BLOGI 126 24.1.2017
Avioliittomme aikana vaimoni on muutaman kerran kainosti toivonut, että maalaisin hänestä muotokuvan. Tämä ei toistaiseksi 40 vuoden aikana ole toteutunut. Ehkä siksi, että maalaaminen ei kouluvuosien jälkeen ole ollut ykkösharrastukseni. Vapaa-aika on mennyt rakentamiseen, remontoimiseen, musisointiin ja erityisesti viime vuosina kirjoittamiseen. Ja ehkä siksikin etten ole saanut sisäistä kipinää maalaamiseen. Ja myös siksi, että muotokuva on haastava projekti, jonka pitkät ja kunniakkaat perinteet kahlitsevat. Raukka taiteilija, joka saa tehtävän maalata ansiokkaasta henkilöstä potretin on vaarassa jäykistyä haasteen edessä jolloin tuloksena on jäykkä ja tylsä maalaus. Näitä esimerkkejä on lukuisia edustustilojen seinillä ja varsinkin niiden kellarivarastossa. Jos taiteilija taas yrittää murtaa perinteen voi seurauksena olla melkoinen debatti ja monen mielestä fiasko. Kaksi kuuluisaa esimerkkiä:
Presidentti Tarja Halosen virallinen muotokuva, Rafael Wardi 2002
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen virallinen muotokuva, Elina Merenmies 2010
Mutta nähtyäni tv:stä ohjelman Fra Filippo Lippin maalauksesta ”, sain kipinän ja tartuin pensseliin.
Adorazioni del Bambino, Fra Filippo Lippi 1459, keskiosa maalauksesta. Tästä teoksesta taide on kulkenut pitkän matkan johonkin suuntaan.
Ihastuin taivaasta tuleviin säteisiin, vaaleisiin kasvoihin, hiusten kiehkuroihin ja onhan siinä päähenkilöiden ympärillä paljon symbolistista kamaa. Siitä se lähtee.
Brita Stenius 1964, foto Juhani Keski-Säntti
Malliksi otin valokuvan vaimostani runsaan 50 vuoden takaa jolloin en vielä ollut tavannut häntä. Kopion kuvan ääriviivat ikkunaa vasten, suurensin kuvan ja laitoin sen maalauspohjan päälle ( viiden millin kapalevy). Siirsin ääriviivat lyijykynää painamalla pehmeään maalauspohjaan, johon ne jäivät ohuina uurteina. Menetelmä on sama mitä Lippi käytti runsaat 550 vuotta sitten. Hän vain siirsi luonnoksen ääriviivat maalauskankaalle tiheillä neulanpistoilla.
Kolmen päivä uurastuksen jälkeen syntyi valmista (kuvia voi suurentaa klikkaamalla):
Brita Stenius-Aarniala, epävirallinen muotokuva, Ilpo Aarniala akryyli ja tussi 2017, 42 cm x 35 cm
En ole koskaan pitänyt siitä, että taidetta yritetään selittää. Kuvanhan pitää puhua puolestaan yli tuhannella sanalla. Mutta sanallinen selitys voi tuoda lisävaloa kuten minulle kävi Lippin maaulauksen tapauksessa. Suokaa siis anteeksi – yritän vähän selittää maalaustani.
Neitoa ympäröivät tasapainoisena sommitelmana häneen persoonaansa liittyvät tulevaisuuden symboliset ikonit. Henkilön oikeata, tiedostavaa puolta valaisee kultatähti. Vasenta puolta hallitsee tiedostamaton, jota hopeinen kuunvalo edustaa. Valitettavasti kuvassa ei näy maalauksessa käytetyn kulta- ja hopeakimmellyksen hohto ja taustan sininen ei toistu kuvassa samana kuin maalauksen hyvin tumma turkoosi. Kuvasävyjä voi muuttaa dramaattisemmaksi katselemalla kuvia alaviistosta. Silloin maaginen yösävy tulee paremmin esiin.
Kuun ja tähden, vasemman ja oikean puolen, valosäteet yhtyvät persoonaksi kasvoissa, joissa yhdistyneet valosäteet ovat kiteytyneet pisamiksi.
Neitoperhonen (Vanessa Iu) edustaa neidon päiväpuolta ja tulevaa kesänviettoa lomasaaressa, jossa tämä perhonen on yleinen. Maalauksessa perhonen on luonnollista kokoa.
Helsingin tuomiokirkko tukevasti neidon harteilla on kotiseuturakkauden manifesti. Maalauksessa miniatyyrikirkon leveys on 6 cm
Loistava tähti kirkastaa lapsuudesta rakkaan sävelen ja lauluharrastuksen. Rakkaasta laulusta kertoo myös nuottiviivastolla levähtävä haarapääsky – kaivattu pesijä lomasaarellamme. Viulukin on musisoinnissa mukana. Nouseva lentokone ennustaa tulevaa matkailuharrastusta.
Sävelet vievät mystisiin sfääreihin, jonne kurkottaa myös laumastaan eksynyt leppäkerttu – yksi kuvan kolmesta hengenulottuvuudesta kertovasta kertusta. Toinen keikkuu ohimolla ja kolmas on tiukasti maan pinnalla. Yhdessä ne muodostavat suuren kolmion.
Gammayökkönen (Authographa gamma) edustaa neidon tiedostamatonta puolta ja kirjoitetun sanan voimaa (vaimoni lukee paljon öisin). Tämä yöperhonen on kesäsaarellamme yleinen (maalauksessa luonnollista kokoa).
Rinnukseen on kirjailtu tyttönimen alkukirjaimet, joita ympäröi elämän merkitykselliset maat ja niiden kielet. Medaljongissa keskellä yhdistyy mielen vasen ja oikea puoli kiinteäksi ehjäksi persoonallisuudeksi.
Maalauksen ikonit esiintyvät yleensä kolmen ryhmissä. Tässä viimeinen kolmen ryhmä: Luonto- ja puutarhaharrastuksesta kertovat lempikukka vanamo (Linnea Borealis) ja maassa möyrivä leppäkerttu, jota lääkärinammatista (Aeskulapiuksen sauva) johtuva kiire yrittää ahdistaa.
Ja onhan siinä maalauksessa paljon muutakin. Mutta enempää en sano.
P.S.
En aio mennä Modiglianin näyttelyyn Ateneumissa vaikka siellä on paljon muotokuvia. Protestoin taiteen muotivirtauksia ja keinottelevaa kaupallisuutta vastaan ja sitä, että sisällön sijasta myydään nimiä. Sitä paitsi olen jo käynyt Modiglianin näyttelyssä Ateneumissa – 6o vuotta sitten. New Yorkin Guggenheim-museon 75 parasta modernin mestarin maalausta oli esillä Helsingissä syksyllä 1957. Näyttelykomiteassa olivat mm. Alvar Aalto ja Maire Gullichsen. Maalaamista harrastava äitini vei minut – 16-vuotiaan koulupojan näyttelyyn. Se oli käännekohta elämässäni. Hurahdin taiteisiin ja aloin itsekin maalata äitini öljyväreillä. Näyttelyssä oli esillä nämä kaksi Modiglianin työtä:
Young student, Amadeo Modigliani 1018-1919, Guggenheim-museum New York
Yellow sweater, Amadeo Modigliani 1919, Guggenhein museum, New York.
Minulla on vieläkin jäljellä aarteena kirjahyllyssa näytteluluettelo tästä Suomen kaikkien aikojen suurimmasta nimekkäiden modernien mestareiden näyttelystä.
Hullu arkkitehti, piirros 1991, Saara Aarniala 14 v.
MIETE 121 OLEN JO SAANUT PARHAAN MAHDOLLISEN ARVION MAALAAMASTANI MUOTOKUVASTA VAIMONI PITI SIITÄ JA ANTOI LUVAN JULKAISTA SEN
Hullu arkkitehti 