BLOGI 33
19.1.2015

Seitsemän vuosikymmentä

Sarja arkkitehdit taiteilevat jatkuu. Tervetuloa hyvän ystäväni Kalevi Karlssonin retroperspektiiviseen näyttelyyn.

Valitettavasti en pysty esittämään laajasta tuotannosta kaikkia mestariteoksia. Suuri osa on tilaustöitä ja muotokuvia tai muuten myytyjä tauluja, joita ei ole valokuvattu. Esimerkiksi minulla on seinälläni suurikoinen Kalen tekemä muotokuva isästäni ja tähän liittyvä hiilipiirros. Lisäksi Kale on tehnyt vaimostani muotokuvan Helsingin yliopiston tilaustyönä. Se on esillä Meilahden sairaalan kahdeksannen kerroksen aulassa. Kalen vintillä on pari kapsekkia täynnä varhaista tuotantoa, joita kaikkia ei myöskään ole valokuvattu. Kerran minulla oli ilo käydä läpi kapsekkien sisältö taiteilijan kanssa. Niissä oli paljon hienoja julisteita, joita Kale teki kesäharjoittelupaikassaan 1950-60 lukujen vaihteessa OTK:n somistamossa. Lisäksi matkalaukuissa on kymmenittäin luonnoksia muun muassa kuntien vaakunoista.

Taiteijan tuotanto käsittää koko kuvataiteen kirjon. Muutama esimerkki lisää. Monen taiteilijan tavoin Kale ei menestynyt koulussa. Pari luokkaa tuli tuplattua. Sen sijaan miesten keihäs lensi 17-vuotiaana yli 60 metriä!  Onneksi käsi tuli kipeäksi ja oli pakko lopettaa, muistelee keihäsmies. Ylioppilastodistuksella ei päässyt edes karsimaan teknilliseen korkeakouluun. Kale meni vuodeksi taideteolliseen kouluun (Silloinen Ateneum – entinen taideteollinen korkeakoulu). Onneksi sinä aikana arkkitehtiosaston karsintakurssin  vaatimuksia muutettiin. Kale pääsi kurssille sittenkin ja selvisi loistavasti – melkein kaikista piirustustehtävistä tuli täysi kymppi. Kun arkkitehtiopiskelija kertoi aikeistaan lopettaa taideteollisessa koulussa, valitteli kurssin esimies taiteilija Räsänen: Te olisitte hyvin pärjännyt graafikkonakin.

Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla piirustuksen opettajana oli Unto Pusa. Kun Kale vei kurssin päätyttyä hänelle työnsä, lausui Pusa haikeasti: Te olisitte hyvin pärjännyt taidemaalarinakin.

Kalen lukioaikana Karkkilan työväenopistoon tuli maisteri Pirinen valtionarkistosta kertomaan Suomen heraldiikasta. Kale innostui tähänkin taiteen lajiin ja alkoi osallistua kuntien vaakunasuunnittelukilpailuihin, joita siihen aikaan oli runsaasti. Paras saavutus muutaman palkintosijan lisäksi on 18-vuotiaana tullut voitto Tuupovaarassa. Työ toteutui ja on edelleen osittain käytössä, vaikka kunta sen nimisenä on lakkautettu. Mielestäni vaakuna on eräs Suomen parhaita. Kale kutsuttiin Suomen heraldisen seuran jäseneksi kaikkien aikojen nuorimpana. Mutta ei viihtynyt vanhempien ukkojen seurassa. Jäsenmaksukin oli aikamoinen nuorelle teinille, joka tienasi taskurahaa tekemällä julisteita muun muassa teinihippoihin.

Tuorein saavutus taiteijallamme on toteuttamiseen johtanut palkinto Suomen taiteilijaseuran 150-vuotisjuhlamerkin kilpailussa viime vuonna. Postimerkki ”hedelmistään puu tunnetaan” julkaistiin tämän blogin ilmestymispäivänä 19.1. Hyvä esimerkki paneutumisesta asiaan on, että Kale teki kilpailua varten noin 50 erilaista luonnosta variaatioineen.

Taiteilijalla on ollut useita näyttelyitä Helsingissä, Vantaalla ja viimeksi syntymäkaupungissa Karkkilassa viime marraskuussa. Antaa vuosikymmenten näyttää mitä on syntynyt. Tosin alkuvuosien tuotannossa on suuria aukkoja. Osaksi johtuu siitäkin, että aloitettuaan arkkitehtiopinnot vuonna 1961 Kale omistautui opiskeluun ja perhe-elämään viideksitoista vuodeksi. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla. Nuolella yläpalkin vasemmassa reunassa pääsee takaisin.

 

1950-luku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1960-luku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1970-luku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 1980-luku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1990 – luku

 

 

 

 

 2000 -luku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2010 – luku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arkkitehdin ura

Pääasiallisen työnsä Kale on suorittanut asemakaavoittajana Vantaan kaupungilla, jossa hän vaatimattomuudestaan huolimatta kohosi suunnittelugurun asemaan. Arkkitehtilehden numerossa 2/1986 on kokonaista 5 sivua omistettu hänen siihen astisten saavutustensa kuvaamiseen. Kalen kynästä on lähtenyt muun muasssa Tikkurilan kävelykeskusen suunnitelma. Lisäksi on tullut palkintosijoja arkkitehtuurikilpailuissa. Hieno ja monipuolinen ura! Upeaa!  Onneksi olkoon! Mutta mitä vielä onkaan tulossa. Taiteellinen luomistyö jatkuu.

MIETE 33

KATSOTTUANI RIITTÄVÄSTI ELOKUVIA
HYPPÄSIN ELÄMÄÄNI KUIN FILMIIN
JOSSA NYT OLEN SUURI TÄHTI

JA MIKÄ PARASTA
VOIN LIIKKUA VAPAASTI KADULLA
KUKAAN EI TUNNE MINUA

blog 32
12.1.2015

Soft toys adventures 3

————-

———–

 – – – – – – – – –

———–

THAT´S ALL FOLKS!

 Thought 32

I have turned into a great hero
in the eyes of my grandsons
with humble merits
still even a child myself

BLOG 31
9.1.2015

blogi 30
 5.1.2015

Puhuin pötyä blogissani nro 26 kun kerroin, että opiskelukavereillani on taidenäyttelyitä ympäri Suomea. Eihän se pidä paikkaansa. Heillähän on näyttelyitä ympäri Eurooppaa! Tervetuloa Sakari Laitisen virtuaaliseen jälkinäyttelyyn Wolfsburgin kulttuurikeskukseeen. Sitä ennen Sakella oli pari näyttelyä Münchenissä ja Berliinissä vuonna 2013. Ja tietysti myös Karjaalla, missä taiteilija nykyään asuu. Vetäydyttyään arkkitehdintyöstä 10 vuotta sitten Sakke on eläkeaikanaan ”paneutunut himoharrastukseensa” (vapaa suomennos Wolfsburgin näyttelyn otsikkotekstistä ”preoccupation”). Tänä aikana on syntynyt muutama sata työtä – sommitelmia sekatekniikalla, kollaaseja, reliefejä ja kolmiulotteisia pahviveistoksia.  Vanha pienoismallin tekijä tykkää yhä leikata Stanley-veitsellä ja puristaa hellästi liimatuubia sekä näprätä pinsettien kanssa. Millintarkkaa puuhaa edelleen! Valitettavasti voin tässä esitellä Saken valtavasta tuotannosta vain murto-osan. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla. Nuolella yläpalkissa vasemmalla pääsee takaisin sivulle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Saken lähes 50 vuotta kestänyt arkkitehdin ura sisältää koko rakennustaiteen skaalan kaupunkisuunnittelusta mitä erilaisimpiin rakennuksiin. Taloudelliset realiteetit suunnittelussa eivät useinkaan anna mahdollisuuksia muotojen ja värien vapaaseen ilotulitukseen. Onneksi vuosikymmenien aikana patoutunut luova energia on saanut revanssin taideluomusten kautta. Hyvä Sakke! Todella hienoja ja monipuolisia teoksia, joista ei voi olla tykkäämättä ja joista tulee iloiseksi. Toivottavasti taiteilijan valtavalle tuotannolle löytyy sopivia sijoituspaikkoja. Ne pitäisi saada esille julkisiin tiloihin, koteihin ja museoihin. Sakkehan ei juuri ole antanut myytäväksi töitään. Lähes kaikki ovat jäljellä. Arkkitehdin asunnon seinät, kirjahyllyjen sekä lipastojen päälliset ja ikkunalaudat ovat täynnä töitä. Lisäksi niitä on parissa isossa piirustuslaatikostossa sekä varastossa pakattuna vanerilaatikoihin Saksan näyttelyjen jäljiltä. Ja lisää teoksia syntyy koko ajan.

Saken kohdalla tulee mieleen mitä muutamasta muustakin modernista taiteilijastamme on sanottu: Hänellä on absoluuttinen värisilmä.

 miete 30

kun heräsin
aurinko paistoi
oli lämmintä
ja linnut lauloivat

siksi en vielä
halunnut avata silmiäni
sillä tiesin että ulkona
oli pimeää ja kylmää

 

blogi 29
 29.12.

Pehmikset seikkailevat 2

________________________________________________________________

________________________________________________________________

_________________________________________________________________

__________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

________________________________________________________________

 

miete 29
"kuka on piirtänut pöytääni?"
kysyin 4-vuotiaalta tyttärenpojalta

"en se ollut minä - se oli ankka!"
kuului vastaus

blogi 28
24.12.

Hyvää Joulua

toivoo

miete 28
 *
 oi
 puu
 iloa
 kivaa
 täynnä

blogi 27
22.12.2014

 Kädet puhuvat

Minulla oli ilo olla Tuijan Pösön luokkatoveri kansakoulussa ja kurssitoveri arkkitehtiosastolla. Vasemmalla Tuija poseeraa luokkakuvassa 1948 – 49 kädet lepoasennossa. Nämä silmät eivät unohdu. Oikealla Selfie vuodelta 2010 (pronssia). Käsiin on tullut eloa. Tuija on tehnyt veistoksia yli 30 vuotta kipsiin, betoniin, hopeaan ja pronssiin. Viimeksi näyttely oli Lapissa parhaaseen ruska-aikaan viime syksyllä jolloin kuvaan mukaan oli tullut myös poronsarven veistäminen. Tervetuloa virtuaaliseen jälkinäyttelyyn te jotka ette ehtineet käydä siellä. Lisäksi tulee kuvia varhaisemmasta näyttelystä Helsingin Lasipalatsissa vuonna 2011. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla.

Taiteilija Lapin näyttelytilassa pienoisveistostensa keskellä.

Kärppä, poronsarvi 2014

Kiillotetut korot, pronssi 2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pelokas, pronssi 2013

Rannalla, pronssi 2012

Kolmen lapsen äiti, pronssi 2011

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Tunturikiitäjä ja poroballerina, poronsarvea 2013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuijan arkkitehtiura eteni 10 vuoden jaksoissa. Ensin toisten toimistoissa ja sitten omassa toimistossa. Lopuksi Helsingin opetusvirastossa tilaajarakennuttajana. Hän on seurannut isänsä, arkkitehti Viljo Myyrinmaan jälkiä. Viljo suunnitteli kouluja eri puolille Suomea ja on tehnyt harrastuksena lukemattomia veistoksia – vähän isompia kuin mitä Tuija tekee. Mieliinpainuva hetki oli kun sain haastatella tätä sotiemme veteraania vähän ennen hänen kuolemaansa. Viljo halusi välttämättä soittaa minulle pianolla kappaleen ”Eldanka järven jää” samalla kun hän lauloi. Komea bassobaritonin ääni kaikui hyvin veteraanin  itse suunnittelemassa ja rakentamassa rintamamiestalossa Lauttasaaressa. Leveällä ikkunalaudalla ja takan päällä oli kuulijoina lisäkseni koko joukko veistettyjä rintakuvia. Bongasin sieltä myös Tuijan pään. Tytär seuraa isänsä jälkiä myös siinä, että hänkin asuu suunnittelmassaan omakotitalossa Espoossa.

Aploodit Tuijalle hienoista veistoksista – tähänastisista! Sillä mitähän mahtaa vielä olla tulossa, kun taiteiljatar on ottanut ohjelmaan myös marmorin veistämisen ja käynyt tämän jalon kiven käsittelykurssin Carrarassa Italiassa marmorilouhosten pölyn keskellä.

 miete 27

hankkimani itämainen matto
osoittautui lentäväksi
siksi en enää
lennä lentokoneella

blogi 26
15.12.2014

Pehmikset seikkailevat 1

Vaimoni on nalkuttanut minulle yhdestä asiasta yli 35 vuotta.

Aina olen keksinyt tekosyitä. – Siitä tulee paljon vaivaa ja on niin vaikeaa saada kustantajaa etc. Blogi poisti nämä ongelmat. Voin julkaista kotisivuillani helposti melkein mitä tahansa materiaalia. Myös lasten kuvakirjoja. Tuumasta toimeen. Nyt tulee parahiksi joulumarkkinoille tässä blogissa ensimmäinen kirjanen sarjassa ”pehmikset seikkailevat”.

Materiaalia on syntynyt vuosien kuluessa piirtäessä yhdessä aluksi lasten – ja myöhemmin lastenlasten – kanssa. Piirrossarjat ovat syntyneet spontaanisti lasten tusseilla samalla kun stoori etenee.  Piirtäessäni tarinaa minulla ei ole ollut aavistusta miten se jatkuu ja päättyy. Piirrosten originaalikoko on 21 cm x 21 cm.

Kuvasarjaan ei liity mitään tekstiä. Sitä katsotaan yhdessä lapsen kanssa ja samalla keksitään tarinaa. Kokemuksesta olen havainnut, että tarina on joka kerta vähän erilainen. Olkaa hyvä – tässä tulee ensimmäinen kuvakirja! Ykkösruudussa on valokuvattu ne pehmolelut, jotka tarinassa seikkailevat.

Muumi, Haisuli, Hattivatit, Gäddis, Ankka ja Mårran

 

 

 

 

 

 

 

 miete 26

Päätin sopeutua
kansainvälisyyteen
ja ilmastonmuutokseen

muutin kesäosoitteeni Mastotie
muotoon
il`mastotie

blogi 25
8.12.2014

Tervetuloa taidenäyttelyyn 2

Hurjan moni opiskelukavereistani taiteilee. Näyttelyitä on eri puolilla Suomea. Harva lienee niissä käynyt. Taiteilevien arkkitehtien työt ansaitsevat esittelyn. Sarjan aloitti 15.9. Reijo Perko blogissani nro 25. Tällä kertaa on vuorossa ystäväni Pekka LInkola. Tervetuoloa virtuaaliseen jälkinäyttelyyn Forssan Vapriikkiin. Kuvia voi suurentaa klikkaamalla.

 

 

 

 

 

 

 

Omakuvan ja abstraktin sommitelman jälkeen alkavat vyöryä maisemat, kukat ja ihmiset.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiikalan kirkko, Iisak Lindström 1859. Välikorjaus J.Stenbäck 1906. Peruskorjaus Toivo Paatela 1932.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisäksi Pekka on tietysti suunnitellut leipätyönä paljon arkkitehtuuria. Muun muassa Lastenlinnan ja Helsingin Yliopiston Unioninkadun IV-klinikan peruskorjaukset sekä paljon asuintaloja. Huikea saavutus on 158 erilaista omakotitaloa. Tuskin moni muu arkkitehti pääkaupunkiseudulla on yltänyt vastaavaan määrään. Omakotitalon yksilöllinen suunnittelu maastoon sopivaksi vaatii yhtä paljon piirustuksia kuin kerrostalo ja saman määrän byrokratiaa. Palkkio on työmäärään nähden vähäinen. Tästä syystä arkkitehdit eivät yleensä suunnittele pientaloja.

Hieno ura Pekka ja upeita piirustuksia!

miete 25
tein Gallup-kyselyn
Iloitsen siitä
kun huomaan mahtuvani
kokonaan
virhemarginaalin sisään

blogi 24
4.12.2014

Miksi Armstrong hymyili?

Minun ei pitänyt kirjoittaa mitään Guggenheimin kilpailusta vaan vaieta se kuoliaaksi – kuten sanotaan. Kuitenkin julkaisin jo yhden lyhyen kommentin toissapäivänä. Pakko jatkaa. Varsinkin kun säätiö itse on koko ajan toivonut vilkasta keskustelua.

Yllä oleva kuva ei anna oikeutta Guggenheim säätiön puheenjohtajan Richard Armstrongin hymylle Helsingin museokilpailun finalistien julkistamistilaisuudessa Bio Rexissä 2.12.  Vinjetti vasemmalla on jo vähän sinnepäin. Richardhan suorastaan säteili koko shown ajan. Miksi? Ensin oli hakattu päätä seinään Helsingin kanssa jo pari vuotta ja sitten vielä tämä:

– Finalistien joukossa ei ollut yhtään kuuluisaa maestroa eikä edes yhtään tunnettua toimistoa

– Toimistot ovat varsin nuoria ja kokemattomia – viisi on toiminut alle seitsemän vuotta ja pari on vasta perustettuja

– Työt vaikuttivat keskeneräisiltä 4-vuosikurssin opiskelijoiden harjoitustöiltä

– Ei mitään tavanomaista wauta johon ensisilmäyksellä voisi rakastua tai joka lyö heepnaadilla kuten Alvarilla oli tapana sanoa

– Eikä varsinkaan joukossa ollut yhtään suomalaista ryhmää

Viimemainittu seikka voi osoittautua kohtalokkaaksi. Onhan Armstrong itse sanonut aikaisemmin

Ensireaktiot finalistivalintojen johdosta osoittavat, ettevät ainakaan kaikki suomalaiset ole ylpeitä siitä, että etupihamme annetaan joidenkin ”ulkomaanpellejen” temmellyskentäksi ja lasku ”huijauksesta” tulee meille.

Guggenheim-historia Helsingissä on ollut erikoinen alusta saakka. Monet kyseenalaistivat kilpailun. Ja onhan siinä outoja piirteitä eikä se ole mennyt pilkulleen Safan mallin mukaan. Maailmanennätys lyötiin heti ehdotusten määrässä. Palkintolautakunnan puheenjohtaja Mark Wigley selosti miten ensimm’isen vaiheen arvostelu hoidettiin. Ensin heitettiin roskikseen ne työt, jotka olivat liikaa museoiden näköisiä ja toimivat hyvin. Sitten heitettiin roskikseen ne jotka olivat liikaa wauta. Jäljelle jäi pieni kasa, josta ei tiedetty mitä ne olivat ja miten ne toimivat. Tekijät olivat kyseenalaistaneet traditioita ja hypänneet tuntemattomaan. Näitä kutsuttiin luoviksi ratkaisuiksi, jotka olivat antaneet enemmän kuin mitä pyydettiin. Armstrong on mukana palkintolautakunnan työskentelyssä. Jatkoon päässeillä on siten hänen siunauksensa.

Mitä tästä voi päätellä? En keksi muuta kuin että tässä todella ennakkoluulottomasti ja uhkarohkeasti haluttiin tuoda jotain uusia uria aukovaa museoajatteluun senkin uhalla että hakataan päätä seinään. Taide on aina ollut sivistyksen kehityksen eturintamassa. Se osoittaa sekä missä ollaan ja minne ehkä ollaan menossa. Se kyseenalaistaa. Se naurattaa ja itkettää. Se antaa toivoa ja uskoa ihmisen hyviin pyrkimyksiin. Teknologian nopean kehityksen johdosta taidekin on turbulenssissa. Voi kysyä tarvitanko internet-aikana enää perinteisiä taidemuseoita. Voi kysyä mikä taidemuseoissa on tärkeintä. Sisältökö vai ulkokuori? Voi kysyä onko ekologisesti järkevää matkustuttaa ihmisiä ympäri maailmaa katsomassa taidemuseorakennuksia. Voi kysyä tehdäänkö Eteläsatamasta huvipuisto kun maailmanpyöräkin jo on. Voi kysyä keisarin uusista vaatteista. Voi kysyä paljon muutakin.

Toivottavasti keskustelu jatkuu seuraavan puolen vuoden ajan ja vielä sen jälkeenkin kun voittajatyö on julistettu kesäkuun alussa. Siitä voi sanoa samaa kuin tulevaisuudestakin. Varmaa on ainoastaan ettei se ole aivan samannäköinen kuin finalistien ehdotuksista nyt julkaistut kuvat. Toisaalta tiedän hyvin, että arkkitehtien on yleensä vaikeata luopa siitä mitä he ensin ovat esittäneet ja aloittaa alusta. Mona-Lisa ja Richard hymyilevät salaperäisesti.

miete 24

not in my front yard
not with my money