Isä ja Munkkiniemi

BLOGI 143
8.11.2018

Varhaisimmasta muistikuvastani on kohta 75 vuotta. Tapahtumapaikka Munkkiniemi. Länsitie 17 B ( nykyinen Solnantie 32 ). Porraskäytävä Helsingin helmikuun 1944 suurpommituksen aikaan. Samassa korttelissa kuin nykyinen Ukko-Munkin ravintola. Selkeä kuva tapahtuneesta on kummitellut mielessäni positiivisella tavalla vuosikausien ajan. Oli pakko maalata tämä kuva viime kesänä. Eihän siitä kovin kummoinen taideteos tullut, mutta mitä voi vaatia ”juuri kolme vuotta täyttäneeltä” (kuva suurenee klikkaamalla):

Asuntomme ovi on auki pimennettyyn porraskäytävään, jonka toisessa päässä avoimen hissikuilun edessä viimeisillään oleva 29-vuotias äitini pikkuveljeni Jarkko sylissään kehottaa oviaukossa seisovaa juuri kolmekymmentä vuotta täyttänyttä isääni ja minua tulemaan pommisuojaan. Äitini odotti veljeäni Hannua, joka syntyi muutaman päivän kuluttua ja kuoli parin kuukauden kuluttua suolitukokseen. Mutta jo vuoden kuluttua henäkuussa 1945 syntyi kolmas veljeni Timo. Neljä poikaa neljän vuoden sisällä. Vanha totuushan on, että sodan aikana syntyy poikia kaatuneiden tilalle.

Emme menneet pommisuojaan. Tunsin ylpeyttä. Viidennen kerroksen ikkunasta isän sylistä korkealta mäeltä näki pitkälle Huopalahden suuntaan. Ei lentokoneita. Munkkiniemen Kalastajatorpan ilmatorjuntapatteriston sulkutuli oli tehokasta. Edessä oli pelkkää metsää. Tässä metsässä isäni juoksi harjoituslenkillä aamuisin kolme kertaa viikossa ennen töihin menoa, sillä aikaa kun muut Suomen miehet juoksivat Karjalan metsissä.

Isäni toimi sodan aikana ilmasujelutehtävissä kotirintamalla. Hän oli tärkeä henkilö silloisen Huopalahden kunnan taksoitussihteerinä. Jonkunhan täytyy hoitaa verotus sodankin aikana. Sitäpaitsi isäni silmälasit olivat vahvuutta – 12. Hän oli lähes sokea ilman laseja. Päällikkönä kunnan virastossa oli Huopalahden kunnan perustaja, Munkkiniemen ja Haagan omistajaruhtinas Sigurd Stenius, tulevan vaimoni lähisukulainen. Sama henkilö, joka tilasi Eliel Saariselta kuuluisan Munkkiniemi-Haaga -suunnitelman Stenius-yhtymän maille. Alla pari kuvaa, joita voi suurentaa klikkaamalla.

Munkkiniemi-Haaga suunnitelma 1915. Kaupungin hiljattain tettämä 3d-virtuaalimallinnos Loja Saarisen nikkaroimaan valtavan pienoismallin pohjalta.

Väitetään, että suunnitelmasta on toteutunut vain pari rivitaloa Hollantilaisentiellä. Tämä ei pidä paikkaansa. Suuri osa Munkkiniemen katuverkosta ja aukioista nimineen päivineen perustuu Saarisen suunnitelmaan. Yllä olevassa kuvassa keskellä alhaalla on Munkkiniemaukio, joka vaiheittain on täydentynyt lähes samaan asuun kuin Saarisella. Siitä vasemmalle ylös alkaa Iso Puistotie (Munkkiniemen Puistotie), jonka keskivaiheilla on nykyinen Laajalahdenaukio, josta Puistotie jatkuu suunnitelmassa vielä saman pituisena nykyisen Tarvontien suuntaan. Myös Kadetintie, Solnantie (Länsitie), Riihitie ja Perustie ovat nykyisillä paikoillaan samoin kuin koko Laajalahden ranta-alue. Vasemmalla oleva Munkkiniemen kartanon lähipiiri on jätetty suunnitelman ulkopuolelle, koska yhtiö ei omistanut tätä.

Oikealle ylös johtaa ”Suomen ensimmäinen kaupunkibulevardi” Huopalahdentie (Keskus Puistotie), jonka varrelle kadun oikealle puolelle rakennetaan parhaillaan täydennyskortteleita Saarisen suunnitelman pohjalta. Myös samansuuntainen Rakuunantie on mallinnoksessa nykyisellä paikallaan.

Huopalahden kunta ja Munkkiniemi liitettiin Helsingin kaupunkiin 1.1.1946, josta lähtien Munkkiniemen rakentaminen Saarisen suunnitelman pohjalta kasvoi vauhdilla.

Munkkiniemi-Haaga suunnitelma 1915. Oikeasta alakulmasta tuleva Huopalahdentie kulkee Munkkivuoren ostoskeskuksen ja Niemenmäen paikkeilla olevan Keskusaukean poikki Haagaan päin ja jatkuu edelleen jo Saarisen suunnitelmassa olevan Haagan liikenneympyrän kautta Eliel Saarisen katu -nimisenä radan ali kuten maestro oli esittänyt.  Keskusaukiosta länteen alkaa leveä Keskusistutukset-niminen puistokatu osittain Tarvontien paikalla. Kuvan vasemmassa laidassa Laajalahdentie päättyy Munkkivuorelle sijoitettuun ”temppeliin”. Tämä alueen korkeimman kallion laelta talvisin lähtevä vaativa hiihtolatulasku tunnetiin kansakouluaikanani nimellä ”Seitsenpomppuri” . Harva siinä pysyi pystyssä.

Laajalahdentien akselin toisessa päässä on Eliel Saarisen suunnittelema satavuotias pensionaatti, sittemmin kadettikoulu, ilmavoiminen esikunta, valtion koulutuskekus ja Munkkiniemen koulutustalo. Vuosi sitten valtio myi tämän ”turhan kiinteistön” yhtiölle nimeltä Aalto ympäristökeskus, joka  aikoo toteuttaa valtavaan linnaan 44 asuntoa. Niitä asuntoja menen kyllä katsomaan, en ostaakseni, mutta nähdäkseni millä tavalla vanha täysihoitola on jälleen muutettu asuinkäyttöön. Tässä talossa olin aikanaan itsekin kolkkapoikapartiolaisena 70 vuotta sitten.

Eliel Saarinen Munkkiniemen pensionaatti, valmistunut 1919

Kaupunkirakennustaiteen ihanteet sata vuotta sitten perustuivat paljolti itävaltalaisen Camillo Citten teorioihin. Katujen päätteenä piti olla aukioita Sienan Piazza del Campon tyyliin torneineen sekä esikuvien mukaisia kupolikirkkoja.

Siena, Piazza del Campo

Ruutukaavan sijaan katuverkko oli mutkikas. Samaa periaatetta sovellettiin Etu-Töölössä. Muotivirtaukset kertautuvat sadan vuoden välein. Tämän päivän ”Enemmän kaupunkia Helsinkiin” -ryhmän visiot tiiviine umpikortteleineen muistuttavat erehdyttävästi Saarisen suunnitelmaa. Sama pätee myös Jätkäsaareen.

Mutta missä olimmekaan. Isämuistelu jatkuu.

Puolen vuoden kuluttua maalaamastani muistikuvastani isäni voitti toisen kerran Suomen mestaruuden ylivoimaisesti 800-metrin juoksussa olympiastadionilla.

Urheilupilapiirtäjä nimimerkki ”Tiikeri” piirsi kuvan seuraavan päivän lehteen 30-luvulla urheilu-uran aloittaneesta median suosikista, jota ulkonäkönsä perusteella nimitettiin Suomen ”Eastmaniksi” amerikkalaisen puolimaileriesikuvan mukaan.

Isääni kolme vuotta vanhempi samanpituinen Ben Eastman oli amerikkalainen neljännesmaileri, joka voitti hopeaa Los Angelesin olympialaisissa 1932 ja omisti aikanaan maailmanennätykset sekä 400 metrin että 800 ( 1:50,0) metrin matkoilla yhtäaikaa. Tähän saavutukseen on toistaiseksi yltänyt vain kolme urheilijaa.

Ben Eastman, ”Blazin´ Ben”

Juoksijan lahjojensa ja ulkonäkönsä perusteella isäni pääsi ”elokuvatähdeksikin” vastavalmistuneella olympiastadionilla vuonna 1938 filmatussa suositussa elokuvassa ”Avoveteen”, jota uusintanäytöksinä esitetään tv:ssä vieläkin vuosittain. Sakarin rooli oli olla ”eräs ruotsalainen”, joka alussa johti kilpailua, mutta lopussa ”joutui” päästämään kaikki kolme suomalaista edelleen. Rooli oli isälleni vaikea, koska hänen piti juosta niin hitaasti. Ruotsi oli lyöty hulmuvatukkaisen, juuri isäni ”ohittaneen”, vaalean Kullervo Kalskeen viedessä voiton! Eläköön Suomi-Filmi!

Välirauhan aikana kesällä 1943 hyvin kieltä taitava isäni kilpaili Ruotsissa saaden palkintona mm. sodanaikaisia ”elintarvikekortteja” ja toi mieluisia tuliaisia kotiin. Vain harva suomalainen oli ennen sotia käynyt ulkomailla. Passin liitteena oli viranomaisohje:

Kesällä 1945 isäni kilpaili jälleen menestyksekkäästi Ruotsissa. Palkintoina oli tällä kertaa mm. ”kangaskuponkeja”, joiden avulla huolitellusti pukeutuva Sakari saattoi valmistaa itselleen uuden puvun. Jottei tällä kertaa tullissa tulisi ikävyyksiä tuomisien kanssa tullissa, antoivat kilpailujen järjestäjät todistuksen:

Isä juoksee itselleen uuden puvun. Valjeni Timon piirros.

Ruotsin matkan jälkeen isäni kilpaili vielä Suomessa muutan kerran samana syksynä. Sitten urheilu-ura oli lopetettava terveydellisistä syistä. Maali oli saavutettu.

Aktiivikautenaan isäni osallistui sataankymmeneen henkilökohtaiseen kilpailuun kotimaassa voittaen niistä 35, kakkossijoja oli  23 ja kolmossijoja 10 ( 400 m, 800 m ja 400 m:n aidat). Mestaruuskilpailujen mitaleita hän sai kahdeksan kappaletta. Lisäksi tulevat lukuisat akateemiset mestaruudet ja viestimestaruudet sekä myös palkintosijat uintikilpailuissa. Pojasta polvi ei ole parantunut, sillä minulla on vain kolme akateemista mestaruutta ja ennätystä sekä Kymen pioneeripataljoonan mestaruus (viestiuinnissa).

Mutta ei Sakarin urheilu-ura vielä sittenkään päättynyt: lehdistön suosikki pääsi jälleen uutisiin 40-luvun lopussa:

Asuimme silloin osoitteessa Iso Puistotie 6 (nykyinen Munkkiniemen Puistotie) ylimmässä kerroksessa. Äitini kuuli yöllä ääniä vintiltä ja komensi isääni katsomaan mitä siellä tapahtuu. Kaksi varasta pakeni palotikkaita kadulle ja ”neljännesmaileri” sai toisen heistä kiinni. Uutisessa kiinnitty huomio journalismin senaikaiseen käytäntöön. Rosvot saa kyllä mainita nimeltä, mutta ”sankari” on vain ”eräs”.

Helsingin olympialaisten aikan isäni esiintyi vielä olympiastadionilla päätoimisena yleisurheilun olympiatoimikunnan sihteerinä ja palkintotuomarina, minkä perusteella perheemme sai useita vapaalippuja kilpailuihin Helsingissä. Minulla on muistoja näistäkin ajoista olympiastadionilla ja uimastadionilla.

Minulla on vintillä tallessa isäni punaiset kivikovat piikkarit, joita käytettiin ilman sukkia. Ihmettelen niitä hurjia tuloksia, joita näillä alkeellisilla välineillä saavutettiiin sota-ajan niukalla ravinnolla hiili- ja tiilimurskaradoilla.

Kansakoulun luokkatoverini Risto Oksanen muistuttaa joka kerta tavatessamme vuosikymmenien jälkeen siitä miten nolasin hänet aikoinaan vierailulla heidän kodissaan. Kysyin missä sinun isäsi palkintokappi on. En muista tästä mitään. Minulla lienee pikkupoikana ollut se käsitys, että kaikilla isillä oli palkintonkaappi salin nurkassa kuten meillä.

Myöhemmin olen tullut huomaamaan, että isyys on todella ”palkitsevaa”. Me kaikki isät ansaitsemme oman ”palkintokaappimme” olkoon se sitten näkyvä tai näkymätön. Mutta onhan meillä sentään muutaman päivän kuluttua isänpäivä, jonka kunniaksi tämä artikkeli on laadittu.

Hullu arkkitehti

HAIKU 3
POSKI
KALLIOTA VASTEN
TUNTEE
VUOSIMILJOONAT

2 thoughts on “Isä ja Munkkiniemi

  1. Terve Ilpo, hieno kirjoitus jälleen. Isät ovat tärkeitä. Oma isäni vietti nuo vuodet maatamme puolustamassa itäisessä Karjalassa. Ei ole pokaaleja, mutta ihanat muistot silti.
    Esa

  2. Kiva juttu taas! Hauska sattuma, että myös minun isäni oli taksoitussihteeri (Jyväskylän kaupungissa sotien jälkeen). Talvisodassa vapaaehtoisena Turun sotasairaalassa, jatkosodassa mm. Karjalan kannaksella. Saarisen suunnitelmia olen minäkin tuijotellut – hauska on juuri löytää yhtymäkohtia nykytilanteeseen. Ja ihastella sitä valtavaa paneutumista suunnittelukohteeseen. Kenellä olisi nykyisin mahdollisuuksia jos edes kykyjä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s