Tarina Hernesaaren suunnittelusta

BLOGI 35
2.2.2015

Tapahtui 45 vuotta sitten

Toimistomme (Aarniala-Koskinen-Vormala) sai Helsingin kaupungilta toimeksiannon tutkia asuntorakentamista Hernesaareen. Vaihtoehdot olivat 300050007000 tai 9000 asukasta. Noihin aikoihin suunniteltiin Merihakaa rakennusyhtiö Hakalle. Huhujen mukaan piti saada vastapainona Meriherne rakennusyhtiö Satolle.

Oheinen kahdeksan ruudun sarjakuva syntyi aikanaan alueen rakentamisen pohtineen arkkitehdin turhautuneessa mielessä, jota horjuttivat suunnittelun erilaiset ja välillä mahdottomilta tuntuvat ristipaineet.

herne1Herne2

 

 

 

 

 

 

 

Saimme vapaat kädet. Mitään ohjeita ei annettu. Kukaan ei puuttunut tekimisiimme. Oli siinä pähkäilemistä. Helsingin silhuetti! Umpikorttelieiden uusi tuleminen! Autopaikat kansien alle! Palvelut! Puistot! Tuli hienot planssit ja upea suuri pienoismalli, johon eri vaihtoehdot voitiin upottaa. Aarne von Boehm otti hienot valokuvat mallista. Kovin oli täyteen ahdetun näköistä.

Herne3Herne4

 

 

 

 

 

 

 

 

Johtopäätöksenä esitimme 0-vaihtoehtoa. Selostukseen kirjattiin TImo Vormalan keksimä lause Hernesaari on tekonenä Helsingin silhuetissa. Ihmetyksemme oli suuri kun esittelijä ja lautakunta yhtyivät käsitykseemme; Ei mitään rakentamista Hernesaareen! Ainutlaatuista. Jotain tapahtui kulisseissa mitä emme tienneet. Onnellinen loppu – ei tullut sen ajan betonislummia. Jäi aikaa miettiä miten alue rakennetaan.

Herne5Herne6

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on  mietitty 45 vuotta eikä Hernesaareen  vieläkään hyväksytty yhtään suunnitelmaa. U udelleen valmistelun alaisessa osayleiskaavassa alueelle kaavaillaan 5000 asukasta.

Herne7Herne8

 

 

 

 

 

 

 

 

Sarjakuvan visio on tavallaan toteutunut. Herne lähti pitkälle matkalle seilaamaan tuntemattomille vesille horisontin (alitajunnan) tuolle puolelle synnyttämään uutta hahmoa Herenesaareen. Toivottavasti uusi hahmo tuottaa viihtyisää ja toimivaa ympäristöä.

img469

Hullu arkkitehti, omakuva 1970

 MIETE 35

SUURIN SAAVUTUKSENI
KAUPUNKISUUNNITTELUSSA
ON EDELLEEN SE ETTÄ
SAIN OLLA MUKANA PROJEKTISSA
JOLLA TORJUTTIIN TYHMÄ RAKENTAMINEN

TOISAALTA TÄMÄN JÄLKEEN
EI ENÄÄ TULLUT
TOIMEKSIANTOJA KAUPUNGILTA

One thought on “Tarina Hernesaaren suunnittelusta

  1. Loistava suunitelma yli 40 vuotta sitten! Kunpa se toteutuisi, ja Hernesaareen tehtäisiin Kaivopuiton läntinen pari – hieno puisto! Kärjessä voisi olla korkea lintutorni. ” Luonnollisia” uimarantoja kunnostettaisiin yksi tai kaksi lisää Eiran hiekkarannan kesätungosta helpottamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s