BLOGI 128 13.2.2017
Iloitsin kun sain tietää, että Bob Dylan saa vuoden 2016 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Monesta syystä. Ensinnäkin minulla on kirjahyllyssäni 50 vuoden takaa kuusi hänen teostaan alkukielellä. Toiseksi pidän häntä yhtenä kolmesta merkittävästä 1900-luvun lauluntekijästä. Ne kaksi muuta ovat John Lennon ja Frank Zappa. Samaistun näihin kaikkiin, koska he ovat syntyneet samana vuonna kuin minä. Samaistuin Dylaniin siinä määrin, että aloin esittää hänen laulujaan huuliharpun ja kitaran säestyksellä 1960-luvun lopussa. Minullahan on Dylanin – alias Robert Zimmermanin – juutalaisnenäkin. Tämmöistä Dylan-rekvisiittaa on kertynyt kotiini:
Stillleben; Hommage à Bob Dylan
Nobel-kohun myötä Dylan nostettiin jälleen julkisuuteen. Televisiossa esitettiin viiden tunnin dokumentti hänestä. Katsoin sen yhdeltä istumalta ja samaistuin jälleen niin että kyyneleet alkoivat valua.
Oppineet väittelevät siitä onko Dylanin laulurunoilu kirjallisuutta. Ainakin yhdysvalloissa on kirjallisuuden professoreita, jotka ovat tutkineet hänen tekstejään ja pitävät niitä korkeatasoisena kirjallisuutena. Hänen kaikista laulusanoituksistaan on koottu kirja, joka minusta televisiossa näytti yhtä paksulta kuin Raamattu. Lauluja on yhteensä yli 3000 ja parhaimmissa on useita kymmeniä säkeistöjä.
Mutta mitä Dylanin tekstit tarkoittavat? Mitä hän haluaa sanoa? Runoilija itse ei selittele laulujaan. Hän väittää ettei edes tiedä kuka Bob Dylan on. Akateemiset tutkijat sen sijaan ovat esittäneet lukuisia erilaisia käsityksiä hänen tekstiensä taakse kätkeytyvistä merkityksistä sekä itse Bob Dylanin merkityksestä. Mielestäni nobelistin runot ovat yksinkertaisesti vain moniuloitteisia kuvia yhteiskunnasta. Ne puhuttelevat tai sitten ei. Jokainen voi selittää niitä mielensä mukaan. Häntä on sanottu country-perinteen jatkajaksi, protestilaulajaksi, takinkääntäjäksi ja petturiksikin. Sanoituksissa on useimmiten loppusoinnullinen runomitta. Minusta niissä on lisäksi samantapaista kaunista rytmiä kuin klassikkorunoilijoilla Homeroksella ja Dantella vaikkei Dylanin teksti olekaan heksametrista.
Dylanin koko tuotanto on aikamme Divina Comedia. Sanoituksissa vilahtelee sekä kirjallisuudesta tuttuja klassikkohahmoja Raamatusta lähtien että nykyajan henkilöitä omilla tai tekaistuilla nimillään. Siinä on salaperäistä magiikkaa ja mystiikkaa joka vie mukanaan. Siinä on mukana helvetti, kiirastuli ja taivas. On se niin Dantea! Yhtä yhtä vaikea suomentaakin. Otetaan esimerkki vuodelta 1962. Bobin suosituin kappale:
Melodia on maailman yksinkertaisin. Vain yhden oktaavin verran erilaisia nuotteja – 7 kpl. C-duuri – ei yhtään ylennys- tai alennusmerkkia. Vain neljä sointua – ne kaikkein tavallisimmat. Dylanin käyttämät kaikki sanatkin ovat vanhoja. Vanhat sanat ja vanhat nuotit on vain pantu uuteen selkäydintä koskettavaan järjestykseen, jota musiikkihistoriassa ei koskaan aikaisemmin ole kuultu. Helppoa kun sen osaa. Sitä kutsutaan neroudeksi.
Laulu on megahitti ja sen ovat levyttäneet Bobin lisäksi lukuisat kuuluisat huippuartistit ympäri maailmaa Marlen Dietrichistä ja Elvis Presleystä lähtien. Sama juttu Suomessa. Sanoituksesta on tehty ainakin kolme suomennosta. Pertsa Reposen käännös on suosituin:
Reposen sanoitus on tyydyttävä vaikka yhteiskunnallista sanomaa on pehmustettu ja karsittu iskelmän muottiin. Dylan kirjoittaa usein hyvin moniulotteista tekstiä, jota on lähes mahdoton suomentaa. Esimerkkinä laulun ”I Pity The Poor Immigrant” toinen säkeistö:
Alleviivatun lauseen viimeinen sana tarkoittaa englanninkielessä sekä näkemistä että ymmärtämistä. Suomenkieleen tätä on mahdoton kääntää. Yli 50 vuotta sitten sävelletty laulu on yhä ajankohtainen.
Toisena esimerkkinä erään laulun neljäs säkeistö:
Yleisradiossa oli ainakin ennen tapana, että kuuluttaja sai valita päivän mietelauseen, jonka hän sitten luki ennen keskipäivän lyöntiä. Joskus 70-luvun alussa pääkuuluttaja Kaisu Puuska-Joki oli viimeisä aikoja kuuluttajana pitkällä urallaan. Hämmästyin kun Kaisu ilmoitti lukevansa yllä olevan Dylanin runon. Hän esitti parhaan runonlausuntaperinteen mukaisella pateettisuudella jotenkin seuraava:
NE KIVITTÄÄ KUN KÄVELET YKSINÄÄN NE KIVITTÄÄ KUN KÄVELET KOTIIN NE KIVITTÄÄ JA SITTEN SANOVAT SINUA ROHKEAKSI NE KIVITTÄÄ KUN LASKEVAT SINUT HAUTAASI MUTTA EN TUNNE ITSEÄNI NIIN YKSINÄISEKSI KOSKA KAIKKIA KIVITETÄÄN
Kertosäkeen viimeinen sanat ”Get stoned” tarkoittavat vanhan merkityksensä lisäksi ”pilven” eli kannabiksen polttamista – siis huumaantumista. Siten ainakin tuon runon viimeinen rivi on kaksiulotteinen mikä ei Kaisun käännöksessä tule esiin. Mielestäni pilven polttaminen on muutenkin koko ajan laulun taustalla mikä ilmenee myös sävellyksen hakkaavasta rytmistä. Kaikki kunnia kuitenkin Kaisulle. Oli hyvin edistyksellistä tuohoon aikaan lukea radiossa Dylania ja vielä suomeksi – lähes 50 vuotta ennen kuin Nobel-palkinto annettiin.
Bob Dylan tekee edelleen lauluja ja jatkaa esiintymistä suosituilla kiertueilla sekä koti- että ulkomailla. Suomessa hän on käynyt keikalla 8 kertaa. Tulot sanoituksista, kymmenistä levyistä (yli 50 albumia), filmiesiintymisistä ja tekijänoikeuksista ovat kaiken järjen mukaan tehneet hänestä miljönäärin. Lisäksi tulee vielä vähän taskurahaa Nobelin palkinnosta ja yksi mitali lisää jo entuudestaan täyteen palkintokaappiin. 76-vuotiaan eläkeläisen ei tarvitsisi enää tehdä mitään duunia. Idoli jatkaa kuitenkin vanhaan malliin vaatimatonta elämää ja keikkabussissa asumista. Uusin harrastus on maalaamisen lisäksi metalliporttien suunnittelu ja hitsaaminen. Samaistun näihinkin hullutuksiin.
Hullu arkkitehti, selfie 24
MIETE 123 IHMETTELEN KUINKA MONTA PUOLTA TAKISSANI OIKEIN ON KUN VOIN KÄÄNTÄÄ SITÄ JATKUVASTI JA AINA SILLOIN TÄLLÖIN TULEE TAAS UUSI PUOLI ESIIN
Hullu arkkitehti 