Toiviomatka 2 – Jerusalem old city

BLOGI 84
1.2.2016
Tämä artikkeli on jatkoa edelliselle blogille nro 83

Kuolleen meren hautavajoamalta bussimme kääntyy länteen ja lähtee kapuamaan autiomaan vuoristomaisemassa kohti Jerusalemia. Korkeusero maailman alimman pisteen ja vanhan kaupungin välillä on runsaat 1200 metriä ja se kasvaa lähes metrillä joka vuosi. Paikoitellen alkaa näkyä aivan tien vieressä palestiinalaisten surkeaa hökkeliasutusta ja paimentolaisia vuohineen. Jerikon kaupunki siintää oikealla keskellä Juudaan erämaan ylätasankoa. Entisessä paikassa, mutta yhtä muuttuneena kuin muukin historiallinen ympäristö.

israel-map

Jerusalemia lähestyttäessä palestiinalaisten asutus tihentyy ja muuttuu uudenaikaisemmaksi. Kun saavumme kaupunkiin, minua yllättää sen monikukkulainen topografia jyrkkine laaksoineen. Täällähän on enemmän kukkuloita kuin Roomassa ja ne ovat paljon korkeimpia. Niiden rinteille on kuin ihmeen kaupalla saatu sovitettua teitä ja katuja. Kukkuloilla kohoaa palestiinalaisten moderneja korkeita rakennuksia, jotka kaikki ovat paikallista kalkkikiveä. Täällä viranomaisten vaatimukset ovat tiukat. Ei lasilaatikoita tai teräsrakennuksia. Rakennusten on sulauduttava vuoriston väriin.

1024px-KidronValleyFromOldCity

Kidronin syvä laakso jakaa Jerusalemin kahtia. Idässä vasemmalla puolella alkaa Öljymäki ja lännessä oikealla edessä vanha kaupunki. Kaikki kuvassa näkyvä on palestiinalaisaluetta.

Bussimatka Eilatista Jerusalemiin kestää kolmisen tuntia. Ensimmäinen kohde Pyhässä kaupungissa on Puutarhahauta pienen matkaa vanhan kaupungin ulkopuolella. Sen portilla istumme matalalle kivipaadelle odottamaan ja katuvilinää ihailemaan. Arkkitehtiystäväni saapuu sovitusti tuntia ennen puoltapäivää. Hänen hymynsä on sama kuin 50 vuotta sitten. Puutarhahauta on ihastuttava muurien ympäröimä terassoitu keidas värikkäine kukkaasetelmineen. Täynnä turisteja tietysti. Kiinnitän huomiota siihen, että useimmat ovat afrikkalaisia tai aasialaisia. Täällä ei taatusti törmää mustahattuisiin ortodoksijuutalaisiin.

Satapäinen ryhmä kenialaisia kristittyjä pyhiinvaeltajia sinisissä univormuissaan on asettunut puiden siimekseen pieneen amfiteatteriin laulamaan moniäänisesti svengaten:

HALLELUJA
THIS IS THE TOMB
OH WE ARE HERE
THIS IS THE TOMB
OH HOW BEAUTIFUL
THIS IS THE TOMB
ETCETERA...

Tämä  negrospirituaali sopii täydellisesti paikan tunnelmaan, jonka lempeä hartausaste tiivistyy käsin kosketeltavaksi tai ainakin korvinkuultavaksi. Istumme mekin hetken tarjolla olevilla penkeillä ja aistit valppaina imemme atmosfääriä.

tumulo-do-jardim-1

Jeesuksen hauta kalliomuurissa sijaitsee pienen hautapihan perällä kuvassa oikealla.

Satumme Jeesuksen intiimille hautapihalle samanaikaisesti pienen turistiryhmän kanssa. Ryhmän opas selittää, että ahdas aukko muurissa johtaa hautaan, jossa on kaksi kammiota. Vakuttavana todisteena siitä, että juuri tämä on Jeesuksen hauta, opas pitää sitä, että hauta on tyhjä.

tumulo-do-jardim-2

Seuraavaksi poikkeamme itävaltalaisen koulun sisäpuutarhaan lounastamaan gulassikeittoa. Jälkiruuaksi on Apfelstrudel mit Schlagoberst (omenatorttua vispikermakahvin kera). Pientä esimakua Jerusalemin kosmopoliittisuudesta. Ystäväni kertoo näyttävänsä vanhansa kaupungista suosikkipaikkansa. Huomaamme pian, että tämä tarkoittaa erityisesti kattoterasseja tai luolia syvällä maan alla. Ehkä tämä on tyypillistä juutalaisuutta. Valtion lentoyhtiön nimikin on El Al, mikä tarkoittaa Ylös Alas. Äärimmäisiä vastakohtia on tarjolla.

Ryhdymme kiipeämään vanhan rakennuksen portaita katolle. Matkalla meitä tervehtii – kukapa muukaan kuin – Frans Josef täydessä univormussaan koulun käytäväseinällä. Katolta avautuu allamme koko vanha kaupunki. Tarunomainen näky. Suoraan edessä on mahtava leijonaportti, josta sisään ja ulos käy virtanaan väkeä. Vuosisatojen ajan tämä portti on ollut kuhisevassa käytössä. Siristän silmiäni ja olen näkeväni häivähdyksen historian kirjoa. Nykyinen portti on kuulemma kahdeksan metriä ylempänä kuin vanha portti samalla paikalla. Näin kaupunki kasvaa – ylöspäin. Kaivettavaa riittää arkeologeille.

Old_City_(Jerusalem)

Jerusalemin vanhaa kaupunkia, taustalla oikealla Öljymäki.

Kaikkialla on kattoterasseja ja kupoleja. Asuintalojen kattoterasseilla liehuu kodikkaasti pyykkejä pikku puutarhojen ja romukasojen keskellä. Isompia ja pienempiä satelliitiantenneja on sadoittain. Kaikkialla on mustia erikokoisia laatikoita kattoasumusten yllä. Oppaamme selittää, että ne ovat palestiinalaisten omia vesisäiliöitä. Täällä ei tyydytä israelilaisten kanavatarjontaan eikä luoteta vesihuoltojärjestelmään. Epäluottamus on molemminpuolinen. Eräällä katolla näen kaksi israelilaista sotilasta. Toinen on laittanut rynnäkkökiväärinsä kattokivetykselle ja tekee punnerruksia mahallaan kuumassa auringonpaisteessa. Toinen tarkkailee kiikarilla kaupunkia. Sotilaat eivät huomaa, että mekin tarkkailemme heitä. Silti en yhtään epäile, ettemme mekin olisi tarkkailun alla.

Map_jerusalem_oldcityNeliökilometrin suuruinen kokonaan palestiinalaisalueella sijaitseva vanha kaupunki on jaettu neljään etniseen alueeseen. Alueen asukaslukua ei kukaan tiedä, mutta sen arvellaan olevan noin 25 000. Kaupungilla on seitsemän avointa porttia. Yksi on toistaiseksi muurattu umpeen – Kultainen portti, muurin itäsivulla Leijonaportin eteläpuolella. Se avataan vasta kun Messias ilmestyy. Koko Jerusalem on miljoonakaupunki raitovaunuineen. Juutalaisia on 70 % ja muslimeja 30 %. Kristittyjä kourallinen.

Jerusalem_gates

Ilmakuva vanhasta kaupungista näyttää sen tiiviin rakenteen ja muuriportit.

Dung-portin kautta kuljemme kohti itkumuuria. Edessämme on satojen metrien pituinen turistien jono, jossa on viisi ihmistä rinnakkain. Nämä jonottavat pääsyä temppeleihin Dome of the Rock ja Al Aqsa. Jono ei liiku. Jostain syystä moskeija onkin suljettu väliaikaisesti. Oppaamme kertoo, että tätä tapahtuu silloin tällöin. Kukaan ei tiedä syytä. Sivuutamme toiverikkaan jonon ohituskaistaa pitkin. Tarkkailen sen ihmisiä. Siinä on kaiken maailman kansaa. Ei kuitenkaan paikallisia arabeja. Heillä on ilmeisesti omat sisäänkäyntinsä moskeijapihalle, joka on ainoa suuri aukio vanhassa kaupungissa. Se on samalla ainoa puisto, sillä aukiota reunustavat puurivit.

1024px-Westernwall2

Itkumuuri. Katettu ramppikäytävä oiekalla johtaa muslimien hallitsemalle temppelivuorelle. Näin lähellä ovat uskontokuntien pyhät paikat. Öljymäki jälleen taustalla.

Itkumuurin edessä on ”turvallisuusaukio”, joka temppelipihan jälkeen on vanhankaupungin suurin aukio. Korkea itkumuuri on osa temppelipihan länsimuuria. Sen edusta on jaettu kahteen osaan. Suurempi vasen puoli on miehille ja pienempi puoli oikealla naisille. Tämä on maan tapa. Käymälöidenkin sisäänkäynnin yläpuolella näkee usein kyltin, jossa lukee: Women are on the right side because women are always right.

Ortodoksijuutalaiset nyökyttelevät päätään hurmoksenomaisesti muurin edessä samanaikaisesti kun tutkivat pyhiä tekstejä. Toisilla on omat tuolinsa mukana. Muurin kivien välissä on rakoja, jotka ovat tungettu täyteen pieniä tiiviisti yhteen taitettuja paperilappuja. Salaisia toivomuksia. Vaimollakin oli mukanaan pieni lappu hänen mennessään oikeaan osastoon. Hän ei halunnut kertoa mitä siinä luki.

Rukoilija

Oppaani mukana pääsen miesten ulko-osaston jatkeena vasemmalla olevaan synagoogaan ja luolastoon. Luolan katto on korkealla. Luola on aikaisemmin johtanut jonnekin, mutta nyt sen takaseinä on muurattu umpeen. Pimeyttä valaisevat kynttilät. Täällä näkyy vain ortodoksijuutalaisia. Hartaus ja päännyökyttely ovat jos mahdollista vielä reippaampaa tasoa kuin ulkona.

Itkuluola2

Seuraavaksi sukellamme Leijonaportista arabien kaupunginosaan. Portin nielu on ahdas eikä siinä ihmeekseni ole mitään aseellista tarkkailupistettä. Tämä on ymmärrettävää. Onhan kaupunki pyhä monelle uskontokunnalle ja on jakautunut etnisesti neljään osaan. Armenialainen, islamilainen, kristitty ja juutalainen. Kaikki oikeauskoisia tietenkin. Täällä on eri uskontokuntien tultava toimeen keskenään. Vanhan kaupungin esimerkki osoittaa, että se on mahdollista.

LionGate

Leijonaportin muurin yläpuolella olevan metallimaston päässä on israelilaisten kamera, joka kuvaa portista sisään tulijat. Turvallisuus Pyhässä kaupungissa on pyhä asia.

Leijonaportin nielu sylkee meidät kapeille basaarikujille. Aika pysäyttää minutkin. Ihastuneena ahmin ajatonta tungostunnelmaa. Opas johdattaa meidät yhä syvemmälle salaperäisen kaupungin sokkeloihin. Tekee mieli käyttää nimitystä pedon kita, mutta se ei ehkä ole soveliasta tässä paikassa. Vanhassa kaupungissa ei ole autoja. Niitä ei mahtuisikaan kapeille kujille. Sen sijaan näkyy jokunen skootteri ja pienenpieni ketterä traktori peräkärryineen, jolla kuljetetaan tavaroita.

1024px-OldCityJerusalem01_ST_06

Kujat kapenevat ja jyrkkenevät. Auringonvaloa ei enää juuri näy. Myymälät molemmin puolin ovat vain ehkä pari-kolme metriä kapeita ja jatkuvat pitkälle sisälle rakennusten houkutteleviin syövereihin. Kaikki arabien portit ovat apposen auki tungoksentäyteisillä rihkama- ja namuosastoilla, mutta arvokkaita muinaismuistoja ja koruja myyvien liikkeiden ovet ovat visusti suljetut. Lasiovien takana aistikkaan ja hiljaisen myymälän perällä istuu myyjä rauhallisesti odottaen asiakasta, joka ennemmin tai myöhemmin tulee. Täällä on jaksettu odottaa messiastakin tuhansia vuosia ja odotetaan edelleen.

Pyhän haudan kirkko

Pyhän haudan kirkkoaukio.

Matka jatkuu maistellessani pientä palaa halvaa. Saavumme intiimille aukiolle, jossa ihmeekseni kasvaa pieni puukin – ainoa vanhassa kaupungissa näkemäni. Aukion laidalla menemme sisään kreikkalaiskatoliseen kirkkoon, joka on rakennettu Jeesuksen haudan ympärille. Urbaanin legendan mukaan keisari Konstantinuksen puoliso Helena halusi välttämättä, että heilläkin oikeauskoisilla olisi oma Jeesuksen hauta ja päätti, että sen paikka on tämä. Täällä ei totisesti pihtailla Jeesuksen kanssa. Sen tyypin hautoja on siroteltu ympäri kaupunkia eri paikkoihin. Golgatoitakin on useampia ja joka toisen kujanteenkin nimi näytti olevan Via Dolorosa.

Kirkon sisällä on pimeää ja sokkeloista kuin luolassa. Tai ehkä se oli kirkon alla oleva luola. En enää muista, paikat menevät sekaisin. Joka tapauksessa Jeesuksen hautakammio on pompöösi tabernaakkeli keskellä isoa pimeää hallia, jonka täyttää messumainen mumina. Vähitellen erotan ihmisiä seisomassa hartaan näköisinä seinustoilla.  Pitkä jono kiemurtelee kammion ympäri myötäpäivään. Sinne on tunkua. Ilmeisesti sisällä on jotain toisin kun puutarhahaudalla. Tunnelmakin on täällä aivan toinen kuin valoisalla puutarhahaudalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyhän haudan kirkon hautakammio

Luolastot ja kirkot jatkuvat. Kävelemme läpi koptilaisen kirkon, jossa keskustelen hetken paikallisen mustan papin kanssa. Sitten olemme jo Marian kirkossa ja oppaamme haluaa viedä meidät välttämättä Marian haudalle. Laskeudumme yhä alaspäin ahtaita ja matalia käytäviä. Portaat jyrkkenevät ja kapenevat. Niissä mahtuu kulkemaan vain yksi ihminen kerrallaan ja hänkin vain kumartuneena. Saavumme lopulta luolan pohjalla veden äärelle ja seisahdumme pienelle terassille, josta vielä menee kapeat portaat alas veteen. Ystäväni kertoo, että koko Jerusalemin olemassaolo perustuu maanalaiseen virtaan, joka menee kaupungin alla. Ilman vettä ei ole kaupunkia. Vesi on kaiken perusta. Elämän vesi. Herkistymme tähän tunnelmaan ja saan kuin saankin vaimoni laulamaan enkelisopraanollaan ”Kotimaani onpi Suomi”, mikä kaikuu upeasti ikivanhassa holvistossa.

Illan hämärtyessä siirrymme ystäväni asuntoon pienen matkaa muurien ulkopuolelle arvostetulle Jemin Moshen asuntoalueelle. Brittiläisen juutalaisen pankkiirin aloituksesta tänne rakennettiin juutalaisille vehreä puutarhakortteli 1800-luvun kopussa vastapainona vanhan kaupungin epätervellisille olosuhteille. Matka sinne autolla liikennevilinässä kiemuraisilla kaduilla kestää kuitenkin aikansa. Lopussa katu nousee ylös rinnettä ja kapenee. Kujan päässä sähköisesti avattavan portin takana on pieni aukio.

jeminMoshe2

Uusi ja vanha arkkitehtuuri kohtaavat Jemin Moshen kaupunginosassa. Portaat vievät kapealle kujalle rivitalojen välissä.

Auto jää siihen ja me kapuamme portaita ylöspäin asuntokujalle. Ystäväni suunnittelema rivitaloasunto on jyrkän alarinteen puolella. Se on sovitettu vanhoihin rakenteisiin korottamalla ja laajentamalla rinteen sisään. Nimettömästä vaatimattomasta portista laskeudumme portaita alas pienenpienelle sisäpihalle, josta on sisäänkäynti taloon ja joka antaa valoa ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen. Muutoin rakennuksessa on ikkunoita vain rinteen alapuolella ja se on rakennettu syvälle rinteen sisään. Rakennettaessa löytyi paljon vanhoja esineitä. Kaikki mikä oli nuorempaa kuin 800-luvulta todettiin lähes arvottomaksi täkäläisen mittapuun mukaan ja rakennustöitä saatiin jatkaa.

Täyteen rakennetun tontin pinta-ala on 114 neliötä. Rakennuksessa on kellarikerros mukaan lukien neljä tasoa. Sisääntulokerroksessa on olohuone, keittiö ja yksi makuuhuone, jonka saamme käyttöömme. Olohuone ja keittiö ovat korkeassa vanhassa hallissa, jonka kaari-ikkunoista avautuu näköala kohti vanhan kaupungin muuria. Toisessa kerroksessa ovat muut makuuhuoneet. Aikanaan siellä asuivat perheen kolme lasta. Ylimmässä kerroksessa on kattoterassi ja pieni isännän työhuone. Rinne talon takana jatkuu vielä ylemmäs ja korkeimmalla paikalla on yhä toimiva tuulimylly. Kellarikerroksessa oli aikanaan isäntäväen arkkitehtitoimisto, mutta nyt se on ulosvuokrattavaa tilaa tai toimii vierashuoneistonakin. Sekin on vielä niin korkealla rinteessä, että laaksonpohjaan on vielä matkaa.

jeminMoshe

Jemin Moshen puutarhakaupunginosa. Näkymä ystäväni kattoterassilta. Tuulimylly on rakennettu 1857 köyhien juutalaisten elinkeinoksi. Juutalainen Jerusalem jatkuu tästä länteen modernina suurkaupunkina.

Katsellessani täyteen rakennettua kukkulaista maisemaa päättelen ettei täältä noin vain pääse kävelemään minne tahansa. Vaikka päämäärä näkyy, ei oikoteitä laakson poikki ole. On mentävä pitkin harvoja vilkasliikenteisiä kiertokatuja. Ehkä siksi isäntäväelläkin on kaksi autoa, joilla pääsee pelaamaan tennistä kolme kertaa viikossa.

llallispöydässä jatkuvat keskustelut lapsista, lapsenlapsista ja siitä mikä nyt täyttää elämän. Isäntäväki ovat kummatkin vielä töissä täysillä omassa arkkitehtitoimistossaan vaikka ovat jo eläkeiässä. Isäntä on menestynyt ja kuuluisa arkkitehti, joka oli aikoinaan professorina Jerusalemin yliopistossa. Sen jälkeen hän oli kutsuttuna professorina Harvardin, Oxfordin ja Kölnin yliopistoissa. Kutsuja on tullut paljon lisääkin, mutta ystäväni on jo saanut tarpeekseen opetuksesta. Toki opetustyö vielä tavallaan jatkuu hänen toimistossaan, joka on lähes yhtä kuuluisa akatemia ja haluttu työpaikka kuin Alvar Aallon toimisto aikanaan Suomessa. Töitä riittää niin Jerusalemissa kuin Kiinassakin. Ja skissipaperi on edelleen ahkerasti käytössä.

temppelivuori

Temppelivuori vanhan kaupungin kaakkoisnurkassa. Edessä keskellä kaivausalue, jolle tulee alueen historiaa esittelevä ystäväni suunnittelema museo.

Illallisen jälkeen antoisa keskustelu jatkuu sohvanurkkauksessa. Yhteisenä kielenä on suomi, jonka kollegani hallitsee hyvin. Hän esittelee meneillään olevaa projektia pienoismallin avulla. Rakennuspaikka on aivan vanhan kaupungin muurin vieressä. Sieltä on kaivauksissa löytynyt paljon mielenkiintoista, mikä nyt on päätetty museoida samaan tapaan kuin Aboa Vetus Turussa. Kaivauksien päälle tulee museo, jonka lasilattian läpi näkee ikivanhaa esiin kaivettu kaupunkia. Kaivaukset ovat edelleen käynnissä syvemmällä maan alla, josta on löytynyt koko ajan lisää käytäviä ja tietysti kaikenlaisia arvokkaita esineitä. Ehtona rakennuksen toteuttamiselle on, että paikalla nyt oleva pysäköintialue korvataan monikerroksisella parkkitalolla, jonne autot siirretään hissillä. Rampit veisivät liikaa arvokasta tilaa.

Jerusalem1

Hullu arkkitehti

 

Viikon kuluttu seuraava jakso Öljymäki

3 thoughts on “Toiviomatka 2 – Jerusalem old city

  1. Hei Ilpo,
    hienoja kuvia ja mielenkiintoista kerrontaa, kiitos.
    En ole koskaan harkinnut matkustamista Israeliin, yksikään mainitsemistasi matkustamisesteistä ei ole kuitenkaan ollut siihen syynä. Ymmärrän, ettet halua puuttua politiikkaan näissä tarinoissasi ja ihan hyvä niinkin. No, ei enempää tästä.
    Olisiko ystäväsi eräs Arie R., keskustelin hänen kanssaan ohimennen joskus 60- luvulla ja ihailin hänen pehmeästi soljuvaa suomenkieltään, kielinero siis.
    Terveisin kollegasi Kari

  2. Kiitos ihana Ilpo taas blogistasi.Oli niin mukavasti kirjoitettu , että oli hetken tunne kuin olisin ollut mukana,kuten se tarina sieltä
    Ruotsista.Jään odottamaan ensi viikkoa.Terveisin Anneli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s