Huvila meren saarella 13

BLOGI 57
8.6.2015

Mitä saaressa voi tehdä

Kun mainitsin yläkerran naapurille, että vietän yleensä 4 kuukautta pienessä saaressa, tämä kysyi ihmeissään mitä siellä voi tehdä. Siellä voi tehdä kaikenlaista. Kuten:

Blogi

Saaressa voi kirjoittaa blogia ja piirtää.

Kalliomaalausta

Saaressa voi harrastaa kalliomaalausta

Kalliomaalaus

Kalliomaalauksen tulos

JalkojenVilvoitus

Saaressa voi vilvoitella  jalkoja vedessä

Veneenuitto

Saaressa voi uittaa venettä (terveisiä Albert Edelfeltille).

 

SampokäveleeKatossa2

Saaressa voi kävellä saunatuvan katossa.

LegojaVaarinPäällä

Saaressa voi rakentaa legoja ja toisaalta yrittää levätä.

KallionharjausA

Saaressa voi harjata hienoa levää pois kallion pinnasta niin ettei uimaan mennessä ja sieltä tullessa liukastu.

Korttipeli

Saaressa voi pelata pasianssia

Naulaus

Saaressa voi naulata nauloja lautaan ihan huvikseen

Hyppykalliohypyt

Saaressa voi hypätä hyppykalliolta veteen

Vaarituoli2

Saaressa voi uinnin jälkeen kuivatella itseään pihakalliolla ennen seuraavaa uintia

vaari ja sampo sahaavat

Saaressa voi sahata saunapuita

SerkkulastaKotiin

Voi soutaa naapurisaareen serkkulaan vaikka vähän tuuleekin

monopoli

Saaressa voi sateisena päivänä pelata monopolia. ”Olet voittanut kauneuskilpailussa, peri 200.”

otsoui

Saaressa voi uida ja uittaa

Muurahaissillat2

Saaressa voi tutkia muurahaisten selviytymiskykyä siirtämällä osa keosta ulkokivelle ja rakentamalla korsista sillat saarelle. Tutkimuksen lopputulos: Seuraavana päivänä ei muurahaisia ulkokivellä enää ollut.

Vesta84

Saaresta voi tehdä veneretken Sipooseen ja maalata siitä muistikuva 30 vuoden kuluttua. (Sarjasta kuva jota ei otettu)

myrskyrintama2

Saaressa voi katsoa ilta-auringon loisteessa kun myrskyrintama lähestyy kaakosta nopesti jyristen kuin juna ja maalata siitä mustikuva 30 vuoden kuluttua. (Sarjasta kuva jota ei otettu)

Hetken kuluttua äsken tyyni vesipinta myllersi suurissa mustissa aalloissa ja tuulta oli pakko juosta karkuun sisätiloihin. Pihakalliolle jääneet tavarat piti kontaten kerätä suojaan. Rankin sääaseman tuulimittari meni rikki asemassa 34 m/s ja metsää kaatui laajalti Elimäellä.

SampoLukeeSaunapenkillä

Saaressa voi lukea kirjaa.

matonpesuSaaressa voi pestä mattoja siten ettei saippuavesi valu mereen.

Kiipeilypuu

Saaressa voi kiivetä ikihonkaan

Kiipeilymeditaatio

ja meditoida siellä

palapeli

Saaressa voi pelata palapeliä

Saaressa voi järjestää purjehduskilpailun kahdella trimmatuilla veneellä, joissa peräsin ja osin kölikin on säädettävissä:

Kello2

Perinteinen kaarnavenemalli ”Kello”

Puillo

Haastaja, postmodernistinen malli ”Pullo”

Lähtövalmiina2

Lähtovalmiina!

TorviOnSoinut

Torvi on soinut!

Ulapalla

Ulapalla! Tasaväkistä on!

Pitihän se arvata, että ”Pullo” seilasi ihan toiseen suuntaan kuin ”Kello”. Mitä muuta postmodernistiseltä veneeltä voi odottaa! Kilpailun lopputuolos jouduttiin ratkaisemaan maalikameralla. Tasapeli! Kaikki voittivat!

samponPuutarha2

Rauhoitetulla saarella voi viljellä yrttejä ja kukkia puutarhapenkissä.

SaarenValloitus

Saaresta voi tehdä retken avomerelle ja valloittaa oma saari.

Saaressa ei juuri ole hyttysiä, mutta loppukesästä on kärpäsiä ja vuonna 2014 ampiaisia oli riesaksi asti. Niitä pyydystetään ”inhimillisillä” pyydyksillä, joissa on voimakas makea alkoholiseos. Onnellinen loppu!?

Kvick

Saaressa voi pelata nopeuteen perustuvaa kilpapasianssia ”Kvick” ja maalata siitä kuva 20 vuoden kuluttua. (Sarjasta kuva jota ei otettu)

Amiraali

Ruotsalainen roikkuva hyönteisten pyydysmalli. Amiraaliperhonen tykkää pitkällä imukärsällään litkiä lientä lasipullon alaosasta olevasta aukosta.

Saaressa on elokuun alussa amiraalin lisäksi paljon muitakin isoja päiväperhosia. Kuten neitoperho (runsaasti), suruvaippa, nokkosperhonen ja ritari, jonka toukkiakin on nähty saarella – kasvaahan siellä runsasti sen herkkua – väinönputkea ja karhunputkea.

Pyydys1

Suomalainen pöydällä seisova pyydysmalli. Toimii hyvin. ”Parhaina päivinä” täytyy tyhjentää kaksi kertaa.

Saaressa voi järjestää suunnistuskilpailun. Tarkka karttahan on olemassa ja ruutujen nurkkapisteet on merkitty maastoon.

ketturastit

Suunnistuskartta. Rastit on merkitty punaisella.

rasti

Ekologinen rasti palkitsee löytäjänsä. Vaimo tekee karkkipaperista pieniä punontatöitä.

menossameripäiville

Saarella voi katsoa ikkunasta kun väki on omilla veneillään menossa Kotkan meripäiville

LettuIlmassa

Saarella voi paistaa lettuja urakalla koko porukalle

Majakka1

Saarella voi rakentaa perinteisen tiilimajakan

Majakka2

Majakanvartijan ollessa paikalla majakka sytytetään joka ilta seremoniaalisin menoin. Salamavalokuva ei tee oikeutta tunnelmalle.

Sarja ”Huvila meren saarella” jatkuu vielä kahden jakson verran. Tapaamisiin!

VaariSoutaa

Hullu arkkitehti

MIETE 57
SAARELLA VOI OLLA
TEKEMÄTTÄ MITÄÄN
AJATTELEMATTA MITÄÄN
VAIN VASTAANOTTAA KAIKKI

2 thoughts on “Huvila meren saarella 13

  1. Kylläpä näistä mieli virkistyykin:) Hyvää kesää Ilpon klaanille!

  2. Loistava ja upea saari teillä on ja sen arkkitehti taitava ja osaava sekä kekseliäs rakentaja. Loistavaa kesää saareen teille Toivottavat. arto ja maija virkkunen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s