BLOGI 42
16.3.2015

Prologi

Luokkakokouksessa vuosia sitten jouduin istumaan vanhan luokanvalvojamme  Helvi Paavilaisen viereen. Helvi kysyi mitäs hienoja taloja olen arkkitehtina saanut aikaan. Menin sanattomaksi. Eihän niitä ole yhtään – niin silloin – mutta nyt on: HUVILA MEREN SAARELLA, jota olen rakentanut jo kohta 40 vuotta. Tämä blogi alkaa kertoa siitä. Niin – alkaa – sillä tästä taitaa tulla monta osaa – ehkä 15. Hullu lääkäri Axel Munthe (kuva vasemmalla) tarvitsi kertomukseensa HUVILA MEREN RANNALLA yli 400 sivua. Omaan raporttiini paratiisisaaresta taidan tarvita 400 kuvaa. Tästä tulee jatkokertomus, jonka osat ilmestyvät viikoittain.

Kerron miten kaikki sai alkunsa.  Kerron kivistä, linnuista, kukista, mehiläisistä, metsästä, puutarhasta, horisontista, kastepisteestä ja rakentamastani arkkitehtuurista, jota kutsun nimellä UGLYTECTURE. Se poikkeaa tavanomaisista arkkitehtien suunnittelemista huviloista, joita alan kuvalehdet tuputtavat. Mutta mitä muuta hullulta arkkitehdilta voi odottaakaan. Kerron paratiisista, jossa jo olen asunut yhteensä kahdeksan vuotta. Eräs amerikkalainen tuttavamme lausahti osuvasti saarella vietetyn yön jälkeen: Another boring day in paradise.

 Syrjähyppy valtakunnansuunnitteluun

Kun kauan valmisteltu uusi uljas rakennuslaki astui voimaan vuonna 1958 oli jo sen hengessä perustettu Suomeen VALTAKUNNANSUUNNITTELUTOIMISTO vuonna 1956, jonka johtaja oli edellämainitun Helvin aviomies Väinö Paavilainen – ellen nyt ihan väärin muista.

Rakennuslaissa lanseerattiin ihanteellinen hierarkia kaavoituksessa alhaalta ylöpäin tai ylhäältä alaspäin – miten sen nyt ottaa. Ylimpänä valtakunnansuunnittelu. Mutta eihän siellä mitään konkreettisia alueita suunniteltu. Putiikki julkaisi Väinön raportteja 12 vuotta ja ohjeita vähän samaan tyyliin kuin nykyisin Ympäristöministeriön VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN SUUNNITTELUOHJEET. Sitten sen ovet suljettiin. Myttyyn meni tämä uljas ideologia. Luonnollisesti. Mitä suurempi alue sen vaikeampi on päättää sen suunnittelusta. Valtakunnan tasolla tämä on mahdotonta. Riitaahan siitä vaan tulee eri maakuntien välillä.

Nykyisin meillä on tapana julkaista valtakunnansuunnitelma joka neljäs vuosi. Sen nimi on HALLITUSOHJELMA. Se kyhätään kokoon kiireellä parissa päivässä tai viikossa. Eikä siitä pyydetä lausuntoja eikä sitä aseteta nähtäville.

Kompromissi sovitaan viimeisenä aamuyönä tyyliin –  tämä mulle, tämä sulle – eikös ole ihan hyvä diili – en jaksa enää valvoa. Sen mukaan sitten eletään seuraavat vuodet. Kansanedustajat yrittävät lunastaa lupauksiaan jakamalla rahaa vaalipiireihinsä kirjaimellisesti raamatullisessa hengessä: Sille, jolla jo on, annetaan enemmän ja siltä, jolla on vähän, otetaan pois sekin. Seurauksena on nykyinen asutuksen keskittyminen kaupunkeihin ja maaseudun autioituminen. Tämä aasinsilta johdattaakin meidät maaseutuun eli vesiseutuun, josta minun piti kertoa.

 Pieni johdatus hulluuteen

Oikeastaan kaikki alkoi siitä kun tulin hulluksi. Masennuin niin syvästi, että käyttäydyin hullun lailla. Tämmöistä on tämä tauti. Lakkasin jopa syömästä ja laihduin niin, että lopulta painoin vain 48 kiloa – aika vähän 180 senttiselle.

Onneksi itsesuojeluvaisto toimi ja hakeuduin terveyskeskukseen. Lääkäri ehdotti terapiaa ja suositteli tiettyä terapeuttia. Aloin käydä hänen vastaanotollaan. Tämä osoittautui hulluksi. Me kaksi hullua viihdyimme hyvin keskenämme. Ja ihme kyllä palauduin aika pian jälleen työkykyiseksi. Terapeutti – rauha hänen sielulleen – huomasi tämän ja kysyi haluaisinko erään naisen puhelinnumeron. Otin ja soitin tälle daamille, josta tuli vaimoni vajaan vuoden kuluttua. Tätä kutsun elämäni ratkaisevaksi tapahtumaksi. Hullutusta vai johdatusta. En tiedä, mutta tässä sitä ollaan edelleen.

Arkkitehtien keskellä

Minut otettin vastaan vaimoni perheeseen kuin ”Messias” – yksi arkkitehti perheestä vielä puuttuikin. Appiukon molemmat vanhemmat – Signe Lagerborg-Stenius  ja Gunnar Stenius – olivat olleet arkkitehteja ja veli Olof Stenius samoin. Itse asiassa olin tullut maailman ensimmäiseen arkkitehtiperheeseen. Olihan vuonna 1870 syntynyt Signe maailman toinen korkeakoulusta valmistunut naisarkkitehti. Ensimmäinen oli myös suomalainen Signe Hornborg ja vasta kolmas Vivi Lönn. Signe toimi vuosikymmeniä Barnavårdsföreningenin arkkitehtina  suunnitellen yhdistykselle Helsinkiin neljä puutaloa, jotka moneen kertaan muutettuna ovat jäljellä. Kalliossa valmistui samalle tontille lasten turvakoti, lastentarha ja äitien turvakoti. Töölööseen vastapäätä naistenklinikkaa toteutui osin kolmikerroksinen ”lastenmaja”. Signe oli aktiivinen vaikuttaja – Ruotsalaisen kansanpuoleen keskushallituksen jäsen, kaupunginvaltuutettu ja Svenska kvinnoförbundetin pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän kuoli 98-vuotiaana vuonna 1968.

Vasemmalla Gunnar luistelee Korkeasaaren edustalla. Hän työskenteli vaimonsa tavoin ensin Yleisten rakennusten ylihallituksessa. Myöhemmin hänellä oli oma toimisto. Gunnar suunnitteli  ja osin myös – aikansa tavan mukaisesti – rakennutti useita asuintaloja Helsinkiin. Näistä suurin – Hietalahden torin varrella sijainnut jättiläiskolossi – on purettu. Hienoin hänen säilyneistä suunnitelmistaan on ehdottomasti asuintalo Yrjönkadun mutkassa uimahallin naapurina. Se on yksi Helsingin kauneimmista jugend-taloista ja muodostaa komean päätteen pitkälle katunäkymälle Ratakadulta asti. Rakennuksen valmistumisen aikoihin Yrjönkadulla ei vielä ollut suomalaista nimeä. Nimi oli GEORGS GATAN – alunperin SANKT GEORGS GATAN – venäläisen ritarikunnan mukaan. Pyhyys poistettiin nimestä vuonna 1836. Liekö sattuma, että samana vuonna kun – myöhemmin suurena hyväntekijänä tunnettu – tarunhohtoinen Aurora Karamzin nimitettiin hovineidoksi Pietariin. Aurora – tyttönimeltään Stjernvall – oli syntynyt Porissa ja sai hänkin oman katunsa Helsinkiin.

Toinen Gunnar Steniuksen merkittävä rakennus on Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen korotus Siltavuorenpenkereellä opettajansa Gustaf Nyströmin suunnitteleman talon päälle.

Olof Stenius työskenteli kaupunkisuunnitteluarkkitehtina Helsingin kaupungilla. Hän vaikutti useiden alueiden kaavoitukseen.

Hänen päätyönsä on HELSINGIN YLEISKAAVA  vuodelta 1960. Lisäksi hän teki laajan selvityksen kaupungin vanhoista kaavoista. Tärkeän hakuteoksen nimi on  HELSINGIN ASEMAKAAVAHISTORIALLINEN KARTASTO. Kaiki vaimoni perheen arkkitehdit kuolivat muutaman vuoden sisällä ennen kuin tutustuin puolisooni enkä koskaan tavannut heitä.

Kuriositeettina voidaan mainita, että anoppini isä – maanmittari Arthur Edgren – oli Alvar Aallon isän kollega ja perhetuttu Keski-Suomessa. Vasemmalla ajan tyyliin maalattu muotokuva hänestä. Poseerausasetelmasta päätellen ukko oli huumorimiehiä.

 

 Jälleen kotona

Tunsin tulevani vaimoni perheeseen kuin kauan kaivattuun kotiin. Appivanhempieni kanssa minulla oli ehkä lähempiä keskusteluja kuin omien vanhempieni kanssa koskaan. Appiukko, silmälääkäri Sten Stenius, soitti pianoa, sävelsi ja lauloi. Tosinaan esitimme yhdessä pieniä klassisia kappaleita. Minä soitin alttonokkahuilua ja hän säesti pianolla. Mukavaa oli. Vasemmalla Sten pianon ääressä veljen Olofin piirtämässä kuvassa vuodelta 1946.

Sodan jälkeen appikolla oli huonosti potilaita Helsingissä. Hän aloitti vastaanoton Kotkassa, jossa oli silmälääkäreistä pulaa. Hänellä ei ollut ajokorttia. Matka Kotkaan bussiila kesti tuohon aikaan yli kolme tuntia. Eräänä päivänä Sten tuli kotiin vastaanotolta ja ilmoitti ostaneensa perheelle talon Kaukolasta. Tuohon aikaan tätä aluetta ei vielä ollut liitetty Kotkaan. Muutto maaseudulle alkeellisiin olosuhteisiin ei ollut perheelle helppo – olihan kaupunkiasunto sijainnnut ihanteellisella paikalla Unioninkadulla tulevan Palacen korttelissa.

Talo maalla ( kuvassa vasemmalla) osoittautui vaatimattomaksi pienviljetytilaksi, joka rajoittui Kymijoen sivuhaaraan.  Anoppini Vesta Stenius kutsui sitä nimellä FLODEN PISSA. Vesta alkoi pestä pyykkiä sen kylmäsä vedessä. Se oli todellista vaihtelua kaupunkimukavuuksien sijasta. Maata oli muutama hehtaari. Siitä kaavoitettiin myöhemmin omakotialueita. Eräs alueen kaduista – VESTANPOLKU – sai nimen anoppini mukaan. Appiukko oli luonnonsuojeluintoilija ja halusi välttämättä, että suuri osa alueesta jää puistoksi. Puisto kantaa puolestaan hänen nimeään.

 

Jonkin aikaa maallemuuton jälkeen kävi selville, että pienviljelytilaan kuului jakamattomia saaria vesialueineen. Jako tehtiin ja appivanhempani saivat arvalla osia kolmesta saaresta. Pienin niistä oli puolikas hehtarin kokoisesta saaresta. Appiukko osti toisen puolenkin, jossa oli vaatimaton 16 neliön kokoinen kertaalleen laajennettu mökkipahanen. Tähän saareen tein vaimoni kanssa häämatkan pienellä alumiinisella soutuveellä ja vietimme hääyön siellä alkeellisissa oloissa elokuun lopussa. Tunsin  jo toisen kerran vuoden sisällä saapuvani kotiin.

Jatkuu ensi viikolla.

MIETE 42
 EN OLLUT SIELLÄ KUN KAIKKI TAPAHTUI
LINNUT LENSIVÄT VASTATUULEEN
TOISELLE PUOLELLE

YÖLLÄ MIETIN TÄTÄ MONTA TUNTIA
VÄLILLÄ TORKAHTAEN
PÄIVÄLLÄ OLIN VÄLILLÄ HEREILLÄ

TIEISIN ETTÄ KAIKKI OLI UNTA
OSA MINUSTA PURJEHTI POIS
EIKÄ TULLUT TAKAISIN