BLOGI 87
22.2.2016

On saman niminen kirja kuin tämä blogi. Tapahtui näin. Toissa sunnuntaina aamupäivällä. Teki mieli kävellä. Kadut olivat loskaisia, märkiä ja liukkaita. Ainoa paikka Helsingissä missä voi kävellä kuivin jaloin liukastumatta on Aleksanterinkatu ja Esplanadi. Katukivetyksen alla on lämmitys. Sinne! Ihastelimme vaimoni kanssa Senaatintoria. Täältä haen aina innoitusta. Oli vain yksi turistibussi. Tällä kertaa ei japanilaisia. Kauppatori oli suljettu. Ei kojuja. Eilen oli 27. Ei ollut tarvetta mennä kaupungintalon vessaan tällä kertaa. Ala-aulassa minua inhottaa joka kerta, kun Engelin hieno kaupunginhotellin tanssisali on pilattu mataloittamalla ja lisäämällä välikerros. Voi Aarno minkä teit! Kuljimme Akateemisen ohi. Mielijohteesta menin sisään ja ostin kirjan, jota lehdessä oli kehuttu. Saman niminen kuin tämä blogi.

Otin esiin Helsinki-kahvikuppini tilbehööreineen. Lepopäivän ratoksi. Lähdin lukemaan suurin odotuksin. Kaksi asiaa kirjassa oli eri kuin olin ajatellut. Ei mitään Engelin akvarelleja. Ei mitään kuvia. Ei engelin alkuperäisiä kirjeitä. Sen sijaan kirjailijan fiktiivinen arkkitehdin yöpäiväkirja. Silkkipensselillä maalattu. Kevyin ilmavin vedoin. Tosipahtumiin perustuva. Hurmaannuin tekstiin. Nautittavaa moniulotteista luettavaa. Siksi tämä blogi. Kirjan kehumiseksi. Seuraa pieniä otteita kirjasta. Olen lisännyt Viikilän tekstin höysteeksi aikalaisakvarelleja. Tästä se alkaa.

Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan.

Olen ostanut sata kyynärää karkeaa suomalaista verkaa, jonka aion myydä Tallinaan heti jäiden lähdettyä. Moninaiset ovat tavat, joilla arkkitehti saa näinä päivinä hankkia elantonsa. Jos maalaisin silhuetteja, eläisin huolettoman elämän.

Koko Suomi on yksi ainoa kalliojärkäle. Rakenna siitä kaupunki. Sellainen sydän. Sellainen maa. Sellainen kaupunki.

Toin heidän nähtäväkseen akvarellin, jonka oli saanut valmiiksi aamulla. Charlotte ehdotti, että voisimme myydä akvarellin kuitataksemme velkoja.

Schinkelin teatterilla Berliinissä on kaksi rakennusmestaria, neljä työnvalvojaa ja mitä taitavinta rakennusmestaria. Melkein naurattaa, kun ajattelen, että minä täällä yksikseni rakennan kokonaisen kaupungin.

Ehrenström oli nerokas huomioidessaan asemakaavassaan Helsingin tuulisen luonteen, ei vastustanut sitä vaan käytävöi tuulen syvälle kaupunkiin.  Varsinkin suomalaiset tuntuvat nauttivan tuulesta, jossa voi olla suuremman armolla tarvitsematta kohdata toista ihmistä.

Arkkitehti haistaa laudankappaletta ja siitä alkaa hänen kuvitelmansa purkaminen.

Ensin on ajatus. Jos se on kyllin vahva, se jo itsessään kannattelee kattoa. Oppi kannattelee kirkkoa. Helsinki on eräänlainen uskomus. Aleksanterin. Kaupunki, sitten kun se todella tulee kaupungiksi, on tämän uskomuksen muisto.

Tormäsin tänään merimieheen, joka suri sitä, että suurin osa Helsingin kalliosta ja puustosta on rakennusten tieltä tuhottu. Sanoin hänelle, että mitän ei ole viety pois., kaikki on ennallaan, kivestä ja puusta on tehty rakennuksia ja yhäkin ne ovat kiveä ja puuta.

Tämä on kirkonrakentajan ensimmäinen oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.

Tällaisen painajaisen sain nyt osakseni. Kirkon edustalle piirtämäni päävartiosto aiotaan keisarilisella käskyllä purkaa ja tehdä tilalle leveät marmoriportaat. Ne aikovat sittenkin puuttua kirkkoni rakentamiseen. Ja millä tavalla? Portaiden ja torin liittäminen toisiinsa on minulle ajatuksena vaikea.

Vaikka kaikki rakennukset kalkitaan täällä keltaisiksi, kirkon pitää olla valkoinen! Sellainen valkoinen, että se melkien katoaa lumisateeseen. Tai on häviämäisillään sumuun. Ja sitten on näkyvinään sumun seasta.

Olen nyt intendenttikonttorin johtaja. Käsiemme lävitse kulkee sarjana maakuntakirkkoja, jotka muutamme klassismin sääntöjen mukaisiksi. Kirkkojen lisäksi intendenttikonttori sirottelee suuriruhtinaskuntaan kouluja, sairaaloita, vankiloita, pappiloita, kartanoita, raatihuoneita, lääninhallituksia, tullikamareita ja majakoita. Ne ovat lehtiä suuresta puusta, keisarin puusta, josta tuuli vie hyvää makua ja sivistystä syvälle metsien sekaan.

Toisinaan ajattelen, ja tällöin olen jo nykahtamaisillani, miten ihmeellinen toimeksiantaja tällä kaupungilla onkaan: rakkaus. Sen jälkeen ihmettelen, mistä moinen sattui mieleeni. Ehkäpä siksi, että olen vapaa rakentamaan sen niin kuin haluan. Moniko kaupunki lopultakaan on syntynyt tällaisesta vapaudesta? Moniko muu maailman asia?

             * * * * *

TÄHÄN PÄÄTTYVÄT LAINAUKSET VIIKILÄN KIRJASTA

Jos haluaa eläytyä lisää vanhaan Helsinkiin Engelin aikoihin voi lukea Kaari Utrion kirjoista esimerkiksi Paperiprinssin. Kaari on suuri suosikkini historiallisten romaanien kirjoittajana.

Lopuksi haluan paljastaa, että minulla on ollut erikoinen suhde Engeliin jo 40 vuoden ajan. Joka joulu vien hänen haudalleen Hietaniemen vanhalla alueella lyhtykynttilän. Toistaiseksi olen ollut ainoa, mutta viime jouluna oli joku toinenkin tuonut lyhdyn.

Vainajien nimet on kaiverrettu kaunokirjoituksella yli 150 vuotta vanhaan hautamuistomerkkiin. Vaikka teksti on iso, on vaikea lukea nimiä patinoitujen kivipaasien päällä. Kiinnitin huomiota siihen, että intendentin, vaimolla on komea titteli ”Intendentsskan”, ”suomeksi” intendentinna (vrt. tohtorinna, tuomarinna ja professorinna). Ajat muuttuvat. Vaimoni on professori, mutta saan silti tyytyä tähän vanhaan omaan statukseeni:

MIETE 85
DELETOIN KAIKKI TYHMÄT AJATUKSENI ROSKAKORIIN
MUTTA SITTEN EN USKALTANUT
TYHJENTÄÄ ROSKAKORIA KUN PELKÄSIN ETTÄ
KAIKKI TIEDOSTOT AIVOISTANI
MENETETÄÄN LOPULLISESTI

P.S.
C.L.ENGEL ESIINTYY MYÖS OHIMENNEN EDELLISESSÄ BLOGISSANI
TOIVIOMATKA 4 - PETRA JORDANIA