BLOGI 38
16.2.2015

Jotain kirjoista

Suomalainen arkkitehti ja kriitikko Gustav Strengell julkaisi lähes sata vuotta sitten suositun kirjasarjan STADEN, HEMMET OCH BYGGNADEN SOM KONSTVERK. Sama kaveri, joka on suunnitellut presidentti Kekkosen kotina tunnetun TAMMINIEMEN HUVILAN. Sattumoisin minulla on suomennettu teos KOTI TAIDELUOMANA, jossa on tekijän omakätinen omistuskirjoitus rakennustaiteen professorille, arkkitehti Carolus Lindbergille. Niin, sattumoisin! Sain aikanaan vaimoni isovanhempien – arkkitehtien Gunnar Stenius ja Signe Lagerborg-Stenius – jäämistöstä kaksikin melko kulunutta ja paljon luettua nidottua kappaletta HEMMET SOM KONSTVERK. Kun kotona taas kerran kirjat pursuivat yli hyllyjen, vein divariin kasan vanhoja arkkitehtuurikirjoja. Ei näistä voi paljon antaa, sanoi myyjä, ei kukaan osta! Sain koko kasasta 40 € . Adjö Strengell! Kun sitten hurahdin tähän hulluun blogiin ja ajattelin kirjoittaa jotain kodeista, niin hyllystä ei löytynytkään Strengelliä. Menin samaan divariin ja kysyin onko jättämiäni kirjoja jäljellä. Nehän menivät heti, sain vastaukseksi, Strengell on keräilytavaraa. Tarkistin netistä. Stadista löytyi vain yksi kappale Hagelstamin takahuoneesta. Priimakuntoinen. Hinta 40 €. Kiinni veti!

Kirjassa on 267 mustavalkoista valokuvaa ja piirrosta kodeista sieltä täältä eri aikakausilta. Lisäksi viisi värikuvaa, harvinaista herkkua siihen aikaan. Kirjan selailua on sekä huvittavaa että opettavaista. Huvittavaa sikäli, että voi hymyillä vanhoille tyylisuuntauksille ja vanhahtavalle ruotsahtavalle kirjoitustyylille. Arkkitehtuurista lukeminenkin voi tuottaa iloa! Kodin konsepti on yhteiskunnan myötä muuttunut. Mitä sanotte huoneluettelosta: VASTAANOTTOHUONE, ARKIHUONE, LOISTOHUONE, BUDOAARI, HERRANHUONE, TUPAKKAHUONE, NUORENMIEHENHUONE, ROUVAIN SALI, NAISEN HUONE, PUUTARHASALI etc. Keittiöstä ei sanaa eikä kuvaa saniteettitiloista puhumattakaan. Opettavaista sikäli, että me kaikki olemme aikamme muotivirtausten vankeja. Lapsenlapsemme tulevat puolestaan hymyilemään meille. Kivaa, että voimme edes jossain määrin tuotta heille iloa. Gussen sanoma on:

Hyvin funtsattu, jos ottaa huomioon, että jokaisella ihmisella on oma makunsa ja käsityksensä taiteesta ja kauneudesta. Meillä on taipumus rakentaa itsellemme haaveittemme mukainen pesä. Jos nyt ehtii tätä miettiä kodinperustamisvaiheessa, jossa paivavat päälle monet arkihuolet. Vanha sanonta pätee edelleen: Näytä minulle kotisi niin kerron minkälainen olet. ”Kustu” saa aloittaa.

Arkkitehdin koti 1920-luvulla

Tekijän mukaan näissä kahdessa huoneessa on yritetty aikaansaada ”symfonista” väri- ja pintakudesommitelmaa. Arkkitehtien ammattislangi oli jo sata vuotta sellaista ettei sitä tavallinen ihminen ymmärrä. En kommentoi näitä huonesisustuksia. Kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä millainen yhteiskunta silloin oli ja millainen äijä Gusse oli. Kiinnitän huomiota vain kahteen seikkaan. Kirjaston pöydälle on laitettu esille ”kaffebordsbok” – kirja jonka isäntä on halunnut näyttää omistavansa. Ei mikään uusi keksintö siis. Toiseksi, kirjaston kirjojen hyllypituus on vaatimaton  – vajaat 20 metriä.

Kokonaistaideteos

Strengellin teos kertoo siitä, että arkkitehdeillä on taipumus ”läpisuunnitella” rakennuksensa. Yritetään ottaa kokonaisuus taiteelliseen hallintaan suunnittelemalla nippelit ja nappelitkin. Jugend-aikaudella tätä kutsuttiin nimellä ”Gesamtheitskunstverk”. Arkkitehti suunnitteli jopa ruokasalin astiat ja ruokailuvälineet nimenomaan tiettyä kotia varten.

Ihan OK että arkkitehdit tekevät omista kodeistaan kokonaistaideteoksia. Vierastan ajatusta, että maestrot suunnittelevat muidenkin koteja viimeisen päälle sisustusta myöten. Pakkopaitahan siitä tulee. Pitää jättää tilaa asukkaiden oman maun toteuttamiseen. Eräs kuuluisa arkkitehti USA:sta on sanonut sarkastisesti: Vain 5 %:lla ihmisistä on hyvä maku. Luonnollisesti asiakaskuntaani ovat ne loput 95 %.

Arkkitehtien omat kodit seuraavat muotivirtauksia kuten muidenkin ihmisten asumukset. Strengellin jälkeen tuli funkkis, moderni tyyli ja postmodernismi. Jne – kaikki muuttuu koko ajan. Arkkitehtien kodit ovat monasti pelkistettyjä, niukkailmeisiä ja mustavalkoisia, joissa väriä antaa vain luonnonpuu ja joku yksittäinen tarkasti harkittu taideteos seinällä. Hullu arkkitehti tietysti poikkeaa linjasta.

Hullu koti

Minulla on ollut tähän asti 14 talvikotia. Erilaisia. Kaikki mahdolliset asumismuodot kellariloukoista, autotalleista ja purkutuomion saaneista lomamökeistä lähtien. Viimeisin on 1939 valmistuneessa kerrostalossa Helsingissä jo 10 vuotta. Plaani on klasssisen symmetrinen. Päätyerkkeri antaa pohjoisvaloa. Apulaisenhuone ja käytävät on poistettu ja vapautuneet tilat käytetty keittiön ja kylpyhuoneen suurentamiseen. Kolme valokuvaa keskeisestä tilasta:

Sisääntulonäkymä pohjoiseen

Näkymä vastakkaiseen suuntaan

Kirjastonurkkaus

Kodissa on seinillä 183 taulua ja 278 valokuvaa. Näiden paljous aiheutti erityisjärjestelyjä. Laadin etukäteen suunnitelmat kymmenelle tauluseinälle sentin tarkkuudella. Vastaa taidenäyttelyn ripustussuunnitelmaa. Ja taidenäyttelyhän kotini onkin. Ensimmäisessä muuttovaiheessa vein uuteen kotiin kirjahyllyt ja asensin ne paikoilleen (100 hyllymetriä). Seuraava vaihe oli taulujen ripustus, mikä vei useita päiviä. Sitten oli varsinainen muutto, jonka hoiti muuttoliike Forsman sen kunniaksi, että talo on arkkitehti Ensio Forsmanin suunnittelema.

Vain yksi pieni taulua on ostettu. Uzbekistanilaisen 16-vuotiaan pojan perinteiseen tyyliin ikivanhan pergamentin toiselle puolelle Bukaran torilla maalaama miniatyyri. Koko 12 cm x 12 cm. Vaimoni maksoi pyydetyn hinnan – 10 € – tinkimättä. Poika säteili onnesta.

Tauluista osa on saatu perintönä tai lahjoina. Muut ovat enimmäkseen omaa ja sukulaisten tuotantoa. Kuten; tyttäreni töitä 33, veljeni Timon 23, äitini, appiukkoni ja poikani – kukin 8, veljentyttäreni 4, omia 12. Lisäksi on töitä viideltä eri arkkitehdiltä, yhteensä 17. Valokuvat ovat sukukuvia – perhealbumit seinillä. Viihdyn erinomaisesti kaiken sekamelskan keskellä. Tunnen olevani osa historiallista jatkumoa taideimpulssien kauneuksien koskettamana. Ylpeänä esittelen joitakin kotini mittaamattoman arvokkaita taideteoksia, joita rakastan ja jotka antavat minulle elämäniloa.

Taideaarteeni

Aluksi 8 kpl tyttäreni tuotantoa. Alle kouluikäisenä hän oli hyvin produktiivinen. Vintilla on pahvilaatokossa satoja töitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Seuraavaksi poikani töitä 4 kpl:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Äitini opiskeli harrastuksena Vapaassa taidekoulussa opettajanaan samainen mestari Unto Pusa, joka opetti minuakin Teknillisessä korkeakoulussa. Tai eihän se mitään opettamista ollut. Enimmäkseen maestro istui opettajanhuoneessa litkimässä punaviiniä jos ollenkaan oli paikalla. Joskus hän sentään suvaitsi käväistä piirustussalissa ja heittää möreällä äänellä muutaman kärkevän kommentin meille vähemmän lahjakkaille: On se nyt kumma kun nuoret miehet eivät osaa piirtää alastonta naista – tai – Metsään saa mennä, mutta sieltä pitää osata tulla takaisin – tai – No eipä ole kehumista.

Tässä kolme äitini työtä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Appiukkoni harrasti luonnontieteitä koko ikänsä lääkäriuran ohella. Erityisesti lähellä sydäntä olivat kasvit. Herbaarioita ja valokuvia kasveista on kertynyt kasoittain. Viimeisin villtys 75-vuotiaana oli Suomen kasvien kuvitusprojekti. Kesäisin Pappa keräsi joka päivä muutaman kasvin ja piirsi tussilla niistä kuvan tunnusmerkkeineen A5 kokoiselle kartongille. Perintönä on kodissamme 300 tällaista arkkia. Kokoelma on hieno. Käden vapinasta huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – viiva on herkkää ja samalla täsmällistä. Olihan velikin arkkitehti, joka osasi piirtää tussilla. Alla kaksi esimerkkiä ruusuista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tripityykkinäkymä työhuoneen ikkunasta. Taulu tämäkin, alati vaihteleva.

 

Lopuksi muutama työ arkkitehdeiltä:

 

 

 

 

 

 

 

Vasemmalla viimeisin öljyvärityöni vuodelta 1960. Muistan vieläkin kun nypläsin tätä pöytäliinaa.

Jos kotini kaikkine aarteineen tuhoutuisi, niin en surisi sitä kovin paljon. Aikansa kutakin. Sitäpaitsi olen harjoitellut kodista luopumista jo 13 kertaa. Saisin taas uuden mahdollisuuden rakentaa kodin taideluomana. Tällä kertaa tekisin sen pelkästään kierrätyskalusteilla.

Olen alkanut epäillä, että itsekin olen kerrätyskamaa.

– – – – –

MIETE 38

EN HALUA KOTIINI
SUURIEN NIMIEN TAIDETEOKSIA
ENKÄ KÄY NÄYTTELYISSÄ
TAI TAIDEMUSEOISSA 
JOIHIN JONOTETAAN 
JA MAKSETAAN SISÄÄNPÄÄSYSTÄ

EN YMMÄRRÄ
MIKSI JOKU TAIDETEOS
ON ARVOKKAAMPI KUIN JOKU TOINEN
JOKAINEN IHMINEN
ON KORVAAMATON
MYÖS HEIDÄN TAITEENSA

TAIDEBISNES
ESTETISMEINEEN
JA KRIITIKKOGURUINEEN
ON SUURTA HUMPUUKIA
JA SPEKULATIIVISTA
SIJOITUSTOIMINTAA

SULOISIN KAUNEUS
JA IHANIN TAULU
EIVÄT MAKSA MITÄÄN
TÄSSÄ ON ESTETIIKAN
KOKO TOTUUS
LAPSIKIN SEN TIETÄÄ