BLOGI 88 29.2.2016
A astui armeijaan syksyllä Kekkosen toisen kauden lopulla. A niinkuin armeija. A niinkuin alokas. Alokas A. Kekkoslovakiassa on tapana, että alokkaille suoritetaan näkötarkastus kolmantena päivänä. Kun nimi alkaa A:lla olet ensimmäinen. Vääpeli komensi joukkueensa opetusluokan perälle ja asettui itse eteen.
– Alokas A! Ottakaa silmälasit pois! Mikä on ensimmäinen kirjain tässä taulussa?
Alokas A näki sumuverhon keskeltä vääpelin oikean käden kohoavan jonkinlaiseen Hitler-tervehdykseen.
– Missä taulussa, herra vääpeli?
Joskus tyynen ja rauhallisen kesäpäivän tunnelma voi äkkiä muuttua myrskyksi kuin salamaniskusta. Nyt tapahtui päinvastaista – pieni hälinä muuttui äkisti käsinkosketeltavaksi hiljaisuuden muuriksi luokan etuosan ja takaosan väliin. Raskasta muuria uhmasi ainoastaan äskenmainittu vääpelin käsi, joka ensin hitaasti vaipui alas ja sitten hitaasti nousi koukussa ylös kaikkien silmien kohdistuessa siihen. Sitten kaikki näkivät – ihmeellistä myös alokas A – kuinka vääpelin etusormi koukistui ja teki kaksi nyökkäystä kuin piirtäen ilmaan lainausmerkin.
Marssiessaan hiljaisuuden muurin läpi vääpelin luo tämän käskyä noudattaen A ehti kummastella sitä, että kaikkia käskyjä armeijassa ei annettukaan huutamalla. Luokan edessä vääpeli kumartui A:n puoleen ja kuiskasi hiljaisella äänellä niin ettei kukaan kuullut:
– Jos sukunne maine vaatii, voimme otta teidät aliupseerikouluun, mutta muuten teidän ei tarvitse tulla.
Jos A:lla olisi ollut sotilaslakki, olisi hän tehnyt kunniaa vastatessaan, mutta ohjesäännön mukaan se oli sisällä kielletty. Hän tyytyi ainoastaan asettamaan kantapäänsä äänettömästi yhteen ja kuiskasi vääpelille hiljaisella äänellä:
– Sukuni maine ei vaadi, herra vääpeli!
Asia oli loppuun käsitelty. Kekkoslovakian armeijan esimiehet ja sotilaat osaavat yhteistyössä yllättävissä kiperissä tilanteissa reagoida luovalla tavalla ja ehkäistä uhkaavan konfliktin rauhanomaisesti ja tehokkaasti. Ei tarvitse välttämättä huutaa. Hiljaa hyvää tulee. Ehkä juuri siksi maan armeija on tullut tunnetuksi YK:n rauhanturvatehtävissä.
Korian miehistökasarmi on rakennettu Venäjän vallan aikana 1911-15 Helsinki-Pietari-radan varteen
Alokas A oli yli 26 vuotta vanha ja melkein valmis arkkitehti. A:n ryhmässä oli myös toinen saman ikäinen melkein valmis arkkitehti – alokas H. He olivat kahdeksan vuotta vanhempia kuin muut komppanian miehet, joista suurin osa – kuten vääpelikin – oli vain kansakoulun käyneitä. Arkkitehteihin suhtauduttiin kunnioituksella vaikka he yrittivät olla aivan tavallisia alokkaita useimmiten siinä kuitenkin onnistumatta.
Heti aluksi A:sta ja H:sta tehtiin taistelupari. He esiintyivät yhdessä rintamamuodostuksessa toistaan tukien milloin rinnakkain, milloin peräkkäin ja milloin päällekkäin aina tarpeen mukaan ja jakoivat saman sängyn. Toinen nukkui yläpetillä ja toinen alapetillä. Kun vääpeli käskynjaossa mainitsi jomman kumman nimen syntyi rivissä aina pientä hilpeää naurua.
Kekkoslovakiassa on tapana, että arkkitehtiopiskelijat sijoitetaan pioneerijoukkoihin. Ehkä siksi, että he koulutuksen saaneena osaavat sijoittaa räjähdyspanoksen rakennukseen oikeaan paikkaan niin että se varmasti sortuu. Mikä menee ylös – tulee jälleen alas. Sotilaskoulutuksessa tämä näkyy siinä, että alokkaita komennetaan toistuvasti maahan ja ylös. Näin sotilaat oppivat tehokkaasti tuntemaan isänmaan sylin.
Isänmaan syli on lokakuussa nimesä mukaisesti lokaa, lokaa ja lokaa. Sen keskeltä täytyy oppia ampumaan. Komppanian käytävällä oli kaikkien kiväärit rivissä seinällä omilla paikoillaan. Alokas A ihmetteli sitä, että tässä modernissa maassa kiväärit olivat ensimmäisen maailmansodan aikaisia. Ehkä niitä siksi kouluttavan aliupseerin mielestä täytyikin puhdistaa usein. A yritti puhdistaa huolella, mutta hänen vaivannäkönsä ei koskaan kelvannut kouluttajalle.
– Katso piipun läpi valoa vasten. Etkö näe, että siellä on likaa.
Mutta alokas A ei nähnyt sitäkään eikä koskaan oppinut ymmärtämään eroa likaisen ja puhtaan aseen välillä.
Ampumaharjoituksissa taistelupari kunnostautui omalla tavallaan. Alokas H:kin oli oppinut olemaan näkemättä tauluja.
Taistelupari tumput suorina ampumaharjoitusten jälkeen Korialla marraskuussa 1967
Yhtä vaikeaa kuin ampuminen ja aseen alituinen putsaaminen oli alokas A:lle myös vaatepinkan teko punkan eteen iltaisin.
Kieli keskellä suuta vaatepinkkaa tekemässä.
A ei enää armeijasta päästyään tee vaatteistaan pinkkaa iltaisin ennen nukkumaan menoa. Hän heittää vaatteet ympäriinsä hujan hajan, josta ne aina aamulla ovat löytyneet samoin kuin tavarat sotkuiselta työpöydältä ja sen alta. Iltaisin armeijassa, jos oli aikaa, levitti alokas H esiin dilomityönsä materiaalin tuvan pöydälle ja alkoi työskennellä. Ennen nukkumaan menoa hän teki papereistaan siistin pinkan ja laittoi sen lukittavaan kaappiinsa. Myöhemmin hänestä tuli rakennustaiteen historian professori. Alakuvassa taistelupari tauolla harjoituksen välissä. Alokas H näyttää miettivän diploomityönsä loppulausetta.
Kunnon alokas A
MIETE 85 TEIN PAHAN MOKAN YRITIN KORJATA SITÄ SE EI OIKEIN ONNISTUNUT SIKSI SITÄ KORJAUSTA PITI VIELÄ KORJATA TÄLLÄ TIELLÄ OLEN EDELLEENKIN KORJAAMASSA KORJAAMISEN KORJAUKSIA MUTTA VUOSIEN JÄLKEEN EN ENÄÄ MUISTA MIKÄ SE ALKUPERÄINEN MOKA OLI
Sarja jatkuu. Viikon kuluttua: Kunnon pioneeri A:n seikkailut Kekkoslovakian armeijassa.
Hullu arkkitehti 
Moi Ilpo, olin 29 -vuotiaana valmiina arkkitehtina (täytin Korialla kasarmissa 30!) samassa paikassa, tosin kekkoslovakian ajan jälkeen, kesällä 1985– helmikuu 1986. Ainoa arkkitehti silloin tuvassamme. Minustakaan ei tullut aliupseeeria, mutta loppuaika kului saunoja upseereille piirrellessä teknisen toimiston apulaisena. Nykyisin kasarmi on jonkinlainen rivitalo-asuntola. O tempura o mores, japanilaisittain lausuttuna.
Kiitosn terveisistä Esa! Kekkoslovakia-sarja jatkuu vielä kahdella osalla, joissa tulee seikkailujen lisäksi ilmi kasarmialueen nykytila ja arkkitehtooninen tulevaisuus.
Siitä tuli juuri 50 vuotta, kun pääsin armeijasta siviiliin ja olin vuosikurssilla, jolloin kaikki lomautettiin 30 päivää ennen varsinaista palvelusajan loppua. Syy oli valtion huono taloustilanne. Koriallakin tuli oltua kuukauden verran komennuksella. Työelämässä jouduin kertausharjoituksiin 70-80 luvuilla, kun saivat päähänsä, että minä olisin hyvä vetäjä suunniteltaessa sulutuksia tieosuuksille niitten katkaisemiseksi.
Kurssit olivat pääasiassa taistelukoululla hyrylässä, joten paikkakunnan upseerikerhot ja taistelukoulun savusauna tulivat tutuiksi. Samoin Järvenpään seurahuone, jossa kertausharjoitukselaisilla oli ihan oma pöytä armeijan yhteysupseerin nimellä varattuna. Minua ihmetytti, kun näitä sulutuksia suunniteltiin vain Helsingistä itään johtaville teille ja silloille. Kielsivät sitä ihmettelemästä. Lienee panosputket vieläkin siellä. Touhu loppui, kun Neuvostoliitto romahti.
Armeijan ajoilta muistuu mieleeni ensimmäinen iltaloma. Oltiin vielä alokkaita. Mentiin kaupungille ja ostettiin valdelta pimeä rommipullo. Sitten kustiin torin laitaan ja katujyrä piru näki. Varuskunnan putkaanhan ne veivät koko porukan. Seuraavana päivänä kuulusteluun. Sanoin, etten tiennyt, ettei torin laitaan saanut kusta. Perusteena oli komppanian päällikön puhe alokkaille ja toteamus, ettei alokas tiedä mitään, vaan se on kuin m…lukku ja menee sinne mihin se työnnetään.
Komppania kutsuttiin heti pari riviin käytävälle ja päällikkö ilmoitti, ettei torille ja yleensäkään julkisille paikoille saa kusta, että nyt kaikki sen tietää. Lisäsi siihen vielä, että koskee myös paskoamista.
Mitään rangaistusta ei tullut, kun olin tietämätön.