Blogi 2 
23. kesäkuuta 2014

– Kultaseni, nyt on asuntonäyttö uudessa talossa Lauttasaaressa meidän unelmapaikalla.

– Muru, on juuri tennisottelu telkkarissa. En ehtisi.

– Höpsistä. Pelkäänpä, että minulle voi taas tulla päänsärkyä illalla, jos ei nyt kiireen vilkkaan mennä sinne.

*  *  *  *  *

– Tervetuloa! Tässä herrasväelle unelmakoti. On valoa. Näkymät joka suuntaan. Kaikki yhtä avaraa tilaa. Huomatkaa – ikkunat menevät lattiaan asti. Trendikästä. Maisema ikään kuin lipuu sisään. On isot lasitetut parvekkeetkin.

– Näyttää olevan. Mutta minnekäs täällä mahtuu kirjahyllyt. Minulla on arvokkaita perintökirjoja.

– Mutta hyvä herra! Eihän enää kukaan pidä kirjoja kotona. Sitä varten on kirjastot.

– Mutta mitenkäs, kun tämä on suoraan etelään ja kesällä voi tulla kuuma.

– Ei hätää hyvä herrasväki. Sitä varten on säleverhot. Voi avata ja sulkea näkymiä tarpeen mukaan. Antaa vapautta ja valintoja!

– Siinäs kuulit Reino! Ostetaan vaan tämä. Kirjat sinä voit myydä. Saamme hyvät rahat.

*  *  *  *  *

– Päivää. Tulin katsomaan niitä kirjoja, joista soititte.

– Peremmälle. Täällä tämä perintökirjasto on. Kaikki on kaupan.

– Jaha. Minä vähän vilkaisen.…Juu. Täältä löytyi viisi kirjaa, jotka voin ostaa.

– Viisi kirjaa? Mutta täällähän on satoja arvokkaita kirjoja.

– Eivät ihmiset enää osta kirjoja. Ei mahdu koteihin. Sitä varten on kirjastot.

– Mutta jos alennan hintaa.

– Hahhaa. Vitsikästä. Näistä lopuista ei saa viittäkään senttiä kappaleelta.

– Mutta niillä on suuri tunnearvo.

– Ehkä teille, mutta ei muille. Tuleeko kaupat näistä viidestä?

– Ei tule. Minä en myy mitään. Kiitos käynnistä. Hyvästi!

*  *  *  *  *

– No niin muru, nyt olemme jo asuneet pari viikkoa uudessa asunnossa. Miltäs tuntuu?

– Onhan tämä hieno vaikka minua kyllä häiritsee tuijottaa säleverhoja aamusta iltaan.

– Mutta itsehän ne halusit.

– Mutta enhän tahdo, että naapurit näkevät, kun kuljen aamutakissa papiljotit päässä. Sitä paitsi minulla ei ole varpaankynnet hoidettu. Nekin näkyy. Vieläkö suret, että kirjoja varten piti vuokrata varasto?

– Ei puhuta siitä. No pidetäänkö ne tupaantuliaiset?

– Tietysti pidetään. Sinä saat järjestää säleverhojen tilalle jotain vielä trendikkäämpää. Kun olet sellainen neropatti.

*  *  *  *  *

– Onpas teillä aivan upea koti.

– No tämä nyt on vaan tämmöinen. Reino halusi, että meillä olisi trendikästä.

– Ja miten hieno kirjasto! Täällähän on kaikki klassikot!

– Se on Reinon perintökirjasto. Minä välttämättä halusin sen tänne.

– Ihme, että saitte mahtumaan. Uusissa asunnoissa ei tuppaa olla vapaita seiniä.

– Minä kun olen vähän semmoinen intohimoinen sisustaja niin keksin laittaa ikkunoiden eteen. Reinokin hyväksyi sen. Ei paista häiritsevä aurinko sisään. Kirjahyllystä voi avata näkymiä tarpeen mukaan. Antaa vapautta ja valintaa. Tästä kun otan pois Kiven kootut, niin näkee naapurin parvekkeelle. Ja tästä kun ottaa pois Grimbergin maailmahistoriasta yhdeksän osaa, näkee taas suoraan toisen naapurin makuuhuoneeseen. Meillä on matalat kirjahyllyt parvekkeiden lasikaiteiden takanakin. Niiden päällä voi somasti pitää viinilaseja. On niin kotoisaa.

– Voi miten trendikästä!

MIETE 2
RUOHO ON VIHREÄMPÄÄ
SIELLÄ JA TÄÄLLÄ
JA MYÖS SIELLÄ
MISSÄ EI OLE RUOHOA

Blogi 1
18. kesäkuuta 2014

Alussa oli sanat

Istuin iltaa ystäväni arkkitehti Timo Vormalan kanssa ravintola Poijusssa Timon suunnittelemassa talossa. Monilla mitaleilla palkittu Timo heitti tapansa mukaan pahan:

Blogi! En edes tarkalleen tiennyt mitä se on. Mielipiteitäni Hesarissa sen sijaan on julkaistu viitisenkymmentä. Kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista ja sen sellaisesta. Nimeni siellä on jo tullut sen verran tunnetuksi, että kuvittelen lukijoiden haukottelevan:

TAAS SE HULLU ARKKITEHTI

Aloin selata blogeja. Huomasin Pentti Muroleen pitävän kylähulluja tarpeellisina. Lukeudun mieluusti näihin. Olen hyvässä seurassa. Sinne! Tunnuskin on jo valmis. Lähiökylässä, jossa asuin, olin jo saanut tämän statuksen kolmekymmentä vuotta sitten. Asia paljastui, kun juuri kirjoittamaan oppinut tyttäreni kävelyretkellämme pudotti pikuruikkuisen paperinpalan tielle. Kumartuessani sitä ottamaan hän sanoi, että se on sinulle. Avasin moneen kertaan taitetun lappusen laskoksistaan. Siinä se oli tikkukirjaimilla:

Ylpeänä hyväksyin tämän totuuden lasten ja imeväisten suusta. Samalla havaitsin Isossa Kirjassa Suuren Puutteen. Siinä ei missään kohtaa lue:

ISÄ 
TYTÄR 
JA PYHÄ HENKI

 Mahdoton yhtälö

Arkkitehtien mielestä vain arkkitehdit voivat kirjoittaa arkkitehtuurista. Siitä kirjoittaminen tarkoittaa kannanottoja, kritiikkiä, tekijöiden kehumista tai haukkumista. Sitä taas ei voi tehdä monesta syystä. Eettinen normi kieltää toisten töiden haukkumisen ja omien kehumisen julkisuudessa (Sovitaanko että minä en hauku sinua niin sinä et haukua minua!). SAFA:n kunniasääntö kieltää arkkitehtien mainostamisen. Arkkitehtiliittoa (omaa pesää) ei saa liata. Praktiikassa olevan arkkitehdin höläytykset vaikeuttavat töiden saantia. Virka-arkkitehti ei arvostele työnantajaansa. Tulee kenkää.

Arkkitehdit ovat vuosituhansien ajan kirjoittaneet kiveen, kivestä ja kivellä. Mitäs siinä enää on selittämistä. Siispä arkkitehtuurista ei kirjoiteta. Mutta vaikenemisesta voi kirjoittaa ja puhua.

Arkkitehtien sisäpiireissä herja lentää. EI JULKISUUTEEN! Virallinen arkkitehtuuriliturgia hymistään Arkkitehti-lehdessä. Hospodi pomilui! Se on niin kuivaa, että liitupaperi hilseilee. Arkkitehdit, jotka kirjoittavat muualla ovat joko hulluja, hölmöjä tai sitä pahinta lajia. Epäonnistuneita suunnittelijoita, jotka kirjoituksillaan yrittävät todistaa olevansa suuria guruja. Lukeudun kaikkiin näihin kolmeen poppooseen, joiden kirjoituksia kohdellaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Ne vaietaan kuoliaaksi.

Nyt kun arkkitehdit eivät enää piirrä paperille, voi kuvitella tietokoneen näytön hiekkaerämaaksi, johon sopii runoilla hullun lailla. Näytön pikselit ovat kuin hienoa hiekkaa, jotka delete-myrsky on pian pyyhkivä pois tai muokkaus-komento asettava uusiin dyynimuodostelmiin. Itse asiassa Alvarikin kirjoitti runojaan kivellä tai kivistä. Sillä, kuten tiedämme, hiekka on hienoksi jauhautunutta kiveä.

Mamma Mia!

Arkkitehtuuri on kaikkien taiteiden äiti. Se on taiteista vaativin, epävapain ja vaarallisin. Sen toteuttamiseksi tarvitaan rahaa sekä niskalenkki byrokratiasta. Rakentamista valvotaan. Mitä tahansa ei saa rakentaa. Silti näin tapahtuu. Joku tyhmä sävellys unohdetaan eikä muutamat pisteet nuottipaperilla ole ympäristöongelma. Tyhmää arkkitehtuuria saadaan sietää vuosituhansia ja hyväkin rakennustaide vaatii jatkuvaa kallista ylläpitoa. Platonin vuoro vakuuttaa miksi kuitenkin kannattaa yrittää.

Arkkitehtuuri on sidottu yhteiskuntaan, aikaan ja paikkaan kuten kaikki äidit. Sitä kahlitsevat muotivirtaukset kuten kaikkia taiteita. Muodin ote on rautainen. Tai pitäisi sanoa teräksinen ja lasinen. Vapaasti ajattelevat ihmiset seuraavat sitä kuin lammaslauma. Voi sitä joka uskaltaa poiketa laumasta. (Muodista enemmän seuraavassa blogissa.) Muotia on vaikea muuttaa. Usein siihen vaaditaan vallankumous. Corbu selittää asian näin päin:

Arkkitehtuuri voi siis olla vaarallista. Sitä vaarallisempia ovat vain arkkitehdit. Yleisin hakusanalle arkkitehti osuva vastaus netissä on

HITLER 
TOISEN MAAILMANSODAN ARKKITEHTI

Tyyppi harrasti vapaa-aikoinaan talojen ja kaupunkien suunnittelua. Hänen lempiarkkitehtinsa toteuttivat rakennuksia Aatun luonnosten perusteella. Näihin lyötiin kyltti

Myöhemmin hän harrasti talojen ja kaupunkien hävittämistä massiivisessa mittakaavassa. Arkkitehtuurisanastoon kuuluu käsite mittakaavavirhe. Kaikkien muiden virheiden lisäksi lisättäköön tämä epiteetti Aatun ansioluetteloon.

Suomen puolustusvoimissakin on hoksattu arkkitehtien yhteys rakennusten tuhoamisessa. Tämän sain todeta kun minut yhdessä Vilhelm Helanderin kanssa lähes valmiina arkkitehteina määrättiin taisteluparina Kymen pioneeripataljoonaan opiskelemaan räjäyttämistä. Pioneeritaitoja onkin käytetty suruttomasti raivattaessa vanhaa rakennuskulttuuria pois uuden arkkitehtuurin alta.

Voi pojat mitä menitte tekemään!

Armeijan opeista alikersantti Helander sai hepulin ja kirjoitti heti siviiliin päästyään taisteluparinaan Mikael Sundman pamfletin Kenen Helsinki, jossa arvostellaan kantakaupungin vanhan miljöön tuhoamista. Syntyi valtava mediakohu. Valtaapitävät raivostuivat. Pannaanpas nimet muistiin. Toimeksiantoboikotti  seurasi. Arkkitehtien ei pidä arvostella kaupunkisuunnittelua. Osittainen synninpäästö tuli kun kundit voittivat yhdessä Pekka Pakkalan kanssa Katajanokan ideakilpailun vuonna 1972. Nämähän osaavat suunnitellakin eikä vain nälviä!

Villestä tuli ansiotunut ja pidetty rakennustaiteen historian professori. Praktiikassaan hän sai tyytyä huseeraamaan vanhojen rakennusten kimpussa. Tehköön sitä mistä meuhtaa ja mitä osaa. Ja Ville osasi ja teki. Useiden Helsingin keskustan arvorakennusten peruskorjaus on Villen käsialaa.

Micke ei protestiksi koskaan liittynyt SAFA:an. Teki kunniakkaan ja pitkän uran kaupunkisuunnitteluvirastossa mm. Arabianrannan ja Kalasataman kaavoittajana. On tehnyt ansiokkaan tutkielman Helsingin rakentumisen vaiheista esi-isiensä jalanjälkiä seuraten. Onhan hän kahdeksannen polven stadilainen. Yksi esi-isistä rakennutti talon Etelärantaan. Siellä se yhä seisoo kivikolossien välissä. Aikaa uhmaten ja suvun maineikasta nimeä kantaen. Ja nimi muistettiin. Micke ei koskaan edennyt päällikkötasolle vaikka edellytyksiä ja ansioita oli. Poikien pamfletilla oli suuri vaikutus. Arvorakennusten hävittämisbuumin sijaan tuli kaiken vanhan suojelubuumi.

Kirjoitettuani luonnoksen tästä, huomaan, että Pentti Murole käsitteli samaa tärkeää kirjaa kolme päivää aikaisemmin paljon laajemmin blogissaan 5. kesäkuuta 2014; Kenen Helsinki Tarmion turmiona. Onko sattumaa vai onko tätä ilmassa?

Sitten on partaradikaali Kaj Nyman. Kaitsu toimi Vantaan yleiskaavapäällikkönä 1970-luvulla juuri pahimpana aluerakentamissopimusten aikana. Kaitsukin sai hepulin eräänä vuodenvaihteena. Valutti gryndereilta joululahjaksi saadut arvokonjakit pöntöstä alas ja alkoi saarnata huonoa kaupunkirakentamista vastaan! Omena ei pudonnut pitkälle. Kaitsun isäkin oli ollut mallikkosaarnaaja. Saarnoissa saivat kuulla kunniansa myös arkkitehdit.  Selkärangattomat oman edun tavoittelijat! Koko sakki suuttui. Päättäjät, grynderit, arkkitehdit ja arkkitehtiliitto. Kaitsu erosi SAFA:sta. Vetäytyi syrjäseudulle tutkijaksi noudattaen kutsumustaan paremman ympäristön messiaana. Hänen pääteoksensa on eepos Arkkitehtuurin kieli, josta Google kertoo:

Kaj Nyman porautuu kirjassaan arkkitehtuurin merkitykseen ja arkkitehdin asemaan nyky-yhteiskunnassa sekä siihen, miksi arkkitehdit niin usein tuntuvat epäonnistuvan tehtävässään. Hän peräänkuuluttaa ihmisen ekologian huomioimista suunnittelussa ja ihmisen viihtymistä kaiken suunnittelun päämääränä.

En ole lukenut Kaitsulta muuta kuin pätkiä netissä. Ilmeisesti lukijoita on, koska teos on tilapäisesti lopussa. En myöskään osaa arvioida mitten paljon hänen elämäntyönsä on vaikuttanut kaupunkisuunnitteluun ja rakentamiseen.

Don Quijoteissa löytyy daameissakin. Kuten aina ihanasti hymyilevä Kaija Santaholma, jonka kanssa olin yhdessä perustamassa Stadin rantaryhmää. Hän jaksaa paasata Helsingin rantojen luontoarvojen puolesta ja kaupungin ylimitoitettuja kasvutavoitteita vastaan sekä Hesarissa että kaupunkiseminaarien vakioesiintyjänä. Toisten mielestä ihan vaivoiksi asti. Eiväthän kaikki tästä tykkää vaikka Kaija on aivan oikeassa. Turhautuneena hänkin erosi liitosta, mutta vasta eläkkeellä ollessaan. Kaija on tehnyt hienon uran Ympäristöministeriössä, mutta hänellä ei ole mainittavaa menestystä uudisrakennusten suunnittelijana. Ainoa asia mitä arkkitehdit arvostavat. Vain maestroja kuunnellaan. Muut ovat enemmän tai vähemmän hölmöjä.

Äijäenergiaa

Vihaistien nuorten miesten ja hymyilevien daamien lisäksi löytyy kantaa ottavia myhäileviä professoriukkoja kuten hyvä opettajani Osmo Lappo ja jo pariin kertaan mainittu boheemi Pentti Murole.  Hyvähän Penan on kirjoittaa kaupunkisuunnittelusta, kun se ei ole arkkitehti. Tämä hyväksytään koska Penassa on enemmän kaupunkisuunnittelijaa kuin monessa arkkitehdissa. Hän on ja on aina ollut kaikkien arkkitehtien paras kaveri vaikka onkin vain liikennesuunnittelija. Itsekin työskentelin hänen kanssaan vuonna 1970 kuten hän mahtavassa kaupunkisuunnittelun kuvaraamatussa toteaa. Olen ihmetyksestä ja kunnioituksesta äimän käkenä. Miten yksi vanha ukko on saanut kootuksi yhteen näin valtavan aineiston satoine kuvineen! Äijä on ollut liekeissä! Pena paljastaa teoksensa syvällisen nimen:

Molemmat ukot ovat korkeasta iästään huolimatta aktiivisia ja panevat arvovaltansa peliin kunnioitettavalla tavalla. Lisättäköön se heidän jo ennestään pitkiin ansioluetteloihinsa. Ja heitä kuunnellaan koska he ovat molemmat maestroja. Eri asia on mitä se vaikuttaa. Osmokaan ei protesteista huolimatta kyennyt estämään Töölönlahden keskusta-alueen monien mielestä hajanaista ja sekavaa asemakaavaa toteutumasta.

Itsekin olen äijä-iässä ja aion jatkaa kirjoittamista arkkitehtuurista Hesarissa, Lauttasaari-lehdessä ja blogissani. Olenhan

P.S.

 Omaan virheluettelooni lisään myös taipumuksen rustata mietteitä. Kuten:

TEHTYÄNI HAVAINTOJA IHMISISTÄ
VUOSIKYMMENIEN AJAN
OLEN TULLUT SIIHEN TULOKSEEN
ETTÄ KAIKKI OVAT ERILAISIA
AINOASTAAN MINÄ OLEN SAMANLAINEN
---

 Tulossa:

Blogi 2: Trendikästä

Blogi 3: Tuomarit on idiootteja
(lomien jälkeen