BLOGI 39
23.2.2015

JATKO-OSA BLOGILLE 22 (1.12.2014/ HELSINGIN YLEISKAAVA)

Kaupunkibulevardi in memoriam

Helsingin valmisteilla olevan yleiskaavan pihvi – à la MasterChef Ksv – on kaupunkibulevardi. Lähdetään selvittämään mistä aineksista pihvi koostuu ja miten paljon sitä on kypsennetty. Kaupunkibulevardeiksi yleiskaavassa ehdotetaan kaikkia Helsingin sisääntuloväyliä kehä I:n sisäpuolella. Vision mukaan kaupunkibulevardi näyttää tältä:

Keskellä puurivi. Sen molemmin puolin kaksi kaistaa läpiajoliikenteelle (60 km/t) . Niiden vieressä kaistat  paikallisliikenteelle (40 km/t), polkupyörille ja raitiovaunuille. Jälleen puurivit molemmin puolin sekä leveät jalankulkualueet 8-kerroksisen talomuurin vieressä. Kuilun leveys runsaat 50 metriä. Liittymät muihin katuihin ovat tasoliittymiä ja jalankulkijat kävelevät kadun yli samassa tasossa. Rakennuksissa on kadun varrella liiketilaa sekä toimitilaa ja asuntoja ylempänä. Kuvasta ei selviä miten ihmiset pääsevät asuntojen lähelle autoilla ja miten kadun huolto pelaa.Täytyy olla asunto- ja huoltokadut talorivien toisella puolella. Mutta missä ovat pihat ja autopaikat? Onko tämä autoton alue?

Onko pihvi terveellinen?

Kysymykseen vastaa Ilmatieteen laitoksen raportti kaupunkibulevardien ilmanlaadusta. Kaupungin tilaama selvitys valmistui vasta kun yleiskaavaluonnos oli piirretty ja selostukset kirjoitettu. En lähde spekuloimaan mistä tämä johtui. No oli miten oli niin raportin sanoma on:

LIIKENNEMÄÄRÄ KAUPUNKIBULEVARDEILLA
EI SAISI OLLA YLI 30 000 AJONEUVOA/VRK
MIKÄLI HIUKKASPÄÄSTÖJEN AIHEUTTAMAT
TERVEYSHAITAT AIOTAAN ESTÄÄ.
MITÄ ENEMMÄN ON LIIKENNETTÄ
SITÄ SUUREMMAKSI TERVEYSRISKI KASVAA.
RISKI KOROSTU JOS RAKENTAMINEN ON KUILUMAISTA.

Pienhiukkasia pääsee ilmaan sekä autojen pakoputkista että etenkin talvella nastarenkaista ja tien pinnoitteesta sekä myös hiekotuspölystä. Hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet 2000-luvuilla, mutta nykyteknologialla pienhiukkaspäästöjen merkittävää putoamista ei ole näköpiirissä. Niiden arvellaan aiheuttavan Suomessa vuosittain 1800 ennenaikaista kuolemaa. Toinen vakava terveysriski on liikennemelu, josta kärsii 2/3 helsinkiläisistä. Talvella melu on suurempi nastarenkaiden johdosta. Melu on suoraan verrannollinen liikennenmääriin erityisesti raskaan liikenteen osalta. Kaikilla yleiskaavassa kaupunkibulevardeiksi merkityillä väylillä  liikennemäärät ylittävät riskirajan pienhiukkaspäästöjen osalta. Toiseksi suurin liikenne on Länsiväylällä – 70 000 ajoneuvoa/vrk. Liikenteen ennustetaan edelleen kasvavan Länsimetron tulon jälkeenkin. Tällaisilla liikennemäärillä ei asuntoja suositella rakennettavaksi lähemmäs kuin 140 metrin päähän kadusta. Mikäli suositusta noudatetaan ei kysessä enää ole kaupunkibulevardi.

Yksityisautoilua yritetään vähentää  rakenteellisilla esteillä (jollaisia kaupunkibulevarditkin ovat) sekä lisäämällä joukkoliikennettä. Politiikassa on ristiriitaa. Keskustaan pyrkii niin paljon autoja kuin pysäköintipaikkoja on tarjolla. Helsingin niemellä on toistakymmentä pysäköintiluolaa, joissa on useita tuhansia autopaikkoja. Lisää on tulossa: Jätkäsaari (900 paikkaa), Kalasatama (1000) , Katajanokka (500). Yleiskaavassa on jälleen mukana varaus keskustatunnelillekin. Uusine pysäköintiluolineen se nielee osan Länsiväylän kasvavasta liikenteestä. Ruoholahden sumpun lisäksi syntyy toinen ruuhka-alue maan alle. Länsiväylän lisäongelma on rekat. Nehän eivät poistuneet vaikka Jätkäsaaren satama siirrettiin Vuosaareen. Länsisataman Tallinan liikenteen kannattavuuden edellytys ovat rekat. Suunnittelijoille tämä tuli kuulemma yllätyksenä. Tämmöistä sattuu – kuten ulkoministerikin äsken totesi – vaikka ei pitäisi. Kaupunkisuunnittelu on vaikea taiteen laji. Nyt vahinkoa yritetään korjata kaivamalla esiin upoksissa ollut tunnelihanke Suomenlahden ali nielemään rekat. Eikä maksa kuin runsaat 10 miljardia. Sillähän saisi jo 10 Pisararataa. Helsingissä on kokemusta kaupunkibulevardeista jo vuosikymmenien ajalta. Paras referenssikohde on Huopalahdentie Munkkiniemessä, jonka liikennemäärä on 36 000 ajoneuvoa/vrk.

Ilmatieteenlaitoksen raportin perusteella tämän ympäristön hiukkaspäästöt ylittävät riskirajan. Se näkyy myös siinä, että kadun varren asunnot ovat halvempia kuin muualla Munkkiniemessä. Itsekin asuin tässä vasemmalla keskellä olevassa talossa pari vuotta 1960-luvun alussa. Huoneeni parveke oli kadun puolella. En muista avasinko edes sen ovea koskaan. Melua ja pölyä oli jo silloin vaikka liikenne oli huomattavasti pienempää.

Tämä ei ole vakavin ongelma. Kadulla tapahtui 2000-luvun alussa kaksi jalankulkijan kuolemaan johtanutta onnettomuutta valo-ohjatulla suojatiellä. Nousi meteli, kun uhrit olivat lapsia. Turvallisuuden parantamiseksi rakennettiin aikulkutunneli Munkkivuoreen – Munkkiniemessä jo aikaisemmin toteutetun ylikulkusillan lisäksi. Suojateitä vähennettiin minimiin. Lisäksi nopeusrajoitukseksi tuli 40 km/t, mitä on vaikea pitää kadulla ajaessa, kun muut huristavat ohi.

 

On utopiaa kuvitella, että näköpiirissä olevana aikana liikennemäärät vähenisivät sisääntuloteillä niin radikaalisti, että pienhiukkaspäästöt alittaisivat riskirajan. Tämähän merkitsisi Lahdenväylällä liikenteen vahenemistä kolmasosaansa ja Länsiväyllä puoleen. Joukkoliikennettä ei saada koskaan niin hyväksi, että se tyydyttäisi kaikki liikennetarpeet. Yksityisautoilu kuuluu oleellisena osana liikennenjärjestelmään ja on tullut jäädekseen jokseenkin samanlaisena kuin nykyään ainakin siihen asti kun taas aletaan laatia uutta yleiskaavaa 10 vuoden kuluttua – todennäköisesti paljon kauemminkin. Eniten minua ihmetyttää kaupunkibulevardimaniassa, että hyvät suunnitteluperiaatteet ovat heittäneet häränpyllyä. Korkeakoulussa meille opetettiin terveellisen ympäristön aakkoset. Asuntoja ei saa sijoittaa vilkkaiden liikenneväylien varrelle. Tiiviitä ja ahtaita umpikortteleita tulee välttää, koska pihat muodostuvat varjoisiksi. Nyt näistä kahdesta paheesta on tullut hyve, johon ehdoin tahdoin pyritään. Ja miksi? Koska muka kaupunkiin pitää saada pilvin pimein uusia asukkaita. Kuitenkin uuden yleiskaavaluonnoksen aluevaraukset ilman kaupunkibulevardejakin reippaasti mahdollistavat väestötavoitteen mukaisen kasvun.

Mitäs se pihvi maksaa?

Helsingin sisääntuloväylät omistaa valtio, joka vastaa niiden rakenteista ja kunnossapidosta. Jotta väylät voivat tulla kaduiksi, tulee kaupungin lunastaa maa-alueet kaikkinen vastuineen. Kukaan ei tiedä mitä tämä maksaa. Ostohinnalle lienee vaikea saada nopeaa tuottoa, kun alueiden kaavoitus ja rakentaminen on hidasta.

Koivusaaren pannukakku

Koivusaarta on suunniteltu vuosikymmeniä. Valtuusto hyväksyi runsas kuukausi sitten alueen osayleiskaavan. Ei tullut pihviä vaan pannukakku.

Länsiväylä on osayleiskaavassa moottoritie eritasoliittymineen. Kaupunkibulevardia yritettiin tähän. Oli kaksi kilpailuakin. Ei onnistunut.  Realiteetit – realiteetit – realiteetit!! Saaren keskellä on kaavassa toistakymmentä autokaistaa rampit mukaan luettuna. Ei synny hyvää ympäristöä. Ristiriitaa on ollut siinä, että samanaikaisesti on laadittu kahta erilaista yleiskaavaa Koivusaareen. Osayleiskaavassa Länsiväylä on moottoritie ja yleiskaavassa kaupunkibulevardi. Toisaalta hyväksyessään Koivusaaren osayleiskaavan valtuusto edellytti, että jatkosuunnittelussa selvitetään Länsiväylän bulevardisointia. Se, että vasta nyt – yleiskaavaluonnoksen jukistamisen jälkeen – lähdetään selvittämään ovatko kaupunkibulevardit mahdollisia, osoittaa, ettei niitä ole yleiskaavan laadinnan yhteydessä selvitetty riittävällä tarkkuudella. Uusi selvitys on lähtenyt ripeästi liikkeelle kuten oheinen lehtileike osoittaa. Hyvä että asiaa vihdoin tutkitaan, kun maankäyttö- ja rakennuslakikin edellyttää, että yleiskaavan on perustuttava riittäviin selvityksiin. Mikäli Länsiväylästä päätettäisiin tehdä kaupunkibulevardi, on Koivusaaren suunnittelu jälleen kerran aloitettava alusta. Ei huono sekään. Mielenkiintoinen tilanne. Aikaa taas kuluu ja kahvia.

Muistopuhe pikseleille

Ainoa asiakirja, joka yleiskaavassa vahvistuu on kaavakartta määräyksineen. Juuri sopivan kokoinen paperi pöytäliinaksi. Kartalla maankäyttö  on esitetty uudella tavalla – 100 m x 100 m pikseleillä.  Yleiskaavan aluevarukset mahdollistavat paljon suuremman väestökasvun kuin ennusteessa. Vahvistettavaksi tarkoitetun yleiskaavan jokainen pikseli on otettava vakavasti sillä oletuksella, että se toteutuu. Oikeustapaukset osoittavat, että valitukset yleiskaavan mukaisista asemakaavoista sisältösyillä säännönmukaisesti hylätään. Vallitsevan oikeuskäytännön mukaan valtuuston päätös yleiskaavan hyväksymisestä ja sen vahvistaminen ilmaisee lopullisesti kaupungin tahdon alueiden käytöstä.

Pikselikartan esitystapa on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Alueiden välisiä rajauksia ei ole tutkittu riittävällä tarkkuudeella.  Kaavan tulkintaa vaikeuttaa lisäksi, että pohjakartta puuttuu ja eri kaavamääräysten alaisten monensävyisten ruskeiden alueiden värit ovat niin lähellä toisiaan, että kartalla väriä on hankala määrittää. Oheinen esimerkki Lauttasaaresta kuvaa tilannetta.  Esitys on epälooginen – osalla ranta-aluetta on täsmällinen viiva ja osalla pikselineliö. On mahdotonta arvata missä kohtaa täytetään merta ja missä nykyinen rantaviiva säilyy. Eräillä alueilla, missä on olemassaolevan maakuntakaavankin mukainen vihervyöhyke rannassa, voi yleiskaavakartan mukaan rakentaa vedenrajaan asti. Ei kai tämä ole tarkoitus. On aivan oleellista, että elintärkeät viherreitit näkyät selvästi. Kaavaa ei voi vahvistaa. Se ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksia. Mikäli pikselilinjalla halutaan jatkaa, jää yleiskaava ohjeelliseksi ilman lainvoimaa ja sitovaa merkitystä.

Tarjoilija  – saanko tehdä tilauksen!

Kiitos – en otakaan pihviä (Näin meidän kesken sanottuna arvelen sen olevan aika raaka). Otankin vain tämän pöytäliinan ilman pikseleitä. Tehkää siihen vähän korjauksia. Enemmän vihreätä. Aluerajat selkeiksi ja yksiselitteisiksi. Älkää ylikypsyttäkö sitä liian tummilla väreillä. Niin – ja lähettäkää lasku lapsenlapsilleni – kiitos!

MIETE 39
KAUPUNKISUUNNITTELUSSA
PITÄISI KÄYTTÄÄ ENEMMÄN
MAALAISJÄRKEÄ

P.S. Jos haluaa tietää mistä kotisivun nimi ”hulluarkkitehti” tulee, pitää mennä katsomaan blogiarkistosta (syyskyy 2014) blogia 1 ”Eipäs arvostella arkkitehtuuria”. Samalla voi lukea blogin 2 ”Trendikästä” ja onhan siellä arkistossa paljon mutakin mielenkiintoista.

BLOGI 38
16.2.2015

Jotain kirjoista

Suomalainen arkkitehti ja kriitikko Gustav Strengell julkaisi lähes sata vuotta sitten suositun kirjasarjan STADEN, HEMMET OCH BYGGNADEN SOM KONSTVERK. Sama kaveri, joka on suunnitellut presidentti Kekkosen kotina tunnetun TAMMINIEMEN HUVILAN. Sattumoisin minulla on suomennettu teos KOTI TAIDELUOMANA, jossa on tekijän omakätinen omistuskirjoitus rakennustaiteen professorille, arkkitehti Carolus Lindbergille. Niin, sattumoisin! Sain aikanaan vaimoni isovanhempien – arkkitehtien Gunnar Stenius ja Signe Lagerborg-Stenius – jäämistöstä kaksikin melko kulunutta ja paljon luettua nidottua kappaletta HEMMET SOM KONSTVERK. Kun kotona taas kerran kirjat pursuivat yli hyllyjen, vein divariin kasan vanhoja arkkitehtuurikirjoja. Ei näistä voi paljon antaa, sanoi myyjä, ei kukaan osta! Sain koko kasasta 40 € . Adjö Strengell! Kun sitten hurahdin tähän hulluun blogiin ja ajattelin kirjoittaa jotain kodeista, niin hyllystä ei löytynytkään Strengelliä. Menin samaan divariin ja kysyin onko jättämiäni kirjoja jäljellä. Nehän menivät heti, sain vastaukseksi, Strengell on keräilytavaraa. Tarkistin netistä. Stadista löytyi vain yksi kappale Hagelstamin takahuoneesta. Priimakuntoinen. Hinta 40 €. Kiinni veti!

Kirjassa on 267 mustavalkoista valokuvaa ja piirrosta kodeista sieltä täältä eri aikakausilta. Lisäksi viisi värikuvaa, harvinaista herkkua siihen aikaan. Kirjan selailua on sekä huvittavaa että opettavaista. Huvittavaa sikäli, että voi hymyillä vanhoille tyylisuuntauksille ja vanhahtavalle ruotsahtavalle kirjoitustyylille. Arkkitehtuurista lukeminenkin voi tuottaa iloa! Kodin konsepti on yhteiskunnan myötä muuttunut. Mitä sanotte huoneluettelosta: VASTAANOTTOHUONE, ARKIHUONE, LOISTOHUONE, BUDOAARI, HERRANHUONE, TUPAKKAHUONE, NUORENMIEHENHUONE, ROUVAIN SALI, NAISEN HUONE, PUUTARHASALI etc. Keittiöstä ei sanaa eikä kuvaa saniteettitiloista puhumattakaan. Opettavaista sikäli, että me kaikki olemme aikamme muotivirtausten vankeja. Lapsenlapsemme tulevat puolestaan hymyilemään meille. Kivaa, että voimme edes jossain määrin tuotta heille iloa. Gussen sanoma on:

Hyvin funtsattu, jos ottaa huomioon, että jokaisella ihmisella on oma makunsa ja käsityksensä taiteesta ja kauneudesta. Meillä on taipumus rakentaa itsellemme haaveittemme mukainen pesä. Jos nyt ehtii tätä miettiä kodinperustamisvaiheessa, jossa paivavat päälle monet arkihuolet. Vanha sanonta pätee edelleen: Näytä minulle kotisi niin kerron minkälainen olet. ”Kustu” saa aloittaa.

Arkkitehdin koti 1920-luvulla

Tekijän mukaan näissä kahdessa huoneessa on yritetty aikaansaada ”symfonista” väri- ja pintakudesommitelmaa. Arkkitehtien ammattislangi oli jo sata vuotta sellaista ettei sitä tavallinen ihminen ymmärrä. En kommentoi näitä huonesisustuksia. Kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä millainen yhteiskunta silloin oli ja millainen äijä Gusse oli. Kiinnitän huomiota vain kahteen seikkaan. Kirjaston pöydälle on laitettu esille ”kaffebordsbok” – kirja jonka isäntä on halunnut näyttää omistavansa. Ei mikään uusi keksintö siis. Toiseksi, kirjaston kirjojen hyllypituus on vaatimaton  – vajaat 20 metriä.

Kokonaistaideteos

Strengellin teos kertoo siitä, että arkkitehdeillä on taipumus ”läpisuunnitella” rakennuksensa. Yritetään ottaa kokonaisuus taiteelliseen hallintaan suunnittelemalla nippelit ja nappelitkin. Jugend-aikaudella tätä kutsuttiin nimellä ”Gesamtheitskunstverk”. Arkkitehti suunnitteli jopa ruokasalin astiat ja ruokailuvälineet nimenomaan tiettyä kotia varten.

Ihan OK että arkkitehdit tekevät omista kodeistaan kokonaistaideteoksia. Vierastan ajatusta, että maestrot suunnittelevat muidenkin koteja viimeisen päälle sisustusta myöten. Pakkopaitahan siitä tulee. Pitää jättää tilaa asukkaiden oman maun toteuttamiseen. Eräs kuuluisa arkkitehti USA:sta on sanonut sarkastisesti: Vain 5 %:lla ihmisistä on hyvä maku. Luonnollisesti asiakaskuntaani ovat ne loput 95 %.

Arkkitehtien omat kodit seuraavat muotivirtauksia kuten muidenkin ihmisten asumukset. Strengellin jälkeen tuli funkkis, moderni tyyli ja postmodernismi. Jne – kaikki muuttuu koko ajan. Arkkitehtien kodit ovat monasti pelkistettyjä, niukkailmeisiä ja mustavalkoisia, joissa väriä antaa vain luonnonpuu ja joku yksittäinen tarkasti harkittu taideteos seinällä. Hullu arkkitehti tietysti poikkeaa linjasta.

Hullu koti

Minulla on ollut tähän asti 14 talvikotia. Erilaisia. Kaikki mahdolliset asumismuodot kellariloukoista, autotalleista ja purkutuomion saaneista lomamökeistä lähtien. Viimeisin on 1939 valmistuneessa kerrostalossa Helsingissä jo 10 vuotta. Plaani on klasssisen symmetrinen. Päätyerkkeri antaa pohjoisvaloa. Apulaisenhuone ja käytävät on poistettu ja vapautuneet tilat käytetty keittiön ja kylpyhuoneen suurentamiseen. Kolme valokuvaa keskeisestä tilasta:

Sisääntulonäkymä pohjoiseen

Näkymä vastakkaiseen suuntaan

Kirjastonurkkaus

Kodissa on seinillä 183 taulua ja 278 valokuvaa. Näiden paljous aiheutti erityisjärjestelyjä. Laadin etukäteen suunnitelmat kymmenelle tauluseinälle sentin tarkkuudella. Vastaa taidenäyttelyn ripustussuunnitelmaa. Ja taidenäyttelyhän kotini onkin. Ensimmäisessä muuttovaiheessa vein uuteen kotiin kirjahyllyt ja asensin ne paikoilleen (100 hyllymetriä). Seuraava vaihe oli taulujen ripustus, mikä vei useita päiviä. Sitten oli varsinainen muutto, jonka hoiti muuttoliike Forsman sen kunniaksi, että talo on arkkitehti Ensio Forsmanin suunnittelema.

Vain yksi pieni taulua on ostettu. Uzbekistanilaisen 16-vuotiaan pojan perinteiseen tyyliin ikivanhan pergamentin toiselle puolelle Bukaran torilla maalaama miniatyyri. Koko 12 cm x 12 cm. Vaimoni maksoi pyydetyn hinnan – 10 € – tinkimättä. Poika säteili onnesta.

Tauluista osa on saatu perintönä tai lahjoina. Muut ovat enimmäkseen omaa ja sukulaisten tuotantoa. Kuten; tyttäreni töitä 33, veljeni Timon 23, äitini, appiukkoni ja poikani – kukin 8, veljentyttäreni 4, omia 12. Lisäksi on töitä viideltä eri arkkitehdiltä, yhteensä 17. Valokuvat ovat sukukuvia – perhealbumit seinillä. Viihdyn erinomaisesti kaiken sekamelskan keskellä. Tunnen olevani osa historiallista jatkumoa taideimpulssien kauneuksien koskettamana. Ylpeänä esittelen joitakin kotini mittaamattoman arvokkaita taideteoksia, joita rakastan ja jotka antavat minulle elämäniloa.

Taideaarteeni

Aluksi 8 kpl tyttäreni tuotantoa. Alle kouluikäisenä hän oli hyvin produktiivinen. Vintilla on pahvilaatokossa satoja töitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Seuraavaksi poikani töitä 4 kpl:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äitini opiskeli harrastuksena Vapaassa taidekoulussa opettajanaan samainen mestari Unto Pusa, joka opetti minuakin Teknillisessä korkeakoulussa. Tai eihän se mitään opettamista ollut. Enimmäkseen maestro istui opettajanhuoneessa litkimässä punaviiniä jos ollenkaan oli paikalla. Joskus hän sentään suvaitsi käväistä piirustussalissa ja heittää möreällä äänellä muutaman kärkevän kommentin meille vähemmän lahjakkaille: On se nyt kumma kun nuoret miehet eivät osaa piirtää alastonta naista – tai – Metsään saa mennä, mutta sieltä pitää osata tulla takaisin – tai – No eipä ole kehumista.

Tässä kolme äitini työtä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Appiukkoni harrasti luonnontieteitä koko ikänsä lääkäriuran ohella. Erityisesti lähellä sydäntä olivat kasvit. Herbaarioita ja valokuvia kasveista on kertynyt kasoittain. Viimeisin villtys 75-vuotiaana oli Suomen kasvien kuvitusprojekti. Kesäisin Pappa keräsi joka päivä muutaman kasvin ja piirsi tussilla niistä kuvan tunnusmerkkeineen A5 kokoiselle kartongille. Perintönä on kodissamme 300 tällaista arkkia. Kokoelma on hieno. Käden vapinasta huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – viiva on herkkää ja samalla täsmällistä. Olihan velikin arkkitehti, joka osasi piirtää tussilla. Alla kaksi esimerkkiä ruusuista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tripityykkinäkymä työhuoneen ikkunasta. Taulu tämäkin, alati vaihteleva.

 

Lopuksi muutama työ arkkitehdeiltä:

 

 

 

 

 

 

 

Vasemmalla viimeisin öljyvärityöni vuodelta 1960. Muistan vieläkin kun nypläsin tätä pöytäliinaa.

Jos kotini kaikkine aarteineen tuhoutuisi, niin en surisi sitä kovin paljon. Aikansa kutakin. Sitäpaitsi olen harjoitellut kodista luopumista jo 13 kertaa. Saisin taas uuden mahdollisuuden rakentaa kodin taideluomana. Tällä kertaa tekisin sen pelkästään kierrätyskalusteilla.

Olen alkanut epäillä, että itsekin olen kerrätyskamaa.

– – – – –

MIETE 38

EN HALUA KOTIINI
SUURIEN NIMIEN TAIDETEOKSIA
ENKÄ KÄY NÄYTTELYISSÄ
TAI TAIDEMUSEOISSA 
JOIHIN JONOTETAAN 
JA MAKSETAAN SISÄÄNPÄÄSYSTÄ

EN YMMÄRRÄ
MIKSI JOKU TAIDETEOS
ON ARVOKKAAMPI KUIN JOKU TOINEN
JOKAINEN IHMINEN
ON KORVAAMATON
MYÖS HEIDÄN TAITEENSA

TAIDEBISNES
ESTETISMEINEEN
JA KRIITIKKOGURUINEEN
ON SUURTA HUMPUUKIA
JA SPEKULATIIVISTA
SIJOITUSTOIMINTAA

SULOISIN KAUNEUS
JA IHANIN TAULU
EIVÄT MAKSA MITÄÄN
TÄSSÄ ON ESTETIIKAN
KOKO TOTUUS
LAPSIKIN SEN TIETÄÄ

BLOGI 37
9.2.2015

Menneen talven jäitä

Olen ottanut tuhansia valokuvia vanhalla filmikameralla. Suurin osa on kuvista on kadonnut. Vain muutama jäljelle jääneistä on sellaisia, joita kehtaan näyttää ja nekin ovat skannatessa osittain turmeltuneet. Ainoastaan yhtä kuvaa on jälkeenpäin hieman rajattu.

Onko täällä ketään?

——

Rysäkari jäähorisontissa heti auringonlaskun jälkeen

——

Perhepotretti

——

Maaliskuinen aamupäiväautere Lauttasaaren lounaisrannalla

——

Vapaa muoto

Luontokappaleita

Neitoperhot

——

 

NOKKIMISJÄRJESTYS

Looking at the sun already high Charley realized that it would take another hour to get breakfast – unless……

(Oikealla detalji)

 

——

Suomen paraatipaikka Smith & Polvisen liikennesuunnitelman mukaan 1968

——

Minäkin näen sinut!

—–

MIETE 37

MAAILMAA ON TURHA SELITTÄÄ
MUTTA SITÄ VOI YRITTÄÄ KUVATA
JOKO KIRJALLISESTI TAI KUVILLA

KUVAUSTA EI PIDÄ SELITTÄÄ
SE ON SAMA KUIN KIRJOITTAISI
ROMAANIN RIVIENVÄLIT NÄKYVIIN
JA SITTEN OSOITTAISI NIITÄ SORMELLA

 BLOGI 36
3.2.2015

Pienoismallikuvia 45 vuoden takaa

Tämä blogi on jatkoa eiliselle. Kauan luulimme, ettei toimistomme (Aarniala-Koskinen-Vormala) Hernesaariprojektista ole mitään materiaalia jäljellä. Hienot raportit ja pienoismalli ovat kadonneet. Hernesaaren valmisteilla olevan osayleiskaavan lähdeaineistossakaan ei mainita tästä suunnitteluvaiheesta mitään. Onneksi Aarne von Boehmin arkistosta löytyivät pienoismallikuvat. Näistä on syytä julkaista muutama – ihan historiallisen mielenkiinnonkin vuoksi. Annettuna lähtökohtana toimistomme suunnitelmiin oli, että asuntorakentaminen sijoittuu silloisen Hernesaaren itäpuolelle – sen kupeeseen täyttömaalle. Oletettiin, että saaren länsiosa säilyy teollisuus- ja satama-alueena.

Vaihtoehto 1,  3000 asukasta. Etualalla Sirpalesaari.

 Vaihtoehto 2, 5000 asukasta

Vaihtoehto 4, 9000 asukasta

Jo parinkymmenen vuoden ajan on hoettu mantraa, että Helsingin on aika käntää kasvonsa merelle. Ei mikään uusi ajatus, kun katsoo näitä vanhoja pienoismallikuvia. Oikeastaan se oli aika isoismalli – runsaat kaksi metriä pitkä. Siihen aikaan rantojen täyttäminen oli vielä luonnollista eikä ilmastonmuutoksen uhkaa tiedostettu. Täytyy toistaa toteamus, että onneksi mitään näistä suunnitelmistamme ei ole toteutunut. Painavin syy perusteluumme – ettei alueelle tulisi rakentaa asuntoja – oli pelko, että siitä tulee Katajanokan tapainen irrallinen nukkumalähiö, jolle ei saada riittävästi palveluja. Mielenkiintoista on, että Timo Vormala sai kuin saikin – vuosikymmeniä myöhemmin – sanoa viimeisen sanan Hernesaaren pohjois-osan maankäytöstä. Ns. Eiranrannan suunnitelma on lähtöisin hänen kynästään.

Vertailun vuoksi näytettäköön kuva osayleiskaavaehdotuksesta (5100 asukasta, 3800 työpaikkaa), jonka kaupunginhallitus palautti uudelleen valmisteltavaksi 27.5.2013. Syynä oli kiista helikopterikentästä ulommalla täyttömaalla saaren kaakkoiskärjessä. Se määrättiin poistettavaksi – huomattava parannus. Yhtymäkohdat vanhoihin suunnitelmiin ovat osin silmiinpistäviä. Korttelien koko, muoto ja rakennusten korkeus ovat samaa luokkaa. Eiranrannan toteutettu alue näkyy kuvan oikeassa alareunassa.

Hernesaaren havainnekuva idästä, Ksv/Tietoa Finland Oy

Odotamme mielenkiinnolla millainen suunitelma alueelle lopullisesti hyväksytään ja miten se totetetaan. Haasteita on.

MIETE 36
ILOITSEN VIRHEISTÄNI
KOSKA NIISTÄ VOI
OPPIA PALJON

BLOGI 35
2.2.2015

Tapahtui 45 vuotta sitten

Toimistomme (Aarniala-Koskinen-Vormala) sai Helsingin kaupungilta toimeksiannon tutkia asuntorakentamista Hernesaareen. Vaihtoehdot olivat 3000 – 5000 – 7000 tai 9000 asukasta. Noihin aikoihin suunniteltiin Merihakaa rakennusyhtiö Hakalle. Huhujen mukaan piti saada vastapainona Meriherne rakennusyhtiö Satolle.

Oheinen kahdeksan ruudun sarjakuva syntyi aikanaan alueen rakentamisen pohtineen arkkitehdin turhautuneessa mielessä, jota horjuttivat suunnittelun erilaiset ja välillä mahdottomilta tuntuvat ristipaineet.

 

 

 

 

 

 

 

Saimme vapaat kädet. Mitään ohjeita ei annettu. Kukaan ei puuttunut tekimisiimme. Oli siinä pähkäilemistä. Helsingin silhuetti! Umpikorttelieiden uusi tuleminen! Autopaikat kansien alle! Palvelut! Puistot! Tuli hienot planssit ja upea suuri pienoismalli, johon eri vaihtoehdot voitiin upottaa. Aarne von Boehm otti hienot valokuvat mallista. Kovin oli täyteen ahdetun näköistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Johtopäätöksenä esitimme 0-vaihtoehtoa. Selostukseen kirjattiin TImo Vormalan keksimä lause Hernesaari on tekonenä Helsingin silhuetissa. Ihmetyksemme oli suuri kun esittelijä ja lautakunta yhtyivät käsitykseemme; Ei mitään rakentamista Hernesaareen! Ainutlaatuista. Jotain tapahtui kulisseissa mitä emme tienneet. Onnellinen loppu – ei tullut sen ajan betonislummia. Jäi aikaa miettiä miten alue rakennetaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on  mietitty 45 vuotta eikä Hernesaareen  vieläkään hyväksytty yhtään suunnitelmaa. U udelleen valmistelun alaisessa osayleiskaavassa alueelle kaavaillaan 5000 asukasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sarjakuvan visio on tavallaan toteutunut. Herne lähti pitkälle matkalle seilaamaan tuntemattomille vesille horisontin (alitajunnan) tuolle puolelle synnyttämään uutta hahmoa Herenesaareen. Toivottavasti uusi hahmo tuottaa viihtyisää ja toimivaa ympäristöä.

 MIETE 35

SUURIN SAAVUTUKSENI
KAUPUNKISUUNNITTELUSSA
ON EDELLEEN SE ETTÄ
SAIN OLLA MUKANA PROJEKTISSA
JOLLA TORJUTTIIN TYHMÄ RAKENTAMINEN

TOISAALTA TÄMÄN JÄLKEEN
EI ENÄÄ TULLUT
TOIMEKSIANTOJA KAUPUNGILTA