blogi 23
2.12.2014

Tämä blogi on kirjoitettu välittömästi Helsingin Guggenheim-kilpailun toiseen vaiheeseen valittujen ehdotusten julkistamisen jälkeen. Minun piti alunperin vaieta tämä hullu kilpailu kuoliaaksi, mutta meninpäs kuitenkin kirjoittamaan tämän.

Oikealla tiellä ollaan

Palkintolautakunnan puheenjohtaja uusiseelantilainen professori Mark Wigley puhuu asiaa. Tämä rautainen ajatusmalli pitää viedä johdonmukaisesti loppuun asti ja kyseenalaistaa koko Guggenheim-museo Eteläsatamassa. Asiasta lisää seuraavassa blogissani nro 24.

miete 23

minulla ei ole mitään sanottavaa
ja nyt menin höläyttämään jo senkin

 

blogi 22
1.12.2014

Hiton paljon enemmän stadia

Yleiskaavan väestötavoite on 860 000 vuodelle 2050. Lisää väkeä tulee 240 000. Keskimäärin vuosilisäys – vajaat 7 000 – vaikuttaa maltilliselta verratuna parin viime vuoden kasvuun – lähes 9000 asukasta vuodessa. Mutta, mutta. Yleiskaavassa ei ole mukana Östersundom, jonne kaavaillaan 100 000 asukasta vuodelle 2060. Siten Helsingin väestöluku vuonna 2060 ylittäisi jo miljoonan. Tämähän on hiton paljon.  Pitääkö kaikki tunkea yhteen paikkaan? Yleiskaavan vison mukaan pitää: On järkevää sijoittaa ihmiset hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen ääreen ja saada lisää maahanmuutajia.

 

Yleensä yleiskaavoissa on ollut tapana asettaa korkeita väestötavoitteita, jotka sitten menevät pieleen. Näin on ainakin käynyt kaikissa niissä kolmessa yleiskaavatyössä, joissa olen ollut mukana. Helsingissä 1970, Espoossa 1972 -74 ja Kirkkonummella 1988 – 90. Eniten mentiin Harto Helpisen johdolla metsään Espoossa, jossa vuonna 2000 arveltiin olevan 340 000 asukasta. Ei siellä vieläkään ole kuin 265 000 ihmistä. Mutta eihän tästä sanottavaa haittakaan ollut. Kaupunki vain kehittyi omaa tahtiaan vähän hitaammin ja landemaisesti. Onko siis yleiskaavan väestötavoitteella mitään merkitystä kun sitä lukua ei edes virallisesti vahvisteta?

Kyllä on! Haittaa voi aiheutua esimerkiksi siitä että kasvu on nopeampaa kuin on ennakoitu. Otan  esimerkiksi Lauttasaaren, joka on selkeästi rajattu alue.  Valtuusto teki ohi kaikkien yleiskaavojen 1990-luvulla päätöksen, että osalla Lauttasaarta saadaan kortteleita muuttaa asuntokäyttöön tehokkuudella 1,7. Seurauksena oli, että vetovoimaisella alueella tehtiin 40 erillistä tonttikohtaista kaavamuutosta joiden kautta uusia asukkaita tulee runsaat 5000 (320 000 kem). Tästä potista on jo yli puolet toteutunut.

 

Talojen suunnittelijoina olivat maamme eturivin arkkitehdit: Timo Vormala, Pekka Helin, Jyrki Tasa, Kirsti Siven, Tuomo Siitonen,  Jaakko Sutela (A6), Hannu Jaakkola,  Jukka Turtiainen, Kirsi Korhonen & Mika Penttinen, Cederqvist & Jäntti, Kari Järvinen & Timo Airas, Petri Rouhiainen, Larkas & Laine, Sarc etc.

Tämä Lauttasaren tiivistäminen on ollut kaupungille kaikkien aikojen edullisin tapa saada lisää hyviä veronmaksajia. Infrastruktuuri katuineen oli valmiina eikä maksanut mitään. Ja kaikki tämä ilman yleiskaavaa. Ei ihme, että alueen kaavoittaja Martin Bunders palkittiin mitalilla. Ennakoimattomalla kasvulla on varjopuolensa. Lauttasaaressa on tällä hetkellä yli 200 paikan vajaus sekä päiväkodeissa että kouluissa vaikka molempia on toteutettu puistoihin väliaikaisina viipaleparakkeinakin.

Pikselit jylläävät

Yleiskaavan mankäyttö on piirretty kartalle hehtaarin pikseleinä. Alueen pääkäyttö on esitetty eri värein. Mitä tummempi väri sitä tiiviimpää rakentamista. Kartta on tulkinnanvarainen ja vähän vaikeaselkoinenkin. Merkittävä seikka, koska tämä on ainoa asiakirja yleiskaavan suuresta aineistosta, joka vahvistuu ohjeeksi tulevalle asemakaavoitukselle. Tältä kartta näyttää Lauttasaaren ympäristön osalta.

Tulkitsen karttaa seuraavasti. Kaikkialla Lauttasaaren nykyisillä rakennetuilla alueilla maankäyttöä tehostetaan.  Kolmannes saaresta tiivistetään kantakaupungin tehokkuudella. Uusia rakentamisalueita ja meren täyttöä tulee Länsiväylän pohjoispuolelle Lauttasaaren koillisosaan kantakaupungin tehokkuudella sekä Melkin saaren  pohjoisosaan Vattuniemen tehokkuudella.

Lauttasaaressa on tänään runsaat 22 000 asukasta. Vireillä olevien kaavamuutosten kautta tulee 2500,  Koivusaaren 5150, Länsiväylän ympärille ja Melkin saareen kumpaankin arviolta 5000 lisää. Lisäksi saaren muun osan tiivistäminen voi tuoda 10 000 asukasta. Siis saaren asukasluku 50 000 vuonna 2050. Aikamoinen kasvu. Keskimäärin saaren tehokkuus vastaisi Etu-Töölön, Kampin ja Kruununhaan tasoa.

Lauttasaarella on myös ennätys Helsingin kaikkien aikojen tyhmimmästä päätöksestä. Julius Tallberg tarjosi koko Lauttasaaren aluetta kaupungille vuonna 1912 hintaan 750 000 mk. Nykyrahassa se on n. 15 M€. Valtuusto vastasi: Ei kiinnosta, sehän on periferiaa, jonne kaupunki ei koskaan voi levitä. Uuden yleiskaavan mukainen rakennusoikeuden koko potti Lauttasaaressa on vähintään 4 miljoonaa kem. Sen rahallinen arvo on muutama miljardi €. Lauttasaari myytiin palasina. Rahat menivät Tallbergin perikunnalle, muille tontteja ostelleille sekä rakennusliikkeille.

Suunnittelijat korostavat, että yleiskaava on aluevarauskartta, joka antaa mahdollisuuden rakentaa muttei pakota siihen. Voihan sen näinkin sinua. Tosiasiassa vahvistetun yleiskaavan mukaan tehtyjä asemakaavoja on mahdotonta kumota. Kaavakartta on siten ”jumalansanaa”, jonka jokainen pikseli pitää ottaa vakavasti. Jos pikselin esittämä maankäyttö tuo paljon rahaa, se toteutuu varmasti!

Vastaavasti tulkitsen, että koko Helsingin alueelle voidaan pikselikartan perusteella sijoittaa ainakin miljoona asukasta jo ilman Östersundomia.

Usko – toivo – ja kaupunkibulevardi

Ratkaisuksi lisäväen sijoittamiseksi Helsinkiin esitetään sisääntuloväylien muuttamista kaupunkibulevardeiksi kehä ykkösen sisäpuolella. Niiden ympärillähän on tyhjää tilaa. Siis sinne rakentamista kantakaupungin tehokkuudella! Tarkoittaa korkeita toimisto- ja asuintalomuureja väylien varrelle oheisten kuvien mukaisesti.

Kaupunkibulevardien ilmanlaadusta ilmestyi ilmatieteen laitoksen tekemä selvitys pari viikkoa sitten. Siis siinä vaiheessa, kun koko yleiskaava-aineisto, joka perustuu kaupunkibulevardiuskoon, oli jo tehty valmiiksi. Raportissa osoitetaan kiistattomasti kaupunkibulevardien terveysriskit.

 

Oikeastaan mitään raporttia ei olisi tarvittukaan. Riittää kun olisi mennyt Mannerheimintien, Mäkelänkadun, Hämeentien tai Huopalahdentien varrelle katselemaan tilannetta. Tai olisi verrannut asuntojen hintoja näillä alueilla rauhallisempiin alueisiin. On selvää että teiden varsien muuraaminen umpeen korkeilla rakennuksilla kerää pienhiukkasia ja työntää niitä ympäröiviin asuntoihin sisällekin ikkunoiden raoista – meluhaitoista puhumattakaan.

 

Kaupunkibulevardeista en ole vielä nähnyt suunnitelmaa, mikä osoittaa miten uuden rakentamisen tarvitsemat autopaikat ja tonttiliittymät sijoitetaan alueelle. Vai tuleeko näistä täysin autottomia alueita kadun varren asukkaille. Autoliikennettähän muutoin kyllä riittää itse läpiajobulevardeilla.

Jotenkin on semmoinen olo, että nämä bulevardivisiot eivät helpolla toteudu. Onhan siinä sen verran paljon ongelmia. Edellä esitetyn lisäksi maanomistusneuvottelut ja vaiheittain toteuttamisen vaikeudet.

Toteutuuko joukkoliikennestadi?

Yleiskaava perustuu raideliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn suosimiseen. Käytännössä keinona on henkilöautolla liikkumisen vaikeuttaminen. Ajatellaan, että ihmiset siirtyvät vapaaehtoisesti joukkoliikenteeseen mieluummin kuin seisovat autoruuhkissa. Kaupunkibulevarditkin toimivat tähän suuntaan. Yleiskaava on kuitenkin ristiriitainen. Keskustan kehäväylä on jälleen mukana aluevarauksena. Tämä ei suinkaan vähennä kaupunkibulevardiksi merkityn Länsiväylän liikennettä.

Kantakaupunki halutaan pitää elävänä. Liike-elämä haluaa ja on toteuttanut lisää autopaikkoja keskustaan. Parkkipaikkojen määrä säätelee keskustaan tulevien autojen määrän. Joukkoliikenteeseen siirrytään vain jos se on erittäin houkuttelevaa, miellyttävää ja halpaa. Yleiskaavan toteuttaminen edellyttää useiden miljardien investointeja infrastruktuuriin. Riittävätkö rahat joukkoliikenteen kilpailukykyiseen ja hyvään palvelutasoon?

Koivusaari uusiksi

Koivusaari kuuluu osana yleiskaavaan vaikka sitä on viety eteenpäin erillisenä kaavana. Siitä tulee kaupungin kaikkein aikojen huonointa ja kalleinta ympäristöä. Uusi yleiskaava vannoo kaupunkibulevardin nimeen. Kuitenkin sen osana olevassa Koivusaaressa on hyväksytty ratkaisu, joka torpedoi kaupunkibulevardin. Koivusaaren metroaseman viereen on järkevää sijoittaa asutusta, mutta ei kaupungin esittämällä tavalla. Minäkin olen esittänyt sinne ratkaisun blogissani 10.11. Länsiväylän kattaminen kokonaan Katajaharjusta Espoon rajalle saakka ei voi kuitenkaan toteutua. Sehän maksaisi arviolta 200 M€ ja olisi muutenkin vaikea rakentaa vaiheittain. Esitän tässä uuden ajatuksen.

Säilytetään Länsiväylä nykyisine liittymineen ennallaan ja muodostetaan siitä bulevardimainen puuistutuksin ja alentamalla nopusrajoitusta. Sen eteläpuolelle Koivusaareen korkeita taloja lähelle metroasemaa. Muodostetaan siitä vähäautoinen alue, jossa autopaikkavaatimus on 1ap/10 asukasta. Alue sopisi hyvin opiskelijoille kahden yliopiston välissä ja hotelleille sekä niille, joille auton käyttö on vähäistä. Ajo Koivusaareen tapahtuisi nykyistä reittiä Sotkatietä pitkin. Kortteli Sotkatien pohjoispuolella metroaseman vieressä menisi uusiksi. Ehdotukseni säilyttää Koivusaaren luonnon eikä täyttöjä tule juuri nimeksikään. Ratkaisu on infrastruktuuriltaan halpa ja se on helposti vaiheittain toteutettavissa. Vähäautoisesta alueesta Helsingissä on puhuttu pitkään. Tässä olisi paikka kokeilla sitä.

Kaupungin suunnitelmassa Koivusaareen esitetään 3500 -4500 työpaikkaa ja 5150 asukasta. Infrastruktuuriltaan tämä ratkaisu on  hyvin kallis. Suunnitelmani mukaisesta rakentamisesta kaupunki saisi  paremman hinnan vaikka rakennusoikeutta on vähemmän koska infra on valmiina eikä maksa juuri mitään.

Mielestäni toimistotaloja ei pidä sijoittaa Koivusaaren arkaan maisemaan. Viime keväänä minulla oli mahdollisuus keskustella kaupunginjohtaja Jussi Pajusen kanssa yksityisluontoisella vastaanotolla Koivusaaresta. Hän kertoi, että alueelle on tulossa arvovaltainen suuri nimeltä mainitsematon yritys, jonka tarpeiden takia kaavoitusta kiirehditään. Nyökkäsin ymmärtäväisesti vastaamatta mitään.

Kokemuksesta tiedämme, että yritysten usein lyhytjänteiset tarpeet ohjaavat huonosti pitkäjänteistä kaavoitusta. Esimerkkinä  Kone Oy:n pääkonttorikiista Munkkinimessä, jossa ohjaaja Edvin Laine oli tunnettuna sotilaana taistelemassa puistoon suunniteltua hanketta vastaan. Hyvänä kakkosena tässäkin sodassa tuli jälleen pikkuinen Edvin ja konttori toteutettiin. Nyt pääkonttori on muuttanut sieltä pois ja taloon tulee asuntoja.

Toinen esimerkki on Porkkalankatuun Ruoholahdessa tehty jyrkkä mutka entisen Lepakon talon kohdalla, jotta siihen saataisiin tilaa Nokian pääkonttorille. No Nokiahan tähän ei koskaan tullut vaan Ilmarinen, mutta vaarallinen mutka jäi pysyvästi hidastamaan liikennettä. Ja jos Nokia olisi tullutkin siihen niin tänään se ei enää olisi ollut Nokia vaan Microsoft ja huomenna joku muu.

Uuden yleiskaavan mukaan oikella olevaan Lapinlahden puistoon ja merialueelle Länsiväylän viereen tulee asutusta kantakaupungin tehokkuudella. Oheisen kuvan keskellä Ilmarisen pääkonttorin yläpuolella Länsiväylän kaupunkibulevardi sukeltaisi tunneliin. Kaupunkibulevardi tunnelissa! Jo on aikoihin eletty.

Paluu menneisyyteen!?

Vajaat sata vuotta sitten alkoi fukntionalisten kaupunkisuunnittelu taistella suurkaupunkien terveys- ja ilmanlaatuongelmia vastaan. Haluttiin valoa, ilmaa ja vihreyttä umpikortteleiden tilalle. Nyt vannotaan taas umpikorttelin nimeen eikä kaihdeta sijoittaa asuntoja vilkasliikenteisten liikenneväylien varrelle. Kehä on umpeutunut. Vastavalittu uusi maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki  on antanut manifestinsa. Hänen pestinsä kestää suunnilleen saman ajan kuin mitä yleiskaavan käsittelyyn menee aikaa.

Mitä tästä seuraa? Uskallan veikata, että tiivistettävä vanha ympäristö tulee tulee epäviihtyisämmäksi ja suukaupungin ongelmat liikenneruuhkineen lisääntyvät. Jos minulta kysytään haluaisin malttia Helsingin väestökasvuun sekä maaseudun tukemista ja muiden kaupunkien kehittämistä. Stadissa voisi olla korkeita taloja sopivissa paikoissa mieluummin kuin sitä samaa talomattoa joka niemessä ja notkossa.

Tämä tällä kerta yleiskaavasta. Olisihan siitä muutakin sanottavaa kuten että Eteläsataman rannat on jäädytetty satama-alueiksi ja Santahamina sotilasalueeksi. Mutta jätän tämän sanomatta.

miete 22

tehtyäni sukuselvitystä 
havaitsin että minulla on
9784 esivanhempaa

julistin itseni
maailmanperintökohteeksi

blogi 21
24.11.

Esihuvia ja esikuvia

Olette kenties arvanneet, että osallistuin Otaniemen kampuksen suunnittelukilpailuun. Oikein! Mutta osasitteko arvata jotain niin pähkähullua kuin että osallistuin myös kilpailun toiseen vaiheeseen vaikka ehdotustani ei oltu sinne hyväksytty. Tietenkin oli selvää, että pakettini pienoismalleineen ja plansseineen menee samantien – kenties avaamattomana – Lassila & Tikanoja -osastoon ja jätemurskaamoon. Kampuksen suunnittelutehtävä oli kiinnostava ja haastava. Halusin vielä tutkia ensimmäisen vaiheen ehdotusta tarkemmin – ihan ”aus Liebe zur Kunst”. Tein pienoismallinkin mittakaavaan 1:500. Vaatimus toisessa vaiheessa oli 1:1000.

Ehdotukseni nimimerkki oli ”Piazza Bolognese”. Kunnianosoitus kumartaa Italian Bolognan kaupungin suuntaan. Vuonna 1088 toimintansa aloittanut yliopisto on edelleen Euroopan vanhin. Kaupunki on myös kuuluisa kapeista arkadikäytävien reunustamista kaduistaan. Oheisen kuvan kaltaista virikkeellistä vilskettä ja intiimiä mittakaavaa Otaniemen keskustoriin hain omassa ehdotuksessani.

Jaa – missä on vielä vanhempi edelleen toimiva yliopisto kuin Bolognassa? Marokossa Fesin vanhassa kaupungissa sijaitseva Al-Karaouinen yliopisto  on aloittanut runsas parisataa vuotta aikaisemmin – vuonna 859. Se oli yksi niistä opinahjoista joista arabialaisen kulttuurin edistynyt matematiikka perspektiivioppeineen levisi Eurooppaan.

Kolmas esikuva on yliopiston pääkirjasto Kaisa Helsingissä. Arkadiaihe ja kaupallinen toiminta sopivat myös Suomessa yliopiston kivijalkaan varsinkin metroaseman vieressä. Katoksia ei meillä tarvita suojaamaan auringinvalolta. Yliopiston sesonkiaikana – talvella sekä syksyn ja kevään rospuutto-oloissa – katetut kävelyalueet toimivat sateenvarjona.

Hämmästyttävää huomata, että kaariaihe esiintyy kaikissa esikuvissani. Pakko jatkaa taas kaarta ”Antiikin kouluun” saakka. Rafaelin freskon ytimessä oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja satunnaisissa tapaamisissa miellyttävän ja suojaavan ympäristön vilskeessä.

Yliopiston ei pidä eristäytyä lähiöksi vaan olla osa sykkivää kaupunkielämää. Ympärivuorokautisen sykkeen takeena kaupallisten toimintojen lisäksi ovat asunnot. Mitä enemmän sitä parempi.

Piazza Bolognese

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sustainable Savonius Wind Turbine Park

Kampuksen kilpailuohjelmassa esiintyi vaatimuksissa hieno sana sustainability. Tarkoittanee kaikkea mikä edistää kestävää kehitystä. Kontribuutioni asiaan oli mm. laittaa Alvar Aalto Puisto auditorion itäpuolella täyteen tuuliroottoreita. Nimenomaan näitä suomalaisen insinöörin Sigurd Savoniuksen 90 vuotta sitten tekemän keksinnön perusteella kehitettyjä pystyroottoreita. Niitä on kymmeniä erilaisia hauskannäköisiä vekottimia. Tulisi upea tuulivoimalaveistospuisto. Sopisi hienosti tähän teknistaiteelliseen ympäristöön. Luovutan ideani vapaasti käytettäväksi. Youtube on täynnä näyttäviä videoita aiheesta. Tarvitsee vain klikata ”Savonius wind turbine” tai windside.com. Pystyroottori on tehokkaampi kuin tavallinen propelli, joka ei toimi kevyellä tuulella eikä myrskyssä.

Vielä yksi pointti. 1-kilpailuvaiheessa olin myös ainoa, joka oli laittanut kaikki autopaikat maan pinnalle, mikä nyt sitten näyttää toteutuvankin. Liekö kestävää kehitystä vai ei. En tiedä.

Jälkinäytös

Kilpailun 1-vaiheen kaikki työt olivat näytteillä Otaniemessä. Kävin katsomassa. Satuin sattumalta paikalle samanaikaisesti nuoren arkkitehtiporukan kanssa. Heitä oli ovella vastassa jo näyttelyyn tutustunut nuori kollega. Haluatteko nähdä erikoisen työn, tämä kysyi. Minäkin halusin ja seurasin porukkaa huomaamattomasti. Kaveri johdatti meidät oman ehdotukseni luo ja sanoi: Tämmöisiä kuvia piirrettiin 80-luvulla! Olin hiljaa taustalla. Minut oli palautettu maanpinnalle edelliseltä vuosituhannelta, jossa ilmeisesti olin leijunut. Tajusin asemani.

Olen auttamattoman vanha kääkkä, jonka työt herättävät huvittunutta hymyilyä. Uudet sukupolvet ovat astuneet näytämölle uusin ideoin, joita meidän vanhojen on joskus vaikea ymärtää. Tilanne on sama kuin  opiskeliaikanani jolloin Alvar Aallonkin estetiika herätti välillä hymyilyä.

Pojat olivat sananmukaisestikin oikeassa. Oheinen väritetty sisäperspektiivi on kömpelö mukaelma Timo Vormalan vuonna 1981 piirtämästä perskiksestä.

 

Kysymyksessä oli Itä-Pasilan taidetalo, johon piti sijoittua Taideteollinen korkeakoulu, Teatterikorkeakoulu ja Taideakatemia.  Projekti kaatui rahoitukseen ja tontti luovutettiin asuntorakentamiseen. Hanke oli kunnianhimoinen ja suunnitteluun satsattiin viimeisen päälle. Kokonaiskerrosala oli lähes 35.000 eli jokseenkin 2/3 Otaniemen uudesta kampuksesta. On mielenkiintosta verrata näitä kahta toiminnoiltaan samankaltaista projektia. Ajat ja aatokset ovat muuttuneet. O tempora – o mores!

Mutta ihminenhän ei muutu ainakaan näin lyhyessä ajassa vaikka muotivirtaukset vaihtuvatkin ripeään tahtiin. Oheisia kuvia kannattaa suurentaa klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopuksi haluan korostaa, että omien töiden esittelyllä en halua väittää, että ne olisivat jotenkin parempia kuin kilpailuissa pärjänneiden työt. Blogini tarkoitus on herättää uinuvaa julkista keskustelua arkkitehtuurista laajemmin. Kun itse on tehnyt kilpailun voi osallistua keskusteluun paremmin eväin. Keskustelun herättämiseksi on pakko joskus vähän kärjistää. Mahdollinen kritiikkini ei kohdistu ihmisiin vaan asiaan. Arkkitehtuuri on maailman tärkein taidemuoto. Me elämme sen sisällä, kosketamme, hengitämme, haistelemme ja maistelemme sitä. Menneisyytemme on kirjoitettu arkkitehtuuriin ja tulevaisuutemme riippuu siitä. On upeaa, että on erilaista arkkitehtuuria. Siitä on syytä puhua. Eläköön arkkitehtuuri!

miete 21

kilpailuja tehdessä
on tehtävä valintoja
eri painotusten välillä

ei ole olemassa oikeita
eikä vääriä valintoja
on vain valintoja
joista palkintotuomarit pitävät
tai eivät pidä

blogi 20
17.11.2014

Tempauksesta toiseen

Helsingin suurpommitukset talvella 1944 tehottomia!? Ei pidä paikkaansa. Jo ensimmmäinen pommi yöllä 6 – 7.2. oli täyosuma. Neuvostoliiton suurlähetystö Bulevardin ja Albertinkadun kulmassa syttyi palamaan ja raunioitui. Jäljelle jäi kasa punatiiliä. Teekkarien osakuntatalo Poli oli korttelin päässä. Päätettiin tempaista ja rakentaa tiileistä teekkarikylä Otaniemeen.

Teekkarien muutto Otaniemeen sai alkuunsa valtioneuvoston päätöksestä siirtää Teknillinen korkeakoulu Hietalahdesta Otaniemeen. Sitä varten valtio osti vuonna 1949 Otaniemen kartanosta 107 hehtaaria pääosin peltomaata. Teekkarit ostivat puolestaan 2 ha rantametsää. Sinne alettiin rakentaa teekkarikylää 1950 Kaija ja Heikki Sirenin suunnitelmien mukaan. Teekkarien puhdistamat ja Otaniemeen tempauttamat 800.000 tiiltä olivat hyvä alku. Tätä pidetään edelleen maailman suurimpana teekkaritempauksena. Teekarikylä valmistui vuonna 1952 juuri parahiksi toimiakseen Helsingin olympialaisten kisakylänä.

Teekkarit tempaisivat jälleen näyttävästi ja onnistuneesti vuonna 1956 vauhdittaakseen korkeakoulun muuttoa. Päärakennusta alettiin rakentaa vuonna 1961 Otaniemen kartanon paikalle Alvar Aallon yleissuunnitelman ja piirustusten mukaan.  Jos haluaa nähdä miltä kartanorakennus näytti, pitää katsoa joko Nyrki Tapiovaaran elokuva Varastettu kuolema vuodelta 1938 tai Teuvo Tulion elokuva Intohimon vallassa vuodelta 1947, joissa molemmissa kartano ympäristöineen on lähes pääosassa.

 

Etuoikeutettuna ensimmäisten joukossa siirryin opiskelemaan uusiin tiloihin vuonna 1964. Arkkitehtiosasto oli valoisa, lämmin ja kodikas. Sisäpihan  seinät olivat marmoria. Muut osastot saivat tyytyä punatiileen. Mietimme usein kavereiden kanssa mihin nämä Alvarin kauniin sisääntuloaulan portaikon koristeelliset rinnakkaisaskelmat johtavat. Teorioita oli useita. Nyt tiedän oikean vastauksen. Ne johtivat harmaisiin laatikoihin ja tasakattoon. Tämmöistä oli opetuksen tulos. Umpikuja. Aika hämmästyttävää huomata mitä maailman kaunein opiskeluympäristö sai aikaan. Huhujen mukaan arkkitehtiosaston upeat tilat ovat nyt remontissa ja vajaakäytössä, kun toiminta on muuttanut muualle. Sääli. Mitähän siihen tulee tilalle?

Länsimetrosta päätettäessä vuonna 2006 oli itsestään selvää, että  keskelle Otaniemeä TKK:n päärakennuksen viereen sijoitetaan metroasema, vaikka linjaan tulee iso mutka. Otaniemi oli siihen mennessä kasvanut tiedekaupunginosaksi. TKK:n ja teekkarikylän lisäksi siellä oli VTT, GTK, CSC, Innopoli, Reima Pietilän Dipoli, urheilukenttä ja Aallon urheiluhalli, Sirenien kappeli sekä hotelli + muutamia liito-oravia (tai ainakin papanoita). Niin ja onhan siellä viellä Urdsgjallar – vuonna 1966 valmistunut TF:n eli ”Täffän” (Teknologföreningen i Finland) osakuntarakennus. Nimi tulee pohjoismaisesta muinaismytologiasta ja tarkoittaa juomasarvea, mikä ei koskaan tyhjene. Arkkitehdit olivat Kurt ja Thua Moberg. Tämä vähemmän tunnettu sarvenmuotoinen rakennustaiteen helmi edustaa varhaista ”wau-betonibrutalismia”. Sopii mainiosti samanhenkisen ja samaan aikaan valmistuneen Dipolin viereen. Teekkarit ovat myyneet Dipolinsa Aalto-yliopistolle, joka pyörittää siellä kokous- ja kongressikeskusta. TF omistaa edelleen osakuntatalonsa, joka on vilkkaassa käytössä.

Otaniemessä on opiskelijoita 15.000, työpaikkoja 11.000 ja asukkaita 3000. Tältä se näyttää

Aallolla ratsastamista

Vuonna 2007 päätettiin yhdistää Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkekoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu yhdeksi oppilaitokseksi. Vuonna 2010 toimintansa aloittaneen korkeakoulun nimeksi tuli sittemmin Aalto-yliopisto.  Sopiva nimi, kun metrolinjakin tekee sillä kohtaa aaltoliikkeen. Mutta eihän kansainväliseen maineeseen pyrkivän yliopiston metroaseman nimi voi olla suomalainen. Espooseen matkaavat saavat tottua siihen, että kuulutus Aalto University tarkoittaa Otaniemen metroasemaa. Kaisaniemessä yritettiin myös vaihtaa metroaseman nimeä. Toistaiseksi nimenmuutos Helsingin Yliopisto ei ole mennyt läpi. Olisikohan pitänyt olla englanniksi? Joka tapauksessa näiden kahden yliopiston väli on vain 11-12 minuuttia metrolla. Hyvä juttu!

Uuden yliopiston hallinnolle sekä taiteen ja suunnittelun korkekoululle tarvittiin uudet tilat Otaniemeen kampukseen. Kansainvälinen ideakilpailuun vuonna 2013 tuotti 189 ehdotusta. Jatkokilpailuun valittiin niistä kuusi. Voittajan valinta ei ollut yksimielinen. Ruotsalainen veteraaniarkkitehti Johan Celsing esitti eriävän mielipiteen. Suomalaiset arkkitehdit palkintolautakunnassa olivat  Aaro Artto ja Trev Harris (Safa), Vilhelm Helander (Alvar Aallon säätiö), Aija Staffans (Aalto-yliopisto), Tuomo Hahl (Senaatti-kiinteistöt), Ossi Keränen (Espoon kaupunki) ja Elina Tenho (opiskelijajäsen). Tiettävästi Villekään ei rakastanut voittajaksi valittua ehdotusta Väre, jonka tekijäksi paljastui jo useissa kilpailuissa loistavasti menestynyt Verstas Arkkitehdit. Otaniemen miljöö oli tullut tutuksi siellä arkkitehtiosastolla opiskelleille toimiston perustajajäsenille Väinö Nikkilä, Jussi ja Riina Palva sekä Ilkka Salminen. Kilpailuohjelmassa etsittiin innovatiivistä ja inspiroivaa ympäristöä, jossa on miellyttävä vuoropuhelua edistävä keskustori.  Katsotaan mitä saatiin. Ensimmäisen palkinnon saanut ehdotus esittäytyy.

Palikat vinksin vonksin

Verstas Arkkitehdit saivat toimeksiannon. Jatkotyöskentelyssä on jouduttu kustannussyistä luopumaan torin alla sijaitsevasta pysäköintitilasta. Parkkipaikat tulevat maan pinnalle. Kampustalon rakentamisesta on tehty päätös syyskuun lopussa. Saa nähdä valmistuuko projekti metron tuloon mennessä. Junien  pitäisi alkaa kulkea kahden vuoden kuluttua. Siihenkin vielä voi tulla lykkäystä. Metroaseman sisäänkäynti on rakennusklöntin eteläosassa ja siinä lähellä liiketilaa. Jatkotyöskentelyn kuluessa on ulkoperspekttivikuvia tarkistettu. Nämä eivät oleellisesti eroa kilpailuvaiheen kuvista. Samoilla premisseillä mennään.

Alvar Aallon sommitelmassa auditoriotornin toisella puolella on isot puistoalueet opiskelijoiden lekotella. En oikein käsitä miksi lekottelunurmikkoja esitetään runsain mitoin myös toiselle puolelle taloa. Ketkä täällä kesällä loikoilevat, kun lähistölle ei tule asuntoja? Toiselle puolelle päärakennusta kaipaisin urbaania, tiivistä ja intiimiä otetta vastapainoksi ja kontrastiksi Alvarin nurmikoille. Tuhannen taalan kysymys: Miksi tähän samaan sommitelmaan ei tule asuntoja ja paljon? Nehän vasta elävöittäisivät metroaseman ympäristön, josta nyt uhkaa tulla iltasin, viikonloppuisin ja kesäisin kuollut lähiö nurmikolla. Tietysti kirjoitin tästä tapani mukaan myös Hesariin.

Ollaanko hukkaamassa mahdollisuus tehdä jotain oikeasti innovatiivista ja inspiroivaa kun asunnot on jätetty projektista pois. Ehkä ei pitäisi arvostella keskeneräistä työtä. Eikä ole verstasarkkitehtien vika ettei tähän tule asuntoja. Kilpailuohjelman mukaisti mennään. Toisaalta on selvää, että tätä junaa ei enää pysäytä mikään.

Katsotaan lopuksi muutama kilpailuvaiheen sisäperspektiivi.

Jatkuu ensi viikolla:
Blogi 21 24.11 Otaniemen kampus - snadistadi

miete 20
näyttelija asko sarkola kertoo
että hän joskus näyttämöllä unohtaa
a. vuorosanat
b. mikä kohtaus on menossa
c. mikä on näytelmän nimi

tuttu tunne minullekin
enkä vieläkään tiedä
mikä on näytelmän nimi

 

 

blogi 19
10.11.2014

Kaupungin tarjous

Koivusaari on älyttömän pieni pläntti Lauttasaaren länsipuolella. Samankokoinen (ilman Länsiväylää) kuin viereinen Hanasaari tai Harakan saari Kaivopuiston edustalla. Pinta-ala 10 ha, josta 2 ha on Länsiväylää. Koivusaaren kohtalona on sijaita Länsimetron linjalla. Siis sinne asema ja paljon rakentamista. Näin päätti Helsingin kaupunginvaltuusto vuonna 2006. Järjestettiin kansainvälinen ideakilpailu, johon tuli 101 ehdotusta. Voittaneen ehdotuksen pohjalta laadittu osayleiskaava on loppusuoralla.

Kaupunki tarjoaa Koivusaareen 5150 asukasta ja 3800 – 4500 työpaikkaa. Eli enemmän kun Katajanokalla on nykyään. Rakentamista varten saarta pitää täyttää 24 hehtaaria. Pinta-ala nelinkertaistuu. Se on silti huomattavasti pienempi kuin Katajanokka. Rannikon herkkä maisemalinja ja yhtenäinen vihervyöhyke turmeltuu. Täytöt tulevat katajaharjulaisten asuntonäkymien eteen. Mutta onhan Helsinkiä täytetty ennenkin ja on syntynyt nättiä stadia. Tässä juuri on pointti. Täytöt voidaan hyväksyä jos ne tuottavat lisäarvoa. Eli syntyy parempaa ympäristöä kuin ennen. Kaupungin suunnitelman mukaan Koivusaaressa tulee katastrofaalisen huonoa ja kallista kaupunkiympäristöä. Kaikki hyvä menetetään eikä mitää hyvää saada tilalle.

Dorka, dorka, dorka, dorka!

Kaupungin suunnitelman laatua ei voi kuvat yhdellä sanalla. Siihen tarvitaan väliotsikon neljä sanaa. Talot ovat 4-9-kerroksisia. Pakattu tiiviisti. Puistoja on vähän. Suureksi osaksi avoin 10-12 kaistainen tiemaisema halkaisee saaren. Metron tulon jälkeen moottoritien liikenteen ennustetaan edelleen kasvavan. Ongelmana melu ja hiukkaspäästöt. Tätä yritetään estää korkeilla meluaidoilla. Ei ole kivan näköistä. Ajoyhteys Lauttasaaresta Koivusaareen ja Länsiväylälle on mutkikas ja hankala. Dorkaa! Tässä on kokonaan missattu käynnissä olevan yleiskaavan visiossa hehkutettu kaupunkibulevardi ja metroaseman täysimittainen hyväksikäyttö. Vai mitä sanotte siitä, että metroaseman viereen esitetään 3200 autopaikkaa saaren asukkaille ja työntekijöille. Nehän vievät tilaa saman verran kuin saaren nykyinen pinta-ala ja sijoittuvat suureksi osaksi pihakansien ja talojen sekä tulvavesirajan alle, mikä on kallista rakentaa. Missä on vähäautoinen alue? Dorkaa! Venekerhojen toimintaedellytykset heikkenevät. Talvisäilytyspaikkoja ei ole nimeksikään. NJK – Suomen vanhin ja suurin rekisteröity pursiseura – joutuu muuttamaan alueelta pois. Dorkaa!

Ihmettelen myös sitä, että on ihannoitu hollantilaista kanavakaupunkia ahtaine vesikujineen ja samalla missattu paikan todellinen helmi: upeat avomerinäkymät etelään. Horisontti näkyy vain harvoista asunnoista. Pyöräilijöidenkin näkymät heikkenevät oleellisesti ja ajoreitti hankaloituu. Dorkaa! Saaren läpi ajaa 3400 pyöräilijää vuorokaudessa kesällä. Tähän saakka he ovat sanneet ihailla hulppeata merimaisemaa etelään. Vertailun vuoksi todettakoon, että Helsingin palkitulla ja vilkkaasti likennöidyllä Baanalla on n. 4500 pyöräilijää vuorokaudessa kesällä.

Koivusaaresta on vuosikausia tehty selvityksiä ennätysmäärin. Ne vakuuttavat määrällisesti mutta eivät auta. Tulee huonoa stadia. Tätä olen protestoinut lehdistössä jo kuuden vuoden ajan.

Hullun arkkitehdin tarjous

Ehdotukseni ideakilpailussa ei sijoittunut 25 parhaan joukkoon.

Koivusaaren peli ei ole vielä loppuun pelattu. Päättäjät ovat tiedostaneet alueen ongelmat. Viimeisimmässä käsittelyssä 28.10. kauunkisuunnittelulautakunta lisäsi päätökseen seuraavaa: Jatkosuunnittelussa tulee tehdä riittävät aluevaraukset palveluille ja minimoida lisääntyvän liikenteen haitat.  Asian etenemistä  valtuustoon seuraa mielenkiinnolla

miete 19

Kyllä se on niin
että yksi kuva puhuu
enemmän kuin tuhat sanaa

Katsoin televisiosta elokuvan
siinä oli kolmessa sekunnissa
kerrottu sama kuin kirjassa
kymmenellä sivulla

blogi 18
3.11.2014

Pekan unelma

Ollessaan lähdössä eläkkeellä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen keksi keinon millä saada kuvansa pysyvästi Helsingin historiaan.

Esikuvana oli Eliel Saarisen ja Bertel Jungin kuuluisa Suur-Helsinki -suunnitelma vuodelta 1918. Pekka halusi panna paremmaksi. Suurempi Helsinki! Ylipuhui 13 naapurikuntaa tulemaan mukaan kansainväliseen ideakilpailuun Greater Helsinki Vision 2050. Ovela aluevaltausyritys! Ympäristön kunnanjohtajat antautuivat heti ensimmäisissä neuvotteluissa. Palkintolautakunnan puheenjohtajaksi tuli itseoikeutetusti Korpinen.

Kilpailualueen 14 kunnan yhteenlaskettu väkiluku on 1.3 miljoonaa. Kilpailuohjelmassa tavoitteena oli 2 miljoonaa vuonna 2050. Eli kasvua vähän yli Helsingin kokoisella väestömäärällä. Viesti oli selvä. Sijoittakaa mahdollisimman paljon uusia veronmaksajia alueelle! Väestötavoitetta on hyvä verrata käynnissä olevan Helsingin yleiskaavan visioihin. Tavoitevuosi on sama 2050. Helsingin väestotavoite 860 000. Nykyään  asukkaita on n. 620 000. Yleiskaavan innokkaat varjoryhmät panevat vielä paremmaksi. Miljoona asukasta Helsingissä 2050! Ei kai nyt sentään! Mistä on tullut tämä trendi ängetä kaiki ihmiset samaan paikkaan? Mistä uudet asukkaat tulevat? Autiotuuko maaseutu entisestään? Vai otetaanko valtavasti maahanmuuttajia? Onko ylitiiviissä kaupungissa viihtyisää ympäristöä ja onko siellä terveellistä asua? Voi kysyä onko änkeämistrendillä ja viimeisillä puoluegallupeilla jotain yhteyttä. Keskustapuolueen kannatus on noussut ennätyslukemiin salamannopeasti. Yli 25 %! Puolue liputtaa voimakkasti maaseudun autioitumista vastaan. Korpisen hullussa kilpailussa on sentään se hyvä puoli, että väestökasvu yritettiin hajauttaa laajalle alueelle.

GH 2050 kilpailun palkintosummat hilattiin ennätyksellisen suuriksi. Kokonaispotti peräti 500.000 €! Tulee paljon hienoja ehdotuksia! Tämmöisiä kuvia Pekka odotti saatavan kilpailusta.

 

 

 

 

 

Mitä saatiin?

Kaikkien aikojen floppi

Olin seuraamassa kilpailun tulosten julkaisemista kaupungintalolla loppuvuodesta 2007. Kiusallinen tilanne. Esittelyn hoiti Korpisen seuraaja uusi apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä. Tyylikkäästi. Pokka piti vaikka Hannu hyvin tiesi, että tässä meni palkintorahat Kankkulan kaivoon. Mutta eihän sitä näin sanottu palkintolautakunnan pöytäkirjassa vaan näin:

Sana ”haasteellinen” salakertoo totuuden: Haaste oli liian iso. Kukaan ei pystynyt siihen kunnolla vastaamaan.

Palkintolautakunta antoi yksimielisesti ensimmäisen palkinnon ehdotukselle ”Emerald”. Tekijäksi paljastui WSP Finlandin jättisuuri 26 hengen ryhmä. Mukana 12 arkkitehtia Suomesta ja Ruotsista. Voittaja sai ennätykselliset 160 000 €! Suurin eka palkinto  ikinä siihen asti  Suomessa. Toinenkin ennätys tehtiin. Ehdotuksia tuli 109. Niistä hylättiin 23 eli 21 %. Tämä osoittaa toisaalta kilpailun haasteellisuuden  ja toisaalta sen, että haluttiin päästä osallisiksi isoista palkintorahoista kokeilemalla kepillä jäätä. Huomautettakoon, että jättisuosion saavuttaneessa Helsingin Guggenheim-kilpailussa ensimmäinen palkinto on vain 100.000 €!

Jury ylisti voittanutta ehdotusta. Sen täytyy todella olla hyvä. Hämmästykää! Tämmöistä esitettiin Helsingin edustan merialueille:

Pinkit ameebat ovat kelluvia asuinsaaria. Yhteensä 20 kappaletta valtakunnan pääkaupungin paraatipaikalla! Nehän peittävät näköalat kaupungista avomerelle ja kaupungin siluetin lähestyttäessä laivalla mereltä. Kelluva saaristo on yhteiseltä pinta-alaltaan yhtä suuri kuin Helsingin niemi ja Lauttasaari yhteensä. Näin kelluvat saaret kimmeltävät merihorisontissa ilmasta katsoen:

Vaikea sanoa mitä paikkaa tämä piirros kuvaa ja mitä siinä paikassa tapahtuu. Minä en ainakaan saa tästä mitään irti.

Pakko tutustua tämän uskomattomaan ideaan vielä tarkemmin:

Merialueen länsiosassa asuntosaaria kelluu mm. Hernesaaren, Jätkäsaaren, Pihlajasaarten, Melkin, Koivusaaren sekä Helsingin ja Espoon raja-alueen saariston tuntumassa ja silloilla niissä kiinni. Katsotaan vielä Pihlajasaaria suurennuslasilla:

Valkoiset viirut ovat asuinkerrostaloja. Tämmöiseltä se näyttää perspektiivikuvassa:

Leikkauksessa oli tutkittu miten kelluvat saaret pysyvät paikoillaan ja miten ne liittyvät emäsaariinsa:

Kevyt junayhteys näyttää menevän meren pohjalla keinosaarille. Ilmeisesti kaikkialla meren alla risteleilee merenalainen junaverkko. Tyhmiä kysymyksiä: Mitä ne saaret taloineen painavat? Miten käy myrskyissä, tulvissa ja talviolosuhteissa? Miten käy meriluonnon niiden alla? Pitääkö perustuspilarit viedä kallioon asti? Mitähän tämä kaikki infra maksaa jo ennen kuin päästään rakentamaan taloja?

Helsingin merialue idässä ei ollut pekkaa pahempi:

Kelluvia asuntosaaria on kolmin kappalein Katajanokan ja Laajasalon välissä. Kruunuvuorenselän siltoja ei enää tarvita kun Laajasalosta pääsee melkein kävellen tekosaria pitkin Katajanokalle. Lisäksi pinkkejä ameboja kelluu Laajasalon etelä- ja kaakkoispuolella, Santahaminan luoteisrannan edessä sekä Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Uutta asumista on ronskilla kädellä lätkäisty myös Santahaminaan, Vallisaareen ja Kuninkaansaareen. Viimemainitut kaksi sotilaskäytössä olevaa suljettua saarta on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi ympäristöiksi. Lisäksi ne kuuluvat Unescon maailmanperintökohteeksi nimettyyn Suomenlinnan alueeseen.

Hullun arkkitehdin vaihtoehto

Itsekin tietysti tein tämän kilpailun. Tässä vastaava kuva ehdotuksestani kuin ylläoleva ekan palkinnon saanut suunnitelma:

Esitin Santahaminaan uutta ekologista asutusta vähän samantapaisella konseptilla kuin Suomenlinnassa on nykyään. Autoton alue. Yhteys Katajanokalle lautalla. Matka kestää 10-12 minuuttia. Julkista vesiliikennettä on laajemminkin (pilkutetut reitit). Kalliita Kruunuvuorenselän siltoja ei tarvita kun lautalla pääsee kätevästi keskustaan. Mukana on myös Pekka Korpisen hyvä idea muodostaa kevyen liikenteen raitti nykyisten saarien kautta Helsingin meripuiston ympäri (keltainen linja). Osa yhteyksistä saarien välillä on siltoja ja osa hoidetaan lautoilla.

Santahamina on suljettu sotilassaari ja siellä on asutusta nykyäänkin (kuva oikella). Esittämäni uusi asutus (yllä) sijoittuu jo nykyisin käytössa oleville ja rakennetuille alueille (harjoituskentät ja satamaranta ym.). Arvokkaat luontoalueet ja rannat jäävät rakentamatta ja viheralueiksi. Tilanne muodostuu samaksi kuin Lauttasaaressa. Asutuksen ja luonnonpuistojen raja on viivoittimella vedetty. Arvokkaat luontoalueet ovat kaikkien käytössä ja nautittavissa. Santahaminan tapauksessa osa luonnonalueista voidaan suojella ja niillä voidaan määrätä käyttörajoituksia. Santahaminan lauttarannasta olisi yhteys saaren asutuksen läpi kiertävälle automaattiselle sähköraitiolinjalle, jolla pääsee lähelle asuntoaan. Idea on itseasiassa Julius Tallbergin ja jo sata vuotta vanha.  Kauppaneuvos rakennutti Lauttasaaren lauttarannasta ekologisen hevosvetoisen rautatielinjan omistamalleen kartanolle vuonna 1914.

Alla perspektiivikuva ehotuksestani ja leikkaus asutuksen halki kulkevan raitiolinjan kohdalta:

 

Koko Santahaminan saari olisi omavarainen energian suhteen. Aurinkopanelit, tuulivoima, aaltovoima.

Arvatkaa mitä minulle kävi. Ehdotukseni oli luokaton ja vaiennettiin taas kuoliaaksi.

 Sitä saa mitä tilaa

Suomi on vapaa maa. Kilpailuissa saa esittää mitä tahansa. Mutta mitä tahansa huuhaata ei tule palkita. Kirjoitin tästä oheisen melipiteen Hesariinkin. Toivomaani keskustelua ei kuitenkaan ole syntynyt. Ensinnäkin voittanut ehdotus oli suurelta osalta sekä toteuttamiskelvoton että kehityskelvoton. Toiseksi: Kuka haluaa massiiviset määrät kelluvia saaria Helsingin merialueelle? Helppo vastata. Palkintolautakunta. Sillä on vastuu siitä mitä palkitaan ja mitä asetetaan tulevan suunnittelun esikuviksi. Päävastuu oli juryn puheenjohtajalla Korpisella. Ohjailiko hän muuta porukkaa auktoriteetillään? Mutta tuomariston ei pidä olla lammaslauma. Silläkin on vastuu samalla tavoin kuin esimerkiksi yhtiön hallituksilla. Eri mieltä voi ja pitää olla.

Olin palkintolautakunnan jäsen kurssitoverini Leena Tuokon kanssa aikoinaan Kirkkonummen kunnan järjestämässä kutsukilpailussa. Muut ammattituomarit Leif Sundström ja professori Trevor Harris jyräsivät voittajaksi ehdotuksen, jonka tekijäksi osoittautui Erkki Kairamo. Leenan ja minun mielestä se oli huuhaata ja laitoimme eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Jäi ainakin jotain kerrottavaa lastenlapsille. Mielestämme eka palkinto olisi pitänyt antaa ehdotukselle, jonka tekijiksi osoittautuivat Markku Komonen ja Mikko Heikkinen. Edu Kairamon työsta ei voitu toteuttaa mitään. Mutta olihan se ns. ”komea veto”.

GH Vision 2050 Safan valitsemat tuomart olivat professorit Trevor Harris ja Helka-Liisa Hentilä Oulusta.

Toki GH kilpailun voittaneessa ehdotuksessa oli muutakin kuin kelluvat saaret. Siinä oli tietenkin mukana vaadittu koko 14 kunnan yleissunnitelma. Mutta tästä juuri kenkä puristaa. On täysin dorka idea kuvitella, että joku huoneeseen suljettu ryhmä voi saada muutamassa viikossa aikaan vakavasti otettavan kokonaisuunnitelman näin laajalta alueelta ilman kontakteja alueen asukkaisiin tai hallintokoneistoon. Eihän siitä tule eikä tullut mitään.

Pekka, oletko se sinä?

Saiko Pekka kuvansa Helsingin historiaan? Kyllä! Marraskuussa 2010 paljastettiin taiteilija Elina Merenmiehen maalama kohua herättänyt muotokuva. Tietysti Pekka oli juonessa mukana ja lienee itse –  ellei yllyttänyt niin ainakin –  mielihyvin hyväksynyt taiteilija näkemyksen. Ei se Pekka mikään tiukkapipo ole.

Pidättäydyn kommentoimasta tätä taideteosta. Mutta päivän sankari tietysti kommentoi paljastustilaisuudessa:

Olen tarkistanut asian. Muotokuva on kaupungintalon seinällä nätissä ojennuksessa muiden pomojen potrettien kanssa. Loppu hyvin – kaikki hyvin!?

Miete 18
tietämättömyyteni on niin suuri
että voin ammentaa siitä
koko loppuelämäni
ja vielä riittää
tuliaisiksikin tuonpuoleiseen

blogi 17
27.10. 2014

Kaikki alkoi metrosta

Länsimetroa kaavailtiin Espooseen jo 1950-luvulla, kun Helsingin metroa suunniteltiin. Asiaa pähkäiltiin 50 vuotta. Espoon valtuusto päätti 2006 että metro rakennetaan toistaiseksi vain Matinkylään saakka kustannussyistä. Samaan aikaan Helsingin valtuusto päätti, että metro automatisoidaan. Kun Länsimetron kustannuksia ynnätiin, huomattiin, että ne ylittävät maagisen 800 M€ rajan. Ei hätää ajateltiin Espoossa. Automaattimetrolla hoidetaan sama kapasiteetti matkustajia tiheämmällä vuorovälillä ja lyhemmillä junilla. Siis asemia voidaan lyhentää. Ja louhinnassa säästää muutamia kymmeniä miljoonia. Monien mielestä dorka päätös. Pahimpien spekulaatioiden mukaan joudutaan metroliikenteen vihdoin alkaessa joskus viimeisimmän dead-linen – syksy 2016 – jälkeen vaihtamaan Ruoholahdessa lyhyempään junaan Espooseen mentäessä. Kaikki tämä automaatio-ongelmien vuoksi. Ei kai nyt sentään!

Espoon valtuusto päätti 2012, että metroa jatketaan Kivenlahteen asti. Vedettiin viiva Matinkylästä eteenpäin taajamien halki. Huomattiin, että Suomenojalla jäi pitkä tyhjä väli ilman asemaa. Sinne asema niin metro tulee kannattavaksi! Nimeksi Finnoo, mikä on lyhempi ja kansainvälisempi kuin vanha juntti nimi. Ja aseman ympärille uusi kaupunginosa 20.000 asukkaalle. Kaupunginosan keskuksen kaavoitus etenee. Tarkoitus on aloittaa rakentaminen jo ennenkuin metro alkaa liikennöidä. Metrojunan pitäisi kulkea Kivenlahteen vuoden 2020 jälkeen. Varmaankin näin! Mutta miten kauan jälkeen?

Suomenojasta allikkoon

Hetkinen! Mikä ihmeen vesiallas. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Toisissa kartoissa jätevesiallas ja toisissa lintukosteikko. Kysymyksessä on tosiaan alueen lounaispuolella toimineen entisen jätevesipuhdistamon jätevesiallas, josta on muodostunut merkittävä lintuparatiisi ja suojelukohde.

Kosteikon ympäri kiertää luontopolku, jonka varrella on kaksi suosittua lintutornia. Suomenojan vesiallas on vähän niinkuin Töölönlahti. Keidas kaupungin keskellä ja uhanalainen karjalainen metsälampi. Lähimmät keskustan uudet rakennukset tulevat vain vajaan sadan metrin päähän kosteikosta. Eikä Finnoon keskustan alue ole suinkaan asumaton nykyäänkään. Kesäasukkaissa löytyy!

Naurulokki ( Larus ridibundus) on kaunis lintu mutta yhdyskunnissa erittäin äänekäs. Miten uudisasukkaat ja alkuasukkaat tulevat toimeen keskenään näin lähellä. Linnut on jo ajettu reservaattiin. Uhkaako niitä sama kohtalo kuin Pohjois-Amerikan intiaaneja.

 

Asiaan!

Piti kertoa Finnoonsatamasta. Nyt sinne on päästy kautta rantain. Finnoonsatamaksi kutsutaan aluetta, jossa toimii Espoon suurien pienvenesatama. Alue tulee kuulumaan osana Finnoon kaupunginosaan. Etäisyys tulevalle metroasemalla on kilometrin luokkaa.

Alueelle kaavaillaan 4000-5000 asukasta. Tavoitteena on rakentaa kävely- ja pyöräilypainoitteinen sekä energiatehokas ja hiilineutraali kaupunginosa siten etteivät ympäröivän luonnon arvot vaarannu ja että Espoon rantoja kiertävän rantaraitin jatkuvuus on otettu huomioon. Pienvenesatama säilyy.

Tavoitteiden ratkaisemiseksi järjestettiin vuonna 2010 kansainvälinen ideakilpailu, johon saatiin 62 ehdotusta.

Mitä palkittiin?

Suomeksi: Kilpailusta ei jäänyt mitään käteen. Ensimmäisiä palkintoa ei jaettu. Sen sijaan kolme samansuuruista toista palkintoa. Tulos oli lähes täsmälleen sama kuin Eteläsataman kilpailussa (ks. blogini numero 15).  Kilpailuohjelman toteuttaminen kunnialla näytti olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eikä palkintolautakunnan hehkuttamasta laajasta keskustelusta ole näkynyt merkkiäkään.

Yllytyshullukin kun olen yritän avata keskustelua. Esittelen toisen palkinnon saaneet ehdotukset nimimerkkien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Kaikki palkitut olivat ymmärtäneet, että palkintoa ei tule ellei ole muodinmukaista hollantilaista kanavamaisemaa suhteellisen mataline taloineen ja autot piilotettu pihakansien sekä talojen alle. Täyttöjä, kanavien kaivuita, uusia katuja ja siltoja on paljon. Rakentamisessa joudutaan menemään pohjavesipinnan ja tulvavesirajan alapuolelle. Kaikki tämä maksaa eikä ole energiatehokasta eikää hiilineutraalia. Venelytoiminnot on sotkettu asuntojen sekaan ja niiden eteen. Kaikkien mielestä ei ole kiva kuulla mastojen kilkatusta eikä katsoa pitkiä laiturijonoja ikkunansa edustalla. Tämä johtaa myös siihen, että luonnonmaisema tärveltyy eikä avomerimaisemaa näy rantaraitilta eikä asunnoista. Lisäksi pihat ovat ankeita betonikansia. Kaikissa palkituissa on hyvin vähän puistoa sekä liian pienet alueet veneilyn maatoiminnoille. Ehdotukset eivät ole realistisia eivätkä toteuttamiskelpoisia.

Kanavia on kaivettu sekä nykyiselle täyttömaalle että täytetty merta. Missä on koko rantaraitti ja sen jatkuvuus alueen läpi ja laajemmat merinäkymät ahtaan kanavamiljöön sijaan?  Suojeltava lintuluoto jää piukkaan paikkaan veneiden keskelle. Pienvenesataman painopiste alueen itäosassa uhkaa lintulahden suistoa.

Kanavia on kaivettu sekä täyttömaalle että jokilaaksoon. Asumisen painopiste on sisämaassa kaivetun kanavan varrella mistä ei merta näy. Tehorakentaminen menee liian lähelle suojeltua lintukosteikkoa. Suorakulmaisissa tekosaarissa ja silloissa löytyy. Ne yhdessä hajautetun venesataman kanssa sulkevat merinäköalan rantaraitilta ja nollaavat ehdotuksen ansiot. Matkat venelaitureille pitkiä.

Kanavia on kaivettu sekä jokilaaksoon että nykyiselle täyttömaalle. Täyttöä on paljon mikä tukkii luonnonmaiseman ja synnyttää uuden keinomaiseman. Oivallettu oikein erottaa venesatama ja asuminen toisistaan. Jos siellä on joku rantaraitti niin siltä ei näe luonnollista merimaisemaa kuten ei asunnoistakaan. Suojeltava lintuluoto hävitetty. Paljon siltoja.

En malta vielä olla esittelmättä kunniamaininnan saanutta ehdotusta ja palkintolautakunnan kommenttia siitä.

Tekijä on tunnistettavissa. Nyt nimi vielä paljastettiin kunniamaininnan kautta. Pahinta mikä kilpailijalle voi tapahtua. Rahaa ei tule mutta ehdotus  joutuu julkisen arvostelun kohteeksi. Arvostan ystäväni Reijo Jallinojan töitä ja rentoa taiteellista otetta. Mutta tämä heitto on täyttä huuhaata. Se ei täyty montaakaan kilpailuohjelman vaatimuksesta eikä sille olisi pitänyt antaa kunniamainintaa. En näe tässä mitään realistisia toteuttamiskelpoisia ansioita. Safan valitsemana tuomareina kilpailussa olivat Antti Pirhonen ja Katariina Sewón.

Paluu nollapisteeseen

Palkittujen ehdotusten tekijöiden kanssa yritettiin kehittää aluetta kilpailun ratkettua loppuvuodesta 2012. Siitä ei ole tullut mitään ja on palattu alkupisteeseen. En ihmettele tätä. Työtä jatketaan nyt kaupungin omin voimin. Alueen uudet suunnitelmat tullevat kevättalvella 2015 käsittelyyn ja ympäristövaikutusten arviointeja on käynnissä.

Oma ehdotukseni kilpailussa oli seuraavanlainen:

Täyttö on ja uusi infrastruktuuri on minimoitu. Kaivuuta saman verran uutta täyttöä. Uusia autokatuja ei ole. Pysäköinti keskitetty kahteen polveilevaan 3-4-kerroksiseen pysäköintitaloon, joissa ei ole korvamerkittyjä paikkoja. Tämä vähentää autopaikkatarvetta 10 %.  Kaikista asunnoista on lyhyt kävelymatka pysäköintitaloihin. Ne ovat lasiseinäisiä pienen puistometsikön keskellä (parking garden). Viherkatoilla on sadevesialtaita. Pysäköintitalo – samoin kuin liikennenympyrä – ovat nerokkaita keksintöjä viime vuosituhannelta. Kiertoliittymät ovat taas muotia. Ovatko kohta pysäköintitalotkin? Nekin voidaaan tehdä näteiksi. Tässä ne toimivat myös rajaavana välivyöhykkeenä Fortumiin päin. Venesataman maatoiminnat on laajana alueena sijoitettu vanhan puhdistamon paikalle. Moottoriveneet pääsevät sinne kanavaa pitkin ja purjeveneetkin, jos masto on laskettu. Isommat veneet siirretään sinne lyhen matkan rantatorilta nosturiautolla. Fortumin ympärillä puistometsävyöhyke.

Asuintalot 6-kerroksisia rannan läheisyydessä. Kerrosluku nousee asteittain lähemmäs Fortumin voimalaitoksen piippuja mentäessä. Korkein asuintorni 30 kerrosta. Kaikista asunnoista ja rantaraitilta on avomerinäköala. Yksi 16-kerroksinen toimistotorni rantatorin viesressä. Sen edestä lähtevän rantapromenadin asuintalojen kivijaloissa palveluja. Kaikki puistorannat ovat yleisessä käytössä. Rannalla kaksi isoa biitsiä, toinen keinosaarella. Kaikki pihat ja puistot ovat maanvaraisia. Mikään rakentaminen ei mene pohjavesipinnan tai tulvavesirajan alapuolelle. Punaiset rakennukset ovat päiväkoti, rantaravintola sekä venekerhon ja kanoottiklubin paviljongit. Ehdotukseni on helppo toteuttaa vaiheittain.

Minut vaiennettiin kuoliaaksi. Kilpailutyöni oli luokaton eikä sijoittunut 25-parhaan työn joukkoon. Jäin taas lehdellä soittelemaan, toteaa

miete 17
Luettuani riittävästi kirjoja
hyppäsin elämääni kuin kirjaan
jossa nyt olen päähenkilö
tämähän on kivaa
varsinkin rivien välissä

blogi 16
20.10.2014

Asuntoja, palveluja, puistoja!

Otsikon manifestilla lähdin soitellen sotahan kirjava satama -kilpailussa. Kaikki eivät tule pitämään tästä mitä nyt esitän. Esitän sen kuitenkin yllyttääkseni lisää keskustelua. Sitäpaitsi Helsingin yleiskaavan suunnittelu on käynnissä. Siinä suorastaan yllytetään kaupunkilaisia etsimään paikkoja uudelle asuntorakentamiselle valitun valtavan kasvutavoitteen vuoksi.

Jotta satamaterminaaleista saadaan viihtyisät kävely-yhteydet kauppatorille, täytyy rekkaparkit kattaa. Tämä maksaa. Se voidaan korvata rakennusoikeuden myynnillä. Maa on kaupungin. Paras hinta saadaan vapaarahoitteisista asuntotonteista. Tälläsin asuntorakennusoikeutta rantojen tuntumaan 140.000 ke-m2.  Asuntorakennusoikeus Suomen paraatipaikalla maksaa 3000 – 4000 €/ke-m2. Kaupunki saisi tonttien myynnistä luokkaa 500 miljoonaa euroa. Liike-, kauppa-, ravintola-, hotelli- ja galleriarakennusoikeudesta voi tulla 100 M€ lisää. Näillä jo rakentelee kansia sinne sun tänne ja jää rahaa ylikin. Muu infrahan on jo alueella valmiina. Kuka vielä sanoo ettei kaupungilla ole tontteja! Asuntojen kivijalkoihin palveluja ja kulttuuritarjontaa. Eli konsepti on sama mitä purettu Norrménin talo rannan tuntumassa edusti. Kaikki tämä elävöittää rantaa ympärivuorokautisesti enemmän kuin kaiken maailman hotellit tai museot. Lisäksi saadaan 2500 uutta varakasta veronmaksajaa stadiin. Vanhan kauppahallinkin kannattavuus olisi turvattu. Helsinkiläisenä veronmaksajana vastustan ehdottomasti sitä, että kaupunki antaa ilmaisen tontin jollekin spekulatiiviselle museobisnekselle.

Isot tukholmanlaivat ovat tulleet varkain rantamaisemaan. Ja niillä on taipumus suurentua. Ne seisovat rannassa suurimman osan valoisinta päiväaikaa. Ilman rakennuslupaa. Asuntorakentamisella saadaan stadille uusi waterfront, joka käy keskustelua laivojen kanssa. Ehdotuksessani kaikki rannat ovat yleisessä käytössä lukuunottamatta laivaterminaaleja, joiden suljetut alueet supistuvat huomattavasti. Täyttöjä tai kanavakaivuita ei ole. Mutta mitäs tässä vaahtomaan sen enempää. Annan planssien puhua. Kaikki artikkelin kuvat voidaan suurentaa klikkaamalla.

Tähtitornin puoli

Näkymä näköalapromenadilta talojen katolta Katajanokan suuntaan:

Leikkauksia näköalapromenadin kohdalta:

Kilpialuvaiheessa esitin Guggenheim-museolle kaksikin sijoituspaikka Tähtitornin puolelle. Yllä toinen Olympialaiturin vieressä houkuttelee laivaturistit heti sisään. Alla toinen vaihtoehto:

Yliopiston museoitujen tilojan ongelmallisuudesta on Arppeanum hyvä esimerkki. Arkkitehti Carl Albert Edelfeltin (taidemaalarin isän) suunnittelema vanha kemian laitoksen talo Snellmaninkadun ja Yliopistokadunkadun kulmassa saneerattiin ja muutettiin yliopistomuseoksi. Tilat ovat hulppeat. Minäkin kävin siellä usein. Mutta ehkä kamreerit laskivat, että käyttöä ei ollut riittävästi. Yliopistomuseo siirrettiin kymmenen vuoden toiminnan jälkeen pois 1.6.2014. Tilalle tuli kai jotain yliopiston toimistoja tai mitä lie. Joka tapauksessa talo käytännöllisesti katsoen sulkeutui yleisöltä. Sääli. Tulee ikävä komeaa valurautaista portaikkoa ja keisarisalia tsaarien muotokuvineen.

Engelin tähtitorninvuoren observatorio on peruskorjattu. Rakennuksessa on avattu vuonna 2012 ”Helsingin observatorio” – niminen näyttely- ja yleisökeskus. Hyvä näin. Käsi sydämelle: Kuka on tiennyt että observatoriossa on museo ja kuka on käynyt siellä?

Rakennus olisi ollut komea myös kylpylän sisäänkäyntitilana ravintoloineen.  Ehkä talo voisi toimia sekä observatoriomuseona että kylpylän sisäänkäyntinäkin samanaikaisesti. Engelin talot sopivat uusiokäyttöön hyvin. Helsingissäkin on esimerkkejä: divisioonakomentajan talosta on tullut valtioneuvoston juhlahuoneisto ”Smolna”, hotelli Seurahuoneesta on tullut kaupungintalo ja kauppias Bockin taloon on sijoitettu tiloja kaupungin luottamushenkilöille ja virkailijoille.

Maailmanperinnön säilyttäminen yleensäkin on ongelmallista. Uusia esineitä tulee valtavia määriä lisää koko ajan. Kaikkea ei voida museoida suurelle yleisölle katsottavaksi rakennuksissa tai rakennuksina. Siihen ei ole kerta kaikkiaan ole varaa. Historiallisista museoista suurimman osan voisi pistää nettiin. Nykytekniikan virtuualimaailma tekee esineet, tilat ja rakennukset eläviksi. Saadaan enemmän kamaa esille. Tulee paljon halvemmaksi kuin ylläpitää museorakennuksia. Netissä museoiden tulisi olla ilmaisia kuten nyt Ruotsissa museorakennuksiin pääsykin on. Nörttimaa Suomi voisi olla edelläkävijä tässäkin asiassa.

Katajanokan puoli

Ehdottamani matala palvelukeskus Enson talon eteen pitää maiseman avoimena eikä syö arvotonttia. Ristihotelli-suunnitelmassa tällä paikalla oli vesiallas. On oikein ja kohtuullista, että Etelä-Helsingin asukkaille saadaan kunnollinen palvelutalo, kirjastoineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Tätä paikkaa ei saa yksityistää.

Ehdotukseni oli luokaton. Se vaiennettiin kuoliaaksi. Näin tapahtuu nykyään kun kaikista ehdotuksista ei enää anneta kirjallisia arvioita eikä niitä aseteta luokkiin. Guggenheim-museon kilpailutöiden arvostelu on käynnissä. En ollut sentään niin hullu, että olisin tehnyt tämän kilpailun. Olen lopettanut kilpailemisen pari vuotta sitten. Tämä oli muistaakseni jo seitsemäs päätös olla ehdottomasti enää kilpailematta.  Tein 39 kilpailua. 35 viime vuotena ei ole tullut palkintoja. Urbaani legenda kertoo, että Timo Penttilä teki 40 skabaa ilman menestystä ennen kuin voitti Helsingin kaupunginteatterin kilpailun. Ehkä lopetin vähän liian aikaisin. Mutta nyt on kuitenkin  korkea aika lopettaa tämä artikkeli, vannoo ehdottomasti

Miete 16
testasin kertooko yksi sana
enemmän kuin tuhat kuvaa
katsoin kaikki kuuluisan museon maalaukset
hoh-hoijaa!

Blogi 15
13.10.2014

Hyökkäyksiä arkaan paikkaan

Tämä kuvapari raivostutti stadilaiset.

 

 

 

 

 

Ettäs Alvar Aalto kehtasi suostua suunnittelemaan Enso-Gutzeitin pääkonttori ja akateemikon arvovallalla vaikuttaa hankkeen hyväksymiseen ja Theodor Höijerin suunnitteleman Norrménin talon purkamiseen. Hyi hyi Alvari mitä teit! Enson talo on useaan otteeseen valittu Helsingin rumimmaksi. Siitäs sait! Mutta eihän se mikään huono talo ole. Raivostutti vaan se että vielä hienompi talo purettiin ja sopusuhtainen näkymä pilattiin. Kansan mielessä akateemikon karisma romahti lopullisesti.

Alvari oli jo ennakoinut tilanteen. Itsesuunnitellun ainutlaatuisen pikamoottoriveneen nimeksi oli annettu Nemo propheta in Patria – kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Täysi kaasu päällä vesi roiskuen akateemikko pakeni kesähuvilalleen Muurameen miettimään maailman kiittämättömyyttä. Vähitellen stadilaiset kuitenkin  tottuivat uuteen näkymään siinä määrin, että rumuuskilpailussa Alvarin luomus välillä putosi jopa kolmannelle sijalle saakka.

Mikä laatikolle pariksi?

Tuhannen taalan kysymys! Väärin vastattu! Se ei vielä ole risti vaan toinen valkoinen laatikko. Tämä saatiin aikaan Armi-talon kilpailun kautta vuonna 2001. Tarkoitus oli saada arkkitehtuurin, rakentamisen ja muotoilun informaatiokeskus näkyvälle paikalle Enso-talon viereen. Kilpailuun tuli 154 ehdotusta. Voittajatoimisto oli silloin vielä melko tuntematon JKMM.  Sittemmin monissa kilpailuissa palkittu ja valtion rakennustaidepalkinnon vuonna 2007 saanut ryhmä. Palkintolautakunta ylistää ehdotusta:

rakennuksella on kulttuurirakenuksen olemus,
joka erottu ympäristöstään itsenäisenä hahmona.
kauppatorille oleva lasinen julkisivu on kutsuva
ja ajatus sen muunneltavuudesta on mielenkiintoinen.

Valtiolta ei herunut rahaa.  Ihmeekseni huomaan etten kovin paljon sure tätä. Laatikko mikä laatikko. Arvotontti  jäi tyhjäksi. Kuten tiedämme pyrkii kaikki tyhjä maailmassa täyttymään. Siihen tunki röyhkeä ristiretki.  Norjalainen hotelliketju halusi välttämättä tähän hotellin. Apulaiskaupunginjohtajka Pekka Korpinen näytti vihreää valoa. Olihan ideakin alunperin hänen. Yritettiin samaa kikkaa kuin Enson tapauksessa. Otettiin nimekkät suunnittelijat Herzog & De Meuron. Nämä lanseerasivat muovipakatun ristinsä omasta ja kaupunkisuunnitteluviraston mielestä vankoin perusteluin. Hankkeelle keksittiin hieno nimikin ”design hotelli”. Syttyi polemiikkisota. Minäkin osallistuin yhtenä ensimmäisistä näkyvästi Hesarin mielipidesivulla. Hanke kaatui valtuustossa täpärästi. Huraa!

 

Eipä aikaakaan kun siihen jo ruvettiin änkeämään Guggenheimin museota. Kunnes museolle keksittiin paikka toisella puolella lahtea. Nyt Armin tontilla on maailmanpyörä. Kaupunkikylpylä biitseineen ja saunoineen on tulossa. Hullunhauska idea. Mutta eikö haittaa vesiliikennettä nämä kelluvat uima-altaat? Entä mitä tapahtuu talvella? Se siinä on hyvä, että nämä kaikki härvelit ovat väliaikaisia. Toisaalta muistuu mieleen Lasipalatsi, jonka piti olla väliaikaisrakennus.

Elämää suurempaa kirjavuutta

Olin mukana niiden joukossa, jotka lehdistössä vaativat kilpailua koko Etelä-Satamasta. Esivaiheena tähän kaupunki teetätti ideaselvityksen nimellä kirjava satama vuonna 2008. Elokuvan alkuperäinen nimi To Have and Have Not kuvaa tilannetta paremmin. Haluttiin – tai ehkä ei – elävää urbaania meininkiä stadin rantaan ála Humphrey Bogart ja Lauren Bacall.  Selvitys tilattiin ala arkkitehdeiltä. Tämä nuori suunnittelijaryhmä oli lyönyt itsensä läpi parilla kilpailuvoitolla. Kristianstadin kulttuuritalo Norjassa 2005 ja Hanasaaren ns. laivatalot 2007. Nyt oli näytön paikka paraatipaikalla.  Ja tältä se näytti. Olihan siinä kirjavuutta ja satamakin oli mukana. Tässä vaiheessa ristihotelli oli vielä vahvasti tapetilla.

Ehdotuksen juju oli siinä, että Tähtitorninvuoren puisto yhdistettiin rantaan asti kattamalla kuilussa oleva Laivasillankatu. Loistava idea! Kolmosen ratikka siirrettiin kiemurtelemaan kansien päälle. Sekin hyvä juttu. Mutta sitten se muu vonkoileva talokrääsä viherkattoinneen!  Ei syntynyt mitään varsinaista kaupunkitilaa. Rakennuksilla oli epämääräisiä statuksia hotelleista julkisiin rakennuksiin. Siinä oli poikien eväät loppuneet. Kritiikki oli varsinkin vanhemman arkkitehtipolven joukossa julmaa. Eipäs pilata kulttuuriympäristöä juipit! Mutta osaavathan juipit suunnitella ainakin julkisia rakennuksia. Siitä osoituksena valtion rakennustaidepalkinto 2012 ja voitto kovassa seurassa (544 ehdotusta) Helsingin keskustakirjaston kilpailussa vuonna 2013.

Kritiikki vaikutti siten, että lapsi meni pesuveden mukana. Tätä seuranneen kilpailun ohjelmassa ei yllytetty kattamaan Laivasillankatua.

Välikohtaus Laiturilla

Helsingin kaupungin omaksuvan hyvän käytännön mukaan juryn valitsema parhaimmisto kilpailutöistä asetettiin näytteille Laiturin näyttelytilaan yleisön arviotaviksi palkintolautakunnan työskentelyn vielä ollessa kesken. Menin seuraamaan näyttelyn avajaisia. Ensimmäisekisi totesin, että oma ehdotukseni ei ollut joukossa mukana. Toiseksi totesin, että läsnä oli apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän lisäksi ainakin vielä toinen jyryn jäsen Vilhelm Helander, joka ei kuitenkaan osallistunut näyttelyn esittelyyn.  Hyvänä tapana on, että kilpailuun osallistuneet välttävät seurustelua kilpailun tuomarin kanssa. Yritin siis muina miehinä pysytellä mahdollisimman etäällä Villestä. Mutta ehkä Villeä veti luokseni vanha taisteluparitoveruus. Hän alkoi siirtyä lähemmäksi minua. Minä kauemmaksi. Tungoksessa kuitenkin jäin lopulta pussiin ja Ville pääsi aivan viereeni. Hän sanoi hiljaisella äänellä lähes huulet suljettuna katsomatta minuun

En vastannut. Kaikki mitä olisin sanonut olisi voinut paljastaa, että olin myös tehnyt tämän kilpailun. Tätähän Ville ei voinut tietää. Villen lausahduksen voi tulkita monella tavalla. Se voi olla harmiton tunnustus kaverille, että skabaan ei ollut tullut yhtään hyvää työtä. Spontaani tulkintani oli kuitenkin, että kollegaltani pääsi Freudian slip, tiedostamaton lipsahdus, joka ilmaisee totuuden. Ja totuus on, että Ville ei halua, että kilpailusta tulee mitään. Ymmärrän taistelupariani hyvin. Hänellä kilpailualue on hanskassa. On voittanut aikoinaan Katajanokan aseamakaavakilpailun. Rakennustaiteen historian emiritus professorina hän on tämän alueen suvereeni asiantuntija Suomessa. Hän ehkä pelkää, että mikä tahansa moderni wau voi pilata Helsingin arvomaiseman. Aiheellinen pelko, sillä sitä on ilmassa. Ja tuomarilla on kyllä mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, ettei kilpailusta tule mitään.

Tuliko siitä mitään?

Kaupunki järjesti poikkeuksellisesti kilpailun ilman Safan koneistoa. Siksi sitä ei näy liiton sivuilla eikä kilpailulehdessä. Kaupungin tiedotteessa kilpailun ratkettua huhtikussa 2012 todetaan

Kilpailun 201 osallistujatyötä tarjosivat
uusia kehitysmalleja eteläsataman kehittämiseen.
Töiden joukosta ei noussut esiin yhtä, joka ratkaisisi
ylivertaisesti kaikki kilpailun tavoitteet.
palkintolautakunta päätti yksimielisesti
jakaa neljä samansuuruista palkintoa.

Sillä lailla! Jury oli ratkaissut elegantisti dilemman. Neljä samansuuruista palkintoa erilaisille ehdotuksille torpedoi tehokkaasti kaiken rakentamisen. Apulaiskaupunginjohtaja antoi lausunon. Penttilän lausunto tarkoittaa selkokielellä, että ehdotukset lasketaan haudan rauhaan. Hannulle tämä ei ollut edes mikään kusallinen tilanne. Hän on tottunut antamaan diplomaattisia lausuntoja aiemminkin myttyyn menneiden kilpailujen jälkeen. Kuten Greater Helsinki vision -kilpailussa vuonna 2007. Tästä Helsingin kaikien aikojen epäonnistuneimmasta ja kalleimmasta kilpailusta julkaisen artikkelin 3.11. blogissani nro 18. Arkkitehtien keskuudessa pidetään palkintolautakuntaa syyllisenä, silloin kun ensimmäistä palkintoa ei jaeta. Eräiden arvioiden mukaan kipailujen ehdotuksista aina 7 % on jokseenkin hyviä. Voittaja pitäisi  löytyä näistä. Vika voi tosin myös olla väärin laaditussa kilpailuohjelmassa. Ja Eteläsataman kilpailussa se oli sitäkin.

Tyhmä kysymys: Olisiko kilpailun ylivoimainen voitto tullut sillä, että olisi esittänyt tähän vain Guggenheimin museon, pari hotellia ja kaikki loput puistoksi?

Kaupunkisuunnitteluviraston uuden virastopäällikön Mikko Ahon virkaanastujaisluennon jälkeen vuonna 2013 minulla oli mahdollisuus kahden kesken kysyä Mikolta Eteläsataman tilannetta kilpailun jälkeen. Virastopäällikön vastaus tuli empimättä

Alku näyttää tarkoittavan vanhan käytännön jatkamista tekemällä uusi hyökkäys arkaan paikkaan ilman kokonaissuunnitelmaa. Guggenheim-museon kilpailu julistettiin runsas vuosi tämän jälkeen. Nyt museoita tungeksii rannalle 1715 kappaletta. Mikko Aho on myös palkintolautakunnan jäsen. Tuloksia odotellaan vuoden 2015 aikana sekä innostuksella että kauhulla.

Mitä palkitut esittivät?

Kavalkadi kirjava satama -kilpailun neljästä palkitusta ehdotuksesta nimimerkkien mukaan aakkosjärjestyksessä. Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Tekijä on oivaltanut, että kaupunkisuunnitteluviraston suosima kanava-aihe pitää olla mukana, jotta työ palkittaisiin. Mitä järkeä on kaivaa kalliilla hinnalla Katajanokalle uusia kanavia ja Etelärantaan uusi Kolera-allas täytetylle maalle ja hankaloittaa liikennettä samanaikaisesti kun Helsinki täyttää merta muualla. En ymmäärrä mitä lisäarvoa hollantilaiisen ahtaan kanavamiljöön ihannointi tuo kaupunkiin, jonka arvoperustana ovat avoimet laajat merinäköalat. Kummallakin puolella rantaa on rivistö toimisto- ja kulttuurirakennuksia epäkirjavassa ojennuksessa. Mitä ne ovat? Kuka rahoittaa? Mitä ympärivuorokautista eloa tämä tuo rantaan? Tärkeä solmukohta Etelärannan ja Laivasillankadun risteyksen tuntumassa tukittu rakentamisella. Jalankulkuyhteydet terminaaleista kauppatorille eivät oleellisesti parane. Missä ovat uudet puistot?

Kanava tietysti taas mukana, mutta ehdotus näyttää silti kuivalta. Muutenkin lähes kaikki edellisen työn kommentit sopivat.

Ankeita isoja laatikoita kummallakin puolella rantaa. Mitä lienevät? Onko puolet Kolera-altaasta täytetty? Kävely-yhteys Kauppatorille Katajanokan terminaalista on ratkaistu putkella jatkamalla ankeata sataman kävelysiltaa. Missä uudet puistot? Taas tukitaan rakennuksilla molemmin puolin rantaa tärkeät koordinaatiston vaihtovyöhykkeet.

Tässä on jo kirjavuutta ja meininkiä. Koordinaatiston solmukohdat jätetty oikealla tavalla avoimiksi. Ei mitään kanavia eikä täyttöjä. Ympäristön umpikorttelit saavat seuraa, mutta aika massiivisina klöntteinä, joiden avulla ei oikein synny sympattista kaupunkitilaa.  Uudet korttelimassat yhdessä kalliokanjonin kanssa eivät paranna Laivasillankadun ankeutta. Jo vähän vihreyttäkin mukana. Hyvä oivallus ottaa kävely-yhteys Tähtitornin vuorelta rakennuksen katon kautta, mutta miten se jatkuu? Taitaa olla vähän asuntojakin mukana.

Pitääkö eteläsatamaa kehittää?

Monet ovat sitä mieltä että ei. Pelkäävät että nykyisetkin hienoudet pilataan. Mutta onhan siinä niin paljon ongelmia ja kehittämisen varaa kuten kirjava satama -kilpailun ohjelmassa oikein todetaan. Jalankulkuyhteydet terminaaleista kauppatorille ovat ankeat.  Samoin rekkojen pysäköintialueet ja yksityiset satama-alueet. Ympärivuorokautista vilskettä kaivataan rantaan.  Tästä enemmän viikon kuluttua seuraavassa artikkelissa Eteläsatama rakkaani 2.

miete 15

pitkän odotuksen jälkeen
sain puheenvuoron

änkytykseltäni en kuitenkaan
saanut sanotuksi mitään

ihmiset nyökkäilivät
onpa siinä viisas mies

blogi 14
6.10.

Metsäperkele

Olipa kerran kauan sitten Metsäperkele. Ei mikään mäntti. Alkoi vuolla kultaa Mäntässä. Perkeleen poika peri kullan. Rakensi itselleen kartanon.  Hullaantui kultakauteen ja halusi sitä lisää. Kertyi nurkat, vintit ja kellarit täyteen. Piti tehdä lato, jossa näitä  näytellään. Siihen meni puoli valtakuntaa. Sen pituinen se.

 

 

 

 

Näitä mietin kun ajoin pitkän matkan vaimoni kanssa Helsingistä Mänttään. Pysähdyksineen se kesti runsaat kolme tuntia. Näkemieni kuvien perusteella oli ennakkoluuloja. Itsekin kilpailun tehneenä minulla oli 577:n muun kilpailijan kanssa erilainen käsitys siitä miten homma olisi tullut ratkaista. Pitikö nyt spaniaarien mennä pilaamaan Paul Olssonin suunnittelema hieno puisto katkaisemalla avoin niemi pitkällä puuladolla aivan rantaan asti. Toisaalta lintuperspektiivissä se näyttää hyvin istuvan maisemassa ja antavan pääroolin ja hienot raamit kartanolle päärakennuksena. Katsotaan! Kaikkia artikkelin kuvia voi suurentaa klikkaamalla.

Yllätys

Lisää heijastuksia

Diskussio

Yllätyin myönteisesti. Ihmettelen sitäkin ettei projekti ole kilpailuvaiheesta paljoa muuttunut vai onko puun osuus rakenteissä vähentynyt. Sehän on hauska rakennus. Täyttää tehtävänsä. Kävijät vaikuttivat ihastuneilta ja samoin henkilökunta. Kehuttiin kilpaa. Mikäs sen parempaa.  No tietysti aina voi esittää joitain huomautuksia. Mikään ei ole täydellistä – onneksi.

Ravintola oli minun makuuni epäviihtyisä. Ennenkaikkea oli missattu suuri mahdollisuus nähdä sieltä istuessa puutarhanäkymä järvelle päin. Leveät ja tiheät pilarit vielä heikensivät suppeaa näköalaa. Ulkoterasseja oli niukanlaisesti. En rohjennut ottaa kuvaa täydestä ravintolasalista. Ruoka oli hyvää. Ravintola taitaa olla ainoa tila museossa, joka tuottaa voittoa jatkuvalla syötöllä. Ymmärtääkseni tila on vuokrattu ulkopuoliselle toimijalle.

Maailman varallisuus lepää rakennuksissa. Niiden ylläpito lepää tulevien polvien harteilla, joita kuormitetaan koko ajan uusilla rakennuksilla. Tämä pitäisi ottaa huomioon suunnittelussa. Talon rakentaminen maksaa paljon, mutta vielä enemmän maksavat käyttökustannukset vuosien saatossa. Serlachiuksen-säätiöllä oli varattu 14 miljoonaa euroa tähän rakennusprojektiin. Kului 19.  Aivan tavallista – rakennuskustannukset yleensä lisääntyvät puolella. Käyttökustannuksiin kuuluvat rakennuksen ylläpito ja henkilökuntakulut. Gösta-ladon vonkoileva suuri julkisivupinta ja tuhlaileva tilankäyttö tietävät suuria lämmityskuluja. Se vielä hoitaantunee. Mutta henkilöstökulut. Säätiö otti suuren riskin sijoittaessaan tällaisen mahtavan paviljongin suurin piirtein keskelle ei mitään.

Näyttelytilojen hajauttamisen johdosta tarvitaan ainakin neljä vartijaa eri saleissa. Lisäksi tulevat muut henkilöstokulut. Videovalvonta on keksitty mutta sitäkin täytyy valvoa on-line. Pientäkin museota pyörittää iso määrä ihmisiä. Serlachius-museoissa yli 50 henkilöä ilman siivous- ja kunnossapitohenkilökuntaa. Kaikki tämä maksaa. Toistaiseksi on ollut kävijöitä. Mutta miten käy kun uutuudenviehätys hiipuu. Saako Gösta niin paljon mainetta, että ulkomaiset turistit ryntäävät tänne. Onhan se vähän wau – mutta onko riittävästi. Museon ylläpitäminen ei ole voitollista bisnestä. Miten käy kun säätiön rahat loppuvat.

Gösta on hullunrohkea ja hieno kulttuuriteko. Tyypillistä Serlachiusta. Toivon sille menestystä.  Ja mikä parasta. Kaikki on saatu aikaan ilman julkista rahoitusta. Toistaiseksi. Serlachiuksen taidesäätiöhän toimii samalla tavalla kuin Guggenheimin taidesäätiö. Omia kokoelmia kartutetaan koko ajan ja lisäksi esitetään muiden kokoelmien aarteita. Mihin enää tarvitaan Helsinkiin ehdotettua Guggenheim-museota! Näin säästyvillä rahoilla voidaan kustantaa vuosittain kymmenille tuhansille suomalaisille ilmainen matka Göstaan ja saada sinne merkittäviä näyttelyitä. Serlachius on hyvä kotimainen brändi. Satsataan siihen mieluummin kuin Guggenheim-hömppään. Serlalla pyyhkii hyvin. Se pystyy rakentamaan museon omilla rahoillaan toisin kuin Gugge – dorka brändi – ei edes pysty museoita toteuttamaan ilman ilmaista tonttia ja veronmaksajian rahoja.

Arvaukseni on, että tulevaisuudessa museoiden kokoelmat siirtyvät nettiin. Hyväksyttäköön sekin että niitä myydään cd-levyinä. Halvempaa ihmiskunnalle kuin näyttelyrakennukset. Tauluja on mukavampi katsoa taulutelevisiosta kotisohvalta kuin museoissa. Voi järjestää taulukatseluiltoja ystävien kanssa viinin kera samalla tavoin kuin luku- tai musiikin kuuntelu-piirejä. Ekologista! Ei ole pakko edistää ilmaston muutosta uusilla wau-pytingeillä eikä matkustamalla ympäri maailmaa katsomaan niitä. Sitäpaitsi eikö museoissa ole tärkeintä sisältö eikä itse rakennus.

Hullu jälkinäytös

Minäkin siis tein tämän kilpailun. Mutta ketä enää kiinnostaa. Näytän kuitenkin. Yritin saada aikaan kompaktin pienen nappulan, joka pitää maiseman avoimena eikä puistopuita tarvitse kaataa. Näyttelysaleissa voi kiertää ympyrää eikä tarvitse kulke edestakaisin niinkuin Gösta-ladossa. Kapeista ikkunoista näkee ulos missä ollaan puistossa. Ulkoseinät, käytävät ja henkilökunta minimoitu. Näyttää pieneltä, mutta tässä on kyllä samat tilat kuin ladossakin. Ravintolasta avutuvat upeat näkymät järvelle ja puistoon. Näitäkin kuvia voi suurentaa klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ai miten minulle kävi kilpailussa? En oikeastaan tiedä sijoitustani. En ehkä ollut sadan parhaan joukossa.

miete 14
kopio maalauksesta
ja                
 kopion           
 kopion     
 kopion
      kopion
              kopio    
on yhtä arvokas
kuin alkepräinen
koska se sisältää
saman informaation