Toiviomatka 4 – Petra Jordania

BLOGI 86
15.2.2016
MATKAKERTOMUS JATKUU

Rennon päivän jälkeen Eilatissa oli vuorossa taas pitkä bussimatka. Tällä kertaa Jordanian puolelle vanhaan Petran kaupunkiin. Varhain aamulla pari bussillista turisteja ovat ainot rajanylittäjät Israelin ja Jordanian rajalla, jossa kummallakin puolella on vaatimattomat matalat tarkastusparakit. Eilat ja Aqaba Punaisen meren pohjukassa ovat ikivanhaa monien valtakuntien hallitsemaa satama-aluetta, joita nyt erottaa keinotekoinen raja. Muodollisuksista huolimatta ylitämme rajakannaksen helposti kuivin jaloin kuten Mooses 3000 vuotta sitten jolloin Punainen meri väistyi. Ylityspaikkaa ei täällä mainosteta eikä ”Moses was here” -kylttejä näy.

Lcamel

Arabian Lawrence Aqabassa

Aqabaa ovat sen 6000-vuotisen historian aikana hallinnet foinikealaiset, assyrialaiset, babylonialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, nabatialaiset, bysantilaiset, ristiretkeläiset, mamelukit ja englantilaiset. Strateginen paikka. Täällä on Mooseksen jälkeen käynyt monien maiden julkkiksia. Täällä Arabian Lawrence avasi tien englantilaisille Palestiinaan 1917. Täällä presidentti George W. Bush sai kunniaa vuonna 2003 saattaessaan palestiinalaisten pääministerin Mahmud Abbasin ja Israelin pääministerin Ariel Sharonin allekirjoittamaan Agaban sopimuksen (ns. tiekartta).

Aqaba on läntisin Arabian niemimaan kaupunki ja Jordanian ainoa satama ja biitsi. Siitä on viime vuosina kehittynyt turistirysä kansainväliseen tyyliin. Asukasluku on kasvanut räjähdysmäisesti 1960-luvun jälkeen ja on nyt 140 000.

Aqababeach1Aqabasta löytyy sekä perinteistä turistirantaa että vastavalmistuneita loistohotellialueita Eilatin malliin keinotekoisine kanavineen ja vesialtaineen.

AgabaMarinaTämän ihanuuden keskellä löytyy sveitsiläinen Mövenpick-hotellikortteli.

AgabaMovenpickApua! Tämähän on Mövenpickin mansikkasorbeeta. Nyt täällä näköjään hallitsevat sveitsiläiset. Missä maassa olemme! Äkkiä tien päälle ja takaisin autiomaahan seuraamaan Mooseksen ja Israelin kansan jalanjälkiä matkalla luvattuun maahan.

jordan_aqaba_eliatJa autiomaata riittää pikatien ympärillä satoja kilometreja pohjoiseen. Niin pitkälle emme aja vain ainoastaan satakunta kilometria Petraan. Taakse jää kaksoiskaupunki Punaisen meren pohjukassa. Matkalla ulos Aqabasta näkyi usein katujen ja teiden varsilla suositun kuningashuoneen miespuolisten edustajien suurikokoisia kuvia. Kuningas Hussein on yhä pop ja hänen poikansa nykyinen kuningas Abdullah II.

JordaniaJordanian sanotaan olevan maltillinen islamilainen valtio. Tämän todistaa se, että äskettäin kuninkaan katujulisteen polttanut nuorukainen sai vain kaksi vuotta vankeutta.

Moderni Petra on sekin jyrkässä vuoristorinteessä ja täynnä pikku hotelleja, joita näytti nousevan lisää sinne tänne kapean pääkadun varrelle.  Täällä on joka toinen auto Opel-merkkinen, kun taas Eilatissa olivat enemmistönä japanilaiset ja korealaiset autot. Hyvä selitys Eilatin autokannalle on, että on edullista tuoda autot Punaisen Meren kautta suoraan Aasiasta. Mutta mikä on selitys Petran autokantaan? Mikä yhdistää saksalaisia ja jordanialaisia? Toinen seikka johon kiinnitän huomiota on, että kaikki talot ovat keskeneräsiä. Ylimmän tasakattokerroksen päällä törröttää betonirautoja – luultavasti ikuisesti. Kun talo ei ole valmis, ei tarvitse maksaa veroa.

Yli kilometrin kävelymatka rinnettä alas Petran vanhaan kaupunkiin ja sen kalliotemppelit olivat juuri niin vaikuttavia kuin olin aavistanutkin. Kaupunkiin johtava luonnon Siq-sola on kapea ja paikoin kolmekymmentä metriä korkea kummallakin puolella.

Petra1A

Kuvittelin mielessäni kamelien ja hevosten hirnahduksia, kauppiaitten huutoja ja kielten sekamelskaa, kun karavaanit aikoinaan tungeksivat ahtaassa solassa toisiaan tönien matkalla tarunomaiseen keidaskaupunkiin. Saapuminen Petraan on yhtä vaikuttava kuin ahdas sola. Voin kuvitella unohduksiin jääneen kaupungin uudelleen löytäneen tutkimusmatkailijan Johann Ludwig Burchardtin mykistystä allaolevan näyn edessä. Tämä sveitsiläinen Ruuneperi oli pukeutunut muslimiksi ja sai luvan mennä kaupunkiin uhramaan Aaronin vuorelle, jonne Mooseksen veli on perimätiedon mukaan haudattu.

petra2A

”Aarrekammio” Al-Khazneh Petran sisääntuloaukiolla. Kalliokaiverruksen korkeus on 40 metriä. Legendan mukaan Moosesta takaa-ajanut faarao taikoi rakennuksen tänne ja sijoitti aarteensa julksivun yläosassa olevaan uurnaan.

Hetkinen! Olenko nähnyt tämän talon aikaisemminkin. Joo – seuraava vertailu samassa mittakaavassa paljastaa asian:

480px-Al_Khazneh

Petran Aarrekammion julkisivun alaosa, kaiverrettu kallioon AD 130

Suurkirkko5

Helsingin Senaatintorin kirkon julkisivun alaosa, C.L.Engel alkuperäispiirros 1820

 

 

 

 

 

 

 

 

Hämmästyttävää miten rakennustaiteen ihanteet eri puolilla maailmaa pysyivät samanlaisina yli 2000 vuotta kreikkalaisajoista asti. Sama trendi jatkuu – nyt kansainvälinen tyyli pilvenpiirtäjineen on samanlaisia kaikkialla maailmassa. Toivottavasti ei seuraavat 2000 vuotta.

Al_khazneh

Al Khaznesin aukio yövalaistuksessa vei meidät vuosisatojen takaiseen tunnelmaan.

Itse kaupunki solan ja Aarrekammion jälkeen oli pienoinen pettymys. Nabatialaisten aikanaan perustama yli tuhat vuotta kukoistanut kauppapaikka on vähitellen tuhoutunut maanjäristyksissä, tulvissa ja arabialaisten valloituksissa. Ympäröivät vuoret ja vanhat kaupungin muurit ovat osittain sortuneet niin että kaupunki on suuri rauniokasa, jonne pääsee nykyään jopa autolla toista kautta.

Petra3

 

MosesWaterRockRoomalaiset valloittivat Petran 106 AD ja vuonna 423 siitä tuli bysantilainen kristillinen keskus kirkkoineen pariksi sadaksi vuodeksi siihen asti kun muhamettilaiset valloittivat kaupungin. Puutarhakaupungissa oli parhaillaan 20 000 – 30 000 asukasta. Vettä johdettiin terrakottakanavia pitkin kaupunkiin 40 miljoonaa kuutiota päivässä. Erään teorian mukaan Mooses pisti sauvallaan reiän tällaiseen vesijohtoon taikoessaan vettä kalliosta. Vieressä Gustave Doren näkemys neljännen Mooseksen kirjan tapahtumista (20:8).

Kaupungin rappion ja vesihuoltojärjestelmän sortumisen jälkeen sen kallioluolia ovat vuosisatoja asuttaneet beduiinit, joilla vieläkin on kuninkaan luvalla yksinoikeus turismiin alueella. Vasta vuonna 1984 beduiinit siirrettiin kalliokoloistaan Husseinin rakennuttamiin kerrostaloihin ja paikasta tuli maailmanperinnekohde. Heimoilla on tarkat säännöt ja nokkimisjärjestys turistirihkaman ja rekvisiitan myynnissä. Parhaat myyntipaikat menevät miehille. Oli surkeaa nähdä vanhoja yksinäisiä naisia istumassa myyntikojujensa edessä kuumassa auringonpaahteessa mustissa kokokaavuissaan. En nähnyt kenenkään ostavan heiltä mitään. Nuoret miehet sen sijaan trendivaatteissaan loikoilivat mukavasti hyvillä paikoilla varjossa keskenään rupatellen ja älypuhelimiaan näpläillen.

palatsihauta

46 metriä korkeassa Palatsiahaudassa on viitteitä valloittajien arkkitehtuurista. Kalliorakennusten julkisivut olivat aikoinaan rapattuja ja kirkkaasti maalattuja.

Alhaalla laaksossa on sallittua tarjota kamelikyytiä, mutta ei hevoskyytiä. Asia on päinvastoin vaivalloisella solamatkalla. Pitkän tinkimisen jälkeen kokeilimme kumpaakin. Olimme varmaan upea näky. Vaimoni pitkässä hameessaan ja minä valkoisessa parrassa korkealla dromedaarien yhden kyttyrän päällä keinumassa kummallakin aurinkolasit ja valkea lierihattu päässä. Pienen ratsastusretken aikana saimme vastaantulevilta turisteilta ihastuneita kommentteja ja kättentaputuksia. Tunsin olevani Arabian Lawrence ja vaimoni oli vähintään prinsessa. Meillä ei ollut edes kilpailijoita.

Takaisin matkasimme hevosrattailla. Nuori kuljettajamme alkoi lyödä hevosia ja pakottaa niitä juoksemaan. Vaivoin saimme hänet ymmärtämään, että kiljahduksemme eivät johtuneet riemusta vaan pelosta. Loppumatka mentiin sitten mukavasti körötellen mukulaisella kivikäytävällä. Keskusteluissa ilmeni, että noin parikymppisen ajurimme isä oli 35-vuotias ja hänellä oli kaksi vaimoa. Lapsia oli tähän mennessä 11 ajurin lisäksi. Näillä kiskurihinnoilla beduiinit elättävät suuriakin perheitä. Tarjolla oli myös autokyyti hyvästä hinnasta laakson toisesta päästä ylös uuteen kaupunkiin.

petra-world-heritage

Viimeiset kaksi päivää Petran jälkeen vietimme Eilatissa leppoisasti rannoilla delfiinejä, vedenalaisia koralliriuttoja ja lauantai-illan huumaa katsellen. Kaikki illat täällä ovat samanlaisia riippumatta siitä minkä uskontokunnan mukainen pyhäpäivä on käsillä. Jäi mieleen viimeinen aamupäivä hiekkarannalla. Viereisellä lepotuolilla oli lihavahko mies, jolla oli kuulokkeet korvissa. Hän elehti musiikin tahdissa ja välillä huutamalla ja viittomalla tilasi lisää juomaa läheisestä rantakahvilasta. Hän loikoili suuren päivänvarjon alla, jossa oli myös muita lepotuoleja ilmeisesti kaikki hänen vuokraamiaan.

Pian ilmestyi paikalle solakka nuorehko hyvin vaalea mies. Paksukainen nimitteli tätä toverikseen ja tarjosi lepotuolin sekä juotavaa. Keskustelua yritettiin käydä englanniksi. Vanhempi mies osoittautui ranskalaiseksi. Hänen englanninkielen taitonsa ei ollut kehuttava. Nuorempi oli venäläinen, joka puhui lisäksi hyvin italiaa ja englantia. Kaikkia mainittuja kieliä käytettiin keskusteluissa. Venäläinen joutui ainakin kymmenen kertaa kertaa sanomaan ranskalaiselle ainoan viestinsä ennen kuin tämä ymmärsi vai ymmärsikö sittenkään: I am in business here. I work always for four days and then have always four days holiday. Yhdessä asiassa kaverukset ymmärsivät toisiaan täydellisesti. He olivat mitä parhaimmat ystävykset. Varmuuden vuoksi tämä toistettiin moneen kertaan monella eri kielellä. Jossain vaiheessa ranskalaismiehen seuraan vapaalle divaanille liittyi upea solakka kaunotar bikineissään. Tämä on kansainvälistä rantaelämää.

EilatCity

Moderni hotellialue keinotekoisine merialtaineen Eilatissa. Kaupunki on syntynyt vasta Israelin valtion muodostamisen 1947 jälkeen. Asukkaita on 50 000. Lentokenttä jakaa kaupungin kahtia. Kiitorata ei riitä isoille jeteille. Kentän länspuolella asuvat paikalliset maahanmuuttaja-asukkaat, jotka lähes kaikki saavat elantonsa turismista. Tulevaisuudessa kaupunkiin pääsee myös luotijunalla Haifasta. Rata on tilattu kiinalaisilta.

Sitten oli edessä paluumatka. Ovdan lentokentällä saimme kiitoradan päässä yllättäen odottaa parikymmentä minuuttia ennen kuin tuli lupa lähteä. Syykin selvisi pian. Piti odottaa, että tärkeä sotilaskuljetuskone laskeutui ensin. Vahvistui käsitys, että olimme olleet turvallisissa käsissä koko viikon. Hotellimme oli ollut juuri meille sopiva ja siisti. Tästä pitivät huolen mustaihoiset siivoojat. Joka aamu uima-allasalue ole vesipesty ja ikkunoita sekä lattioita kiillotettiin joka päivä.

Jäin pohdiskelemaan naapurimaita Israelia ja Jordaniaa. Kummassakin on saman verran asukkaita kuin Ruotsissa.  Israel on pinta-alaltaan neljäsosa Jordaniasta. Kummastakin maasta on suurin osa vuoristoista autiomaata. Suomeen mahtuu kolmen Jordanian lisäksi kolme Israelia. Olemme todellinen suurvaltio, jossa autiomaana ovat metsät ja järvet. Mutta Suomeen mahtuu myös kolmen Israelin ja Jordanian väestö – 54 miljoonaa maahanmuuttajaa, jolloin väkilukumme olisi 60 miljoonaa. Eli sama kuin Italiassa saman kokoisessa maassa. Onko tämä tulevaisuutemme kuva monikulttuurisessa maailmassa?

Tähtikirkas ja täysikuinen yömatka ikkunapaikalla sujui näitä miettien ja tarkkaillen Vähän-Aasian ja Euroopan kaupunkien valaistuja infrastruktuureja ja amebamaisia kiemuroita. Toiveajattelin Suomea, jossa öisin loistasivat tähtisikerminä valaistut elävät kylät ja pikkukaupungit Helsinkiin ahtaamisen sijasta.

Toiviomatka oli tehty. Minulle se oli ”once in a lifetime trip”. Matkoja saattaa vielä tulla, mutta ei ehkä enää näihin maisemiin eikä rantalomakohteisiin.

Jerusalem1

Hullu arkkitehti

MIETE 83
VÄLILLÄ ELÄMÄ ON ODOTTAMISTA
ETTÄ JOTAIN KIVAA TAPAHTUISI
KUN NAUTTII ODOTTAMISESTA
ON SE KIVA JO TAPAHTUNUT

One thought on “Toiviomatka 4 – Petra Jordania

  1. Hienoja kuvia. Matkakertomus liittää ne juoheasti toisiinsa. Kiitokset tästäkin!

    En ole itse koskaan käynyt Petrassa, vaikka se on kai useampaankin elokuvaan saattanut juonen tapahtumapaikaksi vilahtaa. Tukholman ”Gamla staden” on kuitenkin, kapeine kujineen, minulle joltain lapsuudessa tehdyltä reissulta omakohtaisesti tuttu. Miten kokee turisti tuollaisen, kovin kapealta ja syvältä vaikuttavan, luonnon muodostaman kalliosolan? Entä arkkitehti, onko siinä eroa?

    Pyrkiikö ihminen luonnostaan hakeutumaan moiseen solaan, kuin suojaan, vai onko paikka sellainen, josta useimmat haluavat sen kunnolla nähtyään vähän äkkiä pois!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s