli vaatimaton 16 neliön kokoinen kertaalleen laajennettu mökkipahanen. Tähän saareen tein vaimoni kanssa häämatkan pienellä alumiinisella soutuveellä ja vietimme hääyön siellä alkeellisissa oloissa elokuun lopussa. Tunsin  jo toisen kerran vuoden sisällä saapuvani kotiin.

Jatkuu ensi viikolla.

MIETE 42
 EN OLLUT SIELLÄ KUN KAIKKI TAPAHTUI
LINNUT LENSIVÄT VASTATUULEEN
TOISELLE PUOLELLE

YÖLLÄ MIETIN TÄTÄ MONTA TUNTIA
VÄLILLÄ TORKAHTAEN
PÄIVÄLLÄ OLIN VÄLILLÄ HEREILLÄ

TIEISIN ETTÄ KAIKKI OLI UNTA
OSA MINUSTA PURJEHTI POIS
EIKÄ TULLUT TAKAISIN

Blogi 41
9.3.2015

Jalkakaytäväkeskustelua

Eräänä iltana kävelin KAUPPANEUVOKSENTIETÄ – yksi niistä Helsingin kolmesta kadusta, jotka ovat saaneet nimensä Julius Tallbergin mukaan. Muut ovat TALLBERGIN PUISTOTIE – Lauttasaaressa sekin – ja TALLBERGINKATU Salmisaaressa.

Juliushan antoi Helsingin kaupungille osan omistamastaan Salmisaaresta vastineeksi sille, että hän sai rautatien sinne. Merkittävä stadivaikuttaja tuo Pappa. Junaili satamia ja satamaratoja Helsinkiin, osti Lauttasaaren ja teetätti ensimmäisen kaavan sinne sata vuotta sitten. Hän on ainoana Suomessa saanut itselleen kolme katua samassa kaupungissa. Kahteen katuun Helsingissä ovat päässeet kolme muuta kaupunkisuunnittelugurua – Engel (LUDVIGINKATU ja ENGELIN AUKIO Eirassa), Ehrensvärd (EHRENSVÄRDINTIE Eirassa ja LINNANRAKENTAJANTIE Herttoniemessä) sekä Saarinen (ELIEL SAARISEN TIE Haagassa ja ELIELIN AUKIO).

Näitä mietin kun vastaan asteli tuttu kollega. Hän alkoi sättiä minua kahden viikon takaisesta blogistani. Nyt kyllä iskit kirveesi kiveen kun moitit kaupunkibulevardeja – ja – miksi aina tyrmäät kaikki kivat hankkeet stadissa. Ilahduin kun sain suoraa palautetta ja syntyi keskustelua – sehän on blogini tarkoituskin. Heitettyämme siinä herjaa kymmenisen minuuttia erosimme ja lähdimme tallustamaan edelleen omiin itsepäisiin suuntiimme. Mitäs se oikein sanoi – että muka tyrmään aina kaiken kivan. Ei se nyt ihan noin mene. Olenhan aina esittänyt vaihtoehtoisia suunnitelmia. Pieni kertaus on paikallaan.

Eteläsatama

Kirjava satama -kilpailuun esitin 1500 asukasta kummallekin puolelle Eteläsataman rantaa sekä uusia puistoja ja kävelyreittejä satamaterminaaleista Kauppatorille. Etsintäkuulutin uutta water frontia stadiin jossa olisi ympärivuorokautista vipinää pikkugallerioineen ja kivijalkamyymälöineen. Guggenheimia ei tässä suunnitelmassa ole.

Tarkemmin blogissani nro 16 Eteläsatama rakkaani 2 /20.10.2014

Santahamina

Greater Helsinki Vison -kilpailussa tälläytin 10 000 asukkaan ekologisen autottoman kaupunginosan Santahaminan  sotilaskäytössä olavalle osalle. Muu osa saarta säilyy luonnontilaisena virkistys- ja suojelualueena lintutorneineen.

Santahaminaan pääsee suunnitelmani mukaan lautalla sekä Eteläsatamasta että Katajanokalta. Energia tuotetaan auringosta, tuulesta ja merestä. NonStop- raitiotie kulkee ympyrää Lauttarannasta saaren asutuksen halki. Lisäksi on mukana mausteena Pekka Korpisen hieno idea virkistysraitista merellisen Helsinkipuiston ympäri (keltainen linja).

Lauttasaarta vähän suuremmalla saarella on nyt lähes  500 vakituista asukasta. Lisäksi saarella asuu 1500 varusmiestä sekä maanpuolustuskorkeakoulun 750 opiskelijaa eli yhteensä lähes 3000 henkeä. Saaressa on jo koulu, päiväkoti, leikkipuisto ja uimahalli. Sinne saisi upean merikylpylänkin. Kasarmit soveltuisivat asunnoiksi samalla tavoin kuin esimerkiksi Korialla. Upseerikerhosta tulisi hieno ravintola tai asukastalo. Vastaavaa kokemusta linnoitusalueen ja sotilasalueen muuttamisesta asumiskäytöön on Suomenlinnassa. Onnistuu.

Mitäs tykkäät tästä Jarmo? Voisiko toteutua 20 vuoden päästä? Hyvä, että Ruotsin kuningaspari kävi äskeisellä valtiovierailullaan (4.3.)  jo tutustumassa tähän tulevaan asuinkeitaaseen.

 Koivusaari

Koivusaareen olen esittänyt kolmekin erilaista vaihtoehtoa. Viimeisimmässä saareen tulee 3000 – 4000 asukasta. Riippuu siitä miten korkeiksi talot Länsiväylän eteläpuolella rakennetaan. Naapuriin Keilaniemeen suunnitellaan 32 – 40 -kerroksisia asuintorneja. Saaren vetonaula ovat avoimet merinäköalat etelähorisonttiin. Niitä pitää hyödyntää maksimaalisesti. Metroaseman vieressä tästä voi tehdä vähäautoisen alueen. Paikka on erinomainen uudelle tornihotellille. Sopisi myös esimerkiksi opiskelijoille kahden yliopiston välissä.

Länsiväylä säilyy periaatteessa mottoritiemäisenä, mutta sitä voisi bulevardisoida pehmeästi puuistutuksin. Täyttöä ei ole nimeksikään ja venekerhot talvisäilytyspaikkoineen säilyvät alueella. Keltaiset rakennukset uusia. Tämä olisi helppo ja halpa toteuttaa vaikka heti.

 Otaniemen kampus

Pääkaupunkiseutua tulee tarkastella kokonaisuutena. Järkevintä on sijoittaa asutusta raideliikenteen varteen kuten Helsingin valmisteilla olevassa yleiskaavassa oikein todetaan. Otaniemeen tulee metroasema ja se on yhtä lähellä Helsingin keskustaa kuin Herttoniemi.

Kilpailuehdotuksessani sijoitin kampusalueelle ainoana asuntoja – muutamalle tuhannelle (pinkit lonkerot kuvassa). Siinä on 15-kerroksinen asuintornikin aivan metroaseman päällä ja asuntoja on myös uuden kampuksen katoilla (siniset rakennukset). Tylsän ja viikonloppuisin kuolleen lähiökampuksen sijaan tähän olisi voinut toteuttaa elävän pikkustadin. Tarkemmin blogeissani nro 20 ja 21 Otaniemen kampus 1-2 /17.11. ja 24.11.2014

Finnoonsatama

Finnoohon tulee myös Länsimetron asema. Kilpailuehdotuksessani ranta-alueelle sijoitin 4000 asukasta ekologisesti tiiviiseen pakettiin vähäautoisena alueena.

Korkeimmat rakennukset lähellä Fortumin voimalaa ovat yli 20-kerroksisia. Autot viherkattoisissa parkkitaloissa suoja-alueella Fortumia vastaan. Merta ei tarvitse juurikaan täyttää. Venesatama talvisäilytyspaikkoineen säilyy. Lähemmin blogissani nro 17 Finnoonsatama karilla/ 27.10.2014.

Miltä näyttäisi kantakaupunki Lauttasaaressa

Väliotsikon kysymystä pohdin blogin alussa mainitulla myöhäisillan kävelyretkelläni. Yleiskaavaluonnoksen mukaanhan kolmasosan Lauttasaaresta voi tiivistää kantakaupunkimaiseksi. Tarkasteluni kohteena oli kortteli aivan rakenteilla olevan liikekekuksen ja metroaseman naapurina. Jos jossain saarella pitää tiivistää niin tämä on juuri se paikka kaikkien palvelujen vieressä – vai mitä yleiskaavoittajat!Hehtaarin kokoisessa Korttelissa on neljä 4-kerroksista asuintalopötköä. Tonttiitehokkuus on 1. Vasemmanpuoleinen rakennus on Eino Tuompon käsialaa ja valmistunut 1960. Oikalla ylimpänä Toivo Korhosen talo vuodelta 1961 ja alimpana Markus Tavion talo vuodelta 1963. Keskellä on Olavi Sohlbergin identtinen talopari vuodelta 1938. Asukkaita korttelissa lienee alle 200.

Näissä rakennuksissa korttelin keskellä ei ole hissiä. Kuilumaiset pihat ovat alttiita Lautasaarentien melulle. Tutkin aluksi mahdollisuutta lisärakentamiseen. Ei onnistunut. Pihat tulisivat liian pieniksi ja uudet talot peittäisivät näköaloja ja autopaikkoja olisi mahdoton sijoitta tonteille. Talot vaan nurin ja tähän 8-kerroksinen moderni umpikortteli lasitettuine parvekkeineen. Tonttitehokkuus kolminkertaistuu. Asukkaita tulee noin 500. Lauttasaarentien puolella voisi olla vähän korkeampi maamerkkitornikin.

Korttelin keskelle saa ison aurinkoisen ja suojaisan pihan ja sen alle autopaikat.  Alustavien laskelmieni mukaan korttelin osakkeenomistajat saavat asuntonsa myynnistä gryndareille enemmän kuin mitä niiden tämänhetkinen arvo on. Todellinen tilanne selviää vasta neuvotteluissa kaupungin ja kiinnostuneiden rakennusyhtiöiden kanssa.

Yleiskaava antaa mahdollisuuden tiivistää muttei pakota siihen. Taloyhtiöt päättävät halutaanko korttelia tiivistää. Ratkaisu on osakkeenomistajien käsissä. Asunto-osakeyhtiölain mukaan päätöksen yhtiöiden lakkauttamisesta ja niiden omaisuuden myynnistä tulee olla yksimielinen.

Lauttassaressa on kymmenittäin samantapaisia kortteleita, joita yleiskaavaluonnoksen mukaan voidaan tiivistää kolminkertaisella tehokkuudella. Jos yhtälö on kannattava, toteutuvat ne kaikki varmasti ennemmin tai myöhemmin. Silloin koko 50-luvun Lauttasaaren vanha miljöö katoaa. Pikselikaava on avoin valtakirja, jonka uhkakuva on otettava vakavasti. Mutta eihän se yleiskaavoittajien mielestä ole uhkakuva vaan tavoitteellinen päämäärä johon porkkanalla yllytetään..

Johtopäätöksiä

Pääkaupunkiseutua tulee tarkastella kokonaisuutena. Uudisrakentamiselle ja tiivistämiselle löytyy paikkoja ilman että täytetään merta tai tuhotaan virkistysalueita tai vanhoja hienoja miljöitä. Helsinkiä on aina tiivistetty purkaamalla vanhaa. Kaikkea vanhaa ei voi eikä kannata säilyttää mutta kaikkea ei pidä purkaakaan. Tiivistäminen on haasteellista tasapainoilua. Korkeat rakennukset ovat perusteltuja sopivissa paikoissa. Uhrataan mieluummin Helsingin silhuetti kuin meri tai puisto – jos on pakko ihan sikana tiivistää. Metropolipyrkimyksillä on hintansa.

Järjetön jälkikirjoitus

Piti jo lopettaa tämä blogi, mutta kävelyretkellä sattui eteen myös toinen aihepiiriin liityvä lauttasaarelainen esimerkki. Professori Heikki Sirenin suunnittelema vuonna 1956 valmistunut ns. Helkaman talo, joka on luokiteltu rakennustaiteellisesti ja historiallisesti arvokkaaksi.

Alunperin rakennuksessa oli koneliike Helkaman pääkonttori sekä automyynti- ja huoltotiloja. Kaupunginvaltuuston vuonna 2006 tekemän päätöksen mukaan tontti saadaan muuttaa asuinkäyttöön mikäli rakennus suojellaan. Kysymyksessä lienee Suomen ensimmäinen täyselementtirunkoinen talo. Suojelu tarkoitti tässä tapauksessa, että rakennuksen runko säilytettiin. Arkkitehti Juha Petäjä on tehnyt vaativan suunnittelutyön ja saanut taloon mahtumaaan kahden keskikäytävän ratkaisulla 73 asuntoa. Näistä puolet on ns. loft-asuntoja.  Tältä rakennus näytti toissapäivänä toiselta puolen taloa kun julkisivun siporex-laatat oli purettu.

Betonirungon ulkonäkö on herättänyt ihmetystä. Monet kysyvät kuinka se pysyy pystyssä ja mitä järkeä on rungon säilyttämisessä oli. En epäile ettei se pysysi pystyssä mutta yhdyn niihin, jotka epäilevät ratkaisun järkevyyttä. Lähikuva kertoo tilanteesta vielä enemmän.

Itse olen toivonut, että talon käyttätarkoituskin olisi suojeltu jolloin rakennus olisi kokonaisuudessaan säilynyt alkuperäisessä asussaan. Nyt katosi taas Lauttasaaresta palvelutilaa ja pari autokorjaamoa lisää. Ymmärrän vaatimukset tontin muuttamisesta asuinkäyttöön. Kyllähän tähän saadaan kunnon talo ja kivoja erilaisia asuntoja. Mutta oliko sitenkään järkeä säilyttää pelkkä vanha runko? Olisiko koko höskä pitänyt purkaa?

MIETE 41

SOME - MITÄS UUTTA SIINÄ ON!
MEIDÄN SUKU ON JO VUOSISATOJA
OLLUT VERKOSSA
SANOI AHVEN

BLOGI 40
2.3.2015

Tervemenoa mikrovaltioon

Olkaa hyvä – siitä vaan sillan yli. Onnistuu ilman viisumia, passeja ja turvatarkastusta. Ollaan Vilnan kaupungissa Liettuassa.

Mikä ihmeen mikrovaltio? Pienoisvaltio, joka on julistautunut itsenäiseksi ja jonka itsenäisyyttä ei ole yleisesti tunnustettu. Näitä on maailmassa useita kuten Minerva-riutta, Kolumbuksen löytämä ja nimeämä asumaton saari Redonda Karibian merellä sekä Ladonia Skånessa. Mikrovaltioiden maailmankonferenssi pidettiin muuten Suomessa 2003. Uzupis julistautui itsenäiseksi 1991. Sen kansallispäivä on huhtikuun ensimmäinen. Sillä on oma perustuslaki, lippu, presidentti, valuutta ja 12 hengen armeija. Aluetta on helppo puolustaa, kun se on kolmelta sivultaan Vilnia-joen ympäröimä. Tosin ilmeisesti Uzupis kuuluu Natoon.

Juutailaiset ovat asuttaneet aluetta ainakin 1500-luvulta lähtien. Suurin osa asukkaista kuoli holokaustin uhreina. Sodan jälkeen ränsistyneelle alueelle muutti taiteilijoita, jotka valtasivat tyhjillään olevia taloja. Alue kehittyi vähitellen Pariisin Montmartren kaltaiseksi boheemi-kaupunginosaksi gallerioineen, taiteilijoiden työpajoineen ja kahviloineen. Se on nyttemmin osa Unescon maailmanperintökohdetta. Valtion kunniakansalaisista yksi on Dalai Lama nro 14. Suomella on hyvät suhteet mikrovaltioon. Tampereella on paikallinen konsulaatti. Tasavallan ulkoministeri Czepaitis on nimittänyt teatteriohjaaja Kristian Smedsin ja tuottaja Jukka Hytin Uzupisin teatterisuurlähettiläiksi toimialueenaan koko maailma.

Keskusaukiolla on enkeli-patsas, joka symboloi alueen vapautta. Kuvat alueesta ja sen perustuslaki kertovat mikä on meininki. Laki 41 artikloineen on käännety monelle kielelle – myös suomeksi.

PERUSTUSLAKI
1. JOKAISELLA ON OIKEUS ELÄÄ VILNIA-JOEN VARRELLA
JA JOELLA ON OIKEUS VIRRATA JOKAISEN OHI
2. JOKAISELLA ON OIKEUS LÄMPIMÄÄN VETEEN,
LÄMMITYKSEEN TALVELLA JA TIILIKATTOON.

3. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA AINUTLAATUINEN
 4. JOKAISELLA ON OIKEUS TEHDÄ VIRHEITÄ 
5. JOKAISELLA ON OKEUS KUOLLA, MUTTA TÄMÄ EI OLE VELVOLLISUUS 
6. JOKAISELLA ON OIKEUS RAKASTAA 
7. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA RAKASTETTU, MUTTA EI VÄLTTÄMÄTTÄ 8. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA TUNTEMATON 
9. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA JOUTILAS 
10. JOKAISELLA ON OIKEUS RAKASTAA KISSAA JA PITÄÄ SIITÄ HUOLTA 
11. JOKAISELLA ON OIKEUS HUOLEHTIA KOIRASTA KUNNES JOMPIKUMPI KUOLEE 
12. KOIRALLA ON OIKEUS OLLA KOIRA 
13. KISSAN EI OLE PAKKO RAKASTAA OMISTAJAANSA 
MUTTA SEN TÄYTYY AUTTAA HÄDÄSSÄ 14. JOSKUS JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA TIETÄMÄTÖN VELVOLLISUUKSISTAAN 
15. JOKAISELLA ON OIKEUS EPÄILLÄ, MUTTA TÄMÄ EI OLE VELVOLLISUUS 
16. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA ONNELLINEN 
17. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA ONNETON 
18.JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA VAITI 
19. JOKAISELLA ON OIKEUS USKOA 
20. KENELLÄKÄÄN EI OLE OKEUTTA VÄKIVALTAAN 
21. JOKAISELLA ON OIKEUS ARVOSTAA VÄHÄPÄTÖISYYTTÄÄN 
22. JOKAISELLA ON OIKEUS TAVOITELLA IKUISUUTTA 23. JOKAISELLA ON OIKEUS YMMÄRTÄÄ 
24. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA YMMÄRTÄMÄTTÄ 
25. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA MITÄ TAHANSA KANSALLISUUTTA 
26. JOKAISELLA ON OIKEUS JUHLIA TAI OLLA JUHLIMATTTA SYNTYMÄPÄIVÄÄNSÄ 
27. JOKAISEN ON MUISTETTAVA NIMENSÄ 
28. JOKAINEN VOI JAKAA SEN MITÄ OMISTAA 
29. KUKAAN EI SA JAKAA SITÄ MITÄ EI OMISTA 
30. JOKAISELLA ON OIKEUS VELJIIN, SISKOIHIN JA VANHEMPIIN 
31. JOKAINEN VOI OLLA ITSENÄINEN 32. JOKAINEN ON VASTUUSSA VAPAUDESTAAN
 33. JOKAISELLA ON OIKEUS ITKEÄ
 34. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA VÄÄRINYMMÄRRETTY
 35. KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA SYYLLISTÄÄ TOISTA
 36. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA YKSILÖLLINEN
 37. JOKAISELLA ON OIKEUS SIIHEN ETTEI OMISTA MITÄÄN OIKEUKSIA
 38. JOKAISELLA ON OIKEUS ELÄÄ ILMAN PELKOA
 39. ÄLÄ KUKISTA
 40. ÄLÄ ISKE TAKAISIN
 41. ÄLÄ LUOVUTA
 Nämä kaksi viimeista kuvaa joen toiselta puolelta osoittavat, 
että ideoilla on taipumus levitä ympäristöönsä.

Se oli siinä.

MIETE 40

JOKAISELLA ON OIKEUS PITÄÄ BLOGIA
MUTTA KENENKÄÄN EI OLE PAKKO LUKEA SITÄ

 BLOGI 39
23.2.2015

JATKO-OSA BLOGILLE 22 (1.12.2014/ HELSINGIN YLEISKAAVA)

Kaupunkibulevardi in memoriam

Helsingin valmisteilla olevan yleiskaavan pihvi – à la MasterChef Ksv – on kaupunkibulevardi. Lähdetään selvittämään mistä aineksista pihvi koostuu ja miten paljon sitä on kypsennetty. Kaupunkibulevardeiksi yleiskaavassa ehdotetaan kaikkia Helsingin sisääntuloväyliä kehä I:n sisäpuolella. Vision mukaan kaupunkibulevardi näyttää tältä:

Keskellä puurivi. Sen molemmin puolin kaksi kaistaa läpiajoliikenteelle (60 km/t) . Niiden vieressä kaistat  paikallisliikenteelle (40 km/t), polkupyörille ja raitiovaunuille. Jälleen puurivit molemmin puolin sekä leveät jalankulkualueet 8-kerroksisen talomuurin vieressä. Kuilun leveys runsaat 50 metriä. Liittymät muihin katuihin ovat tasoliittymiä ja jalankulkijat kävelevät kadun yli samassa tasossa. Rakennuksissa on kadun varrella liiketilaa sekä toimitilaa ja asuntoja ylempänä. Kuvasta ei selviä miten ihmiset pääsevät asuntojen lähelle autoilla ja miten kadun huolto pelaa.Täytyy olla asunto- ja huoltokadut talorivien toisella puolella. Mutta missä ovat pihat ja autopaikat? Onko tämä autoton alue?

Onko pihvi terveellinen?

Kysymykseen vastaa Ilmatieteen laitoksen raportti kaupunkibulevardien ilmanlaadusta. Kaupungin tilaama selvitys valmistui vasta kun yleiskaavaluonnos oli piirretty ja selostukset kirjoitettu. En lähde spekuloimaan mistä tämä johtui. No oli miten oli niin raportin sanoma on:

LIIKENNEMÄÄRÄ KAUPUNKIBULEVARDEILLA
EI SAISI OLLA YLI 30 000 AJONEUVOA/VRK
MIKÄLI HIUKKASPÄÄSTÖJEN AIHEUTTAMAT
TERVEYSHAITAT AIOTAAN ESTÄÄ.
MITÄ ENEMMÄN ON LIIKENNETTÄ
SITÄ SUUREMMAKSI TERVEYSRISKI KASVAA.
RISKI KOROSTU JOS RAKENTAMINEN ON KUILUMAISTA.

Pienhiukkasia pääsee ilmaan sekä autojen pakoputkista että etenkin talvella nastarenkaista ja tien pinnoitteesta sekä myös hiekotuspölystä. Hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet 2000-luvuilla, mutta nykyteknologialla pienhiukkaspäästöjen merkittävää putoamista ei ole näköpiirissä. Niiden arvellaan aiheuttavan Suomessa vuosittain 1800 ennenaikaista kuolemaa. Toinen vakava terveysriski on liikennemelu, josta kärsii 2/3 helsinkiläisistä. Talvella melu on suurempi nastarenkaiden johdosta. Melu on suoraan verrannollinen liikennenmääriin erityisesti raskaan liikenteen osalta. Kaikilla yleiskaavassa kaupunkibulevardeiksi merkityillä väylillä  liikennemäärät ylittävät riskirajan pienhiukkaspäästöjen osalta. Toiseksi suurin liikenne on Länsiväylällä – 70 000 ajoneuvoa/vrk. Liikenteen ennustetaan edelleen kasvavan Länsimetron tulon jälkeenkin. Tällaisilla liikennemäärillä ei asuntoja suositella rakennettavaksi lähemmäs kuin 140 metrin päähän kadusta. Mikäli suositusta noudatetaan ei kysessä enää ole kaupunkibulevardi.

Yksityisautoilua yritetään vähentää  rakenteellisilla esteillä (jollaisia kaupunkibulevarditkin ovat) sekä lisäämällä joukkoliikennettä. Politiikassa on ristiriitaa. Keskustaan pyrkii niin paljon autoja kuin pysäköintipaikkoja on tarjolla. Helsingin niemellä on toistakymmentä pysäköintiluolaa, joissa on useita tuhansia autopaikkoja. Lisää on tulossa: Jätkäsaari (900 paikkaa), Kalasatama (1000) , Katajanokka (500). Yleiskaavassa on jälleen mukana varaus keskustatunnelillekin. Uusine pysäköintiluolineen se nielee osan Länsiväylän kasvavasta liikenteestä. Ruoholahden sumpun lisäksi syntyy toinen ruuhka-alue maan alle. Länsiväylän lisäongelma on rekat. Nehän eivät poistuneet vaikka Jätkäsaaren satama siirrettiin Vuosaareen. Länsisataman Tallinan liikenteen kannattavuuden edellytys ovat rekat. Suunnittelijoille tämä tuli kuulemma yllätyksenä. Tämmöistä sattuu – kuten ulkoministerikin äsken totesi – vaikka ei pitäisi. Kaupunkisuunnittelu on vaikea taiteen laji. Nyt vahinkoa yritetään korjata kaivamalla esiin upoksissa ollut tunnelihanke Suomenlahden ali nielemään rekat. Eikä maksa kuin runsaat 10 miljardia. Sillähän saisi jo 10 Pisararataa. Helsingissä on kokemusta kaupunkibulevardeista jo vuosikymmenien ajalta. Paras referenssikohde on Huopalahdentie Munkkiniemessä, jonka liikennemäärä on 36 000 ajoneuvoa/vrk.

Ilmatieteenlaitoksen raportin perusteella tämän ympäristön hiukkaspäästöt ylittävät riskirajan. Se näkyy myös siinä, että kadun varren asunnot ovat halvempia kuin muualla Munkkiniemessä. Itsekin asuin tässä vasemmalla keskellä olevassa talossa pari vuotta 1960-luvun alussa. Huoneeni parveke oli kadun puolella. En muista avasinko edes sen ovea koskaan. Melua ja pölyä oli jo silloin vaikka liikenne oli huomattavasti pienempää.

Tämä ei ole vakavin ongelma. Kadulla tapahtui 2000-luvun alussa kaksi jalankulkijan kuolemaan johtanutta onnettomuutta valo-ohjatulla suojatiellä. Nousi meteli, kun uhrit olivat lapsia. Turvallisuuden parantamiseksi rakennettiin aikulkutunneli Munkkivuoreen – Munkkiniemessä jo aikaisemmin toteutetun ylikulkusillan lisäksi. Suojateitä vähennettiin minimiin. Lisäksi nopeusrajoitukseksi tuli 40 km/t, mitä on vaikea pitää kadulla ajaessa, kun muut huristavat ohi.

 

On utopiaa kuvitella, että näköpiirissä olevana aikana liikennemäärät vähenisivät sisääntuloteillä niin radikaalisti, että pienhiukkaspäästöt alittaisivat riskirajan. Tämähän merkitsisi Lahdenväylällä liikenteen vahenemistä kolmasosaansa ja Länsiväyllä puoleen. Joukkoliikennettä ei saada koskaan niin hyväksi, että se tyydyttäisi kaikki liikennetarpeet. Yksityisautoilu kuuluu oleellisena osana liikennenjärjestelmään ja on tullut jäädekseen jokseenkin samanlaisena kuin nykyään ainakin siihen asti kun taas aletaan laatia uutta yleiskaavaa 10 vuoden kuluttua – todennäköisesti paljon kauemminkin. Eniten minua ihmetyttää kaupunkibulevardimaniassa, että hyvät suunnitteluperiaatteet ovat heittäneet häränpyllyä. Korkeakoulussa meille opetettiin terveellisen ympäristön aakkoset. Asuntoja ei saa sijoittaa vilkkaiden liikenneväylien varrelle. Tiiviitä ja ahtaita umpikortteleita tulee välttää, koska pihat muodostuvat varjoisiksi. Nyt näistä kahdesta paheesta on tullut hyve, johon ehdoin tahdoin pyritään. Ja miksi? Koska muka kaupunkiin pitää saada pilvin pimein uusia asukkaita. Kuitenkin uuden yleiskaavaluonnoksen aluevaraukset ilman kaupunkibulevardejakin reippaasti mahdollistavat väestötavoitteen mukaisen kasvun.

Mitäs se pihvi maksaa?

Helsingin sisääntuloväylät omistaa valtio, joka vastaa niiden rakenteista ja kunnossapidosta. Jotta väylät voivat tulla kaduiksi, tulee kaupungin lunastaa maa-alueet kaikkinen vastuineen. Kukaan ei tiedä mitä tämä maksaa. Ostohinnalle lienee vaikea saada nopeaa tuottoa, kun alueiden kaavoitus ja rakentaminen on hidasta.

Koivusaaren pannukakku

Koivusaarta on suunniteltu vuosikymmeniä. Valtuusto hyväksyi runsas kuukausi sitten alueen osayleiskaavan. Ei tullut pihviä vaan pannukakku.

Länsiväylä on osayleiskaavassa moottoritie eritasoliittymineen. Kaupunkibulevardia yritettiin tähän. Oli kaksi kilpailuakin. Ei onnistunut.  Realiteetit – realiteetit – realiteetit!! Saaren keskellä on kaavassa toistakymmentä autokaistaa rampit mukaan luettuna. Ei synny hyvää ympäristöä. Ristiriitaa on ollut siinä, että samanaikaisesti on laadittu kahta erilaista yleiskaavaa Koivusaareen. Osayleiskaavassa Länsiväylä on moottoritie ja yleiskaavassa kaupunkibulevardi. Toisaalta hyväksyessään Koivusaaren osayleiskaavan valtuusto edellytti, että jatkosuunnittelussa selvitetään Länsiväylän bulevardisointia. Se, että vasta nyt – yleiskaavaluonnoksen jukistamisen jälkeen – lähdetään selvittämään ovatko kaupunkibulevardit mahdollisia, osoittaa, ettei niitä ole yleiskaavan laadinnan yhteydessä selvitetty riittävällä tarkkuudella. Uusi selvitys on lähtenyt ripeästi liikkeelle kuten oheinen lehtileike osoittaa. Hyvä että asiaa vihdoin tutkitaan, kun maankäyttö- ja rakennuslakikin edellyttää, että yleiskaavan on perustuttava riittäviin selvityksiin. Mikäli Länsiväylästä päätettäisiin tehdä kaupunkibulevardi, on Koivusaaren suunnittelu jälleen kerran aloitettava alusta. Ei huono sekään. Mielenkiintoinen tilanne. Aikaa taas kuluu ja kahvia.

Muistopuhe pikseleille

Ainoa asiakirja, joka yleiskaavassa vahvistuu on kaavakartta määräyksineen. Juuri sopivan kokoinen paperi pöytäliinaksi. Kartalla maankäyttö  on esitetty uudella tavalla – 100 m x 100 m pikseleillä.  Yleiskaavan aluevarukset mahdollistavat paljon suuremman väestökasvun kuin ennusteessa. Vahvistettavaksi tarkoitetun yleiskaavan jokainen pikseli on otettava vakavasti sillä oletuksella, että se toteutuu. Oikeustapaukset osoittavat, että valitukset yleiskaavan mukaisista asemakaavoista sisältösyillä säännönmukaisesti hylätään. Vallitsevan oikeuskäytännön mukaan valtuuston päätös yleiskaavan hyväksymisestä ja sen vahvistaminen ilmaisee lopullisesti kaupungin tahdon alueiden käytöstä.

Pikselikartan esitystapa on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Alueiden välisiä rajauksia ei ole tutkittu riittävällä tarkkuudeella.  Kaavan tulkintaa vaikeuttaa lisäksi, että pohjakartta puuttuu ja eri kaavamääräysten alaisten monensävyisten ruskeiden alueiden värit ovat niin lähellä toisiaan, että kartalla väriä on hankala määrittää. Oheinen esimerkki Lauttasaaresta kuvaa tilannetta.  Esitys on epälooginen – osalla ranta-aluetta on täsmällinen viiva ja osalla pikselineliö. On mahdotonta arvata missä kohtaa täytetään merta ja missä nykyinen rantaviiva säilyy. Eräillä alueilla, missä on olemassaolevan maakuntakaavankin mukainen vihervyöhyke rannassa, voi yleiskaavakartan mukaan rakentaa vedenrajaan asti. Ei kai tämä ole tarkoitus. On aivan oleellista, että elintärkeät viherreitit näkyät selvästi. Kaavaa ei voi vahvistaa. Se ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksia. Mikäli pikselilinjalla halutaan jatkaa, jää yleiskaava ohjeelliseksi ilman lainvoimaa ja sitovaa merkitystä.

Tarjoilija  – saanko tehdä tilauksen!

Kiitos – en otakaan pihviä (Näin meidän kesken sanottuna arvelen sen olevan aika raaka). Otankin vain tämän pöytäliinan ilman pikseleitä. Tehkää siihen vähän korjauksia. Enemmän vihreätä. Aluerajat selkeiksi ja yksiselitteisiksi. Älkää ylikypsyttäkö sitä liian tummilla väreillä. Niin – ja lähettäkää lasku lapsenlapsilleni – kiitos!

MIETE 39
KAUPUNKISUUNNITTELUSSA
PITÄISI KÄYTTÄÄ ENEMMÄN
MAALAISJÄRKEÄ

P.S. Jos haluaa tietää mistä kotisivun nimi ”hulluarkkitehti” tulee, pitää mennä katsomaan blogiarkistosta (syyskyy 2014) blogia 1 ”Eipäs arvostella arkkitehtuuria”. Samalla voi lukea blogin 2 ”Trendikästä” ja onhan siellä arkistossa paljon mutakin mielenkiintoista.

BLOGI 38
16.2.2015

Jotain kirjoista

Suomalainen arkkitehti ja kriitikko Gustav Strengell julkaisi lähes sata vuotta sitten suositun kirjasarjan STADEN, HEMMET OCH BYGGNADEN SOM KONSTVERK. Sama kaveri, joka on suunnitellut presidentti Kekkosen kotina tunnetun TAMMINIEMEN HUVILAN. Sattumoisin minulla on suomennettu teos KOTI TAIDELUOMANA, jossa on tekijän omakätinen omistuskirjoitus rakennustaiteen professorille, arkkitehti Carolus Lindbergille. Niin, sattumoisin! Sain aikanaan vaimoni isovanhempien – arkkitehtien Gunnar Stenius ja Signe Lagerborg-Stenius – jäämistöstä kaksikin melko kulunutta ja paljon luettua nidottua kappaletta HEMMET SOM KONSTVERK. Kun kotona taas kerran kirjat pursuivat yli hyllyjen, vein divariin kasan vanhoja arkkitehtuurikirjoja. Ei näistä voi paljon antaa, sanoi myyjä, ei kukaan osta! Sain koko kasasta 40 € . Adjö Strengell! Kun sitten hurahdin tähän hulluun blogiin ja ajattelin kirjoittaa jotain kodeista, niin hyllystä ei löytynytkään Strengelliä. Menin samaan divariin ja kysyin onko jättämiäni kirjoja jäljellä. Nehän menivät heti, sain vastaukseksi, Strengell on keräilytavaraa. Tarkistin netistä. Stadista löytyi vain yksi kappale Hagelstamin takahuoneesta. Priimakuntoinen. Hinta 40 €. Kiinni veti!

Kirjassa on 267 mustavalkoista valokuvaa ja piirrosta kodeista sieltä täältä eri aikakausilta. Lisäksi viisi värikuvaa, harvinaista herkkua siihen aikaan. Kirjan selailua on sekä huvittavaa että opettavaista. Huvittavaa sikäli, että voi hymyillä vanhoille tyylisuuntauksille ja vanhahtavalle ruotsahtavalle kirjoitustyylille. Arkkitehtuurista lukeminenkin voi tuottaa iloa! Kodin konsepti on yhteiskunnan myötä muuttunut. Mitä sanotte huoneluettelosta: VASTAANOTTOHUONE, ARKIHUONE, LOISTOHUONE, BUDOAARI, HERRANHUONE, TUPAKKAHUONE, NUORENMIEHENHUONE, ROUVAIN SALI, NAISEN HUONE, PUUTARHASALI etc. Keittiöstä ei sanaa eikä kuvaa saniteettitiloista puhumattakaan. Opettavaista sikäli, että me kaikki olemme aikamme muotivirtausten vankeja. Lapsenlapsemme tulevat puolestaan hymyilemään meille. Kivaa, että voimme edes jossain määrin tuotta heille iloa. Gussen sanoma on:

Hyvin funtsattu, jos ottaa huomioon, että jokaisella ihmisella on oma makunsa ja käsityksensä taiteesta ja kauneudesta. Meillä on taipumus rakentaa itsellemme haaveittemme mukainen pesä. Jos nyt ehtii tätä miettiä kodinperustamisvaiheessa, jossa paivavat päälle monet arkihuolet. Vanha sanonta pätee edelleen: Näytä minulle kotisi niin kerron minkälainen olet. ”Kustu” saa aloittaa.

Arkkitehdin koti 1920-luvulla

Tekijän mukaan näissä kahdessa huoneessa on yritetty aikaansaada ”symfonista” väri- ja pintakudesommitelmaa. Arkkitehtien ammattislangi oli jo sata vuotta sellaista ettei sitä tavallinen ihminen ymmärrä. En kommentoi näitä huonesisustuksia. Kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä millainen yhteiskunta silloin oli ja millainen äijä Gusse oli. Kiinnitän huomiota vain kahteen seikkaan. Kirjaston pöydälle on laitettu esille ”kaffebordsbok” – kirja jonka isäntä on halunnut näyttää omistavansa. Ei mikään uusi keksintö siis. Toiseksi, kirjaston kirjojen hyllypituus on vaatimaton  – vajaat 20 metriä.

Kokonaistaideteos

Strengellin teos kertoo siitä, että arkkitehdeillä on taipumus ”läpisuunnitella” rakennuksensa. Yritetään ottaa kokonaisuus taiteelliseen hallintaan suunnittelemalla nippelit ja nappelitkin. Jugend-aikaudella tätä kutsuttiin nimellä ”Gesamtheitskunstverk”. Arkkitehti suunnitteli jopa ruokasalin astiat ja ruokailuvälineet nimenomaan tiettyä kotia varten.

Ihan OK että arkkitehdit tekevät omista kodeistaan kokonaistaideteoksia. Vierastan ajatusta, että maestrot suunnittelevat muidenkin koteja viimeisen päälle sisustusta myöten. Pakkopaitahan siitä tulee. Pitää jättää tilaa asukkaiden oman maun toteuttamiseen. Eräs kuuluisa arkkitehti USA:sta on sanonut sarkastisesti: Vain 5 %:lla ihmisistä on hyvä maku. Luonnollisesti asiakaskuntaani ovat ne loput 95 %.

Arkkitehtien omat kodit seuraavat muotivirtauksia kuten muidenkin ihmisten asumukset. Strengellin jälkeen tuli funkkis, moderni tyyli ja postmodernismi. Jne – kaikki muuttuu koko ajan. Arkkitehtien kodit ovat monasti pelkistettyjä, niukkailmeisiä ja mustavalkoisia, joissa väriä antaa vain luonnonpuu ja joku yksittäinen tarkasti harkittu taideteos seinällä. Hullu arkkitehti tietysti poikkeaa linjasta.

Hullu koti

Minulla on ollut tähän asti 14 talvikotia. Erilaisia. Kaikki mahdolliset asumismuodot kellariloukoista, autotalleista ja purkutuomion saaneista lomamökeistä lähtien. Viimeisin on 1939 valmistuneessa kerrostalossa Helsingissä jo 10 vuotta. Plaani on klasssisen symmetrinen. Päätyerkkeri antaa pohjoisvaloa. Apulaisenhuone ja käytävät on poistettu ja vapautuneet tilat käytetty keittiön ja kylpyhuoneen suurentamiseen. Kolme valokuvaa keskeisestä tilasta:

Sisääntulonäkymä pohjoiseen

Näkymä vastakkaiseen suuntaan

Kirjastonurkkaus

Kodissa on seinillä 183 taulua ja 278 valokuvaa. Näiden paljous aiheutti erityisjärjestelyjä. Laadin etukäteen suunnitelmat kymmenelle tauluseinälle sentin tarkkuudella. Vastaa taidenäyttelyn ripustussuunnitelmaa. Ja taidenäyttelyhän kotini onkin. Ensimmäisessä muuttovaiheessa vein uuteen kotiin kirjahyllyt ja asensin ne paikoilleen (100 hyllymetriä). Seuraava vaihe oli taulujen ripustus, mikä vei useita päiviä. Sitten oli varsinainen muutto, jonka hoiti muuttoliike Forsman sen kunniaksi, että talo on arkkitehti Ensio Forsmanin suunnittelema.

Vain yksi pieni taulua on ostettu. Uzbekistanilaisen 16-vuotiaan pojan perinteiseen tyyliin ikivanhan pergamentin toiselle puolelle Bukaran torilla maalaama miniatyyri. Koko 12 cm x 12 cm. Vaimoni maksoi pyydetyn hinnan – 10 € – tinkimättä. Poika säteili onnesta.

Tauluista osa on saatu perintönä tai lahjoina. Muut ovat enimmäkseen omaa ja sukulaisten tuotantoa. Kuten; tyttäreni töitä 33, veljeni Timon 23, äitini, appiukkoni ja poikani – kukin 8, veljentyttäreni 4, omia 12. Lisäksi on töitä viideltä eri arkkitehdiltä, yhteensä 17. Valokuvat ovat sukukuvia – perhealbumit seinillä. Viihdyn erinomaisesti kaiken sekamelskan keskellä. Tunnen olevani osa historiallista jatkumoa taideimpulssien kauneuksien koskettamana. Ylpeänä esittelen joitakin kotini mittaamattoman arvokkaita taideteoksia, joita rakastan ja jotka antavat minulle elämäniloa.

Taideaarteeni

Aluksi 8 kpl tyttäreni tuotantoa. Alle kouluikäisenä hän oli hyvin produktiivinen. Vintilla on pahvilaatokossa satoja töitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Seuraavaksi poikani töitä 4 kpl:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äitini opiskeli harrastuksena Vapaassa taidekoulussa opettajanaan samainen mestari Unto Pusa, joka opetti minuakin Teknillisessä korkeakoulussa. Tai eihän se mitään opettamista ollut. Enimmäkseen maestro istui opettajanhuoneessa litkimässä punaviiniä jos ollenkaan oli paikalla. Joskus hän sentään suvaitsi käväistä piirustussalissa ja heittää möreällä äänellä muutaman kärkevän kommentin meille vähemmän lahjakkaille: On se nyt kumma kun nuoret miehet eivät osaa piirtää alastonta naista – tai – Metsään saa mennä, mutta sieltä pitää osata tulla takaisin – tai – No eipä ole kehumista.

Tässä kolme äitini työtä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Appiukkoni harrasti luonnontieteitä koko ikänsä lääkäriuran ohella. Erityisesti lähellä sydäntä olivat kasvit. Herbaarioita ja valokuvia kasveista on kertynyt kasoittain. Viimeisin villtys 75-vuotiaana oli Suomen kasvien kuvitusprojekti. Kesäisin Pappa keräsi joka päivä muutaman kasvin ja piirsi tussilla niistä kuvan tunnusmerkkeineen A5 kokoiselle kartongille. Perintönä on kodissamme 300 tällaista arkkia. Kokoelma on hieno. Käden vapinasta huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – viiva on herkkää ja samalla täsmällistä. Olihan velikin arkkitehti, joka osasi piirtää tussilla. Alla kaksi esimerkkiä ruusuista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tripityykkinäkymä työhuoneen ikkunasta. Taulu tämäkin, alati vaihteleva.

 

Lopuksi muutama työ arkkitehdeiltä:

 

 

 

 

 

 

 

Vasemmalla viimeisin öljyvärityöni vuodelta 1960. Muistan vieläkin kun nypläsin tätä pöytäliinaa.

Jos kotini kaikkine aarteineen tuhoutuisi, niin en surisi sitä kovin paljon. Aikansa kutakin. Sitäpaitsi olen harjoitellut kodista luopumista jo 13 kertaa. Saisin taas uuden mahdollisuuden rakentaa kodin taideluomana. Tällä kertaa tekisin sen pelkästään kierrätyskalusteilla.

Olen alkanut epäillä, että itsekin olen kerrätyskamaa.

– – – – –

MIETE 38

EN HALUA KOTIINI
SUURIEN NIMIEN TAIDETEOKSIA
ENKÄ KÄY NÄYTTELYISSÄ
TAI TAIDEMUSEOISSA 
JOIHIN JONOTETAAN 
JA MAKSETAAN SISÄÄNPÄÄSYSTÄ

EN YMMÄRRÄ
MIKSI JOKU TAIDETEOS
ON ARVOKKAAMPI KUIN JOKU TOINEN
JOKAINEN IHMINEN
ON KORVAAMATON
MYÖS HEIDÄN TAITEENSA

TAIDEBISNES
ESTETISMEINEEN
JA KRIITIKKOGURUINEEN
ON SUURTA HUMPUUKIA
JA SPEKULATIIVISTA
SIJOITUSTOIMINTAA

SULOISIN KAUNEUS
JA IHANIN TAULU
EIVÄT MAKSA MITÄÄN
TÄSSÄ ON ESTETIIKAN
KOKO TOTUUS
LAPSIKIN SEN TIETÄÄ

BLOGI 37
9.2.2015

Menneen talven jäitä

Olen ottanut tuhansia valokuvia vanhalla filmikameralla. Suurin osa on kuvista on kadonnut. Vain muutama jäljelle jääneistä on sellaisia, joita kehtaan näyttää ja nekin ovat skannatessa osittain turmeltuneet. Ainoastaan yhtä kuvaa on jälkeenpäin hieman rajattu.

Onko täällä ketään?

——

Rysäkari jäähorisontissa heti auringonlaskun jälkeen

——

Perhepotretti

——

Maaliskuinen aamupäiväautere Lauttasaaren lounaisrannalla

——

Vapaa muoto

Luontokappaleita

Neitoperhot

——

 

NOKKIMISJÄRJESTYS

Looking at the sun already high Charley realized that it would take another hour to get breakfast – unless……

(Oikealla detalji)

 

——

Suomen paraatipaikka Smith & Polvisen liikennesuunnitelman mukaan 1968

——

Minäkin näen sinut!

—–

MIETE 37

MAAILMAA ON TURHA SELITTÄÄ
MUTTA SITÄ VOI YRITTÄÄ KUVATA
JOKO KIRJALLISESTI TAI KUVILLA

KUVAUSTA EI PIDÄ SELITTÄÄ
SE ON SAMA KUIN KIRJOITTAISI
ROMAANIN RIVIENVÄLIT NÄKYVIIN
JA SITTEN OSOITTAISI NIITÄ SORMELLA

 BLOGI 36
3.2.2015

Pienoismallikuvia 45 vuoden takaa

Tämä blogi on jatkoa eiliselle. Kauan luulimme, ettei toimistomme (Aarniala-Koskinen-Vormala) Hernesaariprojektista ole mitään materiaalia jäljellä. Hienot raportit ja pienoismalli ovat kadonneet. Hernesaaren valmisteilla olevan osayleiskaavan lähdeaineistossakaan ei mainita tästä suunnitteluvaiheesta mitään. Onneksi Aarne von Boehmin arkistosta löytyivät pienoismallikuvat. Näistä on syytä julkaista muutama – ihan historiallisen mielenkiinnonkin vuoksi. Annettuna lähtökohtana toimistomme suunnitelmiin oli, että asuntorakentaminen sijoittuu silloisen Hernesaaren itäpuolelle – sen kupeeseen täyttömaalle. Oletettiin, että saaren länsiosa säilyy teollisuus- ja satama-alueena.

Vaihtoehto 1,  3000 asukasta. Etualalla Sirpalesaari.

 Vaihtoehto 2, 5000 asukasta

Vaihtoehto 4, 9000 asukasta

Jo parinkymmenen vuoden ajan on hoettu mantraa, että Helsingin on aika käntää kasvonsa merelle. Ei mikään uusi ajatus, kun katsoo näitä vanhoja pienoismallikuvia. Oikeastaan se oli aika isoismalli – runsaat kaksi metriä pitkä. Siihen aikaan rantojen täyttäminen oli vielä luonnollista eikä ilmastonmuutoksen uhkaa tiedostettu. Täytyy toistaa toteamus, että onneksi mitään näistä suunnitelmistamme ei ole toteutunut. Painavin syy perusteluumme – ettei alueelle tulisi rakentaa asuntoja – oli pelko, että siitä tulee Katajanokan tapainen irrallinen nukkumalähiö, jolle ei saada riittävästi palveluja. Mielenkiintoista on, että Timo Vormala sai kuin saikin – vuosikymmeniä myöhemmin – sanoa viimeisen sanan Hernesaaren pohjois-osan maankäytöstä. Ns. Eiranrannan suunnitelma on lähtöisin hänen kynästään.

Vertailun vuoksi näytettäköön kuva osayleiskaavaehdotuksesta (5100 asukasta, 3800 työpaikkaa), jonka kaupunginhallitus palautti uudelleen valmisteltavaksi 27.5.2013. Syynä oli kiista helikopterikentästä ulommalla täyttömaalla saaren kaakkoiskärjessä. Se määrättiin poistettavaksi – huomattava parannus. Yhtymäkohdat vanhoihin suunnitelmiin ovat osin silmiinpistäviä. Korttelien koko, muoto ja rakennusten korkeus ovat samaa luokkaa. Eiranrannan toteutettu alue näkyy kuvan oikeassa alareunassa.

Hernesaaren havainnekuva idästä, Ksv/Tietoa Finland Oy

Odotamme mielenkiinnolla millainen suunitelma alueelle lopullisesti hyväksytään ja miten se totetetaan. Haasteita on.

MIETE 36
ILOITSEN VIRHEISTÄNI
KOSKA NIISTÄ VOI
OPPIA PALJON

BLOGI 35
2.2.2015

Tapahtui 45 vuotta sitten

Toimistomme (Aarniala-Koskinen-Vormala) sai Helsingin kaupungilta toimeksiannon tutkia asuntorakentamista Hernesaareen. Vaihtoehdot olivat 3000 – 5000 – 7000 tai 9000 asukasta. Noihin aikoihin suunniteltiin Merihakaa rakennusyhtiö Hakalle. Huhujen mukaan piti saada vastapainona Meriherne rakennusyhtiö Satolle.

Oheinen kahdeksan ruudun sarjakuva syntyi aikanaan alueen rakentamisen pohtineen arkkitehdin turhautuneessa mielessä, jota horjuttivat suunnittelun erilaiset ja välillä mahdottomilta tuntuvat ristipaineet.

 

 

 

 

 

 

 

Saimme vapaat kädet. Mitään ohjeita ei annettu. Kukaan ei puuttunut tekimisiimme. Oli siinä pähkäilemistä. Helsingin silhuetti! Umpikorttelieiden uusi tuleminen! Autopaikat kansien alle! Palvelut! Puistot! Tuli hienot planssit ja upea suuri pienoismalli, johon eri vaihtoehdot voitiin upottaa. Aarne von Boehm otti hienot valokuvat mallista. Kovin oli täyteen ahdetun näköistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Johtopäätöksenä esitimme 0-vaihtoehtoa. Selostukseen kirjattiin TImo Vormalan keksimä lause Hernesaari on tekonenä Helsingin silhuetissa. Ihmetyksemme oli suuri kun esittelijä ja lautakunta yhtyivät käsitykseemme; Ei mitään rakentamista Hernesaareen! Ainutlaatuista. Jotain tapahtui kulisseissa mitä emme tienneet. Onnellinen loppu – ei tullut sen ajan betonislummia. Jäi aikaa miettiä miten alue rakennetaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on  mietitty 45 vuotta eikä Hernesaareen  vieläkään hyväksytty yhtään suunnitelmaa. U udelleen valmistelun alaisessa osayleiskaavassa alueelle kaavaillaan 5000 asukasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sarjakuvan visio on tavallaan toteutunut. Herne lähti pitkälle matkalle seilaamaan tuntemattomille vesille horisontin (alitajunnan) tuolle puolelle synnyttämään uutta hahmoa Herenesaareen. Toivottavasti uusi hahmo tuottaa viihtyisää ja toimivaa ympäristöä.

 MIETE 35

SUURIN SAAVUTUKSENI
KAUPUNKISUUNNITTELUSSA
ON EDELLEEN SE ETTÄ
SAIN OLLA MUKANA PROJEKTISSA
JOLLA TORJUTTIIN TYHMÄ RAKENTAMINEN

TOISAALTA TÄMÄN JÄLKEEN
EI ENÄÄ TULLUT
TOIMEKSIANTOJA KAUPUNGILTA

 BLOGI 34
26.1.2015

 Veljekset

Minulla oli kolme nuorempaa veljeä. Keskimmäinen – Hannu – menehtyi kolmen kuukauden ikäisenä 1944. Vanhin – Jarkko – kuoli 1995. Nuorin – Timo – poistui 2010. Vasemmalla veljekset Timo, Jarkko ja Ilpo 1948-9. Varhaissa muistikuvassani me kolme piirrämme sarjakuvaa voipaperirullalle funkiskesämökin sinisellä lattialla, jota valaisee luoteisen kulmaikkunasta tuleva ateljeehämy. Tässä huvilassa olen unissani käynyt kymmeniä kertoja.

 

Jarkosta tuli toimittaja, Timosta hätkähdyttävien kuvien piirtäjä, underground-artisti ja Puupää-palkinnon saaja. Molemmat olivat elokuvafriikkejä henkeen ja vereen. Itselaukaisimella otetussa kuvassa vihaiset nuoret miehet Timo, Ilpo ja Jarkko 1963.

Timo Aarniala

Timo julkaisi ensimmäisen sarjakuvakirjansa SALAISUUDEN VARJO omakustanteena 1969 avustajinaan tuleva elokuvaohjaaja Claes Olsson (Klasu) ja Heikki Junnila (Tooke). Siitä lähtien kuvien tekeminen täytti hänen elämänsä. Tuhansien! Kukaan ei tiedä tarkkaa määrää. Sarjakuvia, kuvasarjoja, yksittäisiä kuvia, levyjen, kirjojen ja lehtien kansia sekä kirjojen kuvituksia, julisteita, pilapiirroksia, kuvia lehtiin. Harmi, että Timon varusmiesaikana tekemät opetustaulut armeijalle ovat kadonneet. Näyttelyitä on ollut kansalliskirjastossa 2004, Kuhmossa 2011 (laaja muistonäyttely) sekä yksityisgallerioissa Helsingissä. Oheisena välähdyksenomainen läpileikkaus veljeni tuotannosta. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla. Takaisin pääsee nuolella yläpalkin vasemmassa reunassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Timo piirsi ensimmäiseen Ruisrock-tapahtumaan 1970 Turussa julisteen, josta tuli kulttikuva. Veljeni teetätti tästä kuten monesta muustakin kuvastaan T-paitoja, jotka nyt ovat keräilyharvinaisuuksia.

 

Toinen Timon kulttikuva on saman vuonna tehty kansikuva Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtyeen underground-rocklevyyn. Kokoonpanossa lauloivat mm. Rauli ”Badding” Somerjoki, M.A. Numminen ja Meri Vennamo. Äänessä oli mukana myös näyttelijä Tarmo Manni. Saksofonia soitti Seppo ”Paroni” Paakkunainen, kitaraa Antero Jakoila ja rumpuja Matti Oiling monen muun artistin lisäksi.

 

Timolla oli 1960-luvun lopussa oma hippiyhtye THOSE LOVELY HULA HANDS, joka teki yhden singlelevyn. Yhtyeessä soittivat ja lauloivat veljeni lisäksi sisaremme Anne-Maj,  Vennamon sisarukset Meri ja Raisa sekä Tuomas Korvenoja. Timo lähetti levyn John Lennonille. Vastaus tuli paluupostissa: The record is shit but the cover is fine. Yhtyettä voi kuulla ja nähdä YLE:n elävässä arkistossa: Those Lovely Hula Hands viihdyttää

 

 

 

 

Suuri osa Timon tuotantoa on piiretty tussilla valkoiselle A 4-kokoiselle piiruskartongille.

 

 

 

 

 

 

Oheiset neljä kuvaa ovat 1970-luvulta (Ilpon kokoelmat).

 

 

 

 

Kirja KYYNELTEN TIE ilmestyi 1971. Monen muun kuvasarjan lisäksi AIMO seikkailee siinä kolmessa sarjakuvassa. Oheiseisena katkelma jaksosta ”BESSAME MUCHO” (24 kuvaa). Alla loppukuva sarjasta ELEONORE (11 kuvaa).

 

 

 

Timo piirsii M.A. Nummisen SATUJA-kirjaan kuusi värikuvaa 1975. Oikealla kuvitusta satuun TÄHTITAIVAS: Tähdet kimaltelevat kuin säihkyvimmät jalokivet, yhdessä niistä muodostuu kiehtovia kuvioita. 

 

Veljeni teki M.A. Nummiselle myös levyn kansia kuten alla oleva vuodelta 1976.

 

Kirja VALOT (40 kuvaa, 1978) vaikutti suuresti Aki Kaurismäen filmeihin. Esim. VARJOJA PARATIISISSA 1986 ja LAITAKAUPUNGIN VALOT 2006. Akista ja Timosta tuli hyvät ystävät. Timon töitä oli näytteillä  Akin Moskova-baarin seinillä Helsingissä.

 

 

Timo oli  mukana hääräämässä LOVE-yhtiöissä, joka tuotti levyjä ja kirjoja. Hän teki yhtiölle levyjen ja kirjojen kuvituksia. Mm. B.Travenin kirjoihin kannen ja runsaan mustavalkoisen kuvituksen tekstin sekaan. Silta Viidakossa 1977. Kuolemanlaiva 1978.

 

VANKKURIT 1980. Oikealla Manuelin ja Rosarion rakkauskohtaus: He seisoivat toistensa käsivarsiin puristautuneina suunnattomalla preerialla. He eivät sanoneet eivätkä ajatelleet mitään; he vain tunsivat ja ymmärsivät ja luottivat toisiinsa. Heidän yläpuolellaan olivat tähdet ja heidän ympärillään keskiyön samettinen pehmeys.

 

 

HALLITUS            1981.

MARSSI MONTERIALLE 1982.

 

 

 

 

 

 

 

HIRTETTYJEN KAPINA 1985

 

Oikealla sisäkuva kirjasta PUUVILLANPOIMIJAT 1979 (Ilpon kokoelmat).

 

 

Timo teki vuonna 1981 Yarin runokirjaan 33 kuvaa. Kansikuvan runon loppusäe kuuluu: olen hengissä, ei se riitä Mä Haluan Elää, Elää, Elää. Oikealla olevaan kuvaan liittyvän runon loppusäe taas puolestaan kuuluu: puhuit paljon enkeleistä, minä vielä etsin siipiä, eei, en sinuun lankee, en sinuun lankee, en sinuun lankee, sun tautis on tarttuvaa.

 

 

Veljeni vei elokuvia erilaisiin paikkoihin. Kuten TAPPAJAHAIN Yrjönkadun uimahalliin Helsingissä. Kelluin siellä minäkin isojen vesipehmolelujen (haiden ja ankkojen) sekä muiden katsojien kanssa. Spektaakkeli esitetiin myös Tikkurilan uimahallissa. Timon ideoima formaatti elää. Vesimerkiksi Porin uimahallissa 2011. Toimiessaan Vantaan kaupungin kulttuurisihteerinä Timo sai aikaan myös kunnallisen elokuvateatterin Tikkurilaan, jossa oli useita Suomen ensi-iltoja. Erikoisen kokeilun veljeni toteutti Tiedekeskus Heurekaan, jossa superlaajakankaalla esitettiin yhtä  aikaa elokuvat PALUU TULEVAISUUTEEN 1-3. Tarkoituksena oli osoittaa, että  elokuvien huippu- ja suvantohetket noudattavat samaa kaavaa ja tapahtuvat samaan aikaan. Tämä näkyy sekä musiikissa että kuvassa. Timo järjesti suosittuja ulkoilmaesityksiä Helsingissä Senaatintorilla ja Eerikinkadulla sekä urheilukentillä Vantaalla (drive in). Sodankylän elokuvafestivaaleilla hän oli alusta saakka mukana yhdessä Peter von Baghin kanssa ja junaili elokuvaesityksiä festivaalijuniin.

 

Kuva sarjasta Peeping Tom (yhteensä 14 kuvaa). YLLÄTYSKUVIA (Like 1998)

———

——

Peter von Bagh ja Timo tekivät yhteistyötä vuosikymmenien ajan – veljeni järjesti mm. kuvaesitykset Petterin juontamiin suosittuihin elokuvamusiikin konsertteihin. Oheisena yksi näyte lisää – Petterin kuuluisan runon HEVOSET JA MINÄ (1966) kuvitus (Suomen ensimmäinen sarjakuvasingle -yhteensä 12 kuvaa, Like 2000). Pekka Gronow sävelsi testin ja se ilmestyi Eteenpäin-yhtiön ensimmäisellä EP-levyllä vain pari kuukautta runon syntymisen jälkeen. M.A. Nummisen esikoislevytyksestä tuli suosittu ja se nousi ”Kahdeksan kärjessä” -listoille. Vasemmalla kansikuva, oikealla kuva nro 9.

Timo teki filmihullu-lehteen viisi kansikuvaa vuosina 2002 – 2005 ja muutaman sisäkuvan.

Vasemmalla USA:n presidentit on karkotettu Pääsiäissaarille lomailemaan.

Oikealla kuvitusta Timon suosikkielokuvaan Látalante.

———

Veljeni viimeiseksi kirjaksi jäi KUOLEMANTANSSI (WSOY 2006). Siinä on 26 mustavalkoista kuvaa myyttisestä keskiaikaisesta teemasta: Kuolema korjaa kenet se lystää ja milloin se lystää. Kirjassa Kuolema väijyy erilaisten ihmisten hahmossa erilaisia ihmisiä.

Oikealla kuvitusta Jean Cocteaun lausahdukseen: Miltä sinä oikein odotat kuoleman näyttävän? (Kuvia kannattaa suurentaa niin viivat näkyvät. Claes Olssonin kokoelmat).

Vasemmalla turhaantunut Kuolema harkitsee idaria. Oikealla: La Commedia è finita applaudite! Kuolema kiittää. Ainoa kuva minkä Timo koskaan on signeerannut. Kuvan alla on Aki Kaurismäen tunnustus: Timo Aarnialalla on Suomen kaunein viiva ja hän piirtää voimakkaita kuvia.

Koira esiintyy useissa Kuolemantanssin kuvissa. Kirjassa on Timon tutkielma aiheesta.

Koirien hautausmaan kyltissä lukee PATU. Vain minä enää osaan tulkita tämän perheemme sisäpiirivitsin. Timoa kutsuttiin pienenä Patuksi. Kuvassa on syvää ironiaa ja tragediaa. Koiran elämä voi päättyä vain koirien hautausmaalle. Tähän liittyy toteutumaton elokuvahanke. Filmin LASSIE PALAA KOTIIN esittäminen eläinten hautausmaalla Helsingin keskuspuistossa. Timo oli jo sopinut asiasta. Jostain syystä hanke ei toteutunut.

Samaan teemaan liittyy myös makaberi välikohtaus. Timon piirtäessä KUOLEMANTANSSIN kuvia hänen ystävänsä ohjaaja Veikko Aaltonen kysyi saisiko Timon nimeä käyttää henkilön nimenä elokuvassa RAKKAUDELLA MAIRE. Kilttinä ihmisenä veljeni suostui. Suuri oli hänen järkytyksessä elokuvan ensi-illassa, kun kamera zoomasi hautakiveen, jossa oli Timon nimi. Onneksi Timo ei koskaan saanut tietää tarinan jatkoa. Helsinkiläisen hautaustoimisto ikkunassa oli esillä elokuvassa käytetty graniittinen hautakivi esimerkkinä laadukkaasta muistomerkistä.

Onnettomalla hautausurakoitsijalla ei ollut aavistustakaan siitä, että kyseinen henkilö oli vielä elossa. Kivi poistettiin pikaisesti. Oikeasti Timon haudalla ei ole mitään muistomerkkiä. Vain yksi ihminen maailmassa tietää missä hauta on. Eikä hän sitä kerro.

Julkaisematta jäi Alfred Jarry -sarja; 12 mustavalkoista kuvaa ranskalaisen kirjailijan ja eksentrikon elämästä. Hänet tunnetaan näytelmästä KUNINGAS UBU. Toivottavasti vireillä oleva kirjahanke toteutuu ja nämä huipputyöt saadaan näytille. Oheisena malliksi yksi kuva.

Julkaisematta ja toteuttamatta on jäänyt myös Timon tekemä kuvakäsikirjoitus elokuvaan JUMALAN RAIVO. Se sisältää yli sata hienoa lyijykynällä piirrettyä kuvaa. Timo teki ystävänsä kanssa kuvauksia varten myös pahvisia pienoismalleja mm. laivoista, joita voitiin liikuttaa,

Jarkko Aarniala

Jarkko veti kouluaikana teinien kulttuurikerhoa ja soitti koulun orkesterissa klarinettia. Olipa hän myös mukana TOPO:n koripallojoukkueessa voittamassa B-poikien Suomen mestaruutta. Noihin aikoihin hän teki kavereidensa kanssa kaksi kaitafilmiä, jotka hän kuvasi ja ohjasi sekä näyttelikin toisessa. Näillä lyhytelokuvilla hän puhdisti pöydän Etelä-Suomalaisen osakunnan kulttuurikilpailussa 60-luvun alussa. Elokuvat Vive l´amour ja Miehet eivät haikaile ovat nähtävissä YouTubessa osoitteissa https://www.youtube.com/watch?v=bRupiZTlQvU sekä https://www.youtube.com/watch?v=9XzbhedPWJA

Kopioissa on ajan patinaa. Alkuperäinen Antero Helasvuon tekemä musiikki on hävinnyt ja myöhemmin pikakorjattu auttavasti.   Anteron lisäksi elokuvissa näyttelevät mm. radiotoimittajanana myöhemmin tunnettu Juha Virkkunen, taidemaalari Jorma Hautala sekä valokuvaaja Kari Hakli.

Jarkko hääräsi veljeni Timon tavoin elokuvakerhojen ja elokuvateattereiden pyörittäjänä (kunnankinot Lieksassa ja ilomantsissa). Hän teki kunnianhimoista taidelehteä ELOKUVA omakustanteena. Siitä ilmestyi vain näytenumero. FILMIHULLU otti sittemmin tämän lehden paikan. Jarkko toimitti kaksi oppikirjan elokuvasta ja luennoi elokuviin liittyen useissa oppilaitoksissa samaan aikaan kun Timo opetti kuvallista viestintää taideteolllisessa korkeakoulussa. Jarkko toimi monissa tehtävissä. Teinilehden päätoimittajana, ylioppilaslehden toimitusihteerinä sekä toimittajana yleisradiossa ja vapaana freelance-toimittajana. Hän teki suosittuja radio-ohjelmia populaarimusiikista kolmella vuosikymmenellä. YLE:n elävässä arkistossa  on kuultavissa ohjelma vuodelta 1970; Tunti vielä: Rakkaus iskelmäteksteissä. Lisäksi Jarkko kiinnostui vanhoista isoista purjelaivoista ja teki niistäkin radio-ohjelmia, elokuva-dokumentteja ja kirjoja. Viimeisin innostus oli Etelämeri. Suunnitelmissa oli pitkällä elokuvadokumentti yhdessä Thor Heyrdalin matkakumppanin Bengt Danielssonin ja elokuvaohjaaja Torgy Anderbergin kanssa. Tämä projekti jäi kesken samoin yhteistyö Matti Oilingin kanssa. Jarkko suunnitteli dokumenttia IN THE LOVE WITH THE ART OF DRUMMING, jota kuvattiin pariin otteeseen USA:ssa.

MIETE 34

VELJIENI POISTUTTUA
SOIHTU JÄI MINULLE
PIDÄN KUNNIATEHTÄVÄNÄ
KANTAA SITÄ NIIN KAUAN
KUN LIEKKI PALAA