BLOGI 40 2.3.2015
Tervemenoa mikrovaltioon
Olkaa hyvä – siitä vaan sillan yli. Onnistuu ilman viisumia, passeja ja turvatarkastusta. Ollaan Vilnan kaupungissa Liettuassa.
Mikä ihmeen mikrovaltio? Pienoisvaltio, joka on julistautunut itsenäiseksi ja jonka itsenäisyyttä ei ole yleisesti tunnustettu. Näitä on maailmassa useita kuten Minerva-riutta, Kolumbuksen löytämä ja nimeämä asumaton saari Redonda Karibian merellä sekä Ladonia Skånessa. Mikrovaltioiden maailmankonferenssi pidettiin muuten Suomessa 2003. Uzupis julistautui itsenäiseksi 1991. Sen kansallispäivä on huhtikuun ensimmäinen. Sillä on oma perustuslaki, lippu, presidentti, valuutta ja 12 hengen armeija. Aluetta on helppo puolustaa, kun se on kolmelta sivultaan Vilnia-joen ympäröimä. Tosin ilmeisesti Uzupis kuuluu Natoon.
Juutailaiset ovat asuttaneet aluetta ainakin 1500-luvulta lähtien. Suurin osa asukkaista kuoli holokaustin uhreina. Sodan jälkeen ränsistyneelle alueelle muutti taiteilijoita, jotka valtasivat tyhjillään olevia taloja. Alue kehittyi vähitellen Pariisin Montmartren kaltaiseksi boheemi-kaupunginosaksi gallerioineen, taiteilijoiden työpajoineen ja kahviloineen. Se on nyttemmin osa Unescon maailmanperintökohdetta. Valtion kunniakansalaisista yksi on Dalai Lama nro 14. Suomella on hyvät suhteet mikrovaltioon. Tampereella on paikallinen konsulaatti. Tasavallan ulkoministeri Czepaitis on nimittänyt teatteriohjaaja Kristian Smedsin ja tuottaja Jukka Hytin Uzupisin teatterisuurlähettiläiksi toimialueenaan koko maailma.
Keskusaukiolla on enkeli-patsas, joka symboloi alueen vapautta. Kuvat alueesta ja sen perustuslaki kertovat mikä on meininki. Laki 41 artikloineen on käännety monelle kielelle – myös suomeksi.
PERUSTUSLAKI 1. JOKAISELLA ON OIKEUS ELÄÄ VILNIA-JOEN VARRELLA JA JOELLA ON OIKEUS VIRRATA JOKAISEN OHI 2. JOKAISELLA ON OIKEUS LÄMPIMÄÄN VETEEN, LÄMMITYKSEEN TALVELLA JA TIILIKATTOON.
3. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA AINUTLAATUINEN 4. JOKAISELLA ON OIKEUS TEHDÄ VIRHEITÄ 5. JOKAISELLA ON OKEUS KUOLLA, MUTTA TÄMÄ EI OLE VELVOLLISUUS 6. JOKAISELLA ON OIKEUS RAKASTAA 7. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA RAKASTETTU, MUTTA EI VÄLTTÄMÄTTÄ
8. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA TUNTEMATON 9. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA JOUTILAS 10. JOKAISELLA ON OIKEUS RAKASTAA KISSAA JA PITÄÄ SIITÄ HUOLTA 11. JOKAISELLA ON OIKEUS HUOLEHTIA KOIRASTA KUNNES JOMPIKUMPI KUOLEE 12. KOIRALLA ON OIKEUS OLLA KOIRA 13. KISSAN EI OLE PAKKO RAKASTAA OMISTAJAANSA MUTTA SEN TÄYTYY AUTTAA HÄDÄSSÄ
14. JOSKUS JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA TIETÄMÄTÖN VELVOLLISUUKSISTAAN 15. JOKAISELLA ON OIKEUS EPÄILLÄ, MUTTA TÄMÄ EI OLE VELVOLLISUUS 16. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA ONNELLINEN 17. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA ONNETON 18.JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA VAITI 19. JOKAISELLA ON OIKEUS USKOA 20. KENELLÄKÄÄN EI OLE OKEUTTA VÄKIVALTAAN 21. JOKAISELLA ON OIKEUS ARVOSTAA VÄHÄPÄTÖISYYTTÄÄN 22. JOKAISELLA ON OIKEUS TAVOITELLA IKUISUUTTA
23. JOKAISELLA ON OIKEUS YMMÄRTÄÄ 24. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA YMMÄRTÄMÄTTÄ 25. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA MITÄ TAHANSA KANSALLISUUTTA 26. JOKAISELLA ON OIKEUS JUHLIA TAI OLLA JUHLIMATTTA SYNTYMÄPÄIVÄÄNSÄ 27. JOKAISEN ON MUISTETTAVA NIMENSÄ 28. JOKAINEN VOI JAKAA SEN MITÄ OMISTAA 29. KUKAAN EI SA JAKAA SITÄ MITÄ EI OMISTA 30. JOKAISELLA ON OIKEUS VELJIIN, SISKOIHIN JA VANHEMPIIN 31. JOKAINEN VOI OLLA ITSENÄINEN
32. JOKAINEN ON VASTUUSSA VAPAUDESTAAN 33. JOKAISELLA ON OIKEUS ITKEÄ 34. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA VÄÄRINYMMÄRRETTY 35. KENELLÄKÄÄN EI OLE OIKEUTTA SYYLLISTÄÄ TOISTA 36. JOKAISELLA ON OIKEUS OLLA YKSILÖLLINEN 37. JOKAISELLA ON OIKEUS SIIHEN ETTEI OMISTA MITÄÄN OIKEUKSIA 38. JOKAISELLA ON OIKEUS ELÄÄ ILMAN PELKOA 39. ÄLÄ KUKISTA 40. ÄLÄ ISKE TAKAISIN 41. ÄLÄ LUOVUTA
Nämä kaksi viimeista kuvaa joen toiselta puolelta osoittavat, että ideoilla on taipumus levitä ympäristöönsä.
Se oli siinä.
MIETE 40
JOKAISELLA ON OIKEUS PITÄÄ BLOGIA MUTTA KENENKÄÄN EI OLE PAKKO LUKEA SITÄ
Hyvillä mielin luin blogisi, hienon pikkuvaltion olet löytänyt. Toivottavasti pitää pintansa ja innoittaa myös muita.
Minäkin tuosta tykkäsin. Tuolla näytti kuvista päätellen olevan sellaista inhimilliseen mittakaavaan sopivaa kaupunkiarkkitehtuuria, joka saa ihmisen olon mukavaksi kuin Koiramäen kaupungissa. Ei mitään liian megalomaanista.