BLOGI 136 24.7.2017
Voi taivas!
(Auringon)laskujeni mukaan olen asunut kesäsaaressa 42:n vuoden aikana yhteensä 10 vuotta.
Se on enemmän kuin missään muussa asunnossani.
Voi taivas! Sehän tekee 3650 auringonlaskua.
Saaresta on tullut rakas kotini.
Toisaalta tunnen nykyisin olevani kotona melkein missä tahansa.
Silti rakastan tätä juuri tätä paikkaa.
Saari on kuin valtamerialus – 200 metriä pitkä ja 50 leveä.
Se pysyy tukevasti paikallaan, kun maisema purjehtii ohi alati erilaisena.
Alukseni on ekologinen – se kulkee aurinkovoimalla.
Äänettömästi ja varmasti vaikka luonto välillä pauhaa ympärillä.
Laivani kipparina minulla on jalat tukevasti maassa.
Mutta annan henkeni lentää pilvien ja liplatuksen mukana.
Onneksi se on aina vielä palannut takaisin.
Istun pitkiä aikoja vain katselleen ja kuunnellen meren ja taivaan leikkiä ja liekkiä.
Jossain muualla maailma menee omia menojaan ja pärjää ilman minuakin.
Sen kohina ei kuulu tänne.
Enkä edes halua mennä tätä muuta maailmaa katsomaan.
Maailmahan tulee luokseni tänne.
Auringonlaskut toistavat itseään pienin ja suurin variaatioin.
Minäkin huomaan samoin toistavani itseäni.
Kaikki on jo sanottu moneen kertaan.
Kuten olen moneen kertaan sanonut.
Mutta sen voi sanoa vielä uudestaan.
Koko elämähän on vain pienten osien kertautumista.
Tämä näkyy myös suurten säveltäjien sinfoniossa joiden sanotaan sisältävän koko maailman.
Niissä samat teemat muunnelminen kertautuvat aina uuvutukseen asti.
Välillä tulee seesteisiä tuokioita jolloin kaikki pysähtyy.
Välillä on dramatiikkaa ja voimmakkaita uhmaavia värejä.
Kaikilla asioilla on monta puolta kuten saarellakin.
Taivaan ja meren paletissa löytyvät kaikki värit.
Isolla ja pienellä pensselillä maalattuna.
Auringonlaskua vastapäätä on myös oma värimaailmansa.
Sininen hetki.
Violetti hetki.
Finale maestoso.
Hyvää loppukesää kaikille!
Toivoo
MIETE 131 SYNTIENI TÄHDEN SAIN ELINKAUTISEN TUOMION TÄMÄ KAKKU ON VAIN NIELTÄVÄ ONNEKSI SIINÄ NÄYTTÄÄ VIELÄ LÖYTYVÄN RUSINOITA
Hienoja upeita kuvia luonnosta. Ilta-auringon laskut aina erilaisia. Yli 30 kuvaa kertoo siitä. Osallistu kilpailuun,tv.ssäkin on kesäkuvakisa. Hyvää kesää,kun se tuli vihdoin. 😊 M V
Upeita kuvia ja mielenkintoista tekstiä. Tuli mieleen elokuva jonka näin toukokuussa. Katsoin 90 minuutia valokuvia Japanilaisesta Fuji-vuoresta ja mielenkintoista oli loppuun saakka.
Tosi upea kuvasarja ja tekstit myös!
Upeita kuvia ja tunnelmia, koskettavia ajatuksia. Jää mieleen.
Hienoja kuvia. Mukavaa, että saari on tehnyt paluun tähän blogiin.