BLOGI 82
19.1.2016

Vuosia sitten tein päätöksen etten harrasta välinekuntoilua. Ei golfia, ei tennistä, ei laskettelua, ei kuntosaleja. Ekologista, halpaa ja sosiaalista kuntoilun pitää pitää olla sekä hyötyliikuntaa. Kuten kävely, uinti, saunapuutyöt, soutaminen saaresta mantereelle ja mökin rakentaminen. Uinnissahan tarvitsee vain uikkarit ja uimahallin saunassa on sosiaalisia kontakteja. Hiihto ja luistelu meren jäällä ja polkupyöräilykin on jäänyt vähemmälle vaikka olen saanut ystävältäni Kalevi Karlssonilta tämän varta vasten minua varten jätelavalta dyykkaaman hienon Tunturi-pyörän. Pingistä sentään vielä vähän pelaan.

Mutta jo parikymmentä vuotta sitten sorruin kuntoharratukseen, johon olen hankkinut itselleni maailman parhaimmat merkkivälineet.

Joo siinähän on työmaallani Fiskarsin jäärauta (petkele) ja lumentyönnin/lapio sekä Sokevan katuharja ja kokonaan teräksinen kampateräinen lumirauta. Olin niin hullu, että ryhdyin luomaan lunta pois jalkakäytävällä ja kadun autopaikoilla asumani talon edessä. Aiemmin rivitalo ja nyttemmin kerrostalo, jossa harrastusalueeni on kymmenen auton mittainen. Ja mikä parasta – matka harrastuspaikalle ei kuluta bensaa, rahaa tai aikaa. Työmaahan on aivan oven edessä.

Työni on ollut erityisen aktiivista varsinkin sen jälkeen, kun kaupunki alkoi ”hoitaa” jalkakäytäviä. Eihän asuntokatujen jalkakäytävillä enää pääse kulkemaan lastenvaunuilla, kun aurausaktiivisuudessa säästetään. Niin ei muilla jalkakäytävillä, mutta kyllä meidän, jossa kävelyn lisäksi voi tanssiakin.

Tanssit järjestettiin Runebergin päivän jälkitunnelmissa  ja ”kansallismusiikkia” soitettiin.

Tanssit onnistuivat hyvin pienessä pakkassäässä. Väkeä oli naapuriyhtiöstäkin. Tunnelmavalaistuksessa Glögiä oli tarjolla ja musiikki oli lauantain toivottuja levyjä talon valmistumisvuodelta 1939-1940: Elämä juoksuhaudoissa, Sä muistatko metsätien, Petsamo, Kodin kynttilät sekä Viipurin Vihtori ym.

Lumen luonti on kivaa mutta onhan siinä ongelmiakin, joista tietysti tapani mukaan kirjoitin lehteen:

Niin ja mihin jalkakäytävältä pois luotu lumi laitetaan, jonka kaupungin olisi pitänyt luoda ja kuljettaa pois? Näihin kysymyksiin en tähän päivään mennessä ole saanut vastausta. Asia on pitänyt ratkaista ihan maalaisjärjellä  kansalaistottelemattomuuden rajoja hipoen. Rivitaloalueella ratkaisuna oli kasata lumi jalkakäytäviltä ja autojen ympäriltä isoiksi keoksi autopaikkojen ja sisäänkäyntipolkujen väliin:

Tiirasaarentie 8, arkkitehdit Saara ja Usko Tilanterä, 1955. Monien mielestä Lauttasaaren tyylikkäin rivitalo.

Onneksi vastapäätä nykyistä kerrostaloasuntoa on puistoa jonne lapioin lumen kysymättä keltään mitään. Lisäksi käytettävissä on jalkakäytävän ja talon välissä oleva parimetrinen nurmikkokaista.

Lumityöt kadulla on sosiaalista puuhaa. Ihmiset pysähtyvät sanomaan jotain, johon minulla on vakivastaus valmiina. Tyypillisesti: – Onpas tullut paljon lunta! – Joo, täytyy ottaa kiitollisuudella vastaan mitä ylhäältä annetaan. Tai: – On se hyvä, että edes joku hoitaa jalkakäytäviä! – Vain tontut tekevät tällaista. Tai: Tämä on koko Lauttasaaren (Helsingin) parhaiten joidettu jalkakäytävä! – Voinko saada tämän lausunnon kirjallisena?

Toistaiseksi parinkymmenen vuoden aikana en ole vielä saanut yhtään kirjallista lausuntoa. Mutta keskustelua syntyy ja ihmisiiin tutustuu. Siinä määrin, että järjestin läksiäiskutsut lähitalojen naapureille siirtyessäni toisille jalkakäytäville. Melkein kaikki kutsutut tulivat  ja kohta oli jo kuorojakin koossa erilaisin kokoonpanoin. Vain pieni osa porukkaa mahtui kuvaan. Naiset osallistuivat lauluun sohvaryhmän ääreltä.

Lumi on hieno elementti. Taidetta makro- ja mikrokosmoksessa ja kaikessa siinä välillä. Vaikka hoidetut jalkakäytävät ja autopaikat ovat hienoja niin koskematon lumimaisema säväyttää.

Ei talvikunnossapitoa! Ehkä jo pian ripustan tämän kyltin omaankin kaulaani.

Parasta lumitaiteessa on että se häviää nopeasti eikä ole ongelmajätettä kuten moni nykytaiteen teos. Lumen luonnin tuloksetkin katoavat nopeasti. Siitä ei jää mitään pysyvää. Onneksi kaikki ikuinen on näkymätöntä.

Ja lopuksi kaikkein paras: Ikäiseni naapurikerrostalon Jaska tuli kertomaan, että hänkin on aloittanut esimerkkini innostamana lumityöt kadulla heidän jalkakäytävällään ja autojen vierestä. WAU!

Kylähullu arkkitehti

MIETE 82
OLENKOHAN JO TULOSSA
SUURUUDENHULLUKSIKIN
KUN KUVITTELEN OLEVANI KAUPUNKI
LA VILLE - C´EST MOI