blogi 21
24.11.

Esihuvia ja esikuvia

Olette kenties arvanneet, että osallistuin Otaniemen kampuksen suunnittelukilpailuun. Oikein! Mutta osasitteko arvata jotain niin pähkähullua kuin että osallistuin myös kilpailun toiseen vaiheeseen vaikka ehdotustani ei oltu sinne hyväksytty. Tietenkin oli selvää, että pakettini pienoismalleineen ja plansseineen menee samantien – kenties avaamattomana – Lassila & Tikanoja -osastoon ja jätemurskaamoon. Kampuksen suunnittelutehtävä oli kiinnostava ja haastava. Halusin vielä tutkia ensimmäisen vaiheen ehdotusta tarkemmin – ihan ”aus Liebe zur Kunst”. Tein pienoismallinkin mittakaavaan 1:500. Vaatimus toisessa vaiheessa oli 1:1000.

Ehdotukseni nimimerkki oli ”Piazza Bolognese”. Kunnianosoitus kumartaa Italian Bolognan kaupungin suuntaan. Vuonna 1088 toimintansa aloittanut yliopisto on edelleen Euroopan vanhin. Kaupunki on myös kuuluisa kapeista arkadikäytävien reunustamista kaduistaan. Oheisen kuvan kaltaista virikkeellistä vilskettä ja intiimiä mittakaavaa Otaniemen keskustoriin hain omassa ehdotuksessani.

Jaa – missä on vielä vanhempi edelleen toimiva yliopisto kuin Bolognassa? Marokossa Fesin vanhassa kaupungissa sijaitseva Al-Karaouinen yliopisto  on aloittanut runsas parisataa vuotta aikaisemmin – vuonna 859. Se oli yksi niistä opinahjoista joista arabialaisen kulttuurin edistynyt matematiikka perspektiivioppeineen levisi Eurooppaan.

Kolmas esikuva on yliopiston pääkirjasto Kaisa Helsingissä. Arkadiaihe ja kaupallinen toiminta sopivat myös Suomessa yliopiston kivijalkaan varsinkin metroaseman vieressä. Katoksia ei meillä tarvita suojaamaan auringinvalolta. Yliopiston sesonkiaikana – talvella sekä syksyn ja kevään rospuutto-oloissa – katetut kävelyalueet toimivat sateenvarjona.

Hämmästyttävää huomata, että kaariaihe esiintyy kaikissa esikuvissani. Pakko jatkaa taas kaarta ”Antiikin kouluun” saakka. Rafaelin freskon ytimessä oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja satunnaisissa tapaamisissa miellyttävän ja suojaavan ympäristön vilskeessä.

Yliopiston ei pidä eristäytyä lähiöksi vaan olla osa sykkivää kaupunkielämää. Ympärivuorokautisen sykkeen takeena kaupallisten toimintojen lisäksi ovat asunnot. Mitä enemmän sitä parempi.

Piazza Bolognese

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sustainable Savonius Wind Turbine Park

Kampuksen kilpailuohjelmassa esiintyi vaatimuksissa hieno sana sustainability. Tarkoittanee kaikkea mikä edistää kestävää kehitystä. Kontribuutioni asiaan oli mm. laittaa Alvar Aalto Puisto auditorion itäpuolella täyteen tuuliroottoreita. Nimenomaan näitä suomalaisen insinöörin Sigurd Savoniuksen 90 vuotta sitten tekemän keksinnön perusteella kehitettyjä pystyroottoreita. Niitä on kymmeniä erilaisia hauskannäköisiä vekottimia. Tulisi upea tuulivoimalaveistospuisto. Sopisi hienosti tähän teknistaiteelliseen ympäristöön. Luovutan ideani vapaasti käytettäväksi. Youtube on täynnä näyttäviä videoita aiheesta. Tarvitsee vain klikata ”Savonius wind turbine” tai windside.com. Pystyroottori on tehokkaampi kuin tavallinen propelli, joka ei toimi kevyellä tuulella eikä myrskyssä.

Vielä yksi pointti. 1-kilpailuvaiheessa olin myös ainoa, joka oli laittanut kaikki autopaikat maan pinnalle, mikä nyt sitten näyttää toteutuvankin. Liekö kestävää kehitystä vai ei. En tiedä.

Jälkinäytös

Kilpailun 1-vaiheen kaikki työt olivat näytteillä Otaniemessä. Kävin katsomassa. Satuin sattumalta paikalle samanaikaisesti nuoren arkkitehtiporukan kanssa. Heitä oli ovella vastassa jo näyttelyyn tutustunut nuori kollega. Haluatteko nähdä erikoisen työn, tämä kysyi. Minäkin halusin ja seurasin porukkaa huomaamattomasti. Kaveri johdatti meidät oman ehdotukseni luo ja sanoi: Tämmöisiä kuvia piirrettiin 80-luvulla! Olin hiljaa taustalla. Minut oli palautettu maanpinnalle edelliseltä vuosituhannelta, jossa ilmeisesti olin leijunut. Tajusin asemani.

Olen auttamattoman vanha kääkkä, jonka työt herättävät huvittunutta hymyilyä. Uudet sukupolvet ovat astuneet näytämölle uusin ideoin, joita meidän vanhojen on joskus vaikea ymärtää. Tilanne on sama kuin  opiskeliaikanani jolloin Alvar Aallonkin estetiika herätti välillä hymyilyä.

Pojat olivat sananmukaisestikin oikeassa. Oheinen väritetty sisäperspektiivi on kömpelö mukaelma Timo Vormalan vuonna 1981 piirtämästä perskiksestä.

 

Kysymyksessä oli Itä-Pasilan taidetalo, johon piti sijoittua Taideteollinen korkeakoulu, Teatterikorkeakoulu ja Taideakatemia.  Projekti kaatui rahoitukseen ja tontti luovutettiin asuntorakentamiseen. Hanke oli kunnianhimoinen ja suunnitteluun satsattiin viimeisen päälle. Kokonaiskerrosala oli lähes 35.000 eli jokseenkin 2/3 Otaniemen uudesta kampuksesta. On mielenkiintosta verrata näitä kahta toiminnoiltaan samankaltaista projektia. Ajat ja aatokset ovat muuttuneet. O tempora – o mores!

Mutta ihminenhän ei muutu ainakaan näin lyhyessä ajassa vaikka muotivirtaukset vaihtuvatkin ripeään tahtiin. Oheisia kuvia kannattaa suurentaa klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopuksi haluan korostaa, että omien töiden esittelyllä en halua väittää, että ne olisivat jotenkin parempia kuin kilpailuissa pärjänneiden työt. Blogini tarkoitus on herättää uinuvaa julkista keskustelua arkkitehtuurista laajemmin. Kun itse on tehnyt kilpailun voi osallistua keskusteluun paremmin eväin. Keskustelun herättämiseksi on pakko joskus vähän kärjistää. Mahdollinen kritiikkini ei kohdistu ihmisiin vaan asiaan. Arkkitehtuuri on maailman tärkein taidemuoto. Me elämme sen sisällä, kosketamme, hengitämme, haistelemme ja maistelemme sitä. Menneisyytemme on kirjoitettu arkkitehtuuriin ja tulevaisuutemme riippuu siitä. On upeaa, että on erilaista arkkitehtuuria. Siitä on syytä puhua. Eläköön arkkitehtuuri!

miete 21

kilpailuja tehdessä
on tehtävä valintoja
eri painotusten välillä

ei ole olemassa oikeita
eikä vääriä valintoja
on vain valintoja
joista palkintotuomarit pitävät
tai eivät pidä

blogi 20
17.11.2014

Tempauksesta toiseen

Helsingin suurpommitukset talvella 1944 tehottomia!? Ei pidä paikkaansa. Jo ensimmmäinen pommi yöllä 6 – 7.2. oli täyosuma. Neuvostoliiton suurlähetystö Bulevardin ja Albertinkadun kulmassa syttyi palamaan ja raunioitui. Jäljelle jäi kasa punatiiliä. Teekkarien osakuntatalo Poli oli korttelin päässä. Päätettiin tempaista ja rakentaa tiileistä teekkarikylä Otaniemeen.

Teekkarien muutto Otaniemeen sai alkuunsa valtioneuvoston päätöksestä siirtää Teknillinen korkeakoulu Hietalahdesta Otaniemeen. Sitä varten valtio osti vuonna 1949 Otaniemen kartanosta 107 hehtaaria pääosin peltomaata. Teekkarit ostivat puolestaan 2 ha rantametsää. Sinne alettiin rakentaa teekkarikylää 1950 Kaija ja Heikki Sirenin suunnitelmien mukaan. Teekkarien puhdistamat ja Otaniemeen tempauttamat 800.000 tiiltä olivat hyvä alku. Tätä pidetään edelleen maailman suurimpana teekkaritempauksena. Teekarikylä valmistui vuonna 1952 juuri parahiksi toimiakseen Helsingin olympialaisten kisakylänä.

Teekkarit tempaisivat jälleen näyttävästi ja onnistuneesti vuonna 1956 vauhdittaakseen korkeakoulun muuttoa. Päärakennusta alettiin rakentaa vuonna 1961 Otaniemen kartanon paikalle Alvar Aallon yleissuunnitelman ja piirustusten mukaan.  Jos haluaa nähdä miltä kartanorakennus näytti, pitää katsoa joko Nyrki Tapiovaaran elokuva Varastettu kuolema vuodelta 1938 tai Teuvo Tulion elokuva Intohimon vallassa vuodelta 1947, joissa molemmissa kartano ympäristöineen on lähes pääosassa.

 

Etuoikeutettuna ensimmäisten joukossa siirryin opiskelemaan uusiin tiloihin vuonna 1964. Arkkitehtiosasto oli valoisa, lämmin ja kodikas. Sisäpihan  seinät olivat marmoria. Muut osastot saivat tyytyä punatiileen. Mietimme usein kavereiden kanssa mihin nämä Alvarin kauniin sisääntuloaulan portaikon koristeelliset rinnakkaisaskelmat johtavat. Teorioita oli useita. Nyt tiedän oikean vastauksen. Ne johtivat harmaisiin laatikoihin ja tasakattoon. Tämmöistä oli opetuksen tulos. Umpikuja. Aika hämmästyttävää huomata mitä maailman kaunein opiskeluympäristö sai aikaan. Huhujen mukaan arkkitehtiosaston upeat tilat ovat nyt remontissa ja vajaakäytössä, kun toiminta on muuttanut muualle. Sääli. Mitähän siihen tulee tilalle?

Länsimetrosta päätettäessä vuonna 2006 oli itsestään selvää, että  keskelle Otaniemeä TKK:n päärakennuksen viereen sijoitetaan metroasema, vaikka linjaan tulee iso mutka. Otaniemi oli siihen mennessä kasvanut tiedekaupunginosaksi. TKK:n ja teekkarikylän lisäksi siellä oli VTT, GTK, CSC, Innopoli, Reima Pietilän Dipoli, urheilukenttä ja Aallon urheiluhalli, Sirenien kappeli sekä hotelli + muutamia liito-oravia (tai ainakin papanoita). Niin ja onhan siellä viellä Urdsgjallar – vuonna 1966 valmistunut TF:n eli ”Täffän” (Teknologföreningen i Finland) osakuntarakennus. Nimi tulee pohjoismaisesta muinaismytologiasta ja tarkoittaa juomasarvea, mikä ei koskaan tyhjene. Arkkitehdit olivat Kurt ja Thua Moberg. Tämä vähemmän tunnettu sarvenmuotoinen rakennustaiteen helmi edustaa varhaista ”wau-betonibrutalismia”. Sopii mainiosti samanhenkisen ja samaan aikaan valmistuneen Dipolin viereen. Teekkarit ovat myyneet Dipolinsa Aalto-yliopistolle, joka pyörittää siellä kokous- ja kongressikeskusta. TF omistaa edelleen osakuntatalonsa, joka on vilkkaassa käytössä.

Otaniemessä on opiskelijoita 15.000, työpaikkoja 11.000 ja asukkaita 3000. Tältä se näyttää

Aallolla ratsastamista

Vuonna 2007 päätettiin yhdistää Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkekoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu yhdeksi oppilaitokseksi. Vuonna 2010 toimintansa aloittaneen korkeakoulun nimeksi tuli sittemmin Aalto-yliopisto.  Sopiva nimi, kun metrolinjakin tekee sillä kohtaa aaltoliikkeen. Mutta eihän kansainväliseen maineeseen pyrkivän yliopiston metroaseman nimi voi olla suomalainen. Espooseen matkaavat saavat tottua siihen, että kuulutus Aalto University tarkoittaa Otaniemen metroasemaa. Kaisaniemessä yritettiin myös vaihtaa metroaseman nimeä. Toistaiseksi nimenmuutos Helsingin Yliopisto ei ole mennyt läpi. Olisikohan pitänyt olla englanniksi? Joka tapauksessa näiden kahden yliopiston väli on vain 11-12 minuuttia metrolla. Hyvä juttu!

Uuden yliopiston hallinnolle sekä taiteen ja suunnittelun korkekoululle tarvittiin uudet tilat Otaniemeen kampukseen. Kansainvälinen ideakilpailuun vuonna 2013 tuotti 189 ehdotusta. Jatkokilpailuun valittiin niistä kuusi. Voittajan valinta ei ollut yksimielinen. Ruotsalainen veteraaniarkkitehti Johan Celsing esitti eriävän mielipiteen. Suomalaiset arkkitehdit palkintolautakunnassa olivat  Aaro Artto ja Trev Harris (Safa), Vilhelm Helander (Alvar Aallon säätiö), Aija Staffans (Aalto-yliopisto), Tuomo Hahl (Senaatti-kiinteistöt), Ossi Keränen (Espoon kaupunki) ja Elina Tenho (opiskelijajäsen). Tiettävästi Villekään ei rakastanut voittajaksi valittua ehdotusta Väre, jonka tekijäksi paljastui jo useissa kilpailuissa loistavasti menestynyt Verstas Arkkitehdit. Otaniemen miljöö oli tullut tutuksi siellä arkkitehtiosastolla opiskelleille toimiston perustajajäsenille Väinö Nikkilä, Jussi ja Riina Palva sekä Ilkka Salminen. Kilpailuohjelmassa etsittiin innovatiivistä ja inspiroivaa ympäristöä, jossa on miellyttävä vuoropuhelua edistävä keskustori.  Katsotaan mitä saatiin. Ensimmäisen palkinnon saanut ehdotus esittäytyy.

Palikat vinksin vonksin

Verstas Arkkitehdit saivat toimeksiannon. Jatkotyöskentelyssä on jouduttu kustannussyistä luopumaan torin alla sijaitsevasta pysäköintitilasta. Parkkipaikat tulevat maan pinnalle. Kampustalon rakentamisesta on tehty päätös syyskuun lopussa. Saa nähdä valmistuuko projekti metron tuloon mennessä. Junien  pitäisi alkaa kulkea kahden vuoden kuluttua. Siihenkin vielä voi tulla lykkäystä. Metroaseman sisäänkäynti on rakennusklöntin eteläosassa ja siinä lähellä liiketilaa. Jatkotyöskentelyn kuluessa on ulkoperspekttivikuvia tarkistettu. Nämä eivät oleellisesti eroa kilpailuvaiheen kuvista. Samoilla premisseillä mennään.

Alvar Aallon sommitelmassa auditoriotornin toisella puolella on isot puistoalueet opiskelijoiden lekotella. En oikein käsitä miksi lekottelunurmikkoja esitetään runsain mitoin myös toiselle puolelle taloa. Ketkä täällä kesällä loikoilevat, kun lähistölle ei tule asuntoja? Toiselle puolelle päärakennusta kaipaisin urbaania, tiivistä ja intiimiä otetta vastapainoksi ja kontrastiksi Alvarin nurmikoille. Tuhannen taalan kysymys: Miksi tähän samaan sommitelmaan ei tule asuntoja ja paljon? Nehän vasta elävöittäisivät metroaseman ympäristön, josta nyt uhkaa tulla iltasin, viikonloppuisin ja kesäisin kuollut lähiö nurmikolla. Tietysti kirjoitin tästä tapani mukaan myös Hesariin.

Ollaanko hukkaamassa mahdollisuus tehdä jotain oikeasti innovatiivista ja inspiroivaa kun asunnot on jätetty projektista pois. Ehkä ei pitäisi arvostella keskeneräistä työtä. Eikä ole verstasarkkitehtien vika ettei tähän tule asuntoja. Kilpailuohjelman mukaisti mennään. Toisaalta on selvää, että tätä junaa ei enää pysäytä mikään.

Katsotaan lopuksi muutama kilpailuvaiheen sisäperspektiivi.

Jatkuu ensi viikolla:
Blogi 21 24.11 Otaniemen kampus - snadistadi

miete 20
näyttelija asko sarkola kertoo
että hän joskus näyttämöllä unohtaa
a. vuorosanat
b. mikä kohtaus on menossa
c. mikä on näytelmän nimi

tuttu tunne minullekin
enkä vieläkään tiedä
mikä on näytelmän nimi

 

 

blogi 19
10.11.2014

Kaupungin tarjous

Koivusaari on älyttömän pieni pläntti Lauttasaaren länsipuolella. Samankokoinen (ilman Länsiväylää) kuin viereinen Hanasaari tai Harakan saari Kaivopuiston edustalla. Pinta-ala 10 ha, josta 2 ha on Länsiväylää. Koivusaaren kohtalona on sijaita Länsimetron linjalla. Siis sinne asema ja paljon rakentamista. Näin päätti Helsingin kaupunginvaltuusto vuonna 2006. Järjestettiin kansainvälinen ideakilpailu, johon tuli 101 ehdotusta. Voittaneen ehdotuksen pohjalta laadittu osayleiskaava on loppusuoralla.

Kaupunki tarjoaa Koivusaareen 5150 asukasta ja 3800 – 4500 työpaikkaa. Eli enemmän kun Katajanokalla on nykyään. Rakentamista varten saarta pitää täyttää 24 hehtaaria. Pinta-ala nelinkertaistuu. Se on silti huomattavasti pienempi kuin Katajanokka. Rannikon herkkä maisemalinja ja yhtenäinen vihervyöhyke turmeltuu. Täytöt tulevat katajaharjulaisten asuntonäkymien eteen. Mutta onhan Helsinkiä täytetty ennenkin ja on syntynyt nättiä stadia. Tässä juuri on pointti. Täytöt voidaan hyväksyä jos ne tuottavat lisäarvoa. Eli syntyy parempaa ympäristöä kuin ennen. Kaupungin suunnitelman mukaan Koivusaaressa tulee katastrofaalisen huonoa ja kallista kaupunkiympäristöä. Kaikki hyvä menetetään eikä mitää hyvää saada tilalle.

Dorka, dorka, dorka, dorka!

Kaupungin suunnitelman laatua ei voi kuvat yhdellä sanalla. Siihen tarvitaan väliotsikon neljä sanaa. Talot ovat 4-9-kerroksisia. Pakattu tiiviisti. Puistoja on vähän. Suureksi osaksi avoin 10-12 kaistainen tiemaisema halkaisee saaren. Metron tulon jälkeen moottoritien liikenteen ennustetaan edelleen kasvavan. Ongelmana melu ja hiukkaspäästöt. Tätä yritetään estää korkeilla meluaidoilla. Ei ole kivan näköistä. Ajoyhteys Lauttasaaresta Koivusaareen ja Länsiväylälle on mutkikas ja hankala. Dorkaa! Tässä on kokonaan missattu käynnissä olevan yleiskaavan visiossa hehkutettu kaupunkibulevardi ja metroaseman täysimittainen hyväksikäyttö. Vai mitä sanotte siitä, että metroaseman viereen esitetään 3200 autopaikkaa saaren asukkaille ja työntekijöille. Nehän vievät tilaa saman verran kuin saaren nykyinen pinta-ala ja sijoittuvat suureksi osaksi pihakansien ja talojen sekä tulvavesirajan alle, mikä on kallista rakentaa. Missä on vähäautoinen alue? Dorkaa! Venekerhojen toimintaedellytykset heikkenevät. Talvisäilytyspaikkoja ei ole nimeksikään. NJK – Suomen vanhin ja suurin rekisteröity pursiseura – joutuu muuttamaan alueelta pois. Dorkaa!

Ihmettelen myös sitä, että on ihannoitu hollantilaista kanavakaupunkia ahtaine vesikujineen ja samalla missattu paikan todellinen helmi: upeat avomerinäkymät etelään. Horisontti näkyy vain harvoista asunnoista. Pyöräilijöidenkin näkymät heikkenevät oleellisesti ja ajoreitti hankaloituu. Dorkaa! Saaren läpi ajaa 3400 pyöräilijää vuorokaudessa kesällä. Tähän saakka he ovat sanneet ihailla hulppeata merimaisemaa etelään. Vertailun vuoksi todettakoon, että Helsingin palkitulla ja vilkkaasti likennöidyllä Baanalla on n. 4500 pyöräilijää vuorokaudessa kesällä.

Koivusaaresta on vuosikausia tehty selvityksiä ennätysmäärin. Ne vakuuttavat määrällisesti mutta eivät auta. Tulee huonoa stadia. Tätä olen protestoinut lehdistössä jo kuuden vuoden ajan.

Hullun arkkitehdin tarjous

Ehdotukseni ideakilpailussa ei sijoittunut 25 parhaan joukkoon.

Koivusaaren peli ei ole vielä loppuun pelattu. Päättäjät ovat tiedostaneet alueen ongelmat. Viimeisimmässä käsittelyssä 28.10. kauunkisuunnittelulautakunta lisäsi päätökseen seuraavaa: Jatkosuunnittelussa tulee tehdä riittävät aluevaraukset palveluille ja minimoida lisääntyvän liikenteen haitat.  Asian etenemistä  valtuustoon seuraa mielenkiinnolla

miete 19

Kyllä se on niin
että yksi kuva puhuu
enemmän kuin tuhat sanaa

Katsoin televisiosta elokuvan
siinä oli kolmessa sekunnissa
kerrottu sama kuin kirjassa
kymmenellä sivulla

blogi 18
3.11.2014

Pekan unelma

Ollessaan lähdössä eläkkeellä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen keksi keinon millä saada kuvansa pysyvästi Helsingin historiaan.

Esikuvana oli Eliel Saarisen ja Bertel Jungin kuuluisa Suur-Helsinki -suunnitelma vuodelta 1918. Pekka halusi panna paremmaksi. Suurempi Helsinki! Ylipuhui 13 naapurikuntaa tulemaan mukaan kansainväliseen ideakilpailuun Greater Helsinki Vision 2050. Ovela aluevaltausyritys! Ympäristön kunnanjohtajat antautuivat heti ensimmäisissä neuvotteluissa. Palkintolautakunnan puheenjohtajaksi tuli itseoikeutetusti Korpinen.

Kilpailualueen 14 kunnan yhteenlaskettu väkiluku on 1.3 miljoonaa. Kilpailuohjelmassa tavoitteena oli 2 miljoonaa vuonna 2050. Eli kasvua vähän yli Helsingin kokoisella väestömäärällä. Viesti oli selvä. Sijoittakaa mahdollisimman paljon uusia veronmaksajia alueelle! Väestötavoitetta on hyvä verrata käynnissä olevan Helsingin yleiskaavan visioihin. Tavoitevuosi on sama 2050. Helsingin väestotavoite 860 000. Nykyään  asukkaita on n. 620 000. Yleiskaavan innokkaat varjoryhmät panevat vielä paremmaksi. Miljoona asukasta Helsingissä 2050! Ei kai nyt sentään! Mistä on tullut tämä trendi ängetä kaiki ihmiset samaan paikkaan? Mistä uudet asukkaat tulevat? Autiotuuko maaseutu entisestään? Vai otetaanko valtavasti maahanmuuttajia? Onko ylitiiviissä kaupungissa viihtyisää ympäristöä ja onko siellä terveellistä asua? Voi kysyä onko änkeämistrendillä ja viimeisillä puoluegallupeilla jotain yhteyttä. Keskustapuolueen kannatus on noussut ennätyslukemiin salamannopeasti. Yli 25 %! Puolue liputtaa voimakkasti maaseudun autioitumista vastaan. Korpisen hullussa kilpailussa on sentään se hyvä puoli, että väestökasvu yritettiin hajauttaa laajalle alueelle.

GH 2050 kilpailun palkintosummat hilattiin ennätyksellisen suuriksi. Kokonaispotti peräti 500.000 €! Tulee paljon hienoja ehdotuksia! Tämmöisiä kuvia Pekka odotti saatavan kilpailusta.

 

 

 

 

 

Mitä saatiin?

Kaikkien aikojen floppi

Olin seuraamassa kilpailun tulosten julkaisemista kaupungintalolla loppuvuodesta 2007. Kiusallinen tilanne. Esittelyn hoiti Korpisen seuraaja uusi apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä. Tyylikkäästi. Pokka piti vaikka Hannu hyvin tiesi, että tässä meni palkintorahat Kankkulan kaivoon. Mutta eihän sitä näin sanottu palkintolautakunnan pöytäkirjassa vaan näin:

Sana ”haasteellinen” salakertoo totuuden: Haaste oli liian iso. Kukaan ei pystynyt siihen kunnolla vastaamaan.

Palkintolautakunta antoi yksimielisesti ensimmäisen palkinnon ehdotukselle ”Emerald”. Tekijäksi paljastui WSP Finlandin jättisuuri 26 hengen ryhmä. Mukana 12 arkkitehtia Suomesta ja Ruotsista. Voittaja sai ennätykselliset 160 000 €! Suurin eka palkinto  ikinä siihen asti  Suomessa. Toinenkin ennätys tehtiin. Ehdotuksia tuli 109. Niistä hylättiin 23 eli 21 %. Tämä osoittaa toisaalta kilpailun haasteellisuuden  ja toisaalta sen, että haluttiin päästä osallisiksi isoista palkintorahoista kokeilemalla kepillä jäätä. Huomautettakoon, että jättisuosion saavuttaneessa Helsingin Guggenheim-kilpailussa ensimmäinen palkinto on vain 100.000 €!

Jury ylisti voittanutta ehdotusta. Sen täytyy todella olla hyvä. Hämmästykää! Tämmöistä esitettiin Helsingin edustan merialueille:

Pinkit ameebat ovat kelluvia asuinsaaria. Yhteensä 20 kappaletta valtakunnan pääkaupungin paraatipaikalla! Nehän peittävät näköalat kaupungista avomerelle ja kaupungin siluetin lähestyttäessä laivalla mereltä. Kelluva saaristo on yhteiseltä pinta-alaltaan yhtä suuri kuin Helsingin niemi ja Lauttasaari yhteensä. Näin kelluvat saaret kimmeltävät merihorisontissa ilmasta katsoen:

Vaikea sanoa mitä paikkaa tämä piirros kuvaa ja mitä siinä paikassa tapahtuu. Minä en ainakaan saa tästä mitään irti.

Pakko tutustua tämän uskomattomaan ideaan vielä tarkemmin:

Merialueen länsiosassa asuntosaaria kelluu mm. Hernesaaren, Jätkäsaaren, Pihlajasaarten, Melkin, Koivusaaren sekä Helsingin ja Espoon raja-alueen saariston tuntumassa ja silloilla niissä kiinni. Katsotaan vielä Pihlajasaaria suurennuslasilla:

Valkoiset viirut ovat asuinkerrostaloja. Tämmöiseltä se näyttää perspektiivikuvassa:

Leikkauksessa oli tutkittu miten kelluvat saaret pysyvät paikoillaan ja miten ne liittyvät emäsaariinsa:

Kevyt junayhteys näyttää menevän meren pohjalla keinosaarille. Ilmeisesti kaikkialla meren alla risteleilee merenalainen junaverkko. Tyhmiä kysymyksiä: Mitä ne saaret taloineen painavat? Miten käy myrskyissä, tulvissa ja talviolosuhteissa? Miten käy meriluonnon niiden alla? Pitääkö perustuspilarit viedä kallioon asti? Mitähän tämä kaikki infra maksaa jo ennen kuin päästään rakentamaan taloja?

Helsingin merialue idässä ei ollut pekkaa pahempi:

Kelluvia asuntosaaria on kolmin kappalein Katajanokan ja Laajasalon välissä. Kruunuvuorenselän siltoja ei enää tarvita kun Laajasalosta pääsee melkein kävellen tekosaria pitkin Katajanokalle. Lisäksi pinkkejä ameboja kelluu Laajasalon etelä- ja kaakkoispuolella, Santahaminan luoteisrannan edessä sekä Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Uutta asumista on ronskilla kädellä lätkäisty myös Santahaminaan, Vallisaareen ja Kuninkaansaareen. Viimemainitut kaksi sotilaskäytössä olevaa suljettua saarta on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi ympäristöiksi. Lisäksi ne kuuluvat Unescon maailmanperintökohteeksi nimettyyn Suomenlinnan alueeseen.

Hullun arkkitehdin vaihtoehto

Itsekin tietysti tein tämän kilpailun. Tässä vastaava kuva ehdotuksestani kuin ylläoleva ekan palkinnon saanut suunnitelma:

Esitin Santahaminaan uutta ekologista asutusta vähän samantapaisella konseptilla kuin Suomenlinnassa on nykyään. Autoton alue. Yhteys Katajanokalle lautalla. Matka kestää 10-12 minuuttia. Julkista vesiliikennettä on laajemminkin (pilkutetut reitit). Kalliita Kruunuvuorenselän siltoja ei tarvita kun lautalla pääsee kätevästi keskustaan. Mukana on myös Pekka Korpisen hyvä idea muodostaa kevyen liikenteen raitti nykyisten saarien kautta Helsingin meripuiston ympäri (keltainen linja). Osa yhteyksistä saarien välillä on siltoja ja osa hoidetaan lautoilla.

Santahamina on suljettu sotilassaari ja siellä on asutusta nykyäänkin (kuva oikella). Esittämäni uusi asutus (yllä) sijoittuu jo nykyisin käytössa oleville ja rakennetuille alueille (harjoituskentät ja satamaranta ym.). Arvokkaat luontoalueet ja rannat jäävät rakentamatta ja viheralueiksi. Tilanne muodostuu samaksi kuin Lauttasaaressa. Asutuksen ja luonnonpuistojen raja on viivoittimella vedetty. Arvokkaat luontoalueet ovat kaikkien käytössä ja nautittavissa. Santahaminan tapauksessa osa luonnonalueista voidaan suojella ja niillä voidaan määrätä käyttörajoituksia. Santahaminan lauttarannasta olisi yhteys saaren asutuksen läpi kiertävälle automaattiselle sähköraitiolinjalle, jolla pääsee lähelle asuntoaan. Idea on itseasiassa Julius Tallbergin ja jo sata vuotta vanha.  Kauppaneuvos rakennutti Lauttasaaren lauttarannasta ekologisen hevosvetoisen rautatielinjan omistamalleen kartanolle vuonna 1914.

Alla perspektiivikuva ehotuksestani ja leikkaus asutuksen halki kulkevan raitiolinjan kohdalta:

 

Koko Santahaminan saari olisi omavarainen energian suhteen. Aurinkopanelit, tuulivoima, aaltovoima.

Arvatkaa mitä minulle kävi. Ehdotukseni oli luokaton ja vaiennettiin taas kuoliaaksi.

 Sitä saa mitä tilaa

Suomi on vapaa maa. Kilpailuissa saa esittää mitä tahansa. Mutta mitä tahansa huuhaata ei tule palkita. Kirjoitin tästä oheisen melipiteen Hesariinkin. Toivomaani keskustelua ei kuitenkaan ole syntynyt. Ensinnäkin voittanut ehdotus oli suurelta osalta sekä toteuttamiskelvoton että kehityskelvoton. Toiseksi: Kuka haluaa massiiviset määrät kelluvia saaria Helsingin merialueelle? Helppo vastata. Palkintolautakunta. Sillä on vastuu siitä mitä palkitaan ja mitä asetetaan tulevan suunnittelun esikuviksi. Päävastuu oli juryn puheenjohtajalla Korpisella. Ohjailiko hän muuta porukkaa auktoriteetillään? Mutta tuomariston ei pidä olla lammaslauma. Silläkin on vastuu samalla tavoin kuin esimerkiksi yhtiön hallituksilla. Eri mieltä voi ja pitää olla.

Olin palkintolautakunnan jäsen kurssitoverini Leena Tuokon kanssa aikoinaan Kirkkonummen kunnan järjestämässä kutsukilpailussa. Muut ammattituomarit Leif Sundström ja professori Trevor Harris jyräsivät voittajaksi ehdotuksen, jonka tekijäksi osoittautui Erkki Kairamo. Leenan ja minun mielestä se oli huuhaata ja laitoimme eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Jäi ainakin jotain kerrottavaa lastenlapsille. Mielestämme eka palkinto olisi pitänyt antaa ehdotukselle, jonka tekijiksi osoittautuivat Markku Komonen ja Mikko Heikkinen. Edu Kairamon työsta ei voitu toteuttaa mitään. Mutta olihan se ns. ”komea veto”.

GH Vision 2050 Safan valitsemat tuomart olivat professorit Trevor Harris ja Helka-Liisa Hentilä Oulusta.

Toki GH kilpailun voittaneessa ehdotuksessa oli muutakin kuin kelluvat saaret. Siinä oli tietenkin mukana vaadittu koko 14 kunnan yleissunnitelma. Mutta tästä juuri kenkä puristaa. On täysin dorka idea kuvitella, että joku huoneeseen suljettu ryhmä voi saada muutamassa viikossa aikaan vakavasti otettavan kokonaisuunnitelman näin laajalta alueelta ilman kontakteja alueen asukkaisiin tai hallintokoneistoon. Eihän siitä tule eikä tullut mitään.

Pekka, oletko se sinä?

Saiko Pekka kuvansa Helsingin historiaan? Kyllä! Marraskuussa 2010 paljastettiin taiteilija Elina Merenmiehen maalama kohua herättänyt muotokuva. Tietysti Pekka oli juonessa mukana ja lienee itse –  ellei yllyttänyt niin ainakin –  mielihyvin hyväksynyt taiteilija näkemyksen. Ei se Pekka mikään tiukkapipo ole.

Pidättäydyn kommentoimasta tätä taideteosta. Mutta päivän sankari tietysti kommentoi paljastustilaisuudessa:

Olen tarkistanut asian. Muotokuva on kaupungintalon seinällä nätissä ojennuksessa muiden pomojen potrettien kanssa. Loppu hyvin – kaikki hyvin!?

Miete 18
tietämättömyyteni on niin suuri
että voin ammentaa siitä
koko loppuelämäni
ja vielä riittää
tuliaisiksikin tuonpuoleiseen