blogi 18
3.11.2014

Pekan unelma

Ollessaan lähdössä eläkkeellä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen keksi keinon millä saada kuvansa pysyvästi Helsingin historiaan.

Esikuvana oli Eliel Saarisen ja Bertel Jungin kuuluisa Suur-Helsinki -suunnitelma vuodelta 1918. Pekka halusi panna paremmaksi. Suurempi Helsinki! Ylipuhui 13 naapurikuntaa tulemaan mukaan kansainväliseen ideakilpailuun Greater Helsinki Vision 2050. Ovela aluevaltausyritys! Ympäristön kunnanjohtajat antautuivat heti ensimmäisissä neuvotteluissa. Palkintolautakunnan puheenjohtajaksi tuli itseoikeutetusti Korpinen.

Kilpailualueen 14 kunnan yhteenlaskettu väkiluku on 1.3 miljoonaa. Kilpailuohjelmassa tavoitteena oli 2 miljoonaa vuonna 2050. Eli kasvua vähän yli Helsingin kokoisella väestömäärällä. Viesti oli selvä. Sijoittakaa mahdollisimman paljon uusia veronmaksajia alueelle! Väestötavoitetta on hyvä verrata käynnissä olevan Helsingin yleiskaavan visioihin. Tavoitevuosi on sama 2050. Helsingin väestotavoite 860 000. Nykyään  asukkaita on n. 620 000. Yleiskaavan innokkaat varjoryhmät panevat vielä paremmaksi. Miljoona asukasta Helsingissä 2050! Ei kai nyt sentään! Mistä on tullut tämä trendi ängetä kaiki ihmiset samaan paikkaan? Mistä uudet asukkaat tulevat? Autiotuuko maaseutu entisestään? Vai otetaanko valtavasti maahanmuuttajia? Onko ylitiiviissä kaupungissa viihtyisää ympäristöä ja onko siellä terveellistä asua? Voi kysyä onko änkeämistrendillä ja viimeisillä puoluegallupeilla jotain yhteyttä. Keskustapuolueen kannatus on noussut ennätyslukemiin salamannopeasti. Yli 25 %! Puolue liputtaa voimakkasti maaseudun autioitumista vastaan. Korpisen hullussa kilpailussa on sentään se hyvä puoli, että väestökasvu yritettiin hajauttaa laajalle alueelle.

GH 2050 kilpailun palkintosummat hilattiin ennätyksellisen suuriksi. Kokonaispotti peräti 500.000 €! Tulee paljon hienoja ehdotuksia! Tämmöisiä kuvia Pekka odotti saatavan kilpailusta.

 

 

 

 

 

Mitä saatiin?

Kaikkien aikojen floppi

Olin seuraamassa kilpailun tulosten julkaisemista kaupungintalolla loppuvuodesta 2007. Kiusallinen tilanne. Esittelyn hoiti Korpisen seuraaja uusi apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä. Tyylikkäästi. Pokka piti vaikka Hannu hyvin tiesi, että tässä meni palkintorahat Kankkulan kaivoon. Mutta eihän sitä näin sanottu palkintolautakunnan pöytäkirjassa vaan näin:

Sana ”haasteellinen” salakertoo totuuden: Haaste oli liian iso. Kukaan ei pystynyt siihen kunnolla vastaamaan.

Palkintolautakunta antoi yksimielisesti ensimmäisen palkinnon ehdotukselle ”Emerald”. Tekijäksi paljastui WSP Finlandin jättisuuri 26 hengen ryhmä. Mukana 12 arkkitehtia Suomesta ja Ruotsista. Voittaja sai ennätykselliset 160 000 €! Suurin eka palkinto  ikinä siihen asti  Suomessa. Toinenkin ennätys tehtiin. Ehdotuksia tuli 109. Niistä hylättiin 23 eli 21 %. Tämä osoittaa toisaalta kilpailun haasteellisuuden  ja toisaalta sen, että haluttiin päästä osallisiksi isoista palkintorahoista kokeilemalla kepillä jäätä. Huomautettakoon, että jättisuosion saavuttaneessa Helsingin Guggenheim-kilpailussa ensimmäinen palkinto on vain 100.000 €!

Jury ylisti voittanutta ehdotusta. Sen täytyy todella olla hyvä. Hämmästykää! Tämmöistä esitettiin Helsingin edustan merialueille:

Pinkit ameebat ovat kelluvia asuinsaaria. Yhteensä 20 kappaletta valtakunnan pääkaupungin paraatipaikalla! Nehän peittävät näköalat kaupungista avomerelle ja kaupungin siluetin lähestyttäessä laivalla mereltä. Kelluva saaristo on yhteiseltä pinta-alaltaan yhtä suuri kuin Helsingin niemi ja Lauttasaari yhteensä. Näin kelluvat saaret kimmeltävät merihorisontissa ilmasta katsoen:

Vaikea sanoa mitä paikkaa tämä piirros kuvaa ja mitä siinä paikassa tapahtuu. Minä en ainakaan saa tästä mitään irti.

Pakko tutustua tämän uskomattomaan ideaan vielä tarkemmin:

Merialueen länsiosassa asuntosaaria kelluu mm. Hernesaaren, Jätkäsaaren, Pihlajasaarten, Melkin, Koivusaaren sekä Helsingin ja Espoon raja-alueen saariston tuntumassa ja silloilla niissä kiinni. Katsotaan vielä Pihlajasaaria suurennuslasilla:

Valkoiset viirut ovat asuinkerrostaloja. Tämmöiseltä se näyttää perspektiivikuvassa:

Leikkauksessa oli tutkittu miten kelluvat saaret pysyvät paikoillaan ja miten ne liittyvät emäsaariinsa:

Kevyt junayhteys näyttää menevän meren pohjalla keinosaarille. Ilmeisesti kaikkialla meren alla risteleilee merenalainen junaverkko. Tyhmiä kysymyksiä: Mitä ne saaret taloineen painavat? Miten käy myrskyissä, tulvissa ja talviolosuhteissa? Miten käy meriluonnon niiden alla? Pitääkö perustuspilarit viedä kallioon asti? Mitähän tämä kaikki infra maksaa jo ennen kuin päästään rakentamaan taloja?

Helsingin merialue idässä ei ollut pekkaa pahempi:

Kelluvia asuntosaaria on kolmin kappalein Katajanokan ja Laajasalon välissä. Kruunuvuorenselän siltoja ei enää tarvita kun Laajasalosta pääsee melkein kävellen tekosaria pitkin Katajanokalle. Lisäksi pinkkejä ameboja kelluu Laajasalon etelä- ja kaakkoispuolella, Santahaminan luoteisrannan edessä sekä Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Uutta asumista on ronskilla kädellä lätkäisty myös Santahaminaan, Vallisaareen ja Kuninkaansaareen. Viimemainitut kaksi sotilaskäytössä olevaa suljettua saarta on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi ympäristöiksi. Lisäksi ne kuuluvat Unescon maailmanperintökohteeksi nimettyyn Suomenlinnan alueeseen.

Hullun arkkitehdin vaihtoehto

Itsekin tietysti tein tämän kilpailun. Tässä vastaava kuva ehdotuksestani kuin ylläoleva ekan palkinnon saanut suunnitelma:

Esitin Santahaminaan uutta ekologista asutusta vähän samantapaisella konseptilla kuin Suomenlinnassa on nykyään. Autoton alue. Yhteys Katajanokalle lautalla. Matka kestää 10-12 minuuttia. Julkista vesiliikennettä on laajemminkin (pilkutetut reitit). Kalliita Kruunuvuorenselän siltoja ei tarvita kun lautalla pääsee kätevästi keskustaan. Mukana on myös Pekka Korpisen hyvä idea muodostaa kevyen liikenteen raitti nykyisten saarien kautta Helsingin meripuiston ympäri (keltainen linja). Osa yhteyksistä saarien välillä on siltoja ja osa hoidetaan lautoilla.

Santahamina on suljettu sotilassaari ja siellä on asutusta nykyäänkin (kuva oikella). Esittämäni uusi asutus (yllä) sijoittuu jo nykyisin käytössa oleville ja rakennetuille alueille (harjoituskentät ja satamaranta ym.). Arvokkaat luontoalueet ja rannat jäävät rakentamatta ja viheralueiksi. Tilanne muodostuu samaksi kuin Lauttasaaressa. Asutuksen ja luonnonpuistojen raja on viivoittimella vedetty. Arvokkaat luontoalueet ovat kaikkien käytössä ja nautittavissa. Santahaminan tapauksessa osa luonnonalueista voidaan suojella ja niillä voidaan määrätä käyttörajoituksia. Santahaminan lauttarannasta olisi yhteys saaren asutuksen läpi kiertävälle automaattiselle sähköraitiolinjalle, jolla pääsee lähelle asuntoaan. Idea on itseasiassa Julius Tallbergin ja jo sata vuotta vanha.  Kauppaneuvos rakennutti Lauttasaaren lauttarannasta ekologisen hevosvetoisen rautatielinjan omistamalleen kartanolle vuonna 1914.

Alla perspektiivikuva ehotuksestani ja leikkaus asutuksen halki kulkevan raitiolinjan kohdalta:

 

Koko Santahaminan saari olisi omavarainen energian suhteen. Aurinkopanelit, tuulivoima, aaltovoima.

Arvatkaa mitä minulle kävi. Ehdotukseni oli luokaton ja vaiennettiin taas kuoliaaksi.

 Sitä saa mitä tilaa

Suomi on vapaa maa. Kilpailuissa saa esittää mitä tahansa. Mutta mitä tahansa huuhaata ei tule palkita. Kirjoitin tästä oheisen melipiteen Hesariinkin. Toivomaani keskustelua ei kuitenkaan ole syntynyt. Ensinnäkin voittanut ehdotus oli suurelta osalta sekä toteuttamiskelvoton että kehityskelvoton. Toiseksi: Kuka haluaa massiiviset määrät kelluvia saaria Helsingin merialueelle? Helppo vastata. Palkintolautakunta. Sillä on vastuu siitä mitä palkitaan ja mitä asetetaan tulevan suunnittelun esikuviksi. Päävastuu oli juryn puheenjohtajalla Korpisella. Ohjailiko hän muuta porukkaa auktoriteetillään? Mutta tuomariston ei pidä olla lammaslauma. Silläkin on vastuu samalla tavoin kuin esimerkiksi yhtiön hallituksilla. Eri mieltä voi ja pitää olla.

Olin palkintolautakunnan jäsen kurssitoverini Leena Tuokon kanssa aikoinaan Kirkkonummen kunnan järjestämässä kutsukilpailussa. Muut ammattituomarit Leif Sundström ja professori Trevor Harris jyräsivät voittajaksi ehdotuksen, jonka tekijäksi osoittautui Erkki Kairamo. Leenan ja minun mielestä se oli huuhaata ja laitoimme eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Jäi ainakin jotain kerrottavaa lastenlapsille. Mielestämme eka palkinto olisi pitänyt antaa ehdotukselle, jonka tekijiksi osoittautuivat Markku Komonen ja Mikko Heikkinen. Edu Kairamon työsta ei voitu toteuttaa mitään. Mutta olihan se ns. ”komea veto”.

GH Vision 2050 Safan valitsemat tuomart olivat professorit Trevor Harris ja Helka-Liisa Hentilä Oulusta.

Toki GH kilpailun voittaneessa ehdotuksessa oli muutakin kuin kelluvat saaret. Siinä oli tietenkin mukana vaadittu koko 14 kunnan yleissunnitelma. Mutta tästä juuri kenkä puristaa. On täysin dorka idea kuvitella, että joku huoneeseen suljettu ryhmä voi saada muutamassa viikossa aikaan vakavasti otettavan kokonaisuunnitelman näin laajalta alueelta ilman kontakteja alueen asukkaisiin tai hallintokoneistoon. Eihän siitä tule eikä tullut mitään.

Pekka, oletko se sinä?

Saiko Pekka kuvansa Helsingin historiaan? Kyllä! Marraskuussa 2010 paljastettiin taiteilija Elina Merenmiehen maalama kohua herättänyt muotokuva. Tietysti Pekka oli juonessa mukana ja lienee itse –  ellei yllyttänyt niin ainakin –  mielihyvin hyväksynyt taiteilija näkemyksen. Ei se Pekka mikään tiukkapipo ole.

Pidättäydyn kommentoimasta tätä taideteosta. Mutta päivän sankari tietysti kommentoi paljastustilaisuudessa:

Olen tarkistanut asian. Muotokuva on kaupungintalon seinällä nätissä ojennuksessa muiden pomojen potrettien kanssa. Loppu hyvin – kaikki hyvin!?

Miete 18
tietämättömyyteni on niin suuri
että voin ammentaa siitä
koko loppuelämäni
ja vielä riittää
tuliaisiksikin tuonpuoleiseen