Blogi 8
1.9.2014

Metsästä kylille

Toisin kuin yleensä luullaan eivät Kaija  ja Heikki Siren saaneet ensimmäistä palkintoa Otaniemen kappelikilpailussa 1954. Sitä ei voitu antaa, koska ehdotus oli kilpailualueen ulkopuolella. Tosin voidaan sanoa, että he voittivat kilpailun, koska palkintolautakunta suositti heidän ehdotustaan toteutettavaksi. Suurimman palkinnon kilpailussa sai Erkki Pasanen, joka myöhemmin työskenteli Oskar Niemeyerin toimistossa Brasiliassa ja myös yhdysvalloissa, jonne hän sai suunnitella kirkonkin.

 

 

 

 

 

 

 

Monen muun puukirkon tavoin vuonna 1957 valmistunut kappeli paloi 1976 mutta rakennettiin heti uudelleen.

Sirenien klassikko on laajalti tunnettu ulkomailla. Professori Heikki Siren sai 89-vuotiaana vuonna 2009 italialaisen Benetton-säätiön kansainvälisen Carlo Scarpa -arkkitehtuuripalkinnon Otaniemen kappelin ja sen ympäristön suunnitelmasta.

Otaniemen kappeli aloitti puukirkkojen uuden tulemisen.  Tosin seuraavaa merkittävää puukirkkoa saatiin odottaa puoli vuosisataa.

Laajasalon kirkko  on valmistunut 2003 kutsukilpailun voittaneiden kurssitoverini, taiteiljaprofessori Kari Järvisen ja Merja Niemisen suunnittelemana.

 

 

 

 

Kirkko on palkittu korkeatasoista puurakentamisesta 2004 sekä saanut Copper in architecture -tunnustuksen vuonna 2005.

Viikin kirkon toteutus perustuu arkkitehtitoimisto JKMM:n kutsukilpailuvoittoon vuodelta 2000. Rakennus valmistui 2005 arkkitehtina Samuli Miettinen. Julkisivut ovat osin perinteistä puupaanua.

_

Ulos laatikosta

Matti Sanaksenahon kutsukilpailuvoiton (1996) pohjalta toteutunut Turun Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli (2005) on ollut suuri menestys ja yleisön suosikki.

 

 

 

 

 

 

 

Kappelia on esitelty laajasti  arkkitehtehtilehdissä maailmalla. Se on saanut mm. kansainvälisen Barbara Cappochin arkkitehtuuripalkinnon.

En ole vielä pyhiinvaeltanut sinne. Vaikuttaa kuvissa komealta ja tunnelmalliselta. Kuvat voi suurentaa klikkaamalla. Valon ja varjon leikki tilassa toteutuu.

Etsimättä tulee mieleen Vijo Revellin Vatialan siunauskappeli Kangasalla (1960). Kyllä betoni tapuu siinä missä puukin ja päinvastoin.

 

 

 

 

Se oli aikanaan yksi tunnetuimmista Suomen modernin arkkitehtuurin esimerkeistä maailmalla. Esikuvat ovat vapaata riistaa. Parabelia samoin kuin laatikkoa ei ole patentoitu.

Kirkon näköinen kirkko keskelle kylää

Otsikon mantraa hoettiin Jyväskylän Kuokkalassa 25 vuoden ajan. Sitten pantiin toimeksi. Kutsukilpailun vuonna 2005-2006 voittaneiden Antti Lassilan, Teemu Hirvilammin ja Jani Janssonin suunnitelma valmistui 2010. Kirkko on pääosin puurakenteinen. Ulkovarhoilu on espanjalaista liuskekiveä. Puupalkinto– ja Saksan Reddot design awardkisoissa on tullut kunniamaininta. (Kuvat voi suurentaa)

 _

Simonkappelin välikohtaus

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen oli suuri rakennustaiteen ystävä ja vahva persoona. Hänen esikuvansa ovat Italian piazzoissa ja kirkoissa. Korpisen pääteoksen Mein Kamppi (2012) nimi paljastaa mikä oli sydäntä lähinnä ja mikä oli pelin henki. Kamppiin piti saada kappeli Narinkka-piazzan kruunuksi. Taisteluksi meni. Pekka puhui piispat ja kamreerit ympäri. Julistettiin suunnittelukilpailu Simonkappelista 2004. Ehdotuksia tuli  167. Kaikki maestrot olivat taas mukana. (Ja kaikki kuvat tästä eteenpäin voi suurentaa klikkaamalla)

Voi kysyä menikö Palkintolautakunta Korpisen johdolla naruun. Luulivatko ehdotusta ”Majakka” Juha Leiviskän työksi? Olihan se samalla tyylillä tehty. Ensimmäinen palkinto sille! Saadaan akateemikonkin kirkko Helsinkiin! Taatusti tulee nätti! Tekijäksi paljastui tuomariston ällistykseksi ja kauhuksi tuntematon nuori yksinäinen susi Jari Heikkinen. Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta arkkitehtuurikilpailujen historiassa kun jury on erehtynyt tekijästä. Todistaa toisaalta että kilpailusalaisuus toimii.

Itsekin olin taas niin hullu, että tein tämänkin kilpailun. Pienen perinteisen ristin muotoisen kivikappelin Simonkadun tasoon. Alttariseinänä oli äänieristetyt lasiovet sekä kookas lasimaalaus niiden yläpuolella. Lasiovet avutuvat parvekkeelle. Siitä voi vaikka siunata moottoripyöräkerhojen menopelit narinkkatorilla niinkuin on tapana joissain maalaiskylissäkin. Monimuotoinen katto kuparia. Alaluokka taas!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muna kuoriutuu

Kilpailun jälkeen alkoi pähkäily. Tämä Heikkisen kappelihan onkin kallis rakentaa! Kalleus ei johtunut arkkitehdista vaan laajasta tilaohjelmasta. Sitä supistettiin minimiinsä. Tehdään pelkkä pieni kappeli ilman oheistoimintoja. Jatkon junailivat Pekka Korpinen ja kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö Tuomas rajajärvi, joka myös oli ollut kilpailussa tuomarina. Kilpailussa menestyneet tunnetut suunnittelijat kilpailutettiin muodon vuoksi suppealla menettelyllä. Suunnittelijaksi valittiin varman päälle kilpailussa lunastuksen saaneet Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen. Tunnettuja nimiä  arkkitehtitoimistosta K2S Oy, jolla oli referenssejä.  Sitäpaitsi heidän ehdotuksessaan oli jo muna-aihe laatikon sisällä.  Antaa sen kuoriutua! Ja kaikki kirkolliset tunnusmerkit pois. Näin valmistui Kampin ekumeeninen hiljentymiskappeli vuonna 2012. Oliko sattuma että samaan aikaan kuin Korpisen teos Mein Kamppi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ai anteeksi! Olihan siinä julkisivussa ristikin. Samanlainen kun näyttää muodostuvan näiden kuvien väliin tässä artikkelissa.

Kappeli on kaikille avoin hiljentymis- ja keskustelupaikka. Siellä ei järjestetä uskonnollisia toimituksia. Keskustella voi seurakunnan ja sosiaaliviraston työntekijöiden kanssa.  Rakennus sai jo ennen valmistumistaan The Chicago Atheneumin International Award 2010 -palkinnon ja heti valmistuttuuan valtavan suosion. Ensimmäisen kuukauden aikana oli 40.000 kävijää. Mielipiteet  jakautuivat (YLE uutiset 20.3.2013):

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mielestäni kappeli on ulkoa hauska piristävä poikkeus Kampin laatikkomaailmassa. Hallittu kaunis muoto. Sen näkeminen tekee spontaanisti iloiseksi. Mikä onkin ainoa kriteeri arkkitehtuurin arvioimiselle. (Huomaan olevani samaa mieltä Juha Leiviskän kanssa. Hänen lunastuksen saaneen ehdotuksensa nimimerkki oli yksinkertaisesti ja vakuuttavasti Ilo.)

Mutta. Mutta sisältä!  Sehän on ahdistava, pieni, yksitoikkoinen ja tylsä koppi. Ja vielä keinovalolla! Ei mitään valon ja varjon leikkiä tilassa. Apua, tahtoo ulos! En tullut iloiseksi vaan sekä surulliseksi että vihaiseksi. Ei enää koskaan sinne!

Vapaasti käytettävissä kappelin esitteessä: PIENI KAPPELI HERÄTTÄÄ SUURIA TUNTEITA.

Odotan mielenkiinnolla mihin suuntaan puukirkkoarkkitehtuuri tämän umpikujan jälkeen kehittyy. Jos ylipäätään enää rakennetaan uusia kirkkoja.

Miete 8

Iloitsen siitä
kun herään yöllä
enkä enää saa unta

Silloin lähetän
runoratsuni
laukkaamaan

ravikilpailussa
tietenkin
tämä suoritus hylätään