Mietekirjanen

BLOGI 139
16.10.2017

Olen toimittanut omakustanteena mietekirjasen, jonka julkistamistilaisuus oli viime lauantaina:

Kirjan kansi

Taskukokoiseen julkaisuun olen valinnut 66 mietettä vuosina 2014-2017 ilmestyneistä blogiartikkeleistani. Kirjasen takakannessa todetaan, että ”laatimani mietteet leijailevat ruohonjuuritasolla kuten kansikuva kertoo”. Julkaisu on saatavissa tekijältä: ilpo.aarniala@welho.com, puh. 040-5127970.

Hullu arkkitehti

MIETE 134
KAIKKI ON SANOTTU
JO TUHAT KERTAA
MUTTA KERTOIHAN
SCHEHERAZADEKIN
TUHAT JA YKSI SATUA

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kesän loppu

BLOGI 138
9.10.2017

Pedot uivat

Edellisessä blogissani 28.8. kerrroin rauhoitetun paratiisisaaren linnunpesien tuhoajista. Laskelmieni mukaan pedot söivät viime kesänä yli sata munaa tai poikasta. Munaloukku oli viritetty koko loppukesän ja saalista tuli lisää.

Näätä loukussa

Näätä käyttäytyi agressiivisesti vangittuna. Onneksi oli rautalankaverkko välissä. Päästin sen vapaaksi, koska oli vielä  rauhoitusaika. Jälkeen päin olen katunut tätä, koska näätä on pahimpia pesien tuhoajia ja kiipeää ketterästi myös puuhun.

Kettu loukussa

Kettu  oli loukussa tyynen rauhallinen, mutta seurasi hellyttävällä katseellaan koko ajan pyydystäjäänsä. Päästin senkin vapaaksi.

Minkkiä en yrityksistä huolimatta saanut loukkuun. Tuli todistetuksi, että supi, näätä, kettu ja minkki ovat kaikkia hyviä uimareita ja että ne vierailevat melko harvoin saaressa, mutta sitäkin tuhoisimmin seurauksin.

Eksoottinen Kotka

Käväisen Kotkan saaressa kesäisin kolme kertaa viikossa. Vanha nostalginen merimiesravintola Kairo on edelleen iskussa funkkistalossaan ja hienot seinämaalaukset koristavat salin seiniä. Meninki on vain muuttunut satamatoimintojen poistuttua alueelta. Nyt siellä on lauantai-iltaisin karaokea poulityhjässä pikkusalissa.

Ravintola Kairo

Täällä ei tarvita portsaria. Se, joka selviytyy ylös 30 porrasta yläkertaan, on tervetullut. Olen käynyt Kairossa vain kerran. Sen sijaan syön lounasta usein Keisarinsatamassa. Ravintola sijaitsee hienosti entisöidyssä Höyrypanimon talossa. Aleksanteri III:n huvipursi pysähtyi tässä, kun se vei tsaariperheen Langinkosken keisarilliselle kalastusmajalle. Lähemmäksi koskea ei päässyt isolla aluksella.

Arkkitehti Alwin Jacobin suunnittelema vuonna 1894 valmistunut Kotkan Hörypanimon talo on rakennustaiteellisesti, historiallisesti sekä maisemallisesti arvokas suojelukohde ja nykyisin kaupungin ylpeys.

Oluen valmistus jatkui rakennuksessa vuoteen 1967 saakka jolloin Mallasjuoma osti sen pois kilpailemasta jaloista. Suosittua Ukko-olutta saa edelleen ostaa ravintolasta.

Kotkassa maailmankuulut puistot houkuttavat runsaasti turisteja kesäisin ja Mussalon suursatama kukoistaa. Muutoin kaupunki on entisellään ja karavaani kulkee.

Kotkamillsin suuren tehdasalueen puruvaraston aita kaupungin keskustan tuntumassa lähellä Sapokan rantaa.

Entinen Enso-Gutzeitin tehdas valmistaa mm. sellua purusta, jota tuodaan eri puolilta Suomea.

Epilogi

Sääolosuteiltaan omituinen kesä on päättynyt ja saarimökki laitettu pakettiin.

Klapeja tuli tehtyä ensi kesää varten enemmän kuin koskaan. Kaikki varastot ovat täynnä. Tässä pieni osa.

 

Viimeiset auringonlaskut olivat syksyisen koleita.

 

Hullu arkkitehti

MIETE 132
KESÄ ON MENNYT
GRILLIT ON HUURTEESSA

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna