blogi 29
 29.12.

Pehmikset seikkailevat 2

________________________________________________________________

________________________________________________________________

_________________________________________________________________

__________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

 

miete 29
"kuka on piirtänut pöytääni?"
kysyin 4-vuotiaalta tyttärenpojalta

"en se ollut minä - se oli ankka!"
kuului vastaus

blogi 28
24.12.

Hyvää Joulua

toivoo

miete 28
 *
 oi
 puu
 iloa
 kivaa
 täynnä

blogi 27
22.12.2014

 Kädet puhuvat

Minulla oli ilo olla Tuijan Pösön luokkatoveri kansakoulussa ja kurssitoveri arkkitehtiosastolla. Vasemmalla Tuija poseeraa luokkakuvassa 1948 – 49 kädet lepoasennossa. Nämä silmät eivät unohdu. Oikealla Selfie vuodelta 2010 (pronssia). Käsiin on tullut eloa. Tuija on tehnyt veistoksia yli 30 vuotta kipsiin, betoniin, hopeaan ja pronssiin. Viimeksi näyttely oli Lapissa parhaaseen ruska-aikaan viime syksyllä jolloin kuvaan mukaan oli tullut myös poronsarven veistäminen. Tervetuloa virtuaaliseen jälkinäyttelyyn te jotka ette ehtineet käydä siellä. Lisäksi tulee kuvia varhaisemmasta näyttelystä Helsingin Lasipalatsissa vuonna 2011. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla.

Taiteilija Lapin näyttelytilassa pienoisveistostensa keskellä.

Kärppä, poronsarvi 2014

Kiillotetut korot, pronssi 2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pelokas, pronssi 2013

Rannalla, pronssi 2012

Kolmen lapsen äiti, pronssi 2011

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Tunturikiitäjä ja poroballerina, poronsarvea 2013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuijan arkkitehtiura eteni 10 vuoden jaksoissa. Ensin toisten toimistoissa ja sitten omassa toimistossa. Lopuksi Helsingin opetusvirastossa tilaajarakennuttajana. Hän on seurannut isänsä, arkkitehti Viljo Myyrinmaan jälkiä. Viljo suunnitteli kouluja eri puolille Suomea ja on tehnyt harrastuksena lukemattomia veistoksia – vähän isompia kuin mitä Tuija tekee. Mieliinpainuva hetki oli kun sain haastatella tätä sotiemme veteraania vähän ennen hänen kuolemaansa. Viljo halusi välttämättä soittaa minulle pianolla kappaleen ”Eldanka järven jää” samalla kun hän lauloi. Komea bassobaritonin ääni kaikui hyvin veteraanin  itse suunnittelemassa ja rakentamassa rintamamiestalossa Lauttasaaressa. Leveällä ikkunalaudalla ja takan päällä oli kuulijoina lisäkseni koko joukko veistettyjä rintakuvia. Bongasin sieltä myös Tuijan pään. Tytär seuraa isänsä jälkiä myös siinä, että hänkin asuu suunnittelmassaan omakotitalossa Espoossa.

Aploodit Tuijalle hienoista veistoksista – tähänastisista! Sillä mitähän mahtaa vielä olla tulossa, kun taiteiljatar on ottanut ohjelmaan myös marmorin veistämisen ja käynyt tämän jalon kiven käsittelykurssin Carrarassa Italiassa marmorilouhosten pölyn keskellä.

 miete 27

hankkimani itämainen matto
osoittautui lentäväksi
siksi en enää
lennä lentokoneella

blogi 26
15.12.2014

Pehmikset seikkailevat 1

Vaimoni on nalkuttanut minulle yhdestä asiasta yli 35 vuotta.

Aina olen keksinyt tekosyitä. – Siitä tulee paljon vaivaa ja on niin vaikeaa saada kustantajaa etc. Blogi poisti nämä ongelmat. Voin julkaista kotisivuillani helposti melkein mitä tahansa materiaalia. Myös lasten kuvakirjoja. Tuumasta toimeen. Nyt tulee parahiksi joulumarkkinoille tässä blogissa ensimmäinen kirjanen sarjassa ”pehmikset seikkailevat”.

Materiaalia on syntynyt vuosien kuluessa piirtäessä yhdessä aluksi lasten – ja myöhemmin lastenlasten – kanssa. Piirrossarjat ovat syntyneet spontaanisti lasten tusseilla samalla kun stoori etenee.  Piirtäessäni tarinaa minulla ei ole ollut aavistusta miten se jatkuu ja päättyy. Piirrosten originaalikoko on 21 cm x 21 cm.

Kuvasarjaan ei liity mitään tekstiä. Sitä katsotaan yhdessä lapsen kanssa ja samalla keksitään tarinaa. Kokemuksesta olen havainnut, että tarina on joka kerta vähän erilainen. Olkaa hyvä – tässä tulee ensimmäinen kuvakirja! Ykkösruudussa on valokuvattu ne pehmolelut, jotka tarinassa seikkailevat.

Muumi, Haisuli, Hattivatit, Gäddis, Ankka ja Mårran

 

 

 

 

 

 

 

 miete 26

Päätin sopeutua
kansainvälisyyteen
ja ilmastonmuutokseen

muutin kesäosoitteeni Mastotie
muotoon
il`mastotie

blogi 25
8.12.2014

Tervetuloa taidenäyttelyyn 2

Hurjan moni opiskelukavereistani taiteilee. Näyttelyitä on eri puolilla Suomea. Harva lienee niissä käynyt. Taiteilevien arkkitehtien työt ansaitsevat esittelyn. Sarjan aloitti 15.9. Reijo Perko blogissani nro 25. Tällä kertaa on vuorossa ystäväni Pekka LInkola. Tervetuoloa virtuaaliseen jälkinäyttelyyn Forssan Vapriikkiin. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

Omakuvan ja abstraktin sommitelman jälkeen alkavat vyöryä maisemat, kukat ja ihmiset.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiikalan kirkko, Iisak Lindström 1859. Välikorjaus J.Stenbäck 1906. Peruskorjaus Toivo Paatela 1932.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisäksi Pekka on tietysti suunnitellut leipätyönä paljon arkkitehtuuria. Muun muassa Lastenlinnan ja Helsingin Yliopiston Unioninkadun IV-klinikan peruskorjaukset sekä paljon asuintaloja. Huikea saavutus on 158 erilaista omakotitaloa. Tuskin moni muu arkkitehti pääkaupunkiseudulla on yltänyt vastaavaan määrään. Omakotitalon yksilöllinen suunnittelu maastoon sopivaksi vaatii yhtä paljon piirustuksia kuin kerrostalo ja saman määrän byrokratiaa. Palkkio on työmäärään nähden vähäinen. Tästä syystä arkkitehdit eivät yleensä suunnittele pientaloja.

Hieno ura Pekka ja upeita piirustuksia!

miete 25
tein Gallup-kyselyn
Iloitsen siitä
kun huomaan mahtuvani
kokonaan
virhemarginaalin sisään

blogi 24
4.12.2014

Miksi Armstrong hymyili?

Minun ei pitänyt kirjoittaa mitään Guggenheimin kilpailusta vaan vaieta se kuoliaaksi – kuten sanotaan. Kuitenkin julkaisin jo yhden lyhyen kommentin toissapäivänä. Pakko jatkaa. Varsinkin kun säätiö itse on koko ajan toivonut vilkasta keskustelua.

Yllä oleva kuva ei anna oikeutta Guggenheim säätiön puheenjohtajan Richard Armstrongin hymylle Helsingin museokilpailun finalistien julkistamistilaisuudessa Bio Rexissä 2.12.  Vinjetti vasemmalla on jo vähän sinnepäin. Richardhan suorastaan säteili koko shown ajan. Miksi? Ensin oli hakattu päätä seinään Helsingin kanssa jo pari vuotta ja sitten vielä tämä:

– Finalistien joukossa ei ollut yhtään kuuluisaa maestroa eikä edes yhtään tunnettua toimistoa

– Toimistot ovat varsin nuoria ja kokemattomia – viisi on toiminut alle seitsemän vuotta ja pari on vasta perustettuja

– Työt vaikuttivat keskeneräisiltä 4-vuosikurssin opiskelijoiden harjoitustöiltä

– Ei mitään tavanomaista wauta johon ensisilmäyksellä voisi rakastua tai joka lyö heepnaadilla kuten Alvarilla oli tapana sanoa

– Eikä varsinkaan joukossa ollut yhtään suomalaista ryhmää

Viimemainittu seikka voi osoittautua kohtalokkaaksi. Onhan Armstrong itse sanonut aikaisemmin

Ensireaktiot finalistivalintojen johdosta osoittavat, ettevät ainakaan kaikki suomalaiset ole ylpeitä siitä, että etupihamme annetaan joidenkin ”ulkomaanpellejen” temmellyskentäksi ja lasku ”huijauksesta” tulee meille.

Guggenheim-historia Helsingissä on ollut erikoinen alusta saakka. Monet kyseenalaistivat kilpailun. Ja onhan siinä outoja piirteitä eikä se ole mennyt pilkulleen Safan mallin mukaan. Maailmanennätys lyötiin heti ehdotusten määrässä. Palkintolautakunnan puheenjohtaja Mark Wigley selosti miten ensimm’isen vaiheen arvostelu hoidettiin. Ensin heitettiin roskikseen ne työt, jotka olivat liikaa museoiden näköisiä ja toimivat hyvin. Sitten heitettiin roskikseen ne jotka olivat liikaa wauta. Jäljelle jäi pieni kasa, josta ei tiedetty mitä ne olivat ja miten ne toimivat. Tekijät olivat kyseenalaistaneet traditioita ja hypänneet tuntemattomaan. Näitä kutsuttiin luoviksi ratkaisuiksi, jotka olivat antaneet enemmän kuin mitä pyydettiin. Armstrong on mukana palkintolautakunnan työskentelyssä. Jatkoon päässeillä on siten hänen siunauksensa.

Mitä tästä voi päätellä? En keksi muuta kuin että tässä todella ennakkoluulottomasti ja uhkarohkeasti haluttiin tuoda jotain uusia uria aukovaa museoajatteluun senkin uhalla että hakataan päätä seinään. Taide on aina ollut sivistyksen kehityksen eturintamassa. Se osoittaa sekä missä ollaan ja minne ehkä ollaan menossa. Se kyseenalaistaa. Se naurattaa ja itkettää. Se antaa toivoa ja uskoa ihmisen hyviin pyrkimyksiin. Teknologian nopean kehityksen johdosta taidekin on turbulenssissa. Voi kysyä tarvitanko internet-aikana enää perinteisiä taidemuseoita. Voi kysyä mikä taidemuseoissa on tärkeintä. Sisältökö vai ulkokuori? Voi kysyä onko ekologisesti järkevää matkustuttaa ihmisiä ympäri maailmaa katsomassa taidemuseorakennuksia. Voi kysyä tehdäänkö Eteläsatamasta huvipuisto kun maailmanpyöräkin jo on. Voi kysyä keisarin uusista vaatteista. Voi kysyä paljon muutakin.

Toivottavasti keskustelu jatkuu seuraavan puolen vuoden ajan ja vielä sen jälkeenkin kun voittajatyö on julistettu kesäkuun alussa. Siitä voi sanoa samaa kuin tulevaisuudestakin. Varmaa on ainoastaan ettei se ole aivan samannäköinen kuin finalistien ehdotuksista nyt julkaistut kuvat. Toisaalta tiedän hyvin, että arkkitehtien on yleensä vaikeata luopa siitä mitä he ensin ovat esittäneet ja aloittaa alusta. Mona-Lisa ja Richard hymyilevät salaperäisesti.

miete 24

not in my front yard
not with my money

blogi 23
2.12.2014

Tämä blogi on kirjoitettu välittömästi Helsingin Guggenheim-kilpailun toiseen vaiheeseen valittujen ehdotusten julkistamisen jälkeen. Minun piti alunperin vaieta tämä hullu kilpailu kuoliaaksi, mutta meninpäs kuitenkin kirjoittamaan tämän.

Oikealla tiellä ollaan

Palkintolautakunnan puheenjohtaja uusiseelantilainen professori Mark Wigley puhuu asiaa. Tämä rautainen ajatusmalli pitää viedä johdonmukaisesti loppuun asti ja kyseenalaistaa koko Guggenheim-museo Eteläsatamassa. Asiasta lisää seuraavassa blogissani nro 24.

miete 23

minulla ei ole mitään sanottavaa
ja nyt menin höläyttämään jo senkin

 

blogi 22
1.12.2014

Hiton paljon enemmän stadia

Yleiskaavan väestötavoite on 860 000 vuodelle 2050. Lisää väkeä tulee 240 000. Keskimäärin vuosilisäys – vajaat 7 000 – vaikuttaa maltilliselta verratuna parin viime vuoden kasvuun – lähes 9000 asukasta vuodessa. Mutta, mutta. Yleiskaavassa ei ole mukana Östersundom, jonne kaavaillaan 100 000 asukasta vuodelle 2060. Siten Helsingin väestöluku vuonna 2060 ylittäisi jo miljoonan. Tämähän on hiton paljon.  Pitääkö kaikki tunkea yhteen paikkaan? Yleiskaavan vison mukaan pitää: On järkevää sijoittaa ihmiset hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen ääreen ja saada lisää maahanmuutajia.

 

Yleensä yleiskaavoissa on ollut tapana asettaa korkeita väestötavoitteita, jotka sitten menevät pieleen. Näin on ainakin käynyt kaikissa niissä kolmessa yleiskaavatyössä, joissa olen ollut mukana. Helsingissä 1970, Espoossa 1972 -74 ja Kirkkonummella 1988 – 90. Eniten mentiin Harto Helpisen johdolla metsään Espoossa, jossa vuonna 2000 arveltiin olevan 340 000 asukasta. Ei siellä vieläkään ole kuin 265 000 ihmistä. Mutta eihän tästä sanottavaa haittakaan ollut. Kaupunki vain kehittyi omaa tahtiaan vähän hitaammin ja landemaisesti. Onko siis yleiskaavan väestötavoitteella mitään merkitystä kun sitä lukua ei edes virallisesti vahvisteta?

Kyllä on! Haittaa voi aiheutua esimerkiksi siitä että kasvu on nopeampaa kuin on ennakoitu. Otan  esimerkiksi Lauttasaaren, joka on selkeästi rajattu alue.  Valtuusto teki ohi kaikkien yleiskaavojen 1990-luvulla päätöksen, että osalla Lauttasaarta saadaan kortteleita muuttaa asuntokäyttöön tehokkuudella 1,7. Seurauksena oli, että vetovoimaisella alueella tehtiin 40 erillistä tonttikohtaista kaavamuutosta joiden kautta uusia asukkaita tulee runsaat 5000 (320 000 kem). Tästä potista on jo yli puolet toteutunut.

 

Talojen suunnittelijoina olivat maamme eturivin arkkitehdit: Timo Vormala, Pekka Helin, Jyrki Tasa, Kirsti Siven, Tuomo Siitonen,  Jaakko Sutela (A6), Hannu Jaakkola,  Jukka Turtiainen, Kirsi Korhonen & Mika Penttinen, Cederqvist & Jäntti, Kari Järvinen & Timo Airas, Petri Rouhiainen, Larkas & Laine, Sarc etc.

Tämä Lauttasaren tiivistäminen on ollut kaupungille kaikkien aikojen edullisin tapa saada lisää hyviä veronmaksajia. Infrastruktuuri katuineen oli valmiina eikä maksanut mitään. Ja kaikki tämä ilman yleiskaavaa. Ei ihme, että alueen kaavoittaja Martin Bunders palkittiin mitalilla. Ennakoimattomalla kasvulla on varjopuolensa. Lauttasaaressa on tällä hetkellä yli 200 paikan vajaus sekä päiväkodeissa että kouluissa vaikka molempia on toteutettu puistoihin väliaikaisina viipaleparakkeinakin.

Pikselit jylläävät

Yleiskaavan mankäyttö on piirretty kartalle hehtaarin pikseleinä. Alueen pääkäyttö on esitetty eri värein. Mitä tummempi väri sitä tiiviimpää rakentamista. Kartta on tulkinnanvarainen ja vähän vaikeaselkoinenkin. Merkittävä seikka, koska tämä on ainoa asiakirja yleiskaavan suuresta aineistosta, joka vahvistuu ohjeeksi tulevalle asemakaavoitukselle. Tältä kartta näyttää Lauttasaaren ympäristön osalta.

Tulkitsen karttaa seuraavasti. Kaikkialla Lauttasaaren nykyisillä rakennetuilla alueilla maankäyttöä tehostetaan.  Kolmannes saaresta tiivistetään kantakaupungin tehokkuudella. Uusia rakentamisalueita ja meren täyttöä tulee Länsiväylän pohjoispuolelle Lauttasaaren koillisosaan kantakaupungin tehokkuudella sekä Melkin saaren  pohjoisosaan Vattuniemen tehokkuudella.

Lauttasaaressa on tänään runsaat 22 000 asukasta. Vireillä olevien kaavamuutosten kautta tulee 2500,  Koivusaaren 5150, Länsiväylän ympärille ja Melkin saareen kumpaankin arviolta 5000 lisää. Lisäksi saaren muun osan tiivistäminen voi tuoda 10 000 asukasta. Siis saaren asukasluku 50 000 vuonna 2050. Aikamoinen kasvu. Keskimäärin saaren tehokkuus vastaisi Etu-Töölön, Kampin ja Kruununhaan tasoa.

Lauttasaarella on myös ennätys Helsingin kaikkien aikojen tyhmimmästä päätöksestä. Julius Tallberg tarjosi koko Lauttasaaren aluetta kaupungille vuonna 1912 hintaan 750 000 mk. Nykyrahassa se on n. 15 M€. Valtuusto vastasi: Ei kiinnosta, sehän on periferiaa, jonne kaupunki ei koskaan voi levitä. Uuden yleiskaavan mukainen rakennusoikeuden koko potti Lauttasaaressa on vähintään 4 miljoonaa kem. Sen rahallinen arvo on muutama miljardi €. Lauttasaari myytiin palasina. Rahat menivät Tallbergin perikunnalle, muille tontteja ostelleille sekä rakennusliikkeille.

Suunnittelijat korostavat, että yleiskaava on aluevarauskartta, joka antaa mahdollisuuden rakentaa muttei pakota siihen. Voihan sen näinkin sinua. Tosiasiassa vahvistetun yleiskaavan mukaan tehtyjä asemakaavoja on mahdotonta kumota. Kaavakartta on siten ”jumalansanaa”, jonka jokainen pikseli pitää ottaa vakavasti. Jos pikselin esittämä maankäyttö tuo paljon rahaa, se toteutuu varmasti!

Vastaavasti tulkitsen, että koko Helsingin alueelle voidaan pikselikartan perusteella sijoittaa ainakin miljoona asukasta jo ilman Östersundomia.

Usko – toivo – ja kaupunkibulevardi

Ratkaisuksi lisäväen sijoittamiseksi Helsinkiin esitetään sisääntuloväylien muuttamista kaupunkibulevardeiksi kehä ykkösen sisäpuolella. Niiden ympärillähän on tyhjää tilaa. Siis sinne rakentamista kantakaupungin tehokkuudella! Tarkoittaa korkeita toimisto- ja asuintalomuureja väylien varrelle oheisten kuvien mukaisesti.

Kaupunkibulevardien ilmanlaadusta ilmestyi ilmatieteen laitoksen tekemä selvitys pari viikkoa sitten. Siis siinä vaiheessa, kun koko yleiskaava-aineisto, joka perustuu kaupunkibulevardiuskoon, oli jo tehty valmiiksi. Raportissa osoitetaan kiistattomasti kaupunkibulevardien terveysriskit.

 

Oikeastaan mitään raporttia ei olisi tarvittukaan. Riittää kun olisi mennyt Mannerheimintien, Mäkelänkadun, Hämeentien tai Huopalahdentien varrelle katselemaan tilannetta. Tai olisi verrannut asuntojen hintoja näillä alueilla rauhallisempiin alueisiin. On selvää että teiden varsien muuraaminen umpeen korkeilla rakennuksilla kerää pienhiukkasia ja työntää niitä ympäröiviin asuntoihin sisällekin ikkunoiden raoista – meluhaitoista puhumattakaan.

 

Kaupunkibulevardeista en ole vielä nähnyt suunnitelmaa, mikä osoittaa miten uuden rakentamisen tarvitsemat autopaikat ja tonttiliittymät sijoitetaan alueelle. Vai tuleeko näistä täysin autottomia alueita kadun varren asukkaille. Autoliikennettähän muutoin kyllä riittää itse läpiajobulevardeilla.

Jotenkin on semmoinen olo, että nämä bulevardivisiot eivät helpolla toteudu. Onhan siinä sen verran paljon ongelmia. Edellä esitetyn lisäksi maanomistusneuvottelut ja vaiheittain toteuttamisen vaikeudet.

Toteutuuko joukkoliikennestadi?

Yleiskaava perustuu raideliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn suosimiseen. Käytännössä keinona on henkilöautolla liikkumisen vaikeuttaminen. Ajatellaan, että ihmiset siirtyvät vapaaehtoisesti joukkoliikenteeseen mieluummin kuin seisovat autoruuhkissa. Kaupunkibulevarditkin toimivat tähän suuntaan. Yleiskaava on kuitenkin ristiriitainen. Keskustan kehäväylä on jälleen mukana aluevarauksena. Tämä ei suinkaan vähennä kaupunkibulevardiksi merkityn Länsiväylän liikennettä.

Kantakaupunki halutaan pitää elävänä. Liike-elämä haluaa ja on toteuttanut lisää autopaikkoja keskustaan. Parkkipaikkojen määrä säätelee keskustaan tulevien autojen määrän. Joukkoliikenteeseen siirrytään vain jos se on erittäin houkuttelevaa, miellyttävää ja halpaa. Yleiskaavan toteuttaminen edellyttää useiden miljardien investointeja infrastruktuuriin. Riittävätkö rahat joukkoliikenteen kilpailukykyiseen ja hyvään palvelutasoon?

Koivusaari uusiksi

Koivusaari kuuluu osana yleiskaavaan vaikka sitä on viety eteenpäin erillisenä kaavana. Siitä tulee kaupungin kaikkein aikojen huonointa ja kalleinta ympäristöä. Uusi yleiskaava vannoo kaupunkibulevardin nimeen. Kuitenkin sen osana olevassa Koivusaaressa on hyväksytty ratkaisu, joka torpedoi kaupunkibulevardin. Koivusaaren metroaseman viereen on järkevää sijoittaa asutusta, mutta ei kaupungin esittämällä tavalla. Minäkin olen esittänyt sinne ratkaisun blogissani 10.11. Länsiväylän kattaminen kokonaan Katajaharjusta Espoon rajalle saakka ei voi kuitenkaan toteutua. Sehän maksaisi arviolta 200 M€ ja olisi muutenkin vaikea rakentaa vaiheittain. Esitän tässä uuden ajatuksen.

Säilytetään Länsiväylä nykyisine liittymineen ennallaan ja muodostetaan siitä bulevardimainen puuistutuksin ja alentamalla nopusrajoitusta. Sen eteläpuolelle Koivusaareen korkeita taloja lähelle metroasemaa. Muodostetaan siitä vähäautoinen alue, jossa autopaikkavaatimus on 1ap/10 asukasta. Alue sopisi hyvin opiskelijoille kahden yliopiston välissä ja hotelleille sekä niille, joille auton käyttö on vähäistä. Ajo Koivusaareen tapahtuisi nykyistä reittiä Sotkatietä pitkin. Kortteli Sotkatien pohjoispuolella metroaseman vieressä menisi uusiksi. Ehdotukseni säilyttää Koivusaaren luonnon eikä täyttöjä tule juuri nimeksikään. Ratkaisu on infrastruktuuriltaan halpa ja se on helposti vaiheittain toteutettavissa. Vähäautoisesta alueesta Helsingissä on puhuttu pitkään. Tässä olisi paikka kokeilla sitä.

Kaupungin suunnitelmassa Koivusaareen esitetään 3500 -4500 työpaikkaa ja 5150 asukasta. Infrastruktuuriltaan tämä ratkaisu on  hyvin kallis. Suunnitelmani mukaisesta rakentamisesta kaupunki saisi  paremman hinnan vaikka rakennusoikeutta on vähemmän koska infra on valmiina eikä maksa juuri mitään.

Mielestäni toimistotaloja ei pidä sijoittaa Koivusaaren arkaan maisemaan. Viime keväänä minulla oli mahdollisuus keskustella kaupunginjohtaja Jussi Pajusen kanssa yksityisluontoisella vastaanotolla Koivusaaresta. Hän kertoi, että alueelle on tulossa arvovaltainen suuri nimeltä mainitsematon yritys, jonka tarpeiden takia kaavoitusta kiirehditään. Nyökkäsin ymmärtäväisesti vastaamatta mitään.

Kokemuksesta tiedämme, että yritysten usein lyhytjänteiset tarpeet ohjaavat huonosti pitkäjänteistä kaavoitusta. Esimerkkinä  Kone Oy:n pääkonttorikiista Munkkinimessä, jossa ohjaaja Edvin Laine oli tunnettuna sotilaana taistelemassa puistoon suunniteltua hanketta vastaan. Hyvänä kakkosena tässäkin sodassa tuli jälleen pikkuinen Edvin ja konttori toteutettiin. Nyt pääkonttori on muuttanut sieltä pois ja taloon tulee asuntoja.

Toinen esimerkki on Porkkalankatuun Ruoholahdessa tehty jyrkkä mutka entisen Lepakon talon kohdalla, jotta siihen saataisiin tilaa Nokian pääkonttorille. No Nokiahan tähän ei koskaan tullut vaan Ilmarinen, mutta vaarallinen mutka jäi pysyvästi hidastamaan liikennettä. Ja jos Nokia olisi tullutkin siihen niin tänään se ei enää olisi ollut Nokia vaan Microsoft ja huomenna joku muu.

Uuden yleiskaavan mukaan oikella olevaan Lapinlahden puistoon ja merialueelle Länsiväylän viereen tulee asutusta kantakaupungin tehokkuudella. Oheisen kuvan keskellä Ilmarisen pääkonttorin yläpuolella Länsiväylän kaupunkibulevardi sukeltaisi tunneliin. Kaupunkibulevardi tunnelissa! Jo on aikoihin eletty.

Paluu menneisyyteen!?

Vajaat sata vuotta sitten alkoi fukntionalisten kaupunkisuunnittelu taistella suurkaupunkien terveys- ja ilmanlaatuongelmia vastaan. Haluttiin valoa, ilmaa ja vihreyttä umpikortteleiden tilalle. Nyt vannotaan taas umpikorttelin nimeen eikä kaihdeta sijoittaa asuntoja vilkasliikenteisten liikenneväylien varrelle. Kehä on umpeutunut. Vastavalittu uusi maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki  on antanut manifestinsa. Hänen pestinsä kestää suunnilleen saman ajan kuin mitä yleiskaavan käsittelyyn menee aikaa.

Mitä tästä seuraa? Uskallan veikata, että tiivistettävä vanha ympäristö tulee tulee epäviihtyisämmäksi ja suukaupungin ongelmat liikenneruuhkineen lisääntyvät. Jos minulta kysytään haluaisin malttia Helsingin väestökasvuun sekä maaseudun tukemista ja muiden kaupunkien kehittämistä. Stadissa voisi olla korkeita taloja sopivissa paikoissa mieluummin kuin sitä samaa talomattoa joka niemessä ja notkossa.

Tämä tällä kerta yleiskaavasta. Olisihan siitä muutakin sanottavaa kuten että Eteläsataman rannat on jäädytetty satama-alueiksi ja Santahamina sotilasalueeksi. Mutta jätän tämän sanomatta.

miete 22

tehtyäni sukuselvitystä 
havaitsin että minulla on
9784 esivanhempaa

julistin itseni
maailmanperintökohteeksi