Month: kesäkuu 2016

Huvila meren saarella 16

BLOGI 105
27.6.2016

Toistaiseksi viisitoistaosainen sarja ”huvila meren saarella” jatkuu vuoden tauon jälkeen.

Majakka palaa

Toissavuonna saareen rakennettiin vanhoista tiiliskivistä pieni majakka kaksi metriä korkean rantakiven päälle. Tältä se näytti (huvila meren saarella 13):

Talveksi otettiin lyhty pois, mutta tiiliskivet jätettiin. Ajattelin etteivät kai syysmyrskyn aallot sentään näin korkealta viskoisi seitsenkiloisia tiilejä pois kiveltä. Mutta suuri on meren voima, kun edessä on 200 kilometriä ulappaa Pietariin asti. Keväällä kaikki tiilet olivat palasina rannalla. Tänä vuonna pystytettiin uusi majakka toiselle puolelle saarta, jossa se on paremmin suojassa tuulilta. Seuraa pieni kuvakertomus siitä miten majakka eläytyy saariston pimenevään iltaluontoon (foto Jaakko Aarniala):

P.S.

Sarjan ”huvila meren saarella” aikaisemmat jaksot (yhteensä 325 kuvaa) löytyvät blogiarkistosta maalis-kesäkuulta 2015 tai hakemalla jakson numerolla esim. ”huvila meren saarella 6”. Voi myös mennä klikkaamalla tämän artikkelin alussa olevasta linkistä blogiin (huvila meren saarella 13) ja siitä alaspäin vanhempiin jaksoihin tai siitä ylöspäin kahteen viimevuoden viimeiseen jaksoon.

Ne uudet lukijani, jotka kävivät katsomassa artikkelia Helsinginkadun historiasta saattavat olla kiinnostuneita myös artikkelistani Kasarmitorin historiasta (Kasarmitori – Quo vadis?) . Siinä on myös paljon kuvia. Jos haluaa tietää mistä olen saanut komean tittelini (hullua arkkitehti), pitää mennä katsomaan ensimmäinen blogini Eipäs arvostella arkkitehtuuria.

Hullu arkkitehti

MIETE 102
NÄEN UNTA
OLEN SIIS OLEMASSA
_ _ _

ENSI VIIKOLLA:
HUVILA MEREN SAARELLA 17
KAARNEFREGATTI "KIRSIKKA"

Heikinkadun historiaa – Helsinki

BLOGI 104
20.6.2016

Olen aina ihmetellyt mistä Mannerheimintien alkupään entinen nimi Heikinkatu – Henriksgatan on saanut esikuvansa. Otin selvää. Kummina on ollut Hänen korkea ylhäisyytensä kreivi yliopiston kansleri kunniatohtori ministerivaltiosihteeri todellinen salaneuvos Robert Henrik Rehbinder (1777 – 1841). Tittelit kertovat, että kysymyksessä on tärkeä mies. Potretti vahvistaa asian:

Robert Henrik Rehbinder, öljymaalaus J.E.Lindh

Niin tärkeä mies, että sai Helsingissä itselleen viisi kadunnimeä: Itäinen ja Läntinen Heikinkatu, Iso Roobertinkatu ja Pikku Robertinkatu sekä Rehbinderintie Eirassa. Vastaavaan ei ole pystynyt kukaan samassa kaupungissa. Kauas taakse jää Julius Tallberginkin kolmella kadullaan. Selvisi myös, että jo edesmennyt kurssitoverini galleria Brondan perustaja ja pikkulasten Bunukka-vaatemalliston luoja Kaisu Rehbinder oli samaa sukua. Ehkä salaneuvokseus on sen verran salaista ettei siitä Kaisu halunut laverrella. Minäkin tunnen jonkilaista sukulaisuutta Henrikin kanssa koska olen syntynyt sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Olen aina ihmetellyt myös mitä venäläisten kirjailijamestareiden teoksissa nämä oudot arvonimet – salaneuvokset, kollegiasessorit ja nimineuvokset – merkitsevät. Sekin selvisi. Kysymyksessä on venäläinen ranki-järjestelmä, jossa virkamiesten arvot luokiteltiin sotilasarvoihin verrattuna. Arvoluokkia on 14. Ylin arvo on Ensimmäisen luokan todellinen salaneuvos tai kansleri, joka vastaa kenraalimarsalkkaa tai kenraaliamiraalia. Toinen arvoluokka on Todellinen salaneuvos, joka vastaa armeijassa kenraalia tai amiraalia ja hovissa Yli-kamariherraa, Yli-Hovimarsalkkaa, Yli-Tallimestaria, Yli-Seremoniamestaria, Yli-Hovijuomanlaskijaa sekä Yli-Eteenleikkaajaa! On siinä yhdelle äijälle vertauskohtaa! O tempora – o mores!

Suomen autonomisen aseman esitaistelija sai itselleen postimerkinkin 95 vuotta kuolemansa jälkeen (arvo 125 penniä):

Sen sijaan tittelien kerääjä sai itselleen oman kadun jo elinaikanaan Ehrenströmin asemakaavassa vuodelta 1812. Myöhemmin katu jaettiin kahteen osaan Esplanadin tavoin ja niiden väliin jäi Henrikin esplanadi. Vuonna 1928 kadut saivat nimekseen Itäinen ja Läntinen Heikinkatu ja väliin jäävä puisto nimettiin Heikinpuistoksi.

Tervetuloa nostalgiselle kävelyretkelle Heikinkatujen maisemiin:

Alussa katu oli autio ja tyhjä. Henrikinkadun alkupää Erottajalta päin, Foto Daniel Nyblin 1890, HKM. Oikealla venäläisen arkkitehdin Nicholas Benoisin suunnittelema Nya teatern (Svenska teatern) alkuperäisessä asussaan. Talo valmistui 1866. Sen takana nykyisen Argoksen talon paikalla on kaksikerroksinen valkoinen rakennus. Kadun keskellä puistossa on lehmuksia neljässä rivissä. Arkadia-teatteri pilkottaa kadun päässä vasemmalla.

Henrikinkinkatu 6, Nykyinen Mannerheimintie 2, foto Eugen Hoffers, 1876-79, HKM. Vasemmalla aukeaa Bulevardi. jonka lehmukset vielä ovat nuoria.

Heikinkadut 1939. Foto A.Pietinen MV. Neljä vuotta aikaisemmin on kaadettu kadun keskellä olleet yli sata-vuotiaat lehmukset ja niiden tilalle istutettu puita kadun reunoille. Kaadettujen puiden tilalla on raitiovaunuliikennettä ja autojen pysäköintiä. Samoihin aikoihin on valmistunut Eero Saarisen ja Jari Eklundin suunnittelema Svenska teaternin julkisivujen modernisointi. Sen takana vuonna 1897 rakennettu Argoksen talo. Edelliseen kuvaan samalta paikalta verrattuna (50-vuoden aikana) katukuvaan on tullut myös paljon muita uusia rakennuksia.

Ruotsalainen teatteri uudistettuna. Restaurointi 2003-2012 Stefan Ahlman.

Mannerheimintien ja Bulevardin kulma nykyisessä asussaan. Rakennuksen vasemmanpuoleinen osa (Mannerheimintie 2A ) valmistui 1888 (Th. Höjer) ja korotus 1926 (Valter Jung). Peruskorjaus 1978 ja oikeanpuolinen uudisrakennus (2B) Risto Skogström.

Puretut talot Mannerheimintie 2B ja 4. Vasemmalla Otto von Frenckellin ns. vanhempi talo (Tempon talo) ja oikealla Leo Mechelinin talo. Molempien arkkitehti Florentin Granholm. Foto Simo Rista, MFA.

Mannerheimintie 4-8 nykyisin. Vasemmalta ns. Wulffin uusi talo (Sponsor), arkkitehti Kurt Simberg 1965. Keskellä F.A.Sjöströmin asuinpalatsi 1870 (myöhemmin korotettu kahdella kerroksella) – vanhin rakennus tällä puolella katua. Oikealla Helsingin ortodoksisen seurakunnan liiketalo (P.Salomaa 1960), joka oli ensimmäinen ”moderni laatikko” tässä fasadirivistössä. Se rakennettiin Tabunoffin koulutalon paikalle.

Siirrymme taas toiselle puolelle katua:

Stockmannin tavaratalon paikalla olleet talot, Henrikinkatu 5 -3- Niiden takana Argoksen talo. Henrikin esplanadin lehmukset ovat vielä melko nuoria. Pitkissä hameissa ja hevosilla mennään.

Aleksanterinkadun ja Itäisen Heikinkadun kulmatalo odottaa purkamista Stockmannin tavaratalon tieltä. Työmaatelineet on jo pystytetty. Foto Hannes Mustakallio 1928, HKM. Iloinen 20-luku, hameet ovat lyhentyneet lähes puoli metriä. Kankaassa sentään säästettiin vaikka muuten oli elämä rillumarei.

Sama kulma 10-vuotta myöhemmin. Uudet lehmukset on istutettu kadun varteen kaadettujen puistolehmusten sijaan, autot ovat ilmestyneet kuvaan ja hameet ovat taas pidentyneet. Vuonna 1930 valmistunut Sigurd Frosteruksen hieno tavaratalo loistaa vielä uutuuttaan.

Saanko vaivata jälleen toiselle puolelle katua:

Läntisen Heikinkadun ja Lönrothinkadun kulma, ns. Kiseleffin talo, Foto 1930-39 HKM. Katolla kuuluisa tupakkamainos. Sääli, että tämä talo purettiin muuten yhtenäisen uusrenessanssirintaman keskeltä. Lönrothinkadun puolella sen vieressä on Florentin Granholmin vuonna 1896 valmistunut kivipalatsi.

Sama kadunkulma nykyisessä muodossa. Hotelli Marskin arkkitehti Einari Teräsvirta 1963. Puita on istutettu Mannerheimintien keskellekin uudestaan.

Saman korttelin toinen pää, legendaarinen Primulan kulma Kalevankadulle päin. Vuonna 1887 valmistunut talo on jäljellä, mutta Primulan kahvila ei. Arkkitehdit Kiseleff & Heikel. Vaimollani oli jonkin aikaa kuvassa näkyvä parvekkeellinen vastaanottohuone talon lääkärikeskuksen kolmannessa kerroksessa Primulan oven yläpuolella. Parvekkeella oli hyvä pitää kahvitaukoa.

Raitiovaunuliikennettä Henrikinkadulla vanhan ylioppilastalon nurkilla. Foto Atelier Apollo 1906 HKM. Kadun keskellä olevat lehmukset kukoistavat.

Läntistä Heikinkatua Vanhaa ylioppilastaloa vastapäätä (nykyinen Mannerheimintie 14-20). Foto Nyberg 1932 HKM. Heikinpuistossa on vielä lehmuksia ja paviljonkikin vaikka raitiovaunut jo tungeksivat kadulla. Vasemman puoleinen talo on purettu uudisrakennuksen tieltä. Sääli – yhtenäinen rintama rikkoutui tässäkin.

Sama paikka kuusi vuotta myöhemmin. Puistolehmukset on kaadettu ja raitsikat saatu ojennnukseen keskelle katua. Foto Fotoma HKM.

Nykyinen Mannerheimnintie 14, Aktian talo Kalevankadun kulmassa, arkkitehti Kurt Simberg 1963. Tämä vuosikerta ei tehnyt hyvää Mannerheimintielle.

Mannerheimintie 16, Kiseleff & Heikel 1890. Oikealla Mannerheimintie 18, HBL:n talo (Konstsamfundet), W.G.Palmqvist 1923. Maanerheimintien keskellä on jälleen lehmuksia.

Ja taas toiselle puolelle katua:

Henrikinkatu 11-9 (Nylyinen Seurahuoneen ja ylioppilastalon kortteli). Foto Ida von Gericke 1920, HKM.

Sama kortteli n. 1934. Foto Aarne Pietinen, HKM. Puistolehmukset ovat vielä jäljellä.

Kaivokadun ja Henrikinkadun risteys (nykyinen Sokoksen kulma) 1920. HKM

Itäinen Heikinkatu 13 (Nykyinen Sokoksen korttelin eteläpää). Foto Signe Brander 1937 HKM. Lehmukset kadun keskellä on kaadettu ja uusia istutettu kadun molemmin puolin.

Samana päivänä kuvattu saman korttelin pohjoispää. Foto Signe Brander 1937 HKM. Vieressä rakennetaan jo postitaloa.

Sama kortteli edelleen. SOK:n hoviarkkitehdin Erkki Huttusen komea päätyö Sokoksen tavaratalo valmistui 1952 oltuaan paketissa koko sotien ajan. Rakennustyöt alkoivat 1938. Tässä kulmassa ei vielä olympiavuonna ollut liikennevaloja.

Siirrytään taas kadun toiselle puolelle:

Henrikinkadun vanhat puutalot nykyisen Forumin liikekorttelin paikalla. Lehmuspuisto kadun keskellä antaa tuuheat varjot. Taaimmaisena rivissä oikealla näkyy Turun kasarmin valkoinen julkisivu. HKM

Läntinen Heikinkatu 24 (Mannerheimintie 20). Foto Luho 1937 HKM. Lehmukset kadun keskellä on kaadettu ja sen reunoille on istutettu uusia.

Puutalojen paikalla rakennettiin yksikerroksinen lähiöostoskeskus-tyylinen Forumin kauppakeskus vuonna 1952, arkkitehti Aarne Ervi. Liikkeet aukenivat sisäpihalle, joka oli miellyttävä keidas keskellä kaupungin vilinää:

1953 . Forumin liiketalo, Mannerheimintie 20. Valmistui 1952 Mannerheimintien ja Simonkadun kulmaan. Sen liikkeet ovat sisäpihan ympärillä. (Rakennus purettiin 1986 valmistuneen, samannimisen liikerakennuksen, kauppakeskuksen tieltä.)

Foto Börje Dilén 1952 HKM

Samalle paikalle vuonna 1986 rakennettu Forumin kauppakeskus. Arkkitehdit Jaakko Suihkonen ja Kaarlo Leppänen.

1870 -luku . Arkadia-teatteri ja Turun kasarmi.

Engelin suunnittelema 1833 valmistunut Turun kasarmi oli nykyisen lasipalatsin paikalla. Se tuhoutui sisällissodassa vuonna 1918. Oikealla myös alunperin Engelin suunnittelman mukaan vuonna 1827 valmistunut puinen Arkadia-teatteri, joka aluksi oli Esplanadin puistossa ja siirrettiin sitten Ruotosalaisen teatterin valmistumisen jälkeen tälle paikalle 1861. Huonokuntoinen talo purettiin 1908. Foto Eugen Hoffers 1870-luku, HKM.

Vastavalmistunut Viljo Revellin, Heimo Riihimäen ja Niilo Kokon suunnittelema lasipalatsi. Peruskorjaus 1998 Pia Ilonen & Minna Lukander. Ollakseen väliaikaisrakennus se vaikuttaa edelleen paljon ikuisemmalta kuin vinosti vastapättä oleva Kiasma. Puutalot nykyisen Forumin paikalla ovat vielä jäljellä. Foto Aarne Pietinen 1936, HKM.

Kirkkaasti valaistu lasipalatsi joulun juhlavalaistuksessa värikkäine liikkuvine neonvaloinen oli komea nähtävyys. (Kahvipannusta näytti tulevan kahvia kuppiin). Foto Aarne Pietinen 1937, HKM.

Ja vielä kerran kadun toiselle puolelle:

Kaasulaitoksen rakennuksia nykyisen Postitalon paikalla, Itäinen Heikinkatu 17, Mannerheimintie 11. Foto Rafael Roos 1930, HKM

Vuonna 1938 valmistunut Postitalo koko komeudessaan ennen kuin väkisin eteen tungettu Kiasma pilasi tämän mahtipontisen näkymän. Modernin taiteen museon kilpailussa oli palkintosijoillakin ehdotuksia, joissa museo oli sijoitettu maan alle Postitalon eteen. Tämä olisi ollut parempi ratkaisu – tai sekin, että museo olisi tällätty Postitaloon ja sen sisäpihalle. Postitalon arkkitehdit Erik Lindroos, Jorma Järvi ja Kaarlo Borg. Foto Börje Dilén 1950, HKM.

Itäisen Heikinkadun loppupää Kiasman ja Mannerheimin rastsastajapatsaan seutuvilta. Oikealla makasiinialuetta. Foto Sakari Pälsi 1936-39, HKM.

Kiasma 1998, Steven Holl & Juhani Pallasmaa

Kävelymme päättyy tähän ja tarinamme päättyy siihen, että Heikinkadut muutettiin Mannerheimintieksi marsalkan 75-vuotispäivänä 4.6.1942. Kiitos seurasta! Tätä artikkelia laatiessa minulle selvisi monta asiaa. Mm. sekin mistä suomalaisten kapellimestarien korkea taso juontaa juurensa:

Sehän on geeneissä! Vastustamatonta eleganssia ja täsmällisyyttä! Olemme synnynnäistä johtajakansaa! Liikennepoliisi johtaa suvereenisesti koko ”orkesteria” Kaivokadun ja Mannerheimintien risteyksessä. Kapellimestarin kainalon alta näkyvä HBL:n talon valkoinen pääty sai vielä odottaa ”umpeenmuuraamistaan” 18 vuotta. Foto Aarne Pietinen 1950, HKM.

Hullu arkkitehti


MIETE 101
ON SATTUMAA
KUN OLEN OIKEASSA
JA JOHDATUSTA
KUN OLEN VÄÄRÄSSÄ
KOSKA SIITÄ OPPII PALJON

_ _ _

ENSI VIIKOLLA:
HUVILA MEREN SAARELLA 16
MAJAKKA PALAA

Ranska 4 – Lyon Wau Himmelblau

BLOGI 103
13.6.2016

La Confluance

Viimeinen päiväni Ranskassa ehkä koskaan on sunnuntai Lyonissa. Otamme raitovaunun kohteena strateginen Saônen ja Rhônen yhtymäkohta – la Confluance. Olisi voinut ottaa myös kaupunkipyörän – niitä oli runsaasti tarjolla ja niitä näki paljon käytössä.

Kartalta huomaa, että 3+3-kaistainen valtakunnan päämoottoritie Marseille-Paris menee kaupungin läpi Rhône-joen rantaa pitkin. Ei siinä mitään kaupunkibulevardia ole. Pitää päästä vauhdilla stadiin, sen läpi ja sieltä pois.

Moottoritiemaisemaa Rhône-joen rannalla. Sunnuntaina aamupäivälläkin on melkoinen ruuhka Pariisin suuntaan.

Tässä ne joet yhtyvät. Vasemmalta tulee Rhône ja oikealta Saône.

Nämä kiskotkin menevät ilmeisesti suoraan Välimereen.

Joen yhtymäkohdassa on paikallista tunnelmaa asuntolaivoineen.

Sininen asuntolaiva terasseineen. Jos joki lähtee tulvimaan niin Jeeppi on hyvä olemassa.

Punavalkoinen asuntolaiva terasseineen. Rellukin on hyvä olemassa oman kadun varrella ja omat pihapuut.

Valkoinen asuntolaiva terasseineen ja vIhannestarhoineen rannassa. Moottoripyörä on parkeerattu sisääntulotasanteen alle.

Voihan asuntolaiva olla maallakin. Jos tulee kova tulva se vain lähtee seilaamaan. Tästä kuvasta huomaa, että Lyon on yksi Ranskan ripeimmin kasvavista kaupungeista.

”Kas mikä kummitus tuolla on?” Jori Malmstenin lastenlaulun sanoja edelleen siteeraten: ”Mikki aivan säikähtää”!

Wau! Onko se avaruudesta laskeutunut outo alus?

Karttaote selvittää tilanteen:

Jokien yhtymäkohdassa on näköjään Musée des Confluences

Rakennuksesta järjestettyyn kansainväliseen suunnittelukilpailuun 2001 kutsuttiin maailman tähtiarkkitehteja. Voiton ja toteutuksen sai hollantilainen Coop Himmelblau ryhmineen. Rakennus valmistui puolitoista vuotta sitten. Fanfaareja soitettiin ja musota ylistettiin uudeksi Guggenheimiksi. Miksi?

Uskaltaakohan sitä lähestyä, kun se näyttää niin pelottavalta? ”Oon meripeikko hähhähhähhää. Nyt sinun kalpaten käy !”

Hei hyvät ihmiset, älkää nyt seiskö siinä! Ettekö huomaa, että pedon kita on ihan ammollaan! Apua, nehän ihan jonottavat päästäkseen sisään.

Liian myöhäistä! Nyt ne on kaikki nielaistu. Vain yksi skaalaihminen jäi.

Tältä sen otuksen takapää näyttää. Sehän seisoo tassuillaan maassa.

Uskaaltaakohan sitä lähestyä takaapäin ja alta? Ei kai sieltä vain tipu mitään niskaan!

Rampit vievät aina vain ylöspäin ja samoin arkkitehtuuri. Mihinkähän tässä joudutaan?

Ylätasanteella rakennuksen alla on matala vesiallas, joka näyttää yhtyvän takanan olevaan Rhône-jokeen vaikka on sitä 10 metriä ylempänä.

Uskaltauduin lopulta jopa menemään rakennuksen sisään, kun vaimo tuli sieltä elävänä ulos – tosin päätään pudistellen – katsottuaan pimeissä sisätiloissa jonkinlaisen maailman historiaa syleilevän mammuttinäyttelyn.

Sisääntulonäkymä. Aina vain portaita, ramppeja ja hissejä johtaa ylöspäin.

Kattotasanteelle voi mennä maksamatta sisäänpääsymaksua. Jo puolivälissä alkaa hirvittää – enimmäkseen kuitenkin arkkitehtuuri eikä korkean paikan kammo.

Melkein ylhäällä – kaupunki ja talon vieressä kulkeva moottoritie näkyvät ”hämähäkkiseitin” läpi. Pilkottaa se Notre Damekin vasemmalla ylhäällä.

Näköalatasanteelta havaitsee, että otuksella on päässään jonkinlainen hattu. Mitä sen sisällä on ja onko siinä mitään järkeä jää epäselväksi.

Jotenkin koko rakennuksesta tulee mieleen Aarno Ruusuvuoren 50-vuotta aikaisemmin valmistunut Hyvinkään kirkko. Mutta kyllä minä enemmän pidän siitä Aarnon duunista kuin tästä väkisin synnytetystä wau-wausta. Eikö tämä hullu muotivirtaus jo pian mene ohi? Miksi museoiden pitää olla ulkoapäin niin huomiota kerjääviä, kun tärkeintä on niiden sisältö?

Sunnuntai-iltapäivä Lyonin keskustassa

Lonely white man with black cap and lonely black man with white cap in Place Carnot. Hei, onko siinä vasemmalla Pentti Murole! Ilme on vähän saman näköinen.

Pardon moi! Ei se ollutkaan Pena. My mistake!

Kaupungin valtavan suuri keskusaukio Place Bellecour – todellinen punainen tori – on sunnuntaina vielä autiompi kuin Senaatintori Helsingissä. Johtuu ehkä siitäkin, että ilmassa on sateen uhka. Aurinkokuningas Louis XIV ratsastamassa kohti Pariisia. Oikalla Fourniéren kukkulan laella taas kaupungin kaikkialle näkyvä symboli – Notre Damen basilika.

Löydämme aukion laidalta vain yhden auki olevan ravintolan (kuvaajan takana vasemmalla), jonne sisätiloihin menemme lounastamaan.

Viereemme täyteen ravintolaan tulee istumaan arvokkaan näköinen hyvin pukeutunut pariskunta. Keskustelu alkaa ja arvokas herra nostaa välittömästi peukalonsa pystyyn, kun kuulee, että olemme Suomesta. Rovaniemi, Turku, Helsinki, hän heittää heti ja sanoo käynneensä kaikissa niissä. Herra innostuu vielä enemmän, kun ilmoitan olevani arkkitehti. Hän kertoo olevansa kulttuuriperintöä vaalivan Europa-Nostra järjestön Ranskan delegaation johtaja.

Monsieur innostuu piirtämään pöytäliinaan abstraktisen taideteoksen siihen tulleista tahroista.

Hän lisää piirrokseen kuvan ikivanhasta sukulinnastaan ja sen vaakunasta ja kehystää lopuksi taideteoksen. Voila! Myöhemmin meille selvisi, että kysymyksessä oli ikäisemme kunnianarvoisa markiisi Robert III Deleotoing d´Anjony vaimoineen.

Sadekuuro jatkuu ulkona ja joudumme odottamaan sisällä miellyttävästi jatkuvan keskustelun merkeissä.

Iloitsen siitä, että Monsieur Directeur ei myöskään pidä Himmelblaun museosta. Peukalo näyttää alaspäin. Tämä tuntuu olevan lyonilaisten yleinen mielipide. Ylevöittääkseni jo korkealle kohonnutta tunnelmaa edelleen otan esiin huuliharppuni ja soitan bravuuri-numeroni – ”Oodin ilolle” Beethoovenin yhdeksännestä sinfoniasta. Jo ensimmäisten sävelten raikuessa alkaa markiisi molemmin käsin johtaa ”orkesteria” samalla hyräillen mukana. Esityksen päätyttyä koko täysi ravintola antaa meille raikuvat aplodit.

Sade hellittää vähän ja voimme poistua ravintolasta. Kun markiisi kuulee, että olemme menossa silkkimuseoon, hän haluaa ehdottomasti viedä meidät sinne autollaan. Kapellimestarin lähtiessä sateenvarjon kanssa lähtee hakemaan autoaan, arvuuttelen mitähän merkkiä se on. On se sen verran patriootti, että auto on varmaan ranskalainen. Oikein arvattu. Valkoinen Luksus-Peugeot, jollaista en ennen ole nähnyt Suomessa. Kyyti on myös luksusta. Markiisi ottaa taksinkuljettajan roolin. Sekin käy häneltä luontevasti.

Vaimoni käydessä silkkimuseossa tarkkailen edelleen katuelämää.

Kapeat jalkakäytävät ovat ahtaita jalankulkijoille.

Kuja johtaa vilkasliikenteiselle rantakadulle.

Old man. Ranskalaista itsetietoista eleganssia. ”Minä käännän selkäni turisteille”! Evvk!

Istuskeluterassi Rhône-joen aurinkoisella länsirannalla. Voin kuvitella, että portaat ovat täpötäynnä ihmisiä lämpimänä kesäiltana. Takana oleva vilkasliikenteinen katu ei häiritse tunnelmaa.

Ranskanmatkasta jäi miellyttävä muisto. Ihmiset olivat kaikialla ystävällisiä ja turvallisuudestamme huolehdettiin melkein yhtä hyvin kuin matkallamme Jerusalemissa kolme vuotta sitten. Lyonin rautatieasemalla oli paikallisten aseistettujen asemapartioiden lisäksi aseistettuja usean hengen poliisiryhmiä sekä maastopukuisia sotilaita pareittain sormi rynnäkkökiväärin liipasimella. Sama meno jatkui Pariisin lentokentällä. Tämä ei mitenkään tuntunut häiritsevän normaalia vilkasta elämää. Kiva maa Ranska! Ehkä vielä tavataan – ”Que sera sera!”

Hullu arkkitehti

MIETE 100
LUKEUDUN MIELELLÄNI
VÄÄRÄUSKOISTEN JA
VÄÄRINAJATTELIJOIDEN KASTIIN
- MITÄ TAHANSA
KUNHAN EI OTSAANI
LYÖTÄISI LEIMAA
"HÄN ON OIKEASSA"

Ranska 3 – Lyon old city

BLOGI 102
6.6.2016

Ranskan matkan seuraava etappi on Lyon, Gallian pääkaupunki ja maan toiseksi suurin metropolialue ja taidekeskus heti Pariisin jälkeen. Ruokakulttuuriltaan maan ykkönen – 4000 ravintolaa, joista 15 on saanut Michelin-tähtiä. Asukkaita 1,7 miljoonaa. Täällä on syytä liputtaa joka päivä.

Kaupunki on perustettu Rooman vallan aikaan runsaat 2000 vuotta sitten. Sijainti on samankaltainen kuin Grenoblessa kahden joen risteykohdassa linnanvuoren ympärillä.

Vasemmata tuleva Saône-joki yhtyy Rhoneen kaupungin etelälaidalla. Vanha kaupunki ja linnanvuori – seepian väriset alueet – Saône-joen mutkassa. Pääliikenneväylät seuraavat jokien rantoja täälläkin kuten Grenoblessa.

Yllä kaupungin keskeinen alue. Jokien yli johtaa yhteensä 30 siltaa. Vasemmalla Fourviéren kukkula, jonne kulkee osittain kallion sisällä köysirata – Funiculaire. Kukkulan alapuolella joen rannalla on vanha kaupunki.

Notre Damen basilika kukkulan huipulla hallitsee kaupungin silhuettia. 130 vuotta sitten rakennettu hämmästyttävä tabernaakkeli. Se edustaa jotain minulle entuudestaan tuntematonta tyyliä. Lähinnä tulee mieleen kertaustyyli eli eklestiikka, jossa ihanteita haettiin monista suunnista. Kansan suussa ”elefantintassuinen” nelitorninen kirkko on saanut nimen ”elefantti ylösalaisin”.

Arkkienkeli basilikan katolla silmäilee ja suojelee punaisten kattojen kaupunkia. Hän näkyy kaikkialle ja näkee kaiken.

Fourviérin kukkulalla sijaitsee myös hyvin säilynyt Rooman vallan aikainen amfiteatteri.

Jyrkät portaat ja rampit johtavat kukkualta alas vanhaan kaupunkiin.

Kapeat kauppakujat ovat melko hiljaisia koska lauantaina useat liikkeet ovat suljettuja

Sen sijaan ravintoloiden terasseille johtavat kujat ovat tungokseen asti täynnä vipinää.

10-12 metriä leveän ja 50 metriä pitkän place Neuve-Saint-Jeanen varrella on toistakymmentä ravintolaa vieri vieressä. Meille löytyy vapaa pöytä oikealla edessä näkyvän pariskunnan vierestä.

Nipistän itseäni. Olen ensi kertaa Ranskassa ja ulkoterassilla ja vielä viehättävässä seurassa. Tästä olen aina salaa haavellut.

Joudumme juttusille vieressä istuvan ranskalaispariskunnan kanssa. Kuin he kuulevat, että olemme Suomesta, innostuu rouva kertomaan, että heidän tyttärensä on ollut vaihto-oppilaana Uudessa Kaarlepyyssä. Of all places! Käsi sydämelle rakas lukija: Kuka teistä on käynyt Uudessa Kaarlepyyssä!

Kaikkialla näkee ravintolakujia. Ja terassit ovat täynnä väkeä.

Yksistään vanhassa kaupungissa pienellä alueella – ranskalaisen keittiön helmessä – on satoja ravintoloita. Toinen alueen erikoisuus ovat lukuisat kortteleiden sisäiset erittäin kapeat (1-2 metriä) pimeät käytävät, jotka vievät pienien sisäpihojen kautta korttelin läpi. Käytävät on suljettu ovilla, jotka ainakin päivisin ovat lukitsematta ja niiden läpi voi kuka tahansa kulkea, jos vain tietää missä niiden ovet ovat. Niitä ei kylteillä ole ilmoitettu.

Kerrotaan, että sisäkäytävät tehtiin aikoinaan siksi, että silkkikaupungin silkkikauppiaat voisivat kuljettaa tuotteittaan niiden kastumatta sateessa. Myöhemmit salakäytävät olivat tärkeitä vastarintaliikkeen kulkureittejä saksan miehityksen aikana. Lyonhan oli vastarintaliikkeen keskuspaikka.

Sisäkäytävien siisteys on hämmästyttävä ja sitä varjellaan kuin silmäterää. Mitään roskia ei myöskään näkynyt muilla kujilla.

Kapea ravintolakuja johtaa valoisalle katedraaliaukiolle.

Katedraali Saint Jean sijaitsee suuren aukion päässä. Rakennustyöt on aloitettu 1100-luvulla ja kirkko valmistui vielä juuri keskiajan puolella.

Valotaidetta! Katedraalin julkisivu juhlavalaistuksessa. Awesome!

Katedraalissa urkuri soitti Bachia, mutta sen sivuseinustalla esiintyi tämä hauska bändi, joka ei soittanut Bachia. Kaikkien jalatkaan eivät olleet maassa.

Itse kardinaali oli siunaamassa vetopasuunasessiota.

Sujuu se istualtaankin, muttei volyymi siitä yhtään pienentynyt. Vain kardinaali johtaa seisten. Hiippalakki on jo siinä rytinässä pudonnut.

Nurkan takana turhautunut kitaristi odottaa kärsivällisesti vuoroaan. Saamarin torvet, jotka tulitte minun alueelleni! Olisin mielelläni kuullut tätäkin tyyppiä.

Viis taidemuseoista! Loppupäivän käytän ihmisvilinän tarkkailuun ja ihmisten kuvaamiseen. Siinä on elävää taidetta kerrakseen. Pääsenköhän lähemmäksi ranskalaista sielua?

Toinen kitaristi on löytänyt rauhallisemman paikan. Soitannassa yksi lempikapppaleistani: Vanha romanssi elokuvasta ”Kielletyt leikit”

Yksinäinen sikarinpolttaja rentoutuu. Cool!

Green and blue girl. Terasseilla saa vapaasti sauhutella myös sähköisesti

Red Lady under blue stars.

Red, green, blue and black cafe boys.

Old tourist group

Young tourist family

Three girls in front of the cathedral

Group 3 in front of the cathedral

Väsynyt kirkon portailla

Hämmästyksekseni huomaan, että ihmiset ovat samannäköisiä ympäri Eurooppaa ja käyttäytyvät samalla tavalla. Ihan sama missä maassa ja suurkaupungissa ollaan. Myös hullu arkkitehti on samanlainen.

Hullu arkkitehti, selfie Lyon. Esimakua seuraavasta päivästä jolloin kierrän hetken aikaa yksinäni kaduilla vaimon käydessä kuuluisassa silkkimuseossa.

Siis vielä yksi päivä Lyonissa. Mitähän jännää silloin tapahtuu? Se selviää seuraavassa blogissa viikon kuluttua.

MIETE 99
POHDITTUANI PITKÄÄN
ELÄMÄN TARKOITUSTA
OLEN TULLUT SIIHEN TULOKSEEN
ETTÄ ON TÄRKEÄÄ OLLA LÄSNÄ

JOS VÄLILLÄ VAIKUTAN POISSAOLEVALTA
SE JOHTUU VAIN SIITÄ
ETTÄ POHDIN JUURI SILLOIN
ELÄMÄN TARKOITUSTA