BLOGI 56 1.6.2015
Kotkan maja puussa
Parasta mitä arkkitehdille voi tapahtua on suora toimeksianto ilman kilpailutuksia. Niinpä ilahaduin suunnattomasti, kun tyttärenpoikani sanoi: Vaari tee minulle maja puuhun. Se sai nimekseen Kotkan maja. Myös siksi, että se on ainoa saaren rakennuksista, joka sijaitsee Kotkassa. Muuta rakennuksethan ovat Pyhtäällä.
Vuosikymmeniä olen säilyttänyt meren tuomia lankkuja ja ylijäämä puutavaraa rakennusten alla. Nyt niille tuli käyttöä. Kaikki meni. Majasta tuli ikäänkuin kahden tuuman hirsimökki. Lankut on kiinnitetty toisiinsa 4 – 8 tuuman nauloilla.
Koko hökötys lepää kolmen männyn varassa. Näistä kaksi on kuivuneita ja katkaistu. Kolmas on menettänyt myrskyssä yläosansa.
Majan kolme isoa ikkunaa ovat peräisin huvilan vanhasta lasikuistista. Ne ovat levänneet huvilan alla 35 vuotta. Puutikkaat taas ovat kolmasosa lauttasaarelaisen 1955 rakennetun rivitalon alkuperäisistä palotikkaista, jotka on poistettu käytöstä. Olkaa hyvä! Siitä vaan ylös tikkaita. Alaluukku on auki.
Maja on maalattu ulkoa, mutta sisällä näkyy alkuperäinen puumateriaali käsittelemättömänä. Istuinpenkki on osa meren tuomaa pitkää kertopuulankkua. Kotkan maja toimii myös museona. Ikkunalaudalla on pysyvän näyttelyn simpukkakokoelma.
Pikkuikkuna pokineen on meren tuomaa saalista. Myrsky oli heittänyt sen melkein keskelle saarta levävallin päälle. Ihme, että lasi oli säilynyt ehjänä. Mistä lie peräisin? Ikkunan alla on saaren vaakunakilpailun voittanut ehdotus.

Näkymä majan ikkunoista kaakkoon. Ikkunanpesijät eivät vielä ole käyneet paikalla. Vuosikymmeniä huvilan alla lojuneet ikkunat ovat keränneet likakerroksen.

Näkymä samasta ikkunasta luoteeseen. Merikin pilkottaa – kuten asuntomyyjän mainoksessa sanottaisiin.

Kotkan aukion pysäkillä pysähtyy kolme bussilinjaa. Keinujen alla olevat lankut ovat peräisin meren tyuomasta laiturista.
Kaikkein paras palkinto arkkitehdille on, että rakennus täyttää käyttäjien toiveet ja jos mahdollista vielä ylittää ne. Lisämausteena vauhdikkaasti keinuttaessa koko maja heiluu kodikkaasti.
Jatkokertomus ”Huvila meren saarella” jatkuu vielä kolmen jakson verran.
MIETE 56 OLEN ALKANUT HARRASTAA JOOGAA EN TEE MITÄÄN ERITYISIÄ LIIKKEITÄ MINULLA ON VAIN YKSI HARJOITUS TÄMÄ ELÄMÄNI
Kyllä on nautinnollista lukea tekstiäsi ja ihailla arkkitehtuuriasi. Kiitos!
Energinen ”hulluarkkitehti” ja perusteellinen.,mihin ryhtyy. Asia ei jää kesken . Upeaa,kiva katsella uudestaan mökkikuvia. M v