BLOGI 53
11.5.2015

Vanha huvila

Tältä saaren ensimmäinen huvila näytti lännestä katsottuna 40 vuotta sitten, kun minä tulin kuvioihin mukaan:

Tai eihän se mikään huvila ollut vaan lautamökki 6 m x 4 m. Ja tässäkin on jo kaksi laajennusta. Keskellä on alkuperäinen huone, johon tehtiin myöhemmin jonkinlainen lasikuisti (vasemmalla). Appiukkoni rakennutti oikealla näkyvän keittiön ja savupiipun. Tarina on semmoinen, että kalastaja Muurinen Seiskarilta sai menetetyn kotipaikkansa vastineeksi Sarvenniemen ja puolet Sarvenniemenkaria. Sarvenniemeen kalastaja rakensi perheelleen kodin. Päätalon, kesämajan, saunan,  ulkorakennuksia sekä venevajan. Vähäpätöisiä tönöjä kaikki rannan tuntumassa. Pieni pellon tapainenkin oli ja puutarha sekä kaivo. Ihmettelen miten perhe tuli toimeen talvella. Lähimpään kylään oli kolme kilometria matkaa vaikeakulkuista kinttupolkua pitkin. Pääpaikka Sarvenniemessä oli aamuaurinkoon suunnattu kuten kalastaja-asuntojen tulee olla. Kalastajan vaimo halusi kuitenkin kesällä nauttia ilta-auringostakin. Eukko sai toiveensa toteutetuksi saareen.

Nykyään mökki näyttää kaikkine laajennuksineen tältä. Voi ehkä jo sanoa huvilaksi – onhan siinä peräti neljä huonetta ja keittiö sekä kaksi katettua kuIstia vaikka pinta-alaa on niukasti.

Kuistin keskiosan suojana säätä vastaan on kolme täysikorkeaa 4 millin pleiä, jotka on puulistalla ja ruuveilla kiinni tukirakneteessa (45 x 22). peiraatteessa plexit voidaan irroittaa helosti, mutta vielä ei ole tullut tarvetta siihen. Saaressa kuitenkin usein tuulee.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takakuisti on läpikulku- ja varastotila. Kuisti toimi 15 vuotta myös saunan vilvoittelutilana. Siitä on ovi neljään huoneeseen – kolmeen makuukamariin ja keittiöön. Oikealla näkyy kaakkokamarin lasiovi avattuna. Sinne piipahdamme seuraavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mökin alkuperäinen ainoa huone on nykyisin olohuoneena ja makuukamarina. Alkuperäinen ulkoikkuna yläkuvassa vasemmalla on säilytetty huoneiden väliseksi ikkunaksi. Puulattiat on lakattu venelakalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Appiukon suunnittelema ja rakennuttama keittiö on todellinen putkikeittiö. Leveys 175 cm. Ylhäällä oikealla näkyvä ikkuna on ainoa kaupasta ostettu ja avattavissa koko saarella.

Jatkokertomus jatkuu viikon kuluttua.

SEURAAVAKSI:
KÄYMÄLÄ 30 VUOTTA
HAJUTONTA JA MAUTONTA ARKKITEHTUURIA

 

MIETE 53

SUMUSSA ON SE HYVÄ PUOLI
ETTÄ HETI TIETÄÄ
OLEVANSA EKSYSSISSÄ

KIRKKAALLA SÄÄLLÄ
VOI JOUTUA KÄVELEMÄÄN KAUAS
ENNEN KUIN HUOMAA ETTÄ
POLKU OLI VÄÄRÄ

 

BLOGI 52
4.5.2015

Peilisali

Tietenkin tässäkin palatsissa on peilisali. Tosin sen pinta-ala on vain kaksi neliötä vaikka siellä onkin viisi ovea. Aika pieni tila verrattuna Versailleksen peilisaliin, joka on 750 neliötä. Mutta kaikki on suhteellista. Minun peilisalini on kuitenkin 50 kertaa niin suuri kuin Ludvig XIV:n palatsissa verrattuna aurinkokuninkaan palatsin kokoon. Mutta eihän määrä ratkaise vaan laatu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alunperin saaren peilisali oli kapea pimeä käytävä saunan ja kuistin keittiön välissä. Maalasin sen valkoiseksi ja laitoin kolmelle seinälle kuusi peiliä. Tulihan valoa, eloa ja hullua tilatunnetta.Bongaa kuvista hullu arkkitehti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vietän saarella paljon aikaa yksinäni. Ei ole niin yksinäistä, kun on paljon kavereita ympärillä. Sitäpaitsi voi tarkistaa ryhdin; Taasko sitä ollaan noin kumarassa. Nyt selkä suoraksi Hullu!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat peilisalista ovat aivan hulluja ja niissä on ihmeellisiä näkymiä. Johtuu siitä että seinät ovat erisuuntaiset. Minun on itsenikin vaikea hahmottaa mistä nämä kuvat on otettu. Mutta kamera ei valehtele. Sitä saa mitä tilaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Peilisalin takaoven takana on 95 litran sähköjääkaappi sekä kierrätysosasto metallille, pakkauksille ja lasille. Jääkaappi on sijoitettu rakennuksen kylmimpään kohtaan. Peileistä voi tarkistaa kuka hullu on taas menossa jääkaapille. Oikealla johtaa ovi ulos mökin itäpuolelle eteistilan kautta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Peilisalin tilaelämys vaihtelee suuresti päivän mittaan aurinkoisuudesta ja vuodenajasta johtuen. Huomatkaa, tila kimmeltää kultaisena kuin Versaillessa vaikka jalometalleja ei sisustuksessa ole käytettykään.

Kerro kerro kuvastin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saunan lauteiden alla on varasto, jota kutsun liiteriksi. Sinne johtaa peilisalista kaksi ovea. Vuosikausia saarta rakennettaessa työkalut olivat hujan hajan. Nyt on vihdoin jäänyt aikaa järjestää ne jonkilaiseen ojennukseen ainakin ovissa. Mutta missä helkkarissa taas ovat hohtimet ja viilastakin puuttuu kärkiosa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksin rakennettaessa ruuvipuristimet ovat se kolmas käsi, jota usein tarvitaan. Käsisahoja en osaa teroittaa. Niitä on kulunut jo toistakymmentä. Hullun hommaa!

Nyt riittää jo peilaaminen. Siirrytään ensi viikolla katsastamaan vanhaa huvilaa.

MIETE 52

HUOMASIN ETTÄ MINUSTA ON MONEKSI
ANNOIN SIVUPERSOONILLENI
ANAGRAMMININET
KUTEN
NOA ALAPILARI
ALINA ILOARPA
AARIA L´NAPOLI
NIILO ALARAPA
PAINIA RAOLLA
AI NI ALLA APOR
PARONI AILALA
ARIN ILO PALAA
PLAANI ALA RIO
AI ONPA RALLIA
PIINA ORAALLA
RAA´AN PILAILO
O´LA LAA IN PARI´
AINO PAARILLA
ALLAPA IRONIA
RAAPII NOLLAA

YNNÄ 137 MUUTA

TULE NYT SITTEN
NÄIDEN KANSSA TOIMEEN

 

 

 

BLOGI 51
27.4.2015

Kuisti olohuoneena

No niin – nyt on tultu monikäyttöiselle ja monimuotoiselle (hullulle) kuistille. Tämä on kohtauspaikka, läpikulkutila ja saaren eniten käytetty huone. Sieltä pääseen moneen paikkaan. Onhan siellä kahdeksan oveakin. Tältä se näyttää plaanissa.

Katsastetaan kuistia pyörähtämällä sen lattialla ympäri myötäpäivään kaakosta alkaen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yläkuvassa oikealla on männyn edessä on lattista kattoon kolmen millin plexi, joka jäi yli veljeni taidenäyttelystä. Plexin kaksi osaa ovat puskusaumalla kiinni toisissaan ilman liimaa tai listaa. Plexit on taivutettu hieman kaarelle ulospäin. Jännitys pitää ne tiukasti paikoillaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hoksasin laittaa kuistille sulkuovet tähän vasta monen vuoden käytön jälkeen. Se oli hyvä keksintö. Sisäkuistista tuli paljon monimäyttöisempi ja lämpimämpi. Ovet suojaavat erityisesti luoteismyrskyllä, jolloin sade ilman niitä tulisi penkille asti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen saanut oikealla ylhäällä näkyvän koivupuisen hienosti sorvatuun korotuskappaleen lauttasaarelaiselta  naapurilta, joka oli säilyttänyt näitä seitsemän kappaletta kellarissaan vuosikausia. Ovat kuulemma kehruukoneen puolia. Niissä on pystysuora reikä keskellä. Kierretanko kiristää ne kantavaan palkkiin, jossa mutterilla on kiristysreikä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keksin laittaa tämän kellarin vasta kuistin lattiaa tehdessä. Tuli viikon lykkäys ohjelmaan. Ensin piti kaivaa maata, tasoittaa se ja laittaa hiekkaa kuopan pohjaan. Sen päälle valoin betonikakun. Kellarin seinät muurasin 10 sentin Leca-harkoista, jotka päällystin sisäpuolelta alumiiniverhoilulla poluuretaanilevyllä. kansiluukkujen messinkiset vetokahvarenkaat on upotettu lattiaan ja saranoitu. Voi kävellä yli kompastumatta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt on kuisti pyöritty ympäri. Minäkin menin näitä kuvia siirrellessä pyörryksiin. Vasemmanpuoleisessa yläkuvassa näkyy lisäpöytä taitettuna seinää vasten. Ensi viikolla jatkokertomus etenee peilisaliin. Kyllä tästäkin palatsista sellainen löytyy.

MIETE 51
EPÄTOIVON HETKELLÄ
LÄHETIN VIESTIN YLÄKERTAAN
VASTAUS TULI VÄLITTÖMÄSTI:
VASTAANOTTAJA TUNTEMATON
UNOHTUIKO SALASANA

 

 BLOGI 50
25.4.2015
(TÄYDENNETTY 3.5.2015)

Tungosta Taidehallissa

Meitä oli lauantaina 25.4. aamupäivällä runsas tusina ihmisiä Taidehallin edessä odottamassa, että ovet avautuisivat suurelle yleisölle Guggenheim Helsinki Now -näyttelyyn, jossa kilpailun finalistien työt ovat esillä. Tämä kiinnostaa.

Sisällä oli jo kohta tungosta. Pällistelin näyttelyä hämmästyksen ja ihmetyksen vallassa. Kustakin finalistin työstä oli pienoismallit kaksin kappalein. Keskustan suureen pienoismalliin upotettava 1:1000 malli ja yksityiskohtaisesti näperrelty 1:200 malli pikku ihimisineen. On se sentään hyvä, että tehdään pienoismallit ennen kuin totutetaan. Mutta on suuritöisiä malleja tehty ennenkin. Helsingin kaupunkisuunnittelun historia osoittaa, että onneksi kaikki eivät toteudu. Otetaan pari esimerkkiä.

Karjalainen metsälampi (Töölönlahti) on Alvarin keskustasuunnitelmassa urbanisoitu ja Vapaudenkatu- niminen moottoritie porhaltaa suoraan keskustaan, jossa sen katteena on viuhkamainen ”kaameen laakee” Vapaudentori. Onneksi vapaus-aatetta kunnioitettiin ja oli vapaus olla toteuttamatta tätä (Finlandia-taloa lukuunottamatta).

Sekavissa tunnelmissa poistuin näyttelystä satojen kysymys- ja huutomerkkien saattelemana.

(Täydennys): Jälleen kerran sain todeta, että taidehalli on erinomainen näyttelytila. Auringonvalo tuli hienosti sisään kattoikkunoista ja elävöitti kilpailun pienoismallit. Laatikko (kattoikkunoilla tai ilman) on osoittautunut erinomaiseksi näyttelysaliksi. Kokemuksia on sadoilta vuosilta. Gehryn Guggenheim-museossakin on itse asiassa kaiken venkoilun sisällä laatikko. Pitääkö post-bilbao-huumassa etsiä väkisin jotain uutta ja aloittaa jälleen alusta? Problemattiika on vähän sama kuin tuolissa. Pitääkö nyt välttämättä uhrata aikaa täysin uusien tuolien suunnitteluun. Onhan meillä jo niitä tarpeeksi. Sitäpaitsi taidemuseoissahan ei ole tärkeintä ulkokuori vaan sisällys.

Iltapäivällä olisi vielä edessä Guggenheim-näyttelyyn liittyvä seminaari Ateneumissa.

 Tungosta Ateneumissa

Onneksi olin ilmoittautunut hyvissä ajoin ennakkoon. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet Ateneumi-salissa pidettyyn Big Gang-tapahtumaan. Useille kuokkavieraille järjestyi silti ylimääräinen tuoli. Estradilla olivat Guggenheim säätiön johtaja Richard Armstrong ja maailmanmainetta saavuttaneet arkkitehdit Bjarke Ingels sekä Jeanne Gang. Viimemaninittu on Guggenheim-kilpailun jyryn jäsen. Puhetta johti Sitran pääsihteeri Pekka Timonen. Päästetään pääpuhujat irti.

 

 

Yleisö oli haltioissaan kun maestrot esittelivät töitään. Ja syystä! Sanottakoon Helsingin Gugenheim -projektista mitä tahansa niin oli kulttuuriteko saada nämä tähdet tänne puhumaan.

 Kilpailuehdotukset

Jaa niin – entä sitten nämä toisen vaiheen kilpailuehdotukset. Ihan sama mikä niistä valitaan voittajaksi. Helsinkiläisenä veronmaksajana ja kaupunkirakaennustaiteen ystävänä en liputa koko hankkeen puolesta. On se vaan niin huuhaa-huijausta tämä Helsingin Guggenheim touhu.

(Täydennys): Hämmästyin sitä, etteivät toisen vaiheen kilpailuehdotukset olleet juuri kehittyneet. Nehän näyttivät edelleen arkkitehtiosaston kolmannen kurssin harjoitustöiltä. Joku totesi, että ne ovat vieläkin keskeneräisiä. En sanoisi niin. Projektien hiominen tähän vaiheeseen osoittaa, että niiden alkuperäinen idea on kehityskelvoton. Niistä ei kerta kaikkiaan ole museoksi tällä paikalla. Näyttelystä en löytänyt yhtään projektia, johon olisi voinut intohimoisesti rakastua ja joka olisi saanut ilonkyyneleet silmiin. En kadehdi palkintolautakunnan jäseniä, jotka tästä joukosta joutuvat valitsemaan voittajan. Sitä saa mitä tilaa.

Pidättäydyn kommentoimasta enempää.

MIETE 50

ALUSSA OLI SANA

SANA ON VOIMAKAS MAHTI
KIELTEN VALTAMERESSÄ
SILLÄ ON ALOITETU HISTORIA
JA KÄÄNNETTY SEN KULKUA
MONTA KERTAA

VIIMEINEN SANAKIN
ON JO SANOTTU USEASTI

MAAILMAN KAIKISTA ASEISTA
VAIN VAIKENEMINEN
ON SANAA VOIMAKKAAMPI

 

BLOGI 49
20.4.2015

Tervetuloa hulluun saunaan

Sauna on ongelmallinen ja mystinen konsepti. Siinä täytyy kirjaimmellisesti onnistua hallitsemaan antiikin neljä vaikeasti yhteen sovitettavaa elementtiä: maa, ilma, vesi ja tuli sekä elementtiparien luonteenpiirteet kuiva, märkä, kuuma ja kylmä. Nämä kahdeksan boldattua sanaa ovat saunan kaava. Tätä pohdin kun suunnittelin saunaa. Ja hulluhan siitä tuli. Siitä vaan reippaasti sisään kaikkein pyhinpään. Ovi on auki.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saunan ulko-ovi on tehty 15 millin vanerista ruuvaamalla kaksi levyä yhteen. Välissä on ikkunan millin plexi. Ovessa on saaren vaakunakilpailun II palkinnon saanut ehdotus. Sauna on nyt ollut käytössä 18 kesää. Nämä kuvat ovat viime kesältä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vasemmalla avautuu pesunurkkaus. Oikealla kohoaa laudetila, jonka lattia on 120 cm saunan lattiaa ylempänä. Pesutilan lattia, seinät ja katto ovat 15 millin vaneria ilman eristystä. Pesitilassa on  viileää verrattuna lauteiden lämpöön. Lämpötilaero on useita kymmeniä asteita riippuen siitä miltä tasolta mitataan.

Pieni monimuotoinen sauna on vaikeasti hahmotettavissa parilla valokuvalla. Ehkä piirustukset auttavat havainnollistamaan tilakompleksin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiaus lepää betonikannen päällä 40 cm saunan lattian yläpuolella. Alla on polttopuutila, johon puut voi syöttaa ulkopuolelta luukusta. Kiukaan ympärillä on 15 sentin leca-harkoista muurattu palomuuri. Venerista tehty pesutila lepää ison kiven päällä. Vanerit on kiinnitetty toisinsa pienillä nauloilla ilman tukirakenteita.

Jatketaan kuvakavalkaadilla. Ei tätä hullua tilaa voi muuten ymmärtää kuin monella kuvalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiuastilan seinät on slammattu valkoisella antiikkilaastilla. Pesuvesi virtaa ulos vanerikourua pitkin vasemmalle kiukaan edessä ja imeytetään maastoon saunan alle. Jatkuvalämmitteisen kiukaan lämpeneminen käyttökuntoon kestää 45 minuuttia. Tulipesän lasiluukku valaisee koko saunatilan pimeinä syysiltoina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saunan lauteet on kokonaisuudessaan kasattu kokoon puutapeilla. Oli siinä poraamista käsipelillä. Saunan portaiden oikeassa laidassa lattialla punareunainen ”pyykinpesukone”. Sitä louskutetaan ylös alas saavissa ja puhdasta jälkeä tulee.

Siitä vaan portaita ylös lauteille – olkaa hyvä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saunan vaneriseinät on käsitelty saunasuojalla. Pesutilan takaseinä ja lattian vanerit on maalattu Betoluxilla. Saunaa käytetään usein pesutilana ilman lämmittämistä. Kylmällä säällä sytytetään kiukaan pesään pieni lämmittelyvalkea.

 

 

 

 

 

 

 

Jaha! Sauna on nähty ja ulko-ovi auki. Voimme siirtyä ulos terassille vilvoittelemaan ja seurustelemaan. Viikon kuluttua on vuorossa kuistin esittely. Näkemiin siihen asti!

 

MIETE 49

HULLU ARKKITEHTI
JA HULLU LÄÄKÄRI
AXEL MUNTHE
HEHÄN OVAT KUIN
KAKSI MARJAA

BLOGI 48
17.4.2015

Kasvaako Helsingistä parempi?

Kävin Helsingin kolmansilla kaupunkisuunnittelumessuilla Laiturin näyttelytilalla usena päivänä. Ohjelmassa peräänkuulutettiin moniäänistä keskustelua Helsingin kasvusta ajankohtaiseen yleiskaavaan liittyen. Hyvä juttu! Keskustelua tarvitaan.

Laiturin näyttelytila on erinomainen keksintö. Toimii hyvin kohtauspaikkana stadin ytimessä.

Se on jo todettu monissa tilaisuuksissa. Viime vuonna messuilla oli yli 2000 kävijää. Tänä vuonna odotetaan uuden tuhatluvun rikkoutuvan. Ohjelma oli ajankohtainen ja mielenkiintoinen.

Avajaiset

Avajaisissa istahdin toiselle penkkiriville liikenneguru Pentti Muroleen viereen. Estradilla olevat apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki ja virastopäällikkö Mikko Aho säpsähtivät kun näkivät meidät kaksi blogipappaa vierekkäin. Tilaisuuden juontaja vuorovaikutussuunnittelija J-P.Turunen esitti rauhalliseen tyyliinsä pääpuhujille pahan kysymyksen: TÄYTYYKÖ HELSINGIN KASVAA? Annin näkemys tunnetaan. Hän haluaa kehittää Helsinkiä johon mahtuu entistä enemmän ihmisiä. Nyt tuli perustelu.

Mikolla oli myös valmiiksi mietitty faktapohjainen rutiininomainen vastaus valmiina.

Nämä vastaukset eivät tietenkään tyydyttäneet Muroleen Penaa. Häntä ahdistavat Helsingin rajat. Vanha kettu haluaisi kehittää metropolialueena koko Etelä-Suomea.

Annin mielestä pääministerikään ei voi päättää yksin kaikesta. Samalla hän myönsi, että pääkaupungin ja maan muiden osien välillä on diplomaattista jännitettä. Virastopäällikkö toi esiin yleiskaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden suuren määrän – 1030 kpl. Vähän siinä hengessä, että loput 599 000 stadilaista oli tyytyväinen kaavaan.  No voihan sitä näinkin spekuloida. Se ei poista sitä tosiasiaa, että yleiskaava on tyrmätty monelta suunnalta vankkoihin faktoihin perustuen. Ihmettelen vähän sitä, että kaupungin suunnittelijoille on tullut ikäänkuin yllätyksenä ilmanlaatunormit, joilla yleiskaavan peruspilari – kaupunkibulevardit – asetetaan kyseenalaiseksi. Kaupunkitutkija Kati Vierikko huomautti, että suurin osa kaupunkilaisista ei monesta syystä pysty kommentoimaan yleiskaavaa. Hän oli huolissaan tämän joukon etujen puolesta.

Keskustelu oli muutenkin vilkasta, antoisaa ja asian ytimiin pureutuvaa. Hyväksi lopuksi taputettiin kaikille ja kohotettiin oikein kuohuviinimaljat.

Liikennesuunnitteluilta

Ilahduin siitä, että Helsingin uusi liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen aloitti oman esityksensä laatukriteereistä.

Muroleen Pena jo minulle etukäteen kehui tätä kouluttamaansa daamia ja vakuuttavaa oli esiintyminen. Reetta lanseerasi minulle uuden sanankin : AUTORIIPPUMATON ALUE. Tämä ei tarkoita autotonta aluetta vaan aluetta, jossa vapaasti voi valita neljän pääliikkumismuodon – YKSITYISAUTOILU, JOUKKOLIIKENNE, PYÖRÄILY, KÄVELY – välillä. Jotta päästään hyvään tasapuoliseen ja tasa-arvoiseen liikennejärjestelmään täytyy kolmea viimeksi mainittua kulkumuotoa erityisesti edistää. Hyvä tavoite. Riittää Reetalle haastetta.

Kruunuhaan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Veli-Heikki Klemetti ihmetteli mihin unohtui VESIJOUKKOLIIKENNE. Reetta lupasi ottaa tämänkin agendalle. Keskustelussa kävi ilmi, että kaupungin vuotuiset liikenneinvestoinnit ovat ensi vuonna 108 M€. Tämä sai Muroleen Penan ärähtämään: Ihmetyttää nämä kaupungin megaliikenneprojektit. Yhdellä PISARALLA (1000 M€) saisi toteutettua tuhat pikkuprojektia ja KRUUNUVUORENSILLOILLA viisisataa. Lykätkää näitä parillakymmenellä vuodella niin saadaan aikaan paljon pientä hyvää ja toteutettua kauan kaivattu Helsingin kävelykeskuskin. Ei mikään kunnon metropoli ole mitään ilman kävelykeskustaa.

Kysyin yksityisesti liikennesuunnittelupomolta miten Ruoholahden liikennesumppu hoitaantuu tulevaisuudessa kun Jätkäsaari on valmis ja siihen tulee vielä lisäksi Hernesaaren 5000 asukasta. Reetta ei ollut huolissaan. Hänen mukaansa alueelle muuttaa semmoista väkeä, jotka sopeutuvat tilanteeseen. En oikein usko tätä. Pelkään, että Ruoholahteen tulee vielä todellinen liikennekaaos. Toivottavasti olen väärässä.

Liikennesuunnittelija Pihla Melander kertoi yleiskaavan tavoitteista. Hän korosti, ettei kaavaa pidä katsoa tämän päivän perspektiivistä.  Tähtäin on 35 vuoden päässä. Silloin maailma on erilainen kuin tänään. Ymmärsin viestin kaksijakoisena. Toisaalta toppuuteltiin vähän kaupunkibulevardeja. Nehän eivät toteudu heti. Aika ei ole vielä kypsä. Toisaalta tämä oli kuitenkin liputus kaupunkibulevardien puolesta. Usko, toivo ja rakkaus kaupunkibulevardeihin on vankkaa koko viraston väellä. Kaikki ovat sitoutuneet tähän hömpötykseen.

 

 

Opin liikennesuunnitelija Marek Salermon esityksestä jälleen uuden sanan. PYÖRÄILYLIIKENTEEN LAATUKÄYTÄVÄ tarkoittaa baanaverkkoa. Sitä kehitetään kaikille stadin pääväylille. Lisäksi yksisuuntaisia pyörätietä tulee muidenkin tärkein katujen varsille ja pyöräilyä suositaan muillakin keinoilla. Meneekö jo överiksi kun Hesarin äskeisen uutisen mukaan talosaunoja ja pesuloita karsitaan uusista asuntokohteista jotta saataisiin normien mukaiset tilat pyörille. Vaatimus on kova. Yksi pyöräpaikka jokaista 30 asuntokerrosneliötä kohti. Suurin osa sisätiloissa ja loput pihalla katoksessa. Eräällä tunnetulla alueella rakennetulle 400 neliön kokoiselle asunnolle olisi pitänyt toteuttaa 13 pyöräpaikkaa. Hölmöä kun asuntoon tuli vain yksi asukas. Onneksi tässä päästiin lopulta luovaan normien tulkintaan.

Vaihtoehtoisten visioiden päivä

Entä jos Helsinki….

Aamupäivällä Don Quichote -arkkitehti Olli Hakanen avustajineen poksautti täyslaidallisen tulevien hallistusneuvottelujen vaihtoehdoksi.

Olli tarkoittaa että duuniin voi mennä junalla vähän pitemmänkin matkan päästä ja käyttää matka-ajan läppärin näpläämiseen. Silloin metropolialuekin voisi olla reilusti suurempi. Työmatkan muuttaminen työajaksi vastaa työuran pitenemistä 6,5 vuodella.

 

Olli kiteytti filosofiansa lauseeseen: LIIKENNESYSTEEMIÄLYÄ KEHITTÄMÄLLÄ  ON MAHDOLLISUUS VAPAUTTAA MAATA HYÖTYKÄYTTÖÖN. Lopuksi arkkitehti ampui upoksiin Koivusaaren osayleiskaavan ja Helsingin keskustatunnelin kahdella täsmätorpedolla: KOIVUSAAREN SUUNNITELMA ON LUHISTUVAN JÄRJESTELMÄN VIIMEINEN JOUTSENLAULU. UNOHTAKAA KESKUSTATUNNELI – SE ON HYÖDYTÖN.

Seuraavaksi ENTÄ JOS HELSINKI -ryhmästä esiintyi Kim Väisänen, menestyvän suomalaisen ohjelmistotuotteita myyvän BLANCCO-yhtiön johtaja.

Kimillä on kanttia sanoa näin. Hänen yhtiönsä 150 työntekijää on hajautettu ympäri maailman 16 eri maahan. Firman pääkonttori on Joensuussa. Pomo asuu Pasilassa. Yhteydet hoidetaan verkossa. Maajohtajat tapaavat kasvoikkain vain kaksi kertaa vuodessa. TÄRKEINTÄ ON VERKKOYHTEYDEN KAPASITEETTI – EI LÄHILIIKENNE TAI KAUKOLIIKENNE VAAN TIETOLIIKENNE. TEHOKKAAMPAA KUIN PISARA ON VALOKAAPELIN VETÄMINEN KUNTIEN VÄLILLE.

Kuoroon yhtyi vielä kaupunkitutkija Seppo Laakso seuraavin säkein:

SUOMEN VÄESTÖKASVUSTA 80 % TULI
VIIME VUONNA PÄÄKAUPUNKISEUDULLE.
IHMISET MUUTTAVAT SINNE MISSÄ
OLETTAVAT SAAVANSA PAREMMAN ELÄMÄN.

 Lisää kaupunkia Helsinkiin

Jo vuosia netissä toiminut interaktiivinen LISÄÄ KAUPUNKIA HELSINKIIN -ryhmä oli järjestänyt paneelikeskustelun.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan paneelikeskustelu

Kaksi kolmasosaa lautakunnasta oli estradilla. Kaikki sen viisi eri puoluetta olivat edustettuna. Herätti hämmästystä, että kaikki läsnäolijat kannattivat korkeita rakennuksia Helsinkiin. Eikö puolueilla enää ole mitään eroja kunnallispolitiikassakaan?

Kaikki saavat puheenvuoron – vasemmalta oikealle. Seisomajärjestys oli puoluevärin kannalta päinvastainen. Oikeisto oli vasemmalla ja päinvastoin.

No löytyihän niitä eroja sentään joissain asioissa.

Jälkimietteitä

Hyvät messut. Järjestävät ansitsevat suurkiitoksen.  Yleiskaava etenee seuraavaksi valtuuston yleiskeskusteluun toukokuun viides päivä. Hieno juttu! Apulaiskaupunginjohtaja sai avajaisissa mahdollisuuden esittää keijulle kolme toivomusta. Yksi niistä oli, että valtuusto voisi hyväksyä yleiskaavan vuoden kuluttua keväällä. En usko, että mikään haltiatar voi täyttää tätä toivetta. On siinä kaavassa vielä niin paljon rukkaamista.

Kehä ykkösen sisäpuoli on nyt in nro 1. Monet ryhmät kilpailevat siitä miten paljon lisää asukkaita sinne voi sijoittaa. Kreisiä! Eihän siitä hyvää seuraa. Liikenne menee tukkoon ja ympäristön laatu heikkenee. In nro 2 on umpikortteli. Ihanteena on Etu-Töölö. Jätkäsaaren uudella alueella on pantu vielä paremmaksi. Kahdeksan-kerroksisten umpikorttelien välissä on paljon kapeammat kadut kuin Töölöössä. Varjoisilla kujilla ollaan. Ei hyvä! Liian tiivistä!

Uutta Jätkäsaarta kierrellessä tulee ikävä Ruoholahden väljää ympäristöä sekä ennen kaikkea funktionalistisia suunnitteluihanteita valoa, ilmaa, väljyyttä ja vihreyttä. Toisaalta löytyyhän sieltä Jätkäsaaresta jänniä paikkoja, pieniä toriaukioita ja yllätyksiä kulman takana eli asioita joita juuri haluttiin. Mutta, mutta, mutta … kannattikoko palata ajassa yli sata vuotta taaksepäin kivierämääkauteen?

Helsingissä ja Espoossa rakennetaan nyt paljon asuntoja. Niin paljon etteivät ne kaikki enää tahdo mennä kaupaksi. Ja sama tahti jatkuu vielä vuosia ilman uuden yleiskaavan vaikutustakin. Veikkaukseni on, että pian seuraa jonkinlainen asuntokupla. Myyntiajat pitenevät ja hintoja joudutaan alentamaan.  Sitäpaitsi vaikka asuntotuotanto kasvaisi kuinka ei kaikille halukkaille koskaan pystytä Helsingissä tarjoamaan riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja. On niitä tulijoita vaan niin paljon tulossa tänne katuterassien tuoppien ääreen eri puolilta Suomea ja maailmaa.

Pena esitti käytäväkeskustelussa hyvän pointin. Vantaan kaupunkisuunnittelupäällikkö vaan hykertelee tyytyväisenä ja odottaa sitä päivää kun Helsingin liikenne on lopullisesti jumissa ja ympäristö on muuttunut slummiksi. Silloin tulee tunkua Vantaalle vihreämpään ympäristöön.

Eduskuntavaalit ovat ovella. Etsin ehdokasta, joka ei halua sijoittaa Helsinkiin pilvin pimein uusia asukkaita. Sillä pimeneehän sinä tiivistämistouhussa taivaskin tummiin pilviin.

MIETE 48
PAHOISSA PÄIVISSÄ
ON SE HYVÄ PUOLI
ETTÄ NIIDEN MENTYÄ OHI
VOI JÄLLEEN TUNTEA
SUURTA ELÄMISEN RIEMUA

BLOGI 47
13.4.2015

Tupaantuliaiset

Tervetuloa saunatupaan. Vaikka tupaantuliaiset olivatkin jo kymmenisen vuotta sitten. Juuri parahiksi kun tyttären perheeseen tuli lapsia. Luovutimme vanhan huvilan nuoren perheen käyttöön. Fossiilit siirtyivät saunamökkiin, jossa on oma keittiö ja oma huusholli. Tärkeä edellytys sille, että sopu säilyy ahtaalla saarella. Tältä uunituore tupa näytti silloin.

Tämä kuva on niin aneeminen, että sen melkein voisi julkaista Arkkitehti-lehdessä. Ei mitään elämää kuten niissä kiiltokuvajulkaisuissa ei yleensä ole. Mutta eihän se sisämiljöö enää ole tällainen. Siitä tuli ihmisten kesäkoti ja nyt se näyttää tältä.

Laitetaan tähän vielä tuvan plaani.

Tupa ei ole talviasuttava. Villaa on seinissä vain viisi senttiä, lattiassa 13 ja katossa 10. Ikkunat ovat yksinkertaista lämpölasia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jøtulin klassikon suunnittelivat 1930-luvun lopulla norjalaiset arkkitehdit Blakstad ja Munthe-Kaas. Koristeet teki taiteilija Ørnulf Bast. Kamina on maailman eniten myyty. Tässä se lepää Leca-harkoista muuratussa kolossaan. Pinnat olen sivellyt valkoisella antiikkilaastilla.

 Niin – ja rakennustarkastajakin kävi suorittamassa lopputarkastuksen. Samalla kertaa oli kaksi tarkastusta. Naapurisaaressa ja meillä. Naapuri soitti, että nyt hän on veneellä tuomassa virkamiestä. Menin hiekkarantaan vastaan. Keli oli peilityyni. Puolessa välissä salmea kuului veneestä miehen huuto: ”Sehän on ihan sen näköinen kuin piirustuksissakin.”

Oikeasti hän sieltä niin kaukaa rannasta voinut nähdä mökistä kuin pieniä vilahduksia puiden välistä. Seuraavaksi hän marssi suoraan sisään tupaan pöydän ääreen, jossa oli kahvikupit ja pienet tuopit valmiina. Enemmittä puheitta hän löi leimat heti papereihin. Ei välittänyt edes kiertää mökkiä ympäri eikä käydä saunaa katsomassa. Puhetta riitti ihan muista asioista kuin tarkastuksen kohteesta.

Jatkuu ensi viikolla. Vuorossa saunan esittely.

MIETE 47

PÄIVÄLLÄ PIDÄN PÄIVÄKIRJAA
JA YÖLLÄ YÖKIRJAA UNISTA

VIERAILEN PÄIVÄLLÄ JA YÖLLÄ MONISSA PAIKOISSA
UNIPAIKAT OVAT TOISINAAN
ERI PAIKKOJA KUIN PÄIVÄLLÄ
VÄLILLÄ MENEN SEKAISIN
MIKÄ ON UNIPAIKKA JA MIKÄ OIKEA PAIKKA

ON VIELÄ MONIA HUONETTA JOISSA EN OLE KÄYNYT
UNESSA MINULLE NÄYTETTIIN HOPEINEN AVAIN
JONKA AURINGONLASKUN SÄDE 
SAI KIMMELTÄMÄÄN
NIIN ETTÄ HÄTKÄHDIN
JA HERÄSIN

BLOGI 46
6.4.2015

Uglytecture

Nyt vihdoin päästään asiaan – saaren rakennettuun arkkitehtuuriin, joka on urani päätyö. Ja ainoa josta olen ylpeä. Sitä kehtaa näyttää lapsenlapsille. Ja on jo näytetty kymmenen vuoden ajan joka kesä ainakin viisi viikkoa jolloin tyttäreni perheineen on viihtynyt saaressa. Ja tytär on viihtynyt siellä koko ikänsä kaikki kesät. Paras palkinto, minkä arkkitehti voi saada.

Aloitetaan esittely saunamökistä, joka valmistui lopullisesti toissa vuonna ja jonka rakentaminen kesti 20 vuotta. Tai onkohan se vieläkään ihan valmis, kun joka vuosi keksin siihen uutta tuunattavaa. Olen ylpeä saunamökistä siksi, että suunnittelun lisäksi olen rahdannut pienellä veneellä yksin saareen kaiken rakennusmateriaalin ja rakentanut kaiken omin käsin ovia ja ikkunoita myöten. Ilman ainuttakaan moottorityökalua.

Nyt taisi tulla vähän liioiteltua. Muutaman kerran olen saanut apua kuljetuksissa. Kerrankin kun tilaamani tuvan lämpölasit olivat valmistuneet ja niitä piti lähteä kuljettamaan veneellä saareen, oli kova myrsky eikä vesille ollut menemistä. Kannoimme lasit – yhteensä 18 kpl – vaimon kanssa kahdestaan jyrkkäpiirteistä polkua 1,5 kilometrin matkan Pitkänperänvuorten yli, josta kuljetimme ne soutuveneellä kapean ja suojaisan salmen poikki saareen. Siihen tarvittiin monta keikkaa. Kiitin mielessäni talon arkkitehtia, joka oli hoksannut suunnitella majaan pienet lasiruudut (n. 50 x 70 cm), joita mehmomuoviin hienosti pakattuna oli suhteellisen kevyt kantaa.

 

Enkä ole kaikkia oviakaan tehnyt itse. Yksi ulko-ovi on ostettu. Tosin loput saunamajan ovista – yhteensä 14 kpl – olen nikkaroinut 15 mm vanerista. Sitäpaitsi en ole kaikkea rakentanutkaan ihan itse. Poikani on ollut muutamana päivänä auttamassa ja samoin ystäväni arkkitehti Kalevi Karlsson.

 

Pienistä ikkunoista puheenollen. Ne eivät ole muotia arkkitehtien suunnittelemissa lomamajoissa. Ikkunoiden pitää olla lattiasta kattoon niin että maisema lillii sisään. Siksi ei mikään varteenotettava arkkitehtuurilehti voi julkaista projektiani. Onhan se niin hullu ja ruma-arkkitehtuuria (UGLYTECTURE) parhaimmillaan. Niinpä ei ole muuta keinoa kuin julkaista projekti blogissani. Ajattelen aluksi kirjamuotoa, mutta päädyin nettijatkokertomukseen. Ja eikös tämä ole nykyajan henki.

 

Onneksi rakennuspaikka on Pyhtäällä, jossa byrokratia on inhimillistä. Kymmenen metrin päässä Kotkan puolella olisi ollut byrokratiamuuri vastassa. Saatuani lupapiirustukset valmiiksi soitin rakennustarkastajalle. Tämä pyysi minua lähettämään kuvat hänelle ehtiäkseen leimata ne seuraavana tiistaina jolloin hänellä oli päätöspäivä. Muut eivät puuttuneet asiaan. Mitäs sitä nyt lautakuntaa vaivaamaan. Lupa tuli kahdella ehdolla: sijaintikatselmus ja lopputarkastus. Olin jo syksyllä asettanut kaksi meren tuomaa valtavaa painekyllästettyä hirttä lepäämään kivien päälle paikoilleen. Keväällä aikaisin soitin rakennustarkatajalle ja ilmoitin, että sijainti on merkitty maastoon. Saapuessani paikalle myöhemmin havaitsin toisen hirren päällä muovitaskun, jota tiiliskivi piti paikoillaan. Taskun sisällä oli sijaintikatselmuspöytäkirja ilman huomautuksia. Pelkkä leima ja nimi alla. Näinhän sen pitää mennä. Ei edes viranomaisia tarvitse tavata.

Lähdetään kiertämään mökkiä vastapäivään länsipuolelta, jossa on pääsisäänkäynti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siitäkin olen ylpeä, että olen käyttänyt saaren rakennuksissa paljon kierrätysmatertiaalia – meren tuomaa, jätelavoilta kerättyä, lautatarhojen ylijäämätavaraa sekä naapurien poisheittämää. Käytettävissä oleva materiaali on myös vaikuttanut rakennusratkaisuihin ja detaljeihin. Valokatteisen kuistin länsinurkan alaosa on päällystetty lauttasaarelaisen naapurin sisustustyämaan ylijäämäpaloilla. kaikki mahdolliste paikat paikat talon alla on köäytetty hyväksi varastoina.

 

 

 

 

 

 

 

Sekä kuistin länsi- että itänurkka ovat 1,5 m ulokkeelle. Muutenkin olen käytänyt paljon ulokeratkaisuja säästääkseni peruspilareita ja ajan voittamiseksi. Betonivalu alkeellisissa olosuhteissa on aina hankalaa ja kestäähän se kuivuakin aikansa. Saaressa ei ole kaivoa, vesikin on tuotava veneellä.

Saaren jokaisen asuinhuoneen ikkunat voidaan peittää 8 mm vaneriluukuilla, jotka kesällä ovat ikkunoiden alla tai saranoituja alle tai sivuun. Talvisin luukut asetetaan paikoilleen kliksautettamalla kiinni puiset kääntösalvat. Luukut ovat tarpeellisia suijaamaan säätä vastaan – erityisesti eliminoimaan kevättalven polttavaa auringonpaistetta, joka nostaa sisätilojen lämpöä. Yöpakkasilla lämpötila laskee voimakkaasti ja ilmasta irtoava vesi kondensoituu ikkunoihin. Ikkunalaudoille valuva vesi mädättää vähitellen ikkunalaudat tai ainakin niihin tulee ikäviä värivirheitä.

 

Vaneria olen saaren rakennuksissa käyttänyt valtavat määrät – yleensä 15 mm filmivaneria. Siitä on tehty terassien ja saunan pesutilan katot sekä ulkovarastojen katot, saunan lattiat, pesutilan, keittiön ja varastokoppien seinät ynnä parikymmentä ovea. Erittäin hyvä rakennusaine. Vakuutuin vanerin oivallisuudesta, kun toimistomme 1970-luvun alussa vieraili ensimmäisen työnantajani professori Kirmo Mikkolan kesäkodissa Espoossa. Saunoimme porukalla Kirmon kanssa  hänen suunnittelemassaan legendaarisessa Suomen ensimmäisessä vanerisaunassa tai ainakin siihen asti kuuluisimmassa.

Saunamökki on noin 20 metrin päässä sekä itä- että länsirannasta. Eteläkärkeen on matkaa 30 metriä. Saaren eteläosa paloi 1950-luvun alussa. Tuli lienee saanut alkunsa retkeilijöiden leiritulista. Sillon kun saarella ei vielä ollut rakennuksia, on se ollut suosittu picnic-kohde. Pihakalliossa on useita nuotioiden aiheuttamia painaumia. Sääli: kuumuus on rapauttanut hienon jääkauden hioman sileän kalliopinnan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sähkökaapissa pientyökalujen, ruuvien ja maalien lisäksi saaren sähkökeskus säätölaitteineen ja akkuineen. Aurinkopaneleissa on tehoa yhteensä 250 W ja akuissa 500 Ah. Onneksi 12 voltin järjestelmän sähköasennukset voi tehdä itse ja niin tämäkin homma tuli opeteltua. Suurin hankaluus oli paksujen maakaapeleiden liitännät. Laitoksen hetkellinen maksimituotto on 15 A. Sähköä riittää jääkaappiin, televisioon, tietokoneisiin, kännyköiden ja muiden pienlaitteiden latauksiin sekä ompelukoneeseen päivällä kirkkaassa auringonpaisteessa. Saunatuvassa on langaton internet verkko useammalle tietokoneelle. Pitkäkestoisen sadekauden varalla on kaasujääkaappi.

Rakennelmat on sovitettu saarella siten ettei kiviä tarvitse räjäyttää tai siirrellä. Siitä osittain johtuvat myös rakennusten polveilevat muodot.

Appiukko määräsi rakennusten värit samanlaisiksi kaikkialla. Seinät: Panu Kaarna. Katot ja ikkunanpielet: Panu Sammal. Väriyhdistelmä on kaukana arkkitehtien lomamökkien trendikkäästä värityksestä tai värittömyydestä. Mielestäni tämä on erittäin onnistunut valinta ja sopii luonnonsuojelualueelle hyvin. Panusta on saarella kokemusta jo 45 vuoden ajan. Erittäin hyvä maali. Pitää pintansa, suojaa säältä eikä hilseile. Pötypuhetta, että puu lahoaa oikein käsitellyn akrylaattilateksipinnan alla. Sitäpaitsi helppo sivellä ja kuivuu nopeasti. Unohtakaa öljymaalit.

 

Kattohuopa on liimattu vanerikattojen päälle ja pinnoitettu pariin kertaan vesiliukoisella helposti siveltävällä Kilpi- akrylaattipinnoitteella, kuten melkein kaikki muutkin saaren huopakatot. Hyvä ja kestävä yhdistelmä. Kokemusta on saarella 30 vuoden ajalta.

 Jatkuu ensi viikolla…

MIETE 46

YKSINSUUNNITTELU ON KIVAA
MUTTA YKSINRAKENTAMINEN ON VIELÄ KIVEMPAA

PARASTA YKSINRAKENTAMISESSA ON KAKSI ASIAA
VOI ISTUA KIVELLÄ PITKÄÄN
ILMAN ETTÄ KUKAAN HÄIRITSEE
JA FUNTSIA MITENKÄHÄN
TÄMÄKIN PAIKKA TAAS RATKAISTAAN

VOI MUUTTAA OMIA SUUNNITELMIAAN
KOKO AJAN
EIKÄ ARKKITEHDILLE
TARVITSE KERTOA MITÄÄN
EIKÄ RAKANNUSTARKASTAJA
VÄLITÄ TIETÄÄ MITÄÄN

TÄMÄN VUOKSI RAKENNAN MIELUUMMIN YKSIN
EIHÄN SITÄ HOMMAA KUKAAN APULAINEN
KAUAN JAKSAISI KATSOAKAAN

 

 

 

 

 

BLOGI 45
30.3.2015

Luonnon armoilla

Tässä blogissa lähestytään saaren arkkitehtuuria kautta rantain. Aloitetaan etelästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Rakentamani laituri on ylpeydenaiheeni. Ystäväni arkkitehti Pekka Linkola oli rakennusvaiheen aikana paikalla taiteellisena neuvonantajana pari päivää. Rantakallio laskee tässä melkein pystysuorasti mereen ja veneen alla on syvyyttä pari metriä. Laituri on ulokkeella rantaviivaan valetun pienen betonikakun päällä. Anturan kymmmenkunta sidontaterästä on porattu kallioon. Puuelementitt (14 kpl) on kiinnitetty rakennelmaan haponkestävillä pulteilla. Laituri peretaan talveksi ja kasataan kallion laelle pressun alle. Laiturin kokoaminen kestää pari tuntia ja purkaminen hieman vähemmän. Tämä on ainoa rakennelma saarella, jonka tekemiseen on käytetty sähkötyökaluja – akkuruuvimeisseliä ja pikku aggregaatilla toimivaa iskuporaa.

Kalalokit jättävät saaren elokuun alussa. Ensin aikuiset ja poikasia jää vielä vahtimaan pari vanhusta. Eräänä kauniina päivänä poikasetkin katoavat – sananmukaisesti.

Kuvassa yllä myös saaren koko soutuvenelaivasto. Sesonkiaikana jokaiselle soututaitoiselle vakiasukkaalle löytyy oma alus. Oikeanpuoleinen vene hiekkarannalla on SUOMI-jolla. Isoimmilla siirtolohkareilla meressä on nimet. Oikealla Hirvi ja vasemmalla Mursu.

Puolikatamariinijolla on vakaa isoissakin aallokoissa ja 4 hv moottori jaksaa vetää melkoista kuormaa. Kuvassa pari lastia – kevytbetoniharkkoja ja 40 kg lastisäkkejä. Olen kuljettanut vähän yli kahden metrin pituisella jollalla myös yli 4 metriä pitkiä lautoja ja lankkuja sekä isoja vanerilevyjä (2,4 x 1.2 m). Tavaranhakumatkalla kerran parkkeerasin vieraaseen rantalaituriin. Palattaessa odotti veneessä lappu: VOISITTEKO SIIRTÄÄ KYLPYAMMEENNE POIS LAITURISTAMME! Jollaan kuuluu 5-metrinen masto, 14 m2 purjeita ja nostoköli peräsimineen. Täysillä purjeilla voi vauhdilla liukua kalliota ylös, jos muistaa vetää nostokölin ylös.

Meressä oikealla Mursu ja vasaemmalla Hirvi. Saaren lokkikuningas – pihapiirin Måses – pesii joka vuosi hirven pään päällä. Hän näkyy tässäkin pesimäkivellään 35-vuotta sitten otetussa kuvassa. Kun vanha Måses kuolee, tulee aina uusi Måses – ilmeisesti joku vanhan kuninkaan pojista, koska uusi tulokas käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin edeltäjänsä. Dynastialla saattaa olla vuosisatiset perinteet – ken tietää. On hauska seurata, kun poikaset vanhempiensa kutsumana hyppäävät korkealta kiven päältä mereen ja uivat hiekkarannalle. Sieltä ne sitteen siirtyvät pihakalliolle ja ottavat sen reviirikseen. Taburin alla on hyviä piiloutumispaikkoja.

 

Nyt on kuljettu saaren ympäri. On aika hetkeksi pysähtyä ihailemaan Äyspäänselän alati muuttuvaa maisemaa.

 

Syysmyrskyillä Äyspäänselkä kehittää raivoisan länsituulen. Aallot hyökyvät pihakallion yli ja saari kutistuu kolmasosaansa. Ei ihme – onhan saaren korkein maanpinta vain noin 2,5 metriä normaalivedenpinnan yläpuolella.

 

 

 

Jatkuu ensi viikolla….

MIETE 45

NYT NÄEN SELVÄSTI
ETTEN NÄE SELVÄSTI VIELÄ

SOKEUDESTANI ON SEKÄ HAITTAA
ETTÄ HYÖTYÄ

BLOGI 44
26.4.2015
TÄMÄ ON JATKOA BLOGEILLE
22 1.12.2014 HELSINGIN YLEISKAAVA 
JA
39 23.2.2015 HELSINGIN YLEISKAAVA 2

Kirjallinen mielipide

Sain kutsun Lauttasaaren sosiaalidemokraatit ry:n keskustelutilaisuuten Lauttasaaren kaavoituksesta. Paikka oli ravintola Persilja. Meitä oli kabinetissa kymmenkunta innokasta keskustelijaa. Vieressäni istui Helsingin kaupungin yleiskaavasuunnittelija Heikki Salmikivi, joka alkajaisiksi piti pienen alustuksen. Keskustelun loppupuolella minulle tarjoutui tilaisuus jättää kirjallinen mielipide yleiskaavasta  suoraan Heikille.

Heikki on huumorimiehiä ja otti mielipiteeni ilahtuneena vastaan ja lupasi laittaa sen yleiskaavaosaston kahvihuoneen seinälle vaikka virallinen mielipiteiden jättöaika on jo mennyt umpeen. Arvostan kovasti Heikkiä. Hän esiintyy yleiskaavatilaisuuksissa asiallisesti, miellyttävästi ja rennosti eikä järkyty voimakkaistakaan mielipiteistä. Siinä Helsingin kaupungilla on oivallinen yleiskaavan puolestapuhuja ja saarnamies, joka uskoo asiaansa.

MIETE 44
KÄYTYÄNI RIITTÄVÄSTI TAIDEMUSEOISSA
HYPPÄSIN ELÄMÄÄNI KUIN TAIDENÄYTTELYYN
WAU  - MITKÄ VÄRIT
WAU - MITKÄ MUODOT