BLOGI 91 21.3.2016
Hiljattain sain kuulla viisi hyvää elämänohjetta onnelliseen elämään vanhuksille:
KUULU MONEEN YHTEISÖÖN
TANSSI JA KÄVELE
NAUTI SIITÄ TERVEYDESTÄ MIKÄ ON JÄLJELLÄ
TURVALLINEN TALOUS ON HYVÄ – NIUKKAKIN
ON HYVÄ OLLA AINAKIN KUUSI ARKUNKANTAJAA
Tähän ikään ehtineenä pohtii näitä. Erityisesti arkunkantajat kolahti minuun. ”Kolahti” on oikea sana sillä huonot arkunkantajat voivat kolahduttaa arkkua kuten saamme lukea viimeaikaisista uutisista Tukholmasta ja Joensuusta.
KÄNNISET ARKUNKANTAJAT PUDOTTIVAT ARKUN KAHDESTI ENSIN KIRKOSSA JA SITTEN HAUDALLA ARKKU PUTOSI HAUTAAN VÄÄRINPÄIN KUKKIEN PÄÄLLE ARKUNKANTAJAT KATOSIVAT PAIKALTA ARKKU SAATIIN OIKEIN PÄIN TRAKTORIN AVULLA
ja:
KAKSI ARKUNKANTAJAA PUTOSI HAUTAAN TOINEN JALAT EDELLÄ JA TONEN PÄÄ EDELLÄ
Loistavia esimerkkejä arkunkantamisen taiteesta. Se on luottamustehtävä varsinkin kun elämänohjeessa sillä tarkoitetaan ystävyyssuhdetta, jossa jo elämän aikana kannetaan toisen suruja ja murheita pahoissakin paikoissa. Toisen murheenarkkua ei saa käsittelemättä ja kuuntelematta pudottaa lattialle eikä ennenaikaisesti haudata varsinkaan väärinpäin eikä lähteä lätkimään silloin kun ystävää tarvitaan. Kun kaverit jättävät joudutaan turvautumaan turhan järeisiin epäinhimillisiin toimenpiteisiin. Ystävää tarvitaan tukemaan murheellista seisomalla jalat maassa eikä itse putoamalla suin päin samaan hautaan kertomalla omia murheitaan.
Toisinaan ei vainajalla ole riittävästi tai ollenkaan arkunkantajia. Tätä varten seurakunnat Suomessa kouluttavat vapaaehtoisia. Niitä tarvittaisiin monelle yksinäiselle elämässäkin. Onneksi esimerkiksi Suomen Punainen Risti kouluttaa ihmisiä vapaaehtoiseen ystäväpalveluun.
Perinteinen asetelma. Veljet arkunkantajina. Michel Jacksonin hautajaiset.
Mutta ei tarvitse olla supermies ansaitakseen arkunkantajat. Tietysti supermiehetkin voivat kantaa arkkua.
Mutta ei tarvitse välttämättä olla mies jaksaakseen kantaa arkkua. Myös naiset voivat olla arkunkantajia.
Monikulttuurinen maailma osoittaa, ettei arkunkantaminen välttämättä ole niin haudanvakava juttu. Se voi sujua kuin tanssi ja olla iloinen asia kaikille osapuolille kuten seuraavat videot osoittavat (nuolella vasemmassa yläkulmassa takaisin blogiin).
http://sports.yahoo.com/video/professional-pallbearers-dance-casket-201622600.html
Sopii taputtaa ja nauraa! Arkunkantaminenhan on kevyttä ja hauskaa hommaa, kun sen oikein oivaltaa!
Oma arkkuni ei kuoltuani tule olemaan painava sillä tuhkani pannaan kierrätyspahviseen uurnaan. Senhän kantaa yksi ihminen vasemmalla kädelläkin. Tai sitten kuusi arkunkantajaani klovnin asuissa voisivat jaotella tuhkani kuuteen pahvipalloon ja jonglööreerata niillä sirkustemppuja. Onhan minulla ainakin niin monta sivupersoonaakin. Arkunkantamisessa ei ole mitään rajoja. Kuten ei elämässäkään. Mutta sitä ennen minussa on paljon kannettavaa. Siksi yritän laihduttaa sekä ruumiillista että henkistä painolastiani.
Tässä iässä ympäriltä katoaa arkunkantajia tiuhaan tahtiin omaan hautaansa. Huomaan murehtivani sitä että olen ollut monelle huono itsekin tässä tehtävässä. Liian myöhään. Tästä oppii että ystäviään kannattaa vaalia ja samalla kehittää omaa arkunkantotaitoaan. Ystäviä ei koskaan ole liikaa. Jokainen vastaantulija voi olla potentiaalinen arkunkantaja ja päin vastoin. Voin itse olla monen arkunkantaja. Tanssiva arkunkantaja. Saanko luvan.
Hullu arkkitehti
MIETE 88 YRITIN OLLA MAHDOLLISIMMAN VÄHÄPÄTÖINEN JA NÄKYMÄTÄN SIINÄKIN EPÄONNISTUIN
Iloista pääsiäistä!
Ensi viikolla alkaa uusi neliosainen Arkkitehtuuri-sarja:
ARK 1. Satu rakennustaiteesta
Hullu arkkitehti 
Tästä arkusta ja arkunkantajista muistuu mieleeni eräs paikallinen hautausurakoitsija. Oli pätevä mies, hommasi arkunkantajat, veisasi huvällä lauluäänellä hautajaisissa, itkikin omaisten puolesta. Antoi myös työlle ikuisen takuun, ettei vainaja nouse ylös haudasta, vaikka kirkkoherra niin väittikin, että nousee viimeisenä päivänä. Katseli kylillä vanhempia vastaantulijoita sillä silmällä kuin ne olisivat tulevia asiakkaita, arvio pituuden ja painon sekä mahdollisen eliniän. Varautui jo ajoissa, että oli kirstu valmiina.
Ajoi kerran kylällä ylinopeutta, kun haki asiakasta sairaalasta. Poliisit pysäyttivät ja ihmettelivät, että mikä kiire sitä enää tuossa vaiheessa on. No siihen ruumisauton kuljettaja tokaisi, ettei ole kukaan kyydittävä koskaan kyydistä 40 vuoteen valittanut. Aikanaan meni hakemaan maamiestäänTrelleborista kotimaan multiin, mutta alkoi nukuttamaan, niin meni matkalla levähdysalueella takaosaan kirstuun nukkumaan. Yöllä varkaat raplasivat auton lukkoa ja Ville nousi arkussa istumaan, kun kuuli sen. Kyllä häipyi nopesti autovarkaat. Oli tottunut nukkumaan kirstussa, kun sitä päivisinkin harrasti liikkeessään, varsinkin krapulassa. Ei taida olla enää näitäkään ammattimiehiä enää olemassa.