BLOGI 92 28.3.2016
Ensimmäinen osa neliosaista ARK-sarjasta
Olipa kerran – kauan kauan sitten – komea prinssi nimeltä Pillar ja kaunis prinsessa nimeltä Triangle.
He saivat toisensa ja koko valtakunnan. Liitosta syntyi tytär. Ristiäisiin kutsuttiin kummiksi hyvä haltiatar Harmony. Hänelle tarjottiin kultaisesta lautasesta ihania hedelmiä. Kummi siunasi lapsen.
– Olkoon nimesi Classic. Kummilahjaksi saat kauneuden ja harmonian. Varjele niitä että kauan eläisit ja menestyisit maan päällä.
Tattadaa!
Tyttärestä varttui kaiken rakennustaiteen äiti. Hänen dynastiansa hallitsi lähes 2500 vuotta. Kunnes syntyi lisää lapsia. Kolmoispojat. Kummiksi kutsuttiin viisas haltia Function. Hänelle tarjottiin näkkileipää teräslautaselta. Kummi siunasi lapset.
– Olkoot nimenne Box 1, Box 2 ja Box 3. Laatikossa ja laatikoilla teidän pitää leikkimän. Mutta ei värillisillä. Ja laatikoita saa myös liikkuttaa. Eikä saa tapella. Kaikki kolme tulevat hallitsemaan maailmaa.
Tattadaa!

Box 3. Ford-t-8 1908. Liikkuva pikkutalo. Henry Ford: Auto saa olla minkä värinen tahansa, mutta sen pitää olla musta. Näitä valmistettiin 20 vuoden aikana yli 15 miljoonaa kappaletta.
Jotakin nahinaa siinä kuitenkin näiden kolmoispoikien välille tuli kunnes pian taas syntyi uusi lapsi. Kummiksi kutsuttiin iloinen haltiatar Laissez-Faire. Hänelle tarjottiin mansikkakermavaahtokakkua muovilautaselta. Kummi siunasi lapsen.
– Olkoon nimesi PostModern. Saa tehdä mitä vaan ja missa vaan. Ei mitään rajaa. Kaikkia maailman värejä ja muotoja saa käyttää. Kaikki voi olla toisinpäin kuin ennen. Repikää siitä! Niin ja lapsi saa itse päättä sukupuolestaan kun aikuistuu.
Tattadaa!
Eipä aikaakan kun salaperäinen haltia Image tuli rakennustaiteen vanhempian puheille.
– Teille on syntynyt uusi lapsi. Miksei minua ole kutsuttu ristiäisiin?
– Ei ole totta. Ei mitää uutta lasta ole syntynyt.
– Onpa hyvinkin ja totta on. Minulla on tässä tabletissa kuvia. Jos on kuva niin on olemassa. Katsokaa itse!
– Onpas ihmeellisiä kuvia ja erilaisia.
– Joo, se muuttaa muotoaan koko ajan. Mutta teidän lapsi se on. Tulin kummiksi kumminkin.
– Mutta mitäs voimme tarjota kun lautaset on loppu eikä ole mitään leivottu.
– Ei haittaa. Toin oman kertakäyttölautasen mukaan. Siinä on koristeena kakun kuva. Ahm, ahm! Ja nyt siunauspuhe.
– Muuta muotoasi ja sukupuoltasi koko ajan ja ilmesty paikalle kun haluat. Olkoon nimesi Virtual. Akrakadabra!
Tattadaa!
Ja niin rakennustaiteen lapset levittäytyivät ympäri maapalloa. Mutta elivätkö he onnellisina ja kunka kauan. Sitä voi kukin itse pohtia. Sen pituinen se.
MIETE 89 ARKKITEHTUURIN UUSI KEHITYS HÄKELLYTTÄÄ JA HÄMMÄSTYTTÄÄ MISSÄ MENNÄÄN JA MINNE OPPINUTKIN ON YMMÄLLÄÄN EHKÄ SATU AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN SADUISSA ON TOTUUKSIA JA TOTUUKSISSA ON SATUJA - - -
ARK-sarjan muut osat ilmestyvät seuraavasti:
2. Katunäkymät hoi! 4.4.
3. Julkisivun uudet seikkailut 11.4.
4. Kasarmitori – Quo vadis? 19.4.
Upea satu. Sadut ja tarinat ovat tätä päivää.