BLOGI 145 22.11.2018
Joku hullu ( en minä) on kasannut kiviä Lauttasaaren rannoille ilmaviksi taideteoksiksi. Mahtavaa! Upea veistosnäyttely luonnossa. Tervetuloa katsomaan. Antaa kuvien puhua. Valitettavasti en ehtinyt kuvata kaikkia. Osa hiennoimmista oli jo hävitetty.
Hullu arkkitehti
HAIKU 4 HUUTO MATKALLA VAIMENEE KUISKAUS KOVENEE
BLOGI 144 15.11.2018
Arvioni on luonnolliseti subjektiivinen näkemys. Taidetta on vaikea mitata. Syntyi kuvakavalkadi 70 vuoden ajalta, jonka neljä huippukohdetta ovat – yllätys yllätys – vanhimmat. Huippuarkkitehtuurin kauneus saa kyyneleet silmiin – siitä sen tuntee. Kaikkein rumin arkkitehtuuri saa itkemään.
Arkkitehtiveljesten Dag ja Kaj Englund perheilleen suunnittelma funkkishelmi ei itse asiassa ole rivitalo vaan pienkerrostalo, koska siinä asunnot ovat päällekkäin. Rakennuksen päädyssä on Kajn vaimon tekstiilitaiteilija Li Englundin ateljee.
Talossa asui myös kolmas veli, säveltäjä Einar Englund, joka täällä kirjoitti ”Mustarastas-sinfoniansa”. Hänen vaimonsa laulajatar Maynie Sirén esitti myös iskelmiä ja häntä kuulee ”Muistojen bulevardilla” silloin tällöin.
Kajn lempiharrastus oli kivipuutarhan jalostus.Vuosien patinoima tulos on komea. Arkkitehti sai purkaa agressioitaan kiviä siirrellessä ja maata muokatessa. Sydänkohtaus puutarhassa vei lopulta hengen.
Li`n ornamentteja ateljen seinässä ja Kajn omin käsin muotoilema tiiliaita. Tässä kodissa kasvoi myös heidän poikansa arkkitehti Leif (Life) Englund, joka Alvar Aalon toimistossa teki mahtavia pienoismalleja ja osallistui Viipurin kirjaston restaurointiin.
Rakennuksen kaakkoispäätyyn vuonna 1959 valmistunut Dag Englundin suunnittelema lisäsiipi oikealla istuu kuin nenä naamassa.
Veljesten Ahti ja Esko Korhonen suunnittelema olympiavuonna valmistunut 26 rivitaloasunnon kohde tunnetaan vain yhtiönimellään. Arkkitehdit perheineen asuivat itsekin tässä.
”Kokotiilikasarmi” osoitteessa Taivaanvuohentie 14 huokuu lämpöä ja mittakaava on pienen ihmisen.
Nämä ovat todellisia halpoja koko kansan rivitaloja. Ei mitään turhaa eikä ylellistä.
Tämäkin betonirunkoinen rakennus tunnetaan paremmin yhtiönimellään kuin osoitteellaan Pohjoisniementie 5.
Arkkitehtien Laura ja Veikko Larkas, Pauli Salomaa, professori Esko Suhonen sekä Eino Tuompo itselleen suunnittelma kotirivi nousee nätisti värejä tunnustaen jyrkkää mäkeä ylös.
Avaran pihan vasemmassa ylänurkassa oleva kuuluisa Kaljakallio ei aivan näy kuvassa. Talossa asunut arkkitehti Juha Larkas tietänee kertoa yhtä ja toista tuosta kukkulasta. Myös taidekriitikko Pekka Suhonen asui täällä.
Rakennuksen pääty rajoittuu Pohjoiskaareen numerolle 24. Paavo Tynellin suunnittelma uniikki numerovalaisin. Seinän klinkkeri ja oven puutyö ovat tyyppillstä 1950-lukua.
Toistensa lähinaapurustona sijaitsevat roiskerapatut rivitalot on suunnitellut samoilla piirustuksilla arkkitehtipariskunta Saara ja Usko Tilanterä. Rakennukset on merkitty Saaran nimiin, koska Usko ei koskaan suorittanut tutkintoa loppuun.
Tiirasaarentie 12 1954. 8 asuntoa. Etualalla B-talo takana A-talo, yhteensä 8 asuntoa. Nämä olivat sen ajan luksusasuntoja.
Tiirasaarentie 12 B-talo. Kolmikerroksisten asuntojen pinta-ala on 220 neliötä autotalli mukaan lukien.
Tiitasaarentie 12 A-talo. Asuntojen pinta-ala on 250 neliötä. Talon suunnitellut arkkitehtipariskunta itse asui tässä. Myöhemmin asfaltoitu piha häiritsee silmää. Olisi pitänyt olla kivituhkaa jolloin vesikin paremmin imeytyy kasvien hyväksi.
Tiirasaarentie 12 A-talo avautuu rantapuistoon. Asunnoista on upeat merinäköalat.
Tiirasaarentie 12 A. Kaikissa asunnoissa on iso piha, iso terassitaso, iso parveke ja sisääntulosivulla vielä ranskalainen parveke.
Tiirasaarentie 12 A. Kaikissa asunnoissa on ikkunoita vähintään kolmeen ilmansuuntaan.
Tiirasaarentie 8 1955, 6 asuntoa á 220 neliötä autotalli mukaan lukien.
Tiirasaarentie 8 vehmasta katujulkisivua. Jokaisella asunnolla on suojattu etupihakin. Portaassa D asuivat kapellimestari Jussi Jalas, hänen vaimonsa, Sibeliuksen tytär, Margareta sekä Sibeliuksen flyygeli.
Tiirasaarentie 8 pihajulkisivu etelään avautuu korttelin keskellä olevalle suojaiselle isolle pihalle.
Tiirasaarentie 8:n piha talvella. Tästä tulee mieleen, että kaikissa asunnoissa on iso saunaosasto ja kaksi toimivaa takkaa eri kerroksissa.
Tiirasaarentie 8. Yhtiön kesäjuhlat huoneison B-parvekkeelta katsottuna.
Tiirasaarentie 8 alkuosa. Minulla oli ilo asua keskimmäisessä B-portaassa 16 vuotta (Bemari ei ole minun). Autotalleja käytetään varastona ja autoja säilytetään pihalla. Ajotiet ovat kivituhkaa, jota itsekin olin levittämässä. Toimin yhtiössä sekä puheenjohtaja, isännöitsijä että talonmiehenä ja ehdin vielä tutustua viehättävään, eleganttiin ja pitkään Margaretaan.
Tiirasaarentie 8 B. Näkymä 280 korkeasta olohuoneesta pihalle, josta meri vilkkuu. Tuohon aikaan edistyksellistä oli sekin, että asunnon ikkunoissa oli kolme lasia omissa puitteissaan. Lähes kolme metriä leveiden sivusta aukenevien ikkunoiden pesu oli operaatio sinänsä. Huomaa tyylikäs kapea ylälasi, johon säleverhot on nostettu ja kantavan palkin takana oleva kattoon upotettu valaisin ritilän alla. Muita verhoja ei asunnossa tarvittu.
Tiirasaarentie 8 B pohjapiirros, 6 h + keittiö, takkahuone ja saunaosasto. Elegantti ja tehokas plaani. Kylpyhuoneessa ikkuna, keittiössä kahteen suuntaan, olohuoneessa kolmeen.
1950-luku oli Suomessa arkkitehtuurin kulta-aikaa, jolloin Lauttasaaressakin rakennettiin paljon hienoja rivitaloja. Varsinkin arkkitehdit ryntäsivät saareen tekemään itselleen rivitaloasuntoja. Edellämainittujen lisäksi mm. Marja ja Keijo Petäjä, Irmeli ja Markus Visanti, Eija ja Olli Saionmaa, Erkki Pasanen, Pertti Luostarinen, Jaakko Kaikkonen, Olli Kivinen, Esko Hyvärinen, Kaj Salenius ja Veikko Malmio. Eniten rivitaloasunoja piirsi saarelle Toivo Korhonen. Otetaan vielä yksi esimerkki 50-luvulta edustamaan kaikkia niitä, jotka eivät mahtuneet tähän artikkeliin.
W.G. Palmqvistin suunnittelma seitsemän asunnon tyylipuhdas rivitalo korkealla rantatöyräällä.
Asunnoista on upeat näköalat Salmisaarenselälle.
Talo ja piha ovat viimeisen päälle hyvässä kunnossa, mikä on paljolti talossa pitkään asuneen arkkitehti Leo Osaran ansiota.
60- ja 70-luvulta en kelpuuttanut tähän yhtään kohdetta, mutta 80-luvulta tulee yksi esimerkki ajan hengestä.
”Betonibrutalismia”, suunnittelija suunnittelupäällikkö Juha Turunen. Asunnoissa on sekä etu- että takapihat.
Kaikista asunnoista on merinäköala ilta-auringon suuntaan. Ylimmissä kerroksissa on parveke, keskitasossa iso terassi ja kellarissa saunaosaston ulkopiha.
Siirrytään seuraavalle vuosikymmenelle aivan vuosituhannen loppuun.
Tämä Timo Vormalan kohde osana auintornisommitelmaa Vattuniementien alkupäässä (2) jää monelta huomaamatta.
Rantapuiston puolella asunnot ovat kolmikerroksisia ja näköalat asunnoista puistoon hulppeat. Eteläfasadi puistometsän takareunassa kävelyreittien ulkopuolella on aivan piilossa. Taustalla saman arkkitehdin suunnittelemat kerrostalot.
Arkkitehti on kerrankin saanut ”vapaat kädet”. Esikuvat ovat kuitenkin ilmeiset. Tämä ns. ”komea heitto” kumartaa Bauhausin, Le Corbusieurin ja De Stijl´in suuntaan.
Kaikki tyylisuunnan tunnusmerkit on saatu mukaan. Parvekkeet on suojattu vastapäätä olevan kerrostalon katseilta.
Mutta vuosituhannen lehti kääntyy jo ja uudet tuulet puhaltavat.
Jukka Turtiaisen piirtämä rinnetalo on kolmitasoinen ja sinä on 9 asuntoa. Minäkin liputan tälle ratkaisulle. Autot ovat piilossa pergola-aidan takana.
Meren puolella on Lauttasaaressa ainutlaatuinen yksityinen rantakallio, hiekkaranta ja oma venelaituri. Lasitettuja terasseja löytyy. Näköalat ovat Salmisaaren suuntaan. Tämäkin fasadi jää piiloon ohikulkijoilta.
Tarkkaan harkitut punaiset puukaiteet, aidat ja pergolat valkoista katufasadia vasten luovat tyylikkään kokonaisuuden.
Ne on nyt nähty. Lauttasaaren komeimmat rivitalot. Olen varmasti unohtanut paljonkin mielenkiintoisia kohteita mutta kaikkia ei voi saada samaan artikkeliin. Rivitalot on nyt saaressa loppu. Niitä ei enää tule. Sen sijaan monia voidaan purkaa uusien korkeiden rakennusten tieltä.
Ai niin! Mikä on komein rivitalo. Tätä voi jokainen äänestää. Oma suosikkini on Tiirasaarentie 8. Ehkä kotiinpäinveto, mutta en ole ainoa, joka on samaa mieltä. Tämä kohde kerää pisteet joka erityisalueelta. Se on kokonaistaideteos vailla vertaa, joita onnellisten tähtien allakin vain harvoin syntyy. Ihmettelen vain ettei tätä kohdetta yleisesti tunneta eikä se ole saanut ansaitsemaansa arvostusta. Lieneekö syynä, että tekijänä on tuntematon ja vaatimaton naisarkkitehti eikä macho seurapiirimaestro. Ehdin itsekin tutustua yli yhdeksänkymppiseen Saara Tilanterään ja minulla oli kunnia eräänä talvena kuljettaa häntä potkukelkalla pitkin jäätynyttä Tiirasaarentietä.
Hullu arkkitehti keskellä about 1990 kekkereillä Tiirasaarentie 8 C:n terassilla arkkitehtien Aulikki Tiusanen ja Erkki Kairamo välissä. Edu tuijottaa tiukasti kuvan ulkopuolella olevaa syntymäpäiväsankariserkkuaan ja alkaa kääriä hihojaan ylös. Mitähän se meinaa?
HAIKU 4 KYYNEL SILMÄSSÄ KAUNIIN JA RUMAN TALON VUOKSI
BLOGI 143 8.11.2018
Varhaisimmasta muistikuvastani on kohta 75 vuotta. Tapahtumapaikka Munkkiniemi. Länsitie 17 B ( nykyinen Solnantie 32 ). Porraskäytävä Helsingin helmikuun 1944 suurpommituksen aikaan. Samassa korttelissa kuin nykyinen Ukko-Munkin ravintola. Selkeä kuva tapahtuneesta on kummitellut mielessäni positiivisella tavalla vuosikausien ajan. Oli pakko maalata tämä kuva viime kesänä. Eihän siitä kovin kummoinen taideteos tullut, mutta mitä voi vaatia ”juuri kolme vuotta täyttäneeltä” (kuva suurenee klikkaamalla):
Asuntomme ovi on auki pimennettyyn porraskäytävään, jonka toisessa päässä avoimen hissikuilun edessä viimeisillään oleva 29-vuotias äitini pikkuveljeni Jarkko sylissään kehottaa oviaukossa seisovaa juuri kolmekymmentä vuotta täyttänyttä isääni ja minua tulemaan pommisuojaan. Äitini odotti veljeäni Hannua, joka syntyi muutaman päivän kuluttua ja kuoli parin kuukauden kuluttua suolitukokseen. Mutta jo vuoden kuluttua henäkuussa 1945 syntyi kolmas veljeni Timo. Neljä poikaa neljän vuoden sisällä. Vanha totuushan on, että sodan aikana syntyy poikia kaatuneiden tilalle.
Emme menneet pommisuojaan. Tunsin ylpeyttä. Viidennen kerroksen ikkunasta isän sylistä korkealta mäeltä näki pitkälle Huopalahden suuntaan. Ei lentokoneita. Munkkiniemen Kalastajatorpan ilmatorjuntapatteriston sulkutuli oli tehokasta. Edessä oli pelkkää metsää. Tässä metsässä isäni juoksi harjoituslenkillä aamuisin kolme kertaa viikossa ennen töihin menoa, sillä aikaa kun muut Suomen miehet juoksivat Karjalan metsissä.
Isäni toimi sodan aikana ilmasujelutehtävissä kotirintamalla. Hän oli tärkeä henkilö silloisen Huopalahden kunnan taksoitussihteerinä. Jonkunhan täytyy hoitaa verotus sodankin aikana. Sitäpaitsi isäni silmälasit olivat vahvuutta – 12. Hän oli lähes sokea ilman laseja. Päällikkönä kunnan virastossa oli Huopalahden kunnan perustaja, Munkkiniemen ja Haagan omistajaruhtinas Sigurd Stenius, tulevan vaimoni lähisukulainen. Sama henkilö, joka tilasi Eliel Saariselta kuuluisan Munkkiniemi-Haaga -suunnitelman Stenius-yhtymän maille. Alla pari kuvaa, joita voi suurentaa klikkaamalla.
Munkkiniemi-Haaga suunnitelma 1915. Kaupungin hiljattain tettämä 3d-virtuaalimallinnos Loja Saarisen nikkaroimaan valtavan pienoismallin pohjalta.
Väitetään, että suunnitelmasta on toteutunut vain pari rivitaloa Hollantilaisentiellä. Tämä ei pidä paikkaansa. Suuri osa Munkkiniemen katuverkosta ja aukioista nimineen päivineen perustuu Saarisen suunnitelmaan. Yllä olevassa kuvassa keskellä alhaalla on Munkkiniemaukio, joka vaiheittain on täydentynyt lähes samaan asuun kuin Saarisella. Siitä vasemmalle ylös alkaa Iso Puistotie (Munkkiniemen Puistotie), jonka keskivaiheilla on nykyinen Laajalahdenaukio, josta Puistotie jatkuu suunnitelmassa vielä saman pituisena nykyisen Tarvontien suuntaan. Myös Kadetintie, Solnantie (Länsitie), Riihitie ja Perustie ovat nykyisillä paikoillaan samoin kuin koko Laajalahden ranta-alue. Vasemmalla oleva Munkkiniemen kartanon lähipiiri on jätetty suunnitelman ulkopuolelle, koska yhtiö ei omistanut tätä.
Oikealle ylös johtaa ”Suomen ensimmäinen kaupunkibulevardi” Huopalahdentie (Keskus Puistotie), jonka varrelle kadun oikealle puolelle rakennetaan parhaillaan täydennyskortteleita Saarisen suunnitelman pohjalta. Myös samansuuntainen Rakuunantie on mallinnoksessa nykyisellä paikallaan.
Huopalahden kunta ja Munkkiniemi liitettiin Helsingin kaupunkiin 1.1.1946, josta lähtien Munkkiniemen rakentaminen Saarisen suunnitelman pohjalta kasvoi vauhdilla.
Munkkiniemi-Haaga suunnitelma 1915. Oikeasta alakulmasta tuleva Huopalahdentie kulkee Munkkivuoren ostoskeskuksen ja Niemenmäen paikkeilla olevan Keskusaukean poikki Haagaan päin ja jatkuu edelleen jo Saarisen suunnitelmassa olevan Haagan liikenneympyrän kautta Eliel Saarisen katu -nimisenä radan ali kuten maestro oli esittänyt. Keskusaukiosta länteen alkaa leveä Keskusistutukset-niminen puistokatu osittain Tarvontien paikalla. Kuvan vasemmassa laidassa Laajalahdentie päättyy Munkkivuorelle sijoitettuun ”temppeliin”. Tämä alueen korkeimman kallion laelta talvisin lähtevä vaativa hiihtolatulasku tunnetiin kansakouluaikanani nimellä ”Seitsenpomppuri” . Harva siinä pysyi pystyssä.
Laajalahdentien akselin toisessa päässä on Eliel Saarisen suunnittelema satavuotias pensionaatti, sittemmin kadettikoulu, ilmavoiminen esikunta, valtion koulutuskekus ja Munkkiniemen koulutustalo. Vuosi sitten valtio myi tämän ”turhan kiinteistön” yhtiölle nimeltä Aalto ympäristökeskus, joka aikoo toteuttaa valtavaan linnaan 44 asuntoa. Niitä asuntoja menen kyllä katsomaan, en ostaakseni, mutta nähdäkseni millä tavalla vanha täysihoitola on jälleen muutettu asuinkäyttöön. Tässä talossa olin aikanaan itsekin kolkkapoikapartiolaisena 70 vuotta sitten.
Eliel Saarinen Munkkiniemen pensionaatti, valmistunut 1919
Kaupunkirakennustaiteen ihanteet sata vuotta sitten perustuivat paljolti itävaltalaisen Camillo Citten teorioihin. Katujen päätteenä piti olla aukioita Sienan Piazza del Campon tyyliin torneineen sekä esikuvien mukaisia kupolikirkkoja.
Siena, Piazza del Campo
Ruutukaavan sijaan katuverkko oli mutkikas. Samaa periaatetta sovellettiin Etu-Töölössä. Muotivirtaukset kertautuvat sadan vuoden välein. Tämän päivän ”Enemmän kaupunkia Helsinkiin” -ryhmän visiot tiiviine umpikortteleineen muistuttavat erehdyttävästi Saarisen suunnitelmaa. Sama pätee myös Jätkäsaareen.
Mutta missä olimmekaan. Isämuistelu jatkuu.
Puolen vuoden kuluttua maalaamastani muistikuvastani isäni voitti toisen kerran Suomen mestaruuden ylivoimaisesti 800-metrin juoksussa olympiastadionilla.
Urheilupilapiirtäjä nimimerkki ”Tiikeri” piirsi kuvan seuraavan päivän lehteen 30-luvulla urheilu-uran aloittaneesta median suosikista, jota ulkonäkönsä perusteella nimitettiin Suomen ”Eastmaniksi” amerikkalaisen puolimaileriesikuvan mukaan.
Isääni kolme vuotta vanhempi samanpituinen Ben Eastman oli amerikkalainen neljännesmaileri, joka voitti hopeaa Los Angelesin olympialaisissa 1932 ja omisti aikanaan maailmanennätykset sekä 400 metrin että 800 ( 1:50,0) metrin matkoilla yhtäaikaa. Tähän saavutukseen on toistaiseksi yltänyt vain kolme urheilijaa.
Ben Eastman, ”Blazin´ Ben”
Juoksijan lahjojensa ja ulkonäkönsä perusteella isäni pääsi ”elokuvatähdeksikin” vastavalmistuneella olympiastadionilla vuonna 1938 filmatussa suositussa elokuvassa ”Avoveteen”, jota uusintanäytöksinä esitetään tv:ssä vieläkin vuosittain. Sakarin rooli oli olla ”eräs ruotsalainen”, joka alussa johti kilpailua, mutta lopussa ”joutui” päästämään kaikki kolme suomalaista edelleen. Rooli oli isälleni vaikea, koska hänen piti juosta niin hitaasti. Ruotsi oli lyöty hulmuvatukkaisen, juuri isäni ”ohittaneen”, vaalean Kullervo Kalskeen viedessä voiton! Eläköön Suomi-Filmi!
Välirauhan aikana kesällä 1943 hyvin kieltä taitava isäni kilpaili Ruotsissa saaden palkintona mm. sodanaikaisia ”elintarvikekortteja” ja toi mieluisia tuliaisia kotiin. Vain harva suomalainen oli ennen sotia käynyt ulkomailla. Passin liitteena oli viranomaisohje:
Kesällä 1945 isäni kilpaili jälleen menestyksekkäästi Ruotsissa. Palkintoina oli tällä kertaa mm. ”kangaskuponkeja”, joiden avulla huolitellusti pukeutuva Sakari saattoi valmistaa itselleen uuden puvun. Jottei tällä kertaa tullissa tulisi ikävyyksiä tuomisien kanssa tullissa, antoivat kilpailujen järjestäjät todistuksen:
Isä juoksee itselleen uuden puvun. Valjeni Timon piirros.
Ruotsin matkan jälkeen isäni kilpaili vielä Suomessa muutan kerran samana syksynä. Sitten urheilu-ura oli lopetettava terveydellisistä syistä. Maali oli saavutettu.
Aktiivikautenaan isäni osallistui sataankymmeneen henkilökohtaiseen kilpailuun kotimaassa voittaen niistä 35, kakkossijoja oli 23 ja kolmossijoja 10 ( 400 m, 800 m ja 400 m:n aidat). Mestaruuskilpailujen mitaleita hän sai kahdeksan kappaletta. Lisäksi tulevat lukuisat akateemiset mestaruudet ja viestimestaruudet sekä myös palkintosijat uintikilpailuissa. Pojasta polvi ei ole parantunut, sillä minulla on vain kolme akateemista mestaruutta ja ennätystä sekä Kymen pioneeripataljoonan mestaruus (viestiuinnissa).
Mutta ei Sakarin urheilu-ura vielä sittenkään päättynyt: lehdistön suosikki pääsi jälleen uutisiin 40-luvun lopussa:
Asuimme silloin osoitteessa Iso Puistotie 6 (nykyinen Munkkiniemen Puistotie) ylimmässä kerroksessa. Äitini kuuli yöllä ääniä vintiltä ja komensi isääni katsomaan mitä siellä tapahtuu. Kaksi varasta pakeni palotikkaita kadulle ja ”neljännesmaileri” sai toisen heistä kiinni. Uutisessa kiinnitty huomio journalismin senaikaiseen käytäntöön. Rosvot saa kyllä mainita nimeltä, mutta ”sankari” on vain ”eräs”.
Helsingin olympialaisten aikan isäni esiintyi vielä olympiastadionilla päätoimisena yleisurheilun olympiatoimikunnan sihteerinä ja palkintotuomarina, minkä perusteella perheemme sai useita vapaalippuja kilpailuihin Helsingissä. Minulla on muistoja näistäkin ajoista olympiastadionilla ja uimastadionilla.
Minulla on vintillä tallessa isäni punaiset kivikovat piikkarit, joita käytettiin ilman sukkia. Ihmettelen niitä hurjia tuloksia, joita näillä alkeellisilla välineillä saavutettiiin sota-ajan niukalla ravinnolla hiili- ja tiilimurskaradoilla.
Kansakoulun luokkatoverini Risto Oksanen muistuttaa joka kerta tavatessamme vuosikymmenien jälkeen siitä miten nolasin hänet aikoinaan vierailulla heidän kodissaan. Kysyin missä sinun isäsi palkintokappi on. En muista tästä mitään. Minulla lienee pikkupoikana ollut se käsitys, että kaikilla isillä oli palkintonkaappi salin nurkassa kuten meillä.
Myöhemmin olen tullut huomaamaan, että isyys on todella ”palkitsevaa”. Me kaikki isät ansaitsemme oman ”palkintokaappimme” olkoon se sitten näkyvä tai näkymätön. Mutta onhan meillä sentään muutaman päivän kuluttua isänpäivä, jonka kunniaksi tämä artikkeli on laadittu.
Hullu arkkitehti
HAIKU 3 POSKI KALLIOTA VASTEN TUNTEE VUOSIMILJOONAT
BLOGI 142 1.11.2018
Valkopartainen arkkitehti sai toimeksiannon. Pieni muutos. Kerrostalon kellarin moottoripyöräpaikka 10 neliötä muutetaan varastoksi. Verkko-ovi vaihdetaan palo-oveksi. Toimeksiantaja hankki kohteen skannatun asemapiirroksen ja kellarin pohjapiirroksen. Arkkitehti tulosti niistä paperikopiot ja piirsi niihin käsin muutokset, jotka taas skannattiin. Toimeksiantaja avasi lupapiste.fi-tilin, johon piirustukset siirrettiin ja hakemus täytettiin.
Arkkitehti halusi varmistua, että hakemus on oikein täytetty ja meni rakennusvalvontavirastoon virkailijan puheille.
– Puuttuu suunnittelijan pätevyystodistus ja referenssi kolmen viimeisen vuoden aikana tehdyistä suunnitelmista.
– Mutta eikö riitä että kuvissa lukee arkkitehti SAFA. Sitä paitsi tällainen vähäinen muutos ei edes edellytä arkkitehdin pätevyyttä. Minulla on 50 vuoden monipuolinen kokemus suunnittelutehtävistä.
– Ei riitä. Meillä on ohjeet. Toimittakaa tutkintotodistus.
Arkkitehti toimitti todistuksen Aalto-yliopistosta vuodelta 1970. Toimeksiantaja liitti tämän hakemukseen. Valkopartainen meni uudestaan virastoon saman virkailijan puheille.
– Onko nyt hakemus oikein?
-Tjaa, katsotaanpa. Tutkintotodistus on, hyvä. Mutta puuttuu suunnittelijan sähköinen allekirjoitus.
– Mikä?
– Sähköinen allekirjoitus. Teidän pitää mennä kotiin, kirjautua hankkeen sivulle pankkitunnuksillanne ja liittää sähköinen allekirjoitus tietokoneellanne hankekortiin.
– Mutta minulla ei ole pankkitunnuksia. Eikä allekirjoitus voitaisi hoitaa siten, että te tässä toteatte henkilöllisyyteni henkilökortistani ja että tämä on sama henkilö joka jo kertaalleen on allekirjoittanut suunnitelmat netissä oleviin kopioihin.
– Valitettavasti meillä on ohjeet. Tämä ei käy.
– Mutta Suomen laissa ei missään lue, että hakeakseen rakennuslupaa täytyy olla pankkitunnukset. Minä en poistu täältä ennen kuin asia ratkaistaan. Ottakaa selvää ylemmältä tasolta.
Virkailija poistui. Aikaa kului. Viimein saapui posket punaisina ja alkoi ääni vapisten kertoa.
– Keskustelin juristiemme kanssa. Teemme poikkeuksen. Hakemus hyväksytään. Te olette ensimmäinen arkkitehti Helsingissä, joka on saanut hakemuksen sisään ilman sähköistä allekirjoitusta!
– Minä kiitän, sanoi valkopartainen ja leijaillessaan virastoaulasta kadulle tunsi kuuluvansa samaan luokkaan kuin Carl Ludvig Engel.
Hullu arkkitehti
HAIKU 2 ELÄMÄN ARVOITUS RATKAISEMATTA JÄÄ JÄLKEENIKIN
BLOGI 141 16.4.2018
Kevataamu Lauttasaaressa, foto B. S-A
Kevät on tullut. Saaristo kutsuu. Järjestän viisi retkeä itäsaaristoon 4-8.6.2018. Jokaiselle retkelle mahtuu mukaan 1-4 henkilöä ja ohjelma on sama:
retkiohjelma: Klo 13.oo - 13.30: Lounas ravintola Keisarinsatamassa Kotkassa Klo 14.00: Venekuljetus saareen Santalahden pienvenesatamasta Iltapäivä: Tutustuminen saaren luontoon ja arkkitehtuuriin Iltapäiväkahvi, saunan lämmitys Illalla sauna ja iltapala Yöpyminen saaressa Aamulla aamupala klo 11.00 Lähtö saaresta
Retken hinta 30 € sisältää muun paitsi lounaan. Omat lakanat, tyynyliinat ja juomat mukaan. Peittoja ja tyynyjä on saaressa. Ilmoittautuminen sähköpostitse ilpo.aarniala@welho.com. Tarvittaessa nouto Kotkan linja-autoasemalta. Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisen yhteydessä.
Hullu arkkitehti
Mietteet ovat loppuneet. Haikut alkavat: haiku 1 etelätuuli ohimolla kevät
BLOGI 140 9.2.2018
Terveisiä Pikkuparlamentista. Siellä oli 7.2. hieno seminaari Maapallon tulevaisuus – metsien merkitys ilmastonmuutoksessa. Niin hieno, että teki mieli huutaa bravo usean esityksen jälkeen. Ei puutunut peffa 2,5 tunnin aikana. Paikalla eduskunnan lisärakennuksen lämpiössä oli viitisenkymmentä maailmanparantajaa, joista seitsemän hengen iskujoukko piti oman alustuksensa. Lupasin eräälle kollegalle raportoida tilaisuudesta. Tässä:
Tarttis tehdä jotain nopeasti – oli maailmalopun saarnaajan Eero Paloheimon viesti. Tekniikan tohtori, professori latasi valotaululle tylyt numerot. Maailman väkiluku nyt 7,6 miljardia, joista yli puolet elää köyhyysrajan alapuolella. Vuonna 2100 asukkaita 11 miljardia, joista köyhyysrajan alapuolella lähes saman verran kuin asukkaita nyt. Resurssit jo käytetty. Maapallo voi elättää kestävällä tavalla vain 4 miljardia ihmistä. Tähän päästään asteittain rajoittamalla lapsiluku maailmalaajuisesti kahteen. Asenteita täytyy muuttaa. Heti! Muuten uhkaa tuho.
Metsänhoitotieteen dosentti Veli Pohjosen numerot olivat puolestaan 550 ja 850 miljardia tonnia hiilidioksidia. Vanhoina hyvinä aikoina ilmakehässä 550 ja metsissä 850. Nyt päinvastainen. Ei hyvä. Maapallo lämpenee ja aavikoituu. Ainoa keino pelastautua on istuttaa valtavasti metsiä kaikkialle. Puiden rungot, oksat ja juuret sitovat hiilidioksidia.
Desert irrigation.
Liikennegurupappa, ”Duracell”-tilastohimobloggaaja, professori Pentti Murole esitteli keinot ja laskelmat Saharan metsittämiseksi. Aluksi pumpataan syvältä pohjavettä kasteluun. Lisäksi merivettä, josta suola poistetaan. Kallista, mutta mahdollista. Hyvään alkuun päästäisiin jos maailman sotavarustelurahat käytettäisiin kasteludivisioonien mobilisoimiseen.
Ympärisöfilosofian dosentti Leena Vilkka (Helsingin nuorten naisten kristillinen yhdistys) toi esiin jo mantraksi muodostuneen naisnäkökulman ja korosti metsien biodiversiteetin tärkeyttä sekä terveys- ja mielihyvämerkitystä. Avohakkuut kiellettävä.
Hämmästyttävä otsikko! Miten tähän on tultu. St 1 OY:n hallituksen puheenjotaja Mika Aaltonen valisti: Johtuu siitä, että öljyteollisuus on sitoutunut käyttämään tietyn kiintiön biopolttoaineita. Kallista! Parempi maapallolle olisi jos firmat käyttävät nämä rahat metsien istuttamiseen. Pilottihanke on käynnissä Algeriassa.
Mika puolestaan hämmästeli sitä, että lehdistössä iloittiin siitä, kun Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajamäärä ylitti 17 miljoonaa viime vuonna. Olisi pitänyt itkeä. Lentäminen kuluttaa valtavasti kaikkein kalleinta polttoainetta ja saastuttaa maapalloa. Joku sanoi, että pitäisi kieltää alle 1000 km lentomatkat.
Pitäisi valmistaa vain sellaisia henkilöautoja, jotka pääsevät korkeintaan 120 km/h. Tämä säästää valtavasti polttoainemenoja ja moottorien raaka-aineita sekä vähentää liikennenonnettomuuksia.
Energian kulutus kasvaa jatkuvasti. ”Vippaskonstit” kuten päästökaupat, bioenergia, aurinko- ja tuulivoima eivät riitä alkuunkaan, jos maapallo halutaan pelastaa. Öljypohjiaset muovit kiellettävä pakkausteollisuudessa ja vähennettävä niiden käyttöä elektronisissa laitteissa.
Kosonen, Hanna kesk
Keskustan kansanedustaja FM Hanna Kosonen, yksi tilaisuuden järjestäjistä, tottunut metsässäliikkuja, hiihtosuunnistuksen nuorten maailmanmestari ylisti metsien merkitystä ja kertoi mitä toimenpiteitä hallituksella ja eduskunnalla on käynnissä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Hämmästelin työryhmien ja hyvien projektien määrää.
Suomi voi olla edelläkävijä. Meillähän on tietotaitoa metsistä ja eniten metsiä pinta-alaan nähden koko maailmassa.
Arkkitehti Kari (”Kvick”) Silfverberg, oman pienmetsän hoitaja, kertoi mitä maailmanlaajuista rahoitusta metsitysprojekteihin on saatu. Taululla näkyi kaiken maailman kymmenien rahoitustahojen ainakin minulle tuntemattomat nimilyhenteet. Olihan siinä monella kukkarolla käyty mutta saalis tarpeeseen nähden melko mitätön eikä lainkaan maailman sotilasmäärahojen tasolla. Vieressäni istunut arkkitehti Pertti Solla kuiskasi, että veroparatiiseissa olisi valtavasti rahaa, jota voitaisiin käyttää ihmiskunnan hyödyksi.
Ihmettelin vähän ettei lainkaan puututtu jatkuvan kasvun periaatteeseen, joka näyttää olevan koko nykymaailman yhteinen falski taikajuoma. Jos maapallo halutaan pelastaa niin siitähän pitää ensimmäiseksi luopua. Resurssit on loppuun käytetty. Yhteiskunnan varainhankinta ja esim. vanhustenhoito maailmanlaajusesti on järjestettävä muulla tavoin kuin synnyttämällä lisää ihmisiä tai tuomalla niitä maahan. Väestörajoitukset voitaisiin Suomessakin aloittaa siten, että kolmannesta lapsesta ei enää makseta lapsilisää vaan sakkoa.
Rankkoja toimenpitetä tarvitaan. Voi keksiä kaikenlaisia yleisä keinoja, kuten vaimoni ehdottama charter-lentojen kielto. Varmin tapa on kuitenkin aloittaa maailmanparannus omasta itsestään.
Välineet ovat olemassa millä maapallon tuhoutuminen voidaan estää. ”Me osataan tää, mutta me ei haluta tätä”. Vielä. Tänään radiossa kuuntelin sijoitusneuvojien vinkkejä. Ehdotettiin pitkäaikaisten rahastosijoitusten tekemista tulevia polvia varten. Parasta tuleville polville mielestäni kuitenkin on, että nämä vanhempien ja isovanhempien antamat sijoitusrahat käytetään metsien istuttamiseen ja hoitoon.
Ihmisellä on synnynnäinen ominaisuus vastustaa kaikkia muutoksia. Muutosvastarinta ja torjunta kuuluvat psyykkisen minämme vakiovarusteisiin. Ehkä ihmiskunta edistyy vain katastrofien kautta. Pelkään, että niitä on tulossa. Mutta toisaalta haluan vielä elää sen verran, että tulevaisuuden esirippu raottuisi vähän enemmän.
Hullu arkkitehti
P.S. Kirjoitin tämän raportin ulkomuistista ilman seminaarissa tehtyjä muistiinpanoja. Virheitä ja väärinymmärryksiä voi olla varsinkin niiden isojen lukujen kohdalla, joissa on enemmän kuin yhdeksän nollaa. Seminaarista on tulossa YouTube video.
BLOGI 139 16.10.2017
Olen toimittanut omakustanteena mietekirjasen, jonka julkistamistilaisuus oli viime lauantaina:
Kirjan kansi
Taskukokoiseen julkaisuun olen valinnut 66 mietettä vuosina 2014-2017 ilmestyneistä blogiartikkeleistani. Kirjasen takakannessa todetaan, että ”laatimani mietteet leijailevat ruohonjuuritasolla kuten kansikuva kertoo”. Julkaisu on saatavissa tekijältä: ilpo.aarniala@welho.com, puh. 040-5127970.
Hullu arkkitehti
MIETE 134 KAIKKI ON SANOTTU JO TUHAT KERTAA MUTTA KERTOIHAN SCHEHERAZADEKIN TUHAT JA YKSI SATUA
BLOGI 138 9.10.2017
Edellisessä blogissani 28.8. kerrroin rauhoitetun paratiisisaaren linnunpesien tuhoajista. Laskelmieni mukaan pedot söivät viime kesänä yli sata munaa tai poikasta. Munaloukku oli viritetty koko loppukesän ja saalista tuli lisää.
Näätä loukussa
Näätä käyttäytyi agressiivisesti vangittuna. Onneksi oli rautalankaverkko välissä. Päästin sen vapaaksi, koska oli vielä rauhoitusaika. Jälkeen päin olen katunut tätä, koska näätä on pahimpia pesien tuhoajia ja kiipeää ketterästi myös puuhun.
Kettu loukussa
Kettu oli loukussa tyynen rauhallinen, mutta seurasi hellyttävällä katseellaan koko ajan pyydystäjäänsä. Päästin senkin vapaaksi.
Minkkiä en yrityksistä huolimatta saanut loukkuun. Tuli todistetuksi, että supi, näätä, kettu ja minkki ovat kaikkia hyviä uimareita ja että ne vierailevat melko harvoin saaressa, mutta sitäkin tuhoisimmin seurauksin.
Käväisen Kotkan saaressa kesäisin kolme kertaa viikossa. Vanha nostalginen merimiesravintola Kairo on edelleen iskussa funkkistalossaan ja hienot seinämaalaukset koristavat salin seiniä. Meninki on vain muuttunut satamatoimintojen poistuttua alueelta. Nyt siellä on lauantai-iltaisin karaokea poulityhjässä pikkusalissa.
Ravintola Kairo
Täällä ei tarvita portsaria. Se, joka selviytyy ylös 30 porrasta yläkertaan, on tervetullut. Olen käynyt Kairossa vain kerran. Sen sijaan syön lounasta usein Keisarinsatamassa. Ravintola sijaitsee hienosti entisöidyssä Höyrypanimon talossa. Aleksanteri III:n huvipursi pysähtyi tässä, kun se vei tsaariperheen Langinkosken keisarilliselle kalastusmajalle. Lähemmäksi koskea ei päässyt isolla aluksella.
Arkkitehti Alwin Jacobin suunnittelema vuonna 1894 valmistunut Kotkan Hörypanimon talo on rakennustaiteellisesti, historiallisesti sekä maisemallisesti arvokas suojelukohde ja nykyisin kaupungin ylpeys.
Oluen valmistus jatkui rakennuksessa vuoteen 1967 saakka jolloin Mallasjuoma osti sen pois kilpailemasta jaloista. Suosittua Ukko-olutta saa edelleen ostaa ravintolasta.
Kotkassa maailmankuulut puistot houkuttavat runsaasti turisteja kesäisin ja Mussalon suursatama kukoistaa. Muutoin kaupunki on entisellään ja karavaani kulkee.
Kotkamillsin suuren tehdasalueen puruvaraston aita kaupungin keskustan tuntumassa lähellä Sapokan rantaa.
Entinen Enso-Gutzeitin tehdas valmistaa mm. sellua purusta, jota tuodaan eri puolilta Suomea.
Sääolosuteiltaan omituinen kesä on päättynyt ja saarimökki laitettu pakettiin.
Klapeja tuli tehtyä ensi kesää varten enemmän kuin koskaan. Kaikki varastot ovat täynnä. Tässä pieni osa.
Viimeiset auringonlaskut olivat syksyisen koleita.
Hullu arkkitehti
MIETE 132 KESÄ ON MENNYT GRILLIT ON HUURTEESSA
BLOGI 137 28.8.2017
Kevät lintukoto-saarella näytti lupaavalta. Hyvin kotoutunut maahanmuuttaja Cygnus Olor oli jo viidennen kerran tehnyt komen pesäkeon saareen ja jonkin verran kesyyntynyt. Valokuvaaminen ei häirinnyt sitä.
Tämä vieraslaji pesi ensimmäisen kerran Suomessa Ahvenanmaalla 1934. Nyt maassamme on noin 10 000 paria kyhmyjoutsenia. Pesintä saaressa tänä vuonna tuotti neljä poikasta. Selvisi myös miksi joutsenilla on usein juuri tuo määrä lapsia. Koska en ehtinyt ottaa perhepotrettia kameralla siipien suojassa olevista pienokaisista, oli maalattava kuva:
Kuva jota ei otettu. Maalauksen nimi on ”Vastavirran kiiski” (oikeassa alareunassa).
Joutsenbeibit ovat sen verran isoja, että yhden siiven alle mahtuu vain yksi poikanen. Kuvasta selviää myös, että isokoskelot onnistuivat pesinnässään kahden pöntön avulla.
Isokoskelon perheidylliä
Toinen hyvin kotoutunut maahanmuuttaja saarellamme on Branta Leucopsis. Viitisen paria sai poikasia. Olen oppinut suhtautumaan hanhien ulostuskasoihin myönteisesti. Saaren kuvernöörinä hoidan myös ”kakkapoliisin” virkaa. Eli kerään kotiharjalla ja kihvelillä tuotokset käytettäväksi saaren metsikön lannoitukseen. Tänä vuonna saalis oli kymmenisen ämpärillistä. Valkoposkihanhi pesi maassamme ensimmäistä kertaa vuonna 1981 Inkoossa. Laji on levinnyt räjähdysmäisesti. Viime vuonna Suomessa oleili jo 28 500 yksilöä.
Vanhan musiikin maestroja saarellamme keväisin ovat kuitenkin kalalokki (20 paria) ja lapintiira (12 paria). Näytti lupaavalta. Veneemme laituripaikka on lokkiyhdyskunnan keskellä ja sen näköinen aluksen komentosilta olikin:
Kurkistetaanpa vielä ohjauspulpetin alle:
Ihan niinkuin joku lintu olis lentänyt bensakanisterien takaa ulos!
Joo – siellähän on västäräkin pesä paperiservietin vieressä ja neljä munaa pesässä. Koska emot eivät seuranneet liikkuvaa venettä, joutui saaren pormestari asettamaan yhteysaluksellemme neljäksi viikoksi ankarat käyttörajoitukset. Se kannatti ja tuloksena oli neljä lentokykyistä poikasta.
Faunan lisäksi sateinen kesä kukoistutti myös flooraa soutuvenessämme.
Onneksi ei tarvinnut asettaa käyttörajoituksia. Kasvia en ole vielä pystynyt tunnistamaan. Kuka tietää? Tietokilpailu jatkuu: Kuka tunnistaa seuraavan keväällä kukkivan kasvin?
Vihje. Se on runsaslukuisin ja kookkain saaren kasveista. Oikein: Männynoksahan se siinä. Vielä floorassa viipyilläksemme voin mainita, että aikaisin keväällä istutin saaren poikki kulkevaan ruovikkovalliin viisitoista jääkaapista löytynyttä itänyttä perunaa.
Mutta ei lintukoto ole niin auvoista kuin miltä näyttää. Alkoi löytyä rikottuja munan kuoria. Rauhoitetulla saarella toimii tietysti myös suojelupoliisi. Paljastui terrori-epäily: Ruovikkovalliin istutetut perunat oli kaivettu ylös ja hävinneet ilmeisesti parempiin suihin. Syynä voi olla vain hyvänenäinen maahanmuuttaja Nyctereutes Procyonoides. Tämä vieraslaji havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran Keuruulla 1949. Nykyisin maassamme oleilee yli puoli miljoonaa supikoiraa!
Mutta ei tässä kaikki. Nököhavaintona iltahämärissä paljastui toinenkin maahanmuuttaja: Neovison Vison. Tämä vieraslaji havaittiin ensimmäisen kerran Suomen luonnossa juuri Kymenlaakson alueella 1932. Villiminkki kuuluu riistaeläimiin ja sitä saalistetaan vuosittain yli 50 000 yksilöä.
Nämä kaksi hyvin uivaa, tummaa terroristia eivät piittaa rauhoitussäännöistä ja tekivät selvää jälkeä lokkien ja tiirojen pesistä. Yksikään poikanen ei selviytynyt. Katastrofi! Parhaimpina vuosina saaresta on tullut nelisenkymmentä lentokykyistä lokin poikasta.
Saaren rikospoliisi ryhtyi toimenpitesiin. Supiloukku viritettiin ja syötiksi kovaksi keitettyjä häkkikananmunia. Ei tarvitse olla vapaiden kanojen tai luomukanojen munia eikä edes virikehäkkimunia.
Metsästys tuotti tulosta:
Saaliiksi tuli kaksi supia – yksi aikuinen ja yksi poikanen (kuvassa). Kolmenkymmen vuoden aikana tähän loukkuun on saatu 26 supia. Ja ettei tämä menisi vallan rasismiksi täytyy paljastaa, että yllätykseksi loukkuun käveli kuusi täysin kotoperäistä terroristia.
Siitäs saitte munavarkaat! Useitakin minkkiloukkujakin oli viritetty, mutta yhtäkään rosvoa ei ole saatu satimeen toistaiseksi.
Korkeimman luokan terrorismiuhka on edelleen voimassa saarellamme. Eikä syyttä – tämä mustien maahanmuuttajien lauma on jo vallannut naapurisaaren 200 metrin päässä:
Kysymyksessä on Phalacrocorax Carbo. Merimetso palasi Suomeen pesimään 1996. Nyt pareja on jo ainakin 24 000.
Osasuurennus edellisestä kuvasta
Luonto toimii lakiensa mukaisesti eikä piittaa ihmisten laeista. Luonto on toisaalta julma ja toisaalta äärettömän kaunis kuten ihminenkin osana luontoa. Lopulta luonto kuitenkin voittaa ja se saa sanoa viimeisen sanan tässäkin jutussa.
Hullu arkkitehti
MIETE 131 AINOA ASIA JOHON EI VOI PETTYÄ ON USKO TUONPUOLEISEEN JOS SITÄ EI OLE EI ENÄÄ KYKENE PETTYMÄÄN JOS SE ON NIIN SIINÄ SITÄ OLLAAN
BLOGI 136 24.7.2017
(Auringon)laskujeni mukaan olen asunut kesäsaaressa 42:n vuoden aikana yhteensä 10 vuotta.
Se on enemmän kuin missään muussa asunnossani.
Voi taivas! Sehän tekee 3650 auringonlaskua.
Saaresta on tullut rakas kotini.
Toisaalta tunnen nykyisin olevani kotona melkein missä tahansa.
Silti rakastan tätä juuri tätä paikkaa.
Saari on kuin valtamerialus – 200 metriä pitkä ja 50 leveä.
Se pysyy tukevasti paikallaan, kun maisema purjehtii ohi alati erilaisena.
Alukseni on ekologinen – se kulkee aurinkovoimalla.
Juhannusaatto 1
Äänettömästi ja varmasti vaikka luonto välillä pauhaa ympärillä.
Juhannusaatto 2
Laivani kipparina minulla on jalat tukevasti maassa.
Mutta annan henkeni lentää pilvien ja liplatuksen mukana.
Onneksi se on aina vielä palannut takaisin.
Istun pitkiä aikoja vain katselleen ja kuunnellen meren ja taivaan leikkiä ja liekkiä.
Jossain muualla maailma menee omia menojaan ja pärjää ilman minuakin.
Sen kohina ei kuulu tänne.
Enkä edes halua mennä tätä muuta maailmaa katsomaan.
Maailmahan tulee luokseni tänne.
Auringonlaskut toistavat itseään pienin ja suurin variaatioin.
Minäkin huomaan samoin toistavani itseäni.
Kaikki on jo sanottu moneen kertaan.
Kuten olen moneen kertaan sanonut.
Mutta sen voi sanoa vielä uudestaan.
Koko elämähän on vain pienten osien kertautumista.
Tämä näkyy myös suurten säveltäjien sinfoniossa joiden sanotaan sisältävän koko maailman.
Niissä samat teemat muunnelminen kertautuvat aina uuvutukseen asti.
Välillä tulee seesteisiä tuokioita jolloin kaikki pysähtyy.
Välillä on dramatiikkaa ja voimmakkaita uhmaavia värejä.
Kaikilla asioilla on monta puolta kuten saarellakin.
Taivaan ja meren paletissa löytyvät kaikki värit.
Isolla ja pienellä pensselillä maalattuna.
Auringonlaskua vastapäätä on myös oma värimaailmansa.
Sininen hetki.
Violetti hetki.
Finale maestoso.
Hyvää loppukesää kaikille!
Toivoo
Hullu arkkitehti
MIETE 131 SYNTIENI TÄHDEN SAIN ELINKAUTISEN TUOMION TÄMÄ KAKKU ON VAIN NIELTÄVÄ ONNEKSI SIINÄ NÄYTTÄÄ VIELÄ LÖYTYVÄN RUSINOITA
Hullu arkkitehti 