BLOGI 145 22.11.2018
Joku hullu ( en minä) on kasannut kiviä Lauttasaaren rannoille ilmaviksi taideteoksiksi. Mahtavaa! Upea veistosnäyttely luonnossa. Tervetuloa katsomaan. Antaa kuvien puhua. Valitettavasti en ehtinyt kuvata kaikkia. Osa hiennoimmista oli jo hävitetty.
Hullu arkkitehti
HAIKU 4 HUUTO MATKALLA VAIMENEE KUISKAUS KOVENEE
BLOGI 144 15.11.2018
Arvioni on luonnolliseti subjektiivinen näkemys. Taidetta on vaikea mitata. Syntyi kuvakavalkadi 70 vuoden ajalta, jonka neljä huippukohdetta ovat – yllätys yllätys – vanhimmat. Huippuarkkitehtuurin kauneus saa kyyneleet silmiin – siitä sen tuntee. Kaikkein rumin arkkitehtuuri saa itkemään.
Arkkitehtiveljesten Dag ja Kaj Englund perheilleen suunnittelma funkkishelmi ei itse asiassa ole rivitalo vaan pienkerrostalo, koska siinä asunnot ovat päällekkäin. Rakennuksen päädyssä on Kajn vaimon tekstiilitaiteilija Li Englundin ateljee.
Talossa asui myös kolmas veli, säveltäjä Einar Englund, joka täällä kirjoitti ”Mustarastas-sinfoniansa”. Hänen vaimonsa laulajatar Maynie Sirén esitti myös iskelmiä ja häntä kuulee ”Muistojen bulevardilla” silloin tällöin.
Kajn lempiharrastus oli kivipuutarhan jalostus.Vuosien patinoima tulos on komea. Arkkitehti sai purkaa agressioitaan kiviä siirrellessä ja maata muokatessa. Sydänkohtaus puutarhassa vei lopulta hengen.
Li`n ornamentteja ateljen seinässä ja Kajn omin käsin muotoilema tiiliaita. Tässä kodissa kasvoi myös heidän poikansa arkkitehti Leif (Life) Englund, joka Alvar Aalon toimistossa teki mahtavia pienoismalleja ja osallistui Viipurin kirjaston restaurointiin.
Rakennuksen kaakkoispäätyyn vuonna 1959 valmistunut Dag Englundin suunnittelema lisäsiipi oikealla istuu kuin nenä naamassa.
Veljesten Ahti ja Esko Korhonen suunnittelema olympiavuonna valmistunut 26 rivitaloasunnon kohde tunnetaan vain yhtiönimellään. Arkkitehdit perheineen asuivat itsekin tässä.
”Kokotiilikasarmi” osoitteessa Taivaanvuohentie 14 huokuu lämpöä ja mittakaava on pienen ihmisen.
Nämä ovat todellisia halpoja koko kansan rivitaloja. Ei mitään turhaa eikä ylellistä.
Tämäkin betonirunkoinen rakennus tunnetaan paremmin yhtiönimellään kuin osoitteellaan Pohjoisniementie 5.
Arkkitehtien Laura ja Veikko Larkas, Pauli Salomaa, professori Esko Suhonen sekä Eino Tuompo itselleen suunnittelma kotirivi nousee nätisti värejä tunnustaen jyrkkää mäkeä ylös.
Avaran pihan vasemmassa ylänurkassa oleva kuuluisa Kaljakallio ei aivan näy kuvassa. Talossa asunut arkkitehti Juha Larkas tietänee kertoa yhtä ja toista tuosta kukkulasta. Myös taidekriitikko Pekka Suhonen asui täällä.
Rakennuksen pääty rajoittuu Pohjoiskaareen numerolle 24. Paavo Tynellin suunnittelma uniikki numerovalaisin. Seinän klinkkeri ja oven puutyö ovat tyyppillstä 1950-lukua.
Toistensa lähinaapurustona sijaitsevat roiskerapatut rivitalot on suunnitellut samoilla piirustuksilla arkkitehtipariskunta Saara ja Usko Tilanterä. Rakennukset on merkitty Saaran nimiin, koska Usko ei koskaan suorittanut tutkintoa loppuun.
Tiirasaarentie 12 1954. 8 asuntoa. Etualalla B-talo takana A-talo, yhteensä 8 asuntoa. Nämä olivat sen ajan luksusasuntoja.
Tiirasaarentie 12 B-talo. Kolmikerroksisten asuntojen pinta-ala on 220 neliötä autotalli mukaan lukien.
Tiitasaarentie 12 A-talo. Asuntojen pinta-ala on 250 neliötä. Talon suunnitellut arkkitehtipariskunta itse asui tässä. Myöhemmin asfaltoitu piha häiritsee silmää. Olisi pitänyt olla kivituhkaa jolloin vesikin paremmin imeytyy kasvien hyväksi.
Tiirasaarentie 12 A-talo avautuu rantapuistoon. Asunnoista on upeat merinäköalat.
Tiirasaarentie 12 A. Kaikissa asunnoissa on iso piha, iso terassitaso, iso parveke ja sisääntulosivulla vielä ranskalainen parveke.
Tiirasaarentie 12 A. Kaikissa asunnoissa on ikkunoita vähintään kolmeen ilmansuuntaan.
Tiirasaarentie 8 1955, 6 asuntoa á 220 neliötä autotalli mukaan lukien.
Tiirasaarentie 8 vehmasta katujulkisivua. Jokaisella asunnolla on suojattu etupihakin. Portaassa D asuivat kapellimestari Jussi Jalas, hänen vaimonsa, Sibeliuksen tytär, Margareta sekä Sibeliuksen flyygeli.
Tiirasaarentie 8 pihajulkisivu etelään avautuu korttelin keskellä olevalle suojaiselle isolle pihalle.
Tiirasaarentie 8:n piha talvella. Tästä tulee mieleen, että kaikissa asunnoissa on iso saunaosasto ja kaksi toimivaa takkaa eri kerroksissa.
Tiirasaarentie 8. Yhtiön kesäjuhlat huoneison B-parvekkeelta katsottuna.
Tiirasaarentie 8 alkuosa. Minulla oli ilo asua keskimmäisessä B-portaassa 16 vuotta (Bemari ei ole minun). Autotalleja käytetään varastona ja autoja säilytetään pihalla. Ajotiet ovat kivituhkaa, jota itsekin olin levittämässä. Toimin yhtiössä sekä puheenjohtaja, isännöitsijä että talonmiehenä ja ehdin vielä tutustua viehättävään, eleganttiin ja pitkään Margaretaan.
Tiirasaarentie 8 B. Näkymä 280 korkeasta olohuoneesta pihalle, josta meri vilkkuu. Tuohon aikaan edistyksellistä oli sekin, että asunnon ikkunoissa oli kolme lasia omissa puitteissaan. Lähes kolme metriä leveiden sivusta aukenevien ikkunoiden pesu oli operaatio sinänsä. Huomaa tyylikäs kapea ylälasi, johon säleverhot on nostettu ja kantavan palkin takana oleva kattoon upotettu valaisin ritilän alla. Muita verhoja ei asunnossa tarvittu.
Tiirasaarentie 8 B pohjapiirros, 6 h + keittiö, takkahuone ja saunaosasto. Elegantti ja tehokas plaani. Kylpyhuoneessa ikkuna, keittiössä kahteen suuntaan, olohuoneessa kolmeen.
1950-luku oli Suomessa arkkitehtuurin kulta-aikaa, jolloin Lauttasaaressakin rakennettiin paljon hienoja rivitaloja. Varsinkin arkkitehdit ryntäsivät saareen tekemään itselleen rivitaloasuntoja. Edellämainittujen lisäksi mm. Marja ja Keijo Petäjä, Irmeli ja Markus Visanti, Eija ja Olli Saionmaa, Erkki Pasanen, Pertti Luostarinen, Jaakko Kaikkonen, Olli Kivinen, Esko Hyvärinen, Kaj Salenius ja Veikko Malmio. Eniten rivitaloasunoja piirsi saarelle Toivo Korhonen. Otetaan vielä yksi esimerkki 50-luvulta edustamaan kaikkia niitä, jotka eivät mahtuneet tähän artikkeliin.
W.G. Palmqvistin suunnittelma seitsemän asunnon tyylipuhdas rivitalo korkealla rantatöyräällä.
Asunnoista on upeat näköalat Salmisaarenselälle.
Talo ja piha ovat viimeisen päälle hyvässä kunnossa, mikä on paljolti talossa pitkään asuneen arkkitehti Leo Osaran ansiota.
60- ja 70-luvulta en kelpuuttanut tähän yhtään kohdetta, mutta 80-luvulta tulee yksi esimerkki ajan hengestä.
”Betonibrutalismia”, suunnittelija suunnittelupäällikkö Juha Turunen. Asunnoissa on sekä etu- että takapihat.
Kaikista asunnoista on merinäköala ilta-auringon suuntaan. Ylimmissä kerroksissa on parveke, keskitasossa iso terassi ja kellarissa saunaosaston ulkopiha.
Siirrytään seuraavalle vuosikymmenelle aivan vuosituhannen loppuun.
Tämä Timo Vormalan kohde osana auintornisommitelmaa Vattuniementien alkupäässä (2) jää monelta huomaamatta.
Rantapuiston puolella asunnot ovat kolmikerroksisia ja näköalat asunnoista puistoon hulppeat. Eteläfasadi puistometsän takareunassa kävelyreittien ulkopuolella on aivan piilossa. Taustalla saman arkkitehdin suunnittelemat kerrostalot.
Arkkitehti on kerrankin saanut ”vapaat kädet”. Esikuvat ovat kuitenkin ilmeiset. Tämä ns. ”komea heitto” kumartaa Bauhausin, Le Corbusieurin ja De Stijl´in suuntaan.
Kaikki tyylisuunnan tunnusmerkit on saatu mukaan. Parvekkeet on suojattu vastapäätä olevan kerrostalon katseilta.
Mutta vuosituhannen lehti kääntyy jo ja uudet tuulet puhaltavat.
Jukka Turtiaisen piirtämä rinnetalo on kolmitasoinen ja sinä on 9 asuntoa. Minäkin liputan tälle ratkaisulle. Autot ovat piilossa pergola-aidan takana.
Meren puolella on Lauttasaaressa ainutlaatuinen yksityinen rantakallio, hiekkaranta ja oma venelaituri. Lasitettuja terasseja löytyy. Näköalat ovat Salmisaaren suuntaan. Tämäkin fasadi jää piiloon ohikulkijoilta.
Tarkkaan harkitut punaiset puukaiteet, aidat ja pergolat valkoista katufasadia vasten luovat tyylikkään kokonaisuuden.
Ne on nyt nähty. Lauttasaaren komeimmat rivitalot. Olen varmasti unohtanut paljonkin mielenkiintoisia kohteita mutta kaikkia ei voi saada samaan artikkeliin. Rivitalot on nyt saaressa loppu. Niitä ei enää tule. Sen sijaan monia voidaan purkaa uusien korkeiden rakennusten tieltä.
Ai niin! Mikä on komein rivitalo. Tätä voi jokainen äänestää. Oma suosikkini on Tiirasaarentie 8. Ehkä kotiinpäinveto, mutta en ole ainoa, joka on samaa mieltä. Tämä kohde kerää pisteet joka erityisalueelta. Se on kokonaistaideteos vailla vertaa, joita onnellisten tähtien allakin vain harvoin syntyy. Ihmettelen vain ettei tätä kohdetta yleisesti tunneta eikä se ole saanut ansaitsemaansa arvostusta. Lieneekö syynä, että tekijänä on tuntematon ja vaatimaton naisarkkitehti eikä macho seurapiirimaestro. Ehdin itsekin tutustua yli yhdeksänkymppiseen Saara Tilanterään ja minulla oli kunnia eräänä talvena kuljettaa häntä potkukelkalla pitkin jäätynyttä Tiirasaarentietä.
Hullu arkkitehti keskellä about 1990 kekkereillä Tiirasaarentie 8 C:n terassilla arkkitehtien Aulikki Tiusanen ja Erkki Kairamo välissä. Edu tuijottaa tiukasti kuvan ulkopuolella olevaa syntymäpäiväsankariserkkuaan ja alkaa kääriä hihojaan ylös. Mitähän se meinaa?
HAIKU 4 KYYNEL SILMÄSSÄ KAUNIIN JA RUMAN TALON VUOKSI
BLOGI 143 8.11.2018
Varhaisimmasta muistikuvastani on kohta 75 vuotta. Tapahtumapaikka Munkkiniemi. Länsitie 17 B ( nykyinen Solnantie 32 ). Porraskäytävä Helsingin helmikuun 1944 suurpommituksen aikaan. Samassa korttelissa kuin nykyinen Ukko-Munkin ravintola. Selkeä kuva tapahtuneesta on kummitellut mielessäni positiivisella tavalla vuosikausien ajan. Oli pakko maalata tämä kuva viime kesänä. Eihän siitä kovin kummoinen taideteos tullut, mutta mitä voi vaatia ”juuri kolme vuotta täyttäneeltä” (kuva suurenee klikkaamalla):
Asuntomme ovi on auki pimennettyyn porraskäytävään, jonka toisessa päässä avoimen hissikuilun edessä viimeisillään oleva 29-vuotias äitini pikkuveljeni Jarkko sylissään kehottaa oviaukossa seisovaa juuri kolmekymmentä vuotta täyttänyttä isääni ja minua tulemaan pommisuojaan. Äitini odotti veljeäni Hannua, joka syntyi muutaman päivän kuluttua ja kuoli parin kuukauden kuluttua suolitukokseen. Mutta jo vuoden kuluttua henäkuussa 1945 syntyi kolmas veljeni Timo. Neljä poikaa neljän vuoden sisällä. Vanha totuushan on, että sodan aikana syntyy poikia kaatuneiden tilalle.
Emme menneet pommisuojaan. Tunsin ylpeyttä. Viidennen kerroksen ikkunasta isän sylistä korkealta mäeltä näki pitkälle Huopalahden suuntaan. Ei lentokoneita. Munkkiniemen Kalastajatorpan ilmatorjuntapatteriston sulkutuli oli tehokasta. Edessä oli pelkkää metsää. Tässä metsässä isäni juoksi harjoituslenkillä aamuisin kolme kertaa viikossa ennen töihin menoa, sillä aikaa kun muut Suomen miehet juoksivat Karjalan metsissä.
Isäni toimi sodan aikana ilmasujelutehtävissä kotirintamalla. Hän oli tärkeä henkilö silloisen Huopalahden kunnan taksoitussihteerinä. Jonkunhan täytyy hoitaa verotus sodankin aikana. Sitäpaitsi isäni silmälasit olivat vahvuutta – 12. Hän oli lähes sokea ilman laseja. Päällikkönä kunnan virastossa oli Huopalahden kunnan perustaja, Munkkiniemen ja Haagan omistajaruhtinas Sigurd Stenius, tulevan vaimoni lähisukulainen. Sama henkilö, joka tilasi Eliel Saariselta kuuluisan Munkkiniemi-Haaga -suunnitelman Stenius-yhtymän maille. Alla pari kuvaa, joita voi suurentaa klikkaamalla.
Munkkiniemi-Haaga suunnitelma 1915. Kaupungin hiljattain tettämä 3d-virtuaalimallinnos Loja Saarisen nikkaroimaan valtavan pienoismallin pohjalta.
Väitetään, että suunnitelmasta on toteutunut vain pari rivitaloa Hollantilaisentiellä. Tämä ei pidä paikkaansa. Suuri osa Munkkiniemen katuverkosta ja aukioista nimineen päivineen perustuu Saarisen suunnitelmaan. Yllä olevassa kuvassa keskellä alhaalla on Munkkiniemaukio, joka vaiheittain on täydentynyt lähes samaan asuun kuin Saarisella. Siitä vasemmalle ylös alkaa Iso Puistotie (Munkkiniemen Puistotie), jonka keskivaiheilla on nykyinen Laajalahdenaukio, josta Puistotie jatkuu suunnitelmassa vielä saman pituisena nykyisen Tarvontien suuntaan. Myös Kadetintie, Solnantie (Länsitie), Riihitie ja Perustie ovat nykyisillä paikoillaan samoin kuin koko Laajalahden ranta-alue. Vasemmalla oleva Munkkiniemen kartanon lähipiiri on jätetty suunnitelman ulkopuolelle, koska yhtiö ei omistanut tätä.
Oikealle ylös johtaa ”Suomen ensimmäinen kaupunkibulevardi” Huopalahdentie (Keskus Puistotie), jonka varrelle kadun oikealle puolelle rakennetaan parhaillaan täydennyskortteleita Saarisen suunnitelman pohjalta. Myös samansuuntainen Rakuunantie on mallinnoksessa nykyisellä paikallaan.
Huopalahden kunta ja Munkkiniemi liitettiin Helsingin kaupunkiin 1.1.1946, josta lähtien Munkkiniemen rakentaminen Saarisen suunnitelman pohjalta kasvoi vauhdilla.
Munkkiniemi-Haaga suunnitelma 1915. Oikeasta alakulmasta tuleva Huopalahdentie kulkee Munkkivuoren ostoskeskuksen ja Niemenmäen paikkeilla olevan Keskusaukean poikki Haagaan päin ja jatkuu edelleen jo Saarisen suunnitelmassa olevan Haagan liikenneympyrän kautta Eliel Saarisen katu -nimisenä radan ali kuten maestro oli esittänyt. Keskusaukiosta länteen alkaa leveä Keskusistutukset-niminen puistokatu osittain Tarvontien paikalla. Kuvan vasemmassa laidassa Laajalahdentie päättyy Munkkivuorelle sijoitettuun ”temppeliin”. Tämä alueen korkeimman kallion laelta talvisin lähtevä vaativa hiihtolatulasku tunnetiin kansakouluaikanani nimellä ”Seitsenpomppuri” . Harva siinä pysyi pystyssä.
Laajalahdentien akselin toisessa päässä on Eliel Saarisen suunnittelema satavuotias pensionaatti, sittemmin kadettikoulu, ilmavoiminen esikunta, valtion koulutuskekus ja Munkkiniemen koulutustalo. Vuosi sitten valtio myi tämän ”turhan kiinteistön” yhtiölle nimeltä Aalto ympäristökeskus, joka aikoo toteuttaa valtavaan linnaan 44 asuntoa. Niitä asuntoja menen kyllä katsomaan, en ostaakseni, mutta nähdäkseni millä tavalla vanha täysihoitola on jälleen muutettu asuinkäyttöön. Tässä talossa olin aikanaan itsekin kolkkapoikapartiolaisena 70 vuotta sitten.
Eliel Saarinen Munkkiniemen pensionaatti, valmistunut 1919
Kaupunkirakennustaiteen ihanteet sata vuotta sitten perustuivat paljolti itävaltalaisen Camillo Citten teorioihin. Katujen päätteenä piti olla aukioita Sienan Piazza del Campon tyyliin torneineen sekä esikuvien mukaisia kupolikirkkoja.
Siena, Piazza del Campo
Ruutukaavan sijaan katuverkko oli mutkikas. Samaa periaatetta sovellettiin Etu-Töölössä. Muotivirtaukset kertautuvat sadan vuoden välein. Tämän päivän ”Enemmän kaupunkia Helsinkiin” -ryhmän visiot tiiviine umpikortteleineen muistuttavat erehdyttävästi Saarisen suunnitelmaa. Sama pätee myös Jätkäsaareen.
Mutta missä olimmekaan. Isämuistelu jatkuu.
Puolen vuoden kuluttua maalaamastani muistikuvastani isäni voitti toisen kerran Suomen mestaruuden ylivoimaisesti 800-metrin juoksussa olympiastadionilla.
Urheilupilapiirtäjä nimimerkki ”Tiikeri” piirsi kuvan seuraavan päivän lehteen 30-luvulla urheilu-uran aloittaneesta median suosikista, jota ulkonäkönsä perusteella nimitettiin Suomen ”Eastmaniksi” amerikkalaisen puolimaileriesikuvan mukaan.
Isääni kolme vuotta vanhempi samanpituinen Ben Eastman oli amerikkalainen neljännesmaileri, joka voitti hopeaa Los Angelesin olympialaisissa 1932 ja omisti aikanaan maailmanennätykset sekä 400 metrin että 800 ( 1:50,0) metrin matkoilla yhtäaikaa. Tähän saavutukseen on toistaiseksi yltänyt vain kolme urheilijaa.
Ben Eastman, ”Blazin´ Ben”
Juoksijan lahjojensa ja ulkonäkönsä perusteella isäni pääsi ”elokuvatähdeksikin” vastavalmistuneella olympiastadionilla vuonna 1938 filmatussa suositussa elokuvassa ”Avoveteen”, jota uusintanäytöksinä esitetään tv:ssä vieläkin vuosittain. Sakarin rooli oli olla ”eräs ruotsalainen”, joka alussa johti kilpailua, mutta lopussa ”joutui” päästämään kaikki kolme suomalaista edelleen. Rooli oli isälleni vaikea, koska hänen piti juosta niin hitaasti. Ruotsi oli lyöty hulmuvatukkaisen, juuri isäni ”ohittaneen”, vaalean Kullervo Kalskeen viedessä voiton! Eläköön Suomi-Filmi!
Välirauhan aikana kesällä 1943 hyvin kieltä taitava isäni kilpaili Ruotsissa saaden palkintona mm. sodanaikaisia ”elintarvikekortteja” ja toi mieluisia tuliaisia kotiin. Vain harva suomalainen oli ennen sotia käynyt ulkomailla. Passin liitteena oli viranomaisohje:
Kesällä 1945 isäni kilpaili jälleen menestyksekkäästi Ruotsissa. Palkintoina oli tällä kertaa mm. ”kangaskuponkeja”, joiden avulla huolitellusti pukeutuva Sakari saattoi valmistaa itselleen uuden puvun. Jottei tällä kertaa tullissa tulisi ikävyyksiä tuomisien kanssa tullissa, antoivat kilpailujen järjestäjät todistuksen:
Isä juoksee itselleen uuden puvun. Valjeni Timon piirros.
Ruotsin matkan jälkeen isäni kilpaili vielä Suomessa muutan kerran samana syksynä. Sitten urheilu-ura oli lopetettava terveydellisistä syistä. Maali oli saavutettu.
Aktiivikautenaan isäni osallistui sataankymmeneen henkilökohtaiseen kilpailuun kotimaassa voittaen niistä 35, kakkossijoja oli 23 ja kolmossijoja 10 ( 400 m, 800 m ja 400 m:n aidat). Mestaruuskilpailujen mitaleita hän sai kahdeksan kappaletta. Lisäksi tulevat lukuisat akateemiset mestaruudet ja viestimestaruudet sekä myös palkintosijat uintikilpailuissa. Pojasta polvi ei ole parantunut, sillä minulla on vain kolme akateemista mestaruutta ja ennätystä sekä Kymen pioneeripataljoonan mestaruus (viestiuinnissa).
Mutta ei Sakarin urheilu-ura vielä sittenkään päättynyt: lehdistön suosikki pääsi jälleen uutisiin 40-luvun lopussa:
Asuimme silloin osoitteessa Iso Puistotie 6 (nykyinen Munkkiniemen Puistotie) ylimmässä kerroksessa. Äitini kuuli yöllä ääniä vintiltä ja komensi isääni katsomaan mitä siellä tapahtuu. Kaksi varasta pakeni palotikkaita kadulle ja ”neljännesmaileri” sai toisen heistä kiinni. Uutisessa kiinnitty huomio journalismin senaikaiseen käytäntöön. Rosvot saa kyllä mainita nimeltä, mutta ”sankari” on vain ”eräs”.
Helsingin olympialaisten aikan isäni esiintyi vielä olympiastadionilla päätoimisena yleisurheilun olympiatoimikunnan sihteerinä ja palkintotuomarina, minkä perusteella perheemme sai useita vapaalippuja kilpailuihin Helsingissä. Minulla on muistoja näistäkin ajoista olympiastadionilla ja uimastadionilla.
Minulla on vintillä tallessa isäni punaiset kivikovat piikkarit, joita käytettiin ilman sukkia. Ihmettelen niitä hurjia tuloksia, joita näillä alkeellisilla välineillä saavutettiiin sota-ajan niukalla ravinnolla hiili- ja tiilimurskaradoilla.
Kansakoulun luokkatoverini Risto Oksanen muistuttaa joka kerta tavatessamme vuosikymmenien jälkeen siitä miten nolasin hänet aikoinaan vierailulla heidän kodissaan. Kysyin missä sinun isäsi palkintokappi on. En muista tästä mitään. Minulla lienee pikkupoikana ollut se käsitys, että kaikilla isillä oli palkintonkaappi salin nurkassa kuten meillä.
Myöhemmin olen tullut huomaamaan, että isyys on todella ”palkitsevaa”. Me kaikki isät ansaitsemme oman ”palkintokaappimme” olkoon se sitten näkyvä tai näkymätön. Mutta onhan meillä sentään muutaman päivän kuluttua isänpäivä, jonka kunniaksi tämä artikkeli on laadittu.
Hullu arkkitehti
HAIKU 3 POSKI KALLIOTA VASTEN TUNTEE VUOSIMILJOONAT
BLOGI 142 1.11.2018
Valkopartainen arkkitehti sai toimeksiannon. Pieni muutos. Kerrostalon kellarin moottoripyöräpaikka 10 neliötä muutetaan varastoksi. Verkko-ovi vaihdetaan palo-oveksi. Toimeksiantaja hankki kohteen skannatun asemapiirroksen ja kellarin pohjapiirroksen. Arkkitehti tulosti niistä paperikopiot ja piirsi niihin käsin muutokset, jotka taas skannattiin. Toimeksiantaja avasi lupapiste.fi-tilin, johon piirustukset siirrettiin ja hakemus täytettiin.
Arkkitehti halusi varmistua, että hakemus on oikein täytetty ja meni rakennusvalvontavirastoon virkailijan puheille.
– Puuttuu suunnittelijan pätevyystodistus ja referenssi kolmen viimeisen vuoden aikana tehdyistä suunnitelmista.
– Mutta eikö riitä että kuvissa lukee arkkitehti SAFA. Sitä paitsi tällainen vähäinen muutos ei edes edellytä arkkitehdin pätevyyttä. Minulla on 50 vuoden monipuolinen kokemus suunnittelutehtävistä.
– Ei riitä. Meillä on ohjeet. Toimittakaa tutkintotodistus.
Arkkitehti toimitti todistuksen Aalto-yliopistosta vuodelta 1970. Toimeksiantaja liitti tämän hakemukseen. Valkopartainen meni uudestaan virastoon saman virkailijan puheille.
– Onko nyt hakemus oikein?
-Tjaa, katsotaanpa. Tutkintotodistus on, hyvä. Mutta puuttuu suunnittelijan sähköinen allekirjoitus.
– Mikä?
– Sähköinen allekirjoitus. Teidän pitää mennä kotiin, kirjautua hankkeen sivulle pankkitunnuksillanne ja liittää sähköinen allekirjoitus tietokoneellanne hankekortiin.
– Mutta minulla ei ole pankkitunnuksia. Eikä allekirjoitus voitaisi hoitaa siten, että te tässä toteatte henkilöllisyyteni henkilökortistani ja että tämä on sama henkilö joka jo kertaalleen on allekirjoittanut suunnitelmat netissä oleviin kopioihin.
– Valitettavasti meillä on ohjeet. Tämä ei käy.
– Mutta Suomen laissa ei missään lue, että hakeakseen rakennuslupaa täytyy olla pankkitunnukset. Minä en poistu täältä ennen kuin asia ratkaistaan. Ottakaa selvää ylemmältä tasolta.
Virkailija poistui. Aikaa kului. Viimein saapui posket punaisina ja alkoi ääni vapisten kertoa.
– Keskustelin juristiemme kanssa. Teemme poikkeuksen. Hakemus hyväksytään. Te olette ensimmäinen arkkitehti Helsingissä, joka on saanut hakemuksen sisään ilman sähköistä allekirjoitusta!
– Minä kiitän, sanoi valkopartainen ja leijaillessaan virastoaulasta kadulle tunsi kuuluvansa samaan luokkaan kuin Carl Ludvig Engel.
Hullu arkkitehti
HAIKU 2 ELÄMÄN ARVOITUS RATKAISEMATTA JÄÄ JÄLKEENIKIN
Hullu arkkitehti 