Blogi 7 25.8.2014
Tällä ja tuolla puolen
Hyppäys uuden vuosituhannen puolelle kävi kevyesti. Ihminenhän ei muutu. Mutta muuttuvatko betonikirkot? Vantaan Pyhän Laurin siunaskappelin kilpailuun vuonna 2003 tuli jumalattoman paljon ehdotuksia, 194. Voittajien Ville Haran ja Anu Puustisen suunnitelma toteutui 2010. Heti ensimmäisenä vuonna tuli Vantaan rakentamisen laatupalkinto sekä nimitys vuoden betonirakenteeksi. Seuraavana vuonna se oli vuoden valaistuskohde sisävalaistussarjassa. Kilpailun itsekin tehneenä ja nettikuvia katseltuani minulla oli ennakkoluuloja. Vaikuttaa kuoleman vakavalta. Käytyäni paikan päällä yllätyin positiivisesti. Sehän on hieno homma!
Sekä isoon että pieneen kappeliin on oma sisäänkäynti allaspihan kautta. (Suurinta osaa tämän artikkelin kuvista voi suurentaa klikkaamalla.)
Tai piti olla allaspiha, mutta
vesi poistettiin kustannussyistä!
Siinä meni lapsi pesuveden mukana. Koko symboli-idea lässähti. Entré muuttui kuivaksi liuskekiviläjäksi. Mutta eihän se sisältä ole kuiva vaikka kulkeekin tiukkapipoisen musta-valkoisen cool-arkkitehtuurisuuntauksen jalanjälkiä. Lämpöä löytyy.
Kappelit avautuvat sivulta puutarhapihalle. Ikkunan edessä on kuparisäleikkö. Ulkoa ei näy sisään.
Kappelit ovat siunastilaisuuksien lisäksi suosittuja myös konserttitiloina sekä vihki- ja kastetapahtumissa. Jos kappeleiden monikäyttöisyys olisi osattu ennakoida olisi varmaan nyt onneton sisääntuloratkaisukin ollut erilainen. Valaistuspalkinto on ansaittu.
Koko projekti on viimeisen päälle läpisuunniteltu kaikkinen detaljeineen. Omassa lajissaan huippua. Ansaitsee kättentaputuksia. Klap, klap!
Vale – emävale – perspektiivi
Tietysti 193 muuta kilpailun tehnyttä ovat sitä mieltä, että olisihan sen voinut tehdä toisinkin. Kilpailuissahan on aina se hieno puoli, että kaikki ehdotukset ovat takuuvarmasti erilaisia kuin lumihiutaleet. Valinnanvaraa on.
Ongelma pienissä kappelissa on sisätilan ahtaus ja sisäänpäin kääntynyt tunnelma. Jos vielä seinät ovat kalseita tuijottaa, voi tulla ahdistus puseroon. Yritin ratkaista tämän ongelman avaamalla lasisen pohjoiseen suuntautuvan alttariseinän taustaltaan kapenevaan ”Elämän puutarhaan” jonka perällä polun päässä on eteläauringon valaisema risti. Puutkin pienenevät vastaavasti ja muuri mataloituu kaemmas mentäessä. Syntyy vaikutelma, että risti on hyvin kaukana ja hyvin suuri. Todellisuudessa pihan syvyys on 60 meträ mutta se vaikuttaa kolme kertaa pidemmätä valeperspektiivin avulla.
Lisäksi yritin saada lämpöä ja iloa mukaan. Sisäkatto pilareineen ja kantavinen rakenteineen on puuta. Seinät valkoiset. Lattia tiilinpunainen samoin kuin eteläjulkisivun muuri jossa viiliviinit viihtyvät. Muuri kohoaa ja näyttää suuntaa kohti vanhaa Pyhä Laurin kivikirkon korkeaa harjaa.
Tätä kilpailua tehdessäni olin jo liittynyt kirkkoon. Mutta eihän se tehnyt minua hullua hurskaammaksi vaikka ehdotukseni pääsikin tällä kertaa ylempään keskilokkaan asti.
Projektini oli muunnelma Sirenien Otaniemen kappelista + sama perspektiivinen tehokeino kuin Borrominin pylväskäytävässä Palazzo Spadan sisäpihalla Roomassa.
Borromini, Palazzo Spadan sisäpihan pylväskäytävä.
Patsas pitkältä näyttävän käytävän perällä vaikuttaa olevan luonnollista kokoa ja melko kaukana – 37 metrin päässä. Todellisuudessa käytävä on vain 8 metriä pitkä ja patsas 60 cm korkea.
Päinvastaisessa tarkoituksessa tätä perspektiivistä tehokeinoa ovat käyttäneet Bernini Pietarin kirkon sisäpihassa ja Michelangelo Piazza di Campidogliossa Roomassa.
Pietarin kirkko Rooma. Oikealla Piazza di Campidoglio.
Andrea Pozzon fresko Rooman San Ignazio kirkossa on kuuluisa nähtävyys. Kattoon on maalattu illosorinen kupoli. Enkelit työntävät ja vetävät porukalla inkivisiitiomestari Ignazius Lojolan korkeuksiin. Pyhimys ei hangoittele vastaan ja vilkuttelee kirkkokansalleen ja turistipaljoudelle pilven reunalta. Jotta taivaisiin asti kohoava harha olisi vaikuttava täytyy seistä keskellä kirkkoa.
Valeperspektiiviä on myös käyttänyt Leonardo Da Vinci Kuuluisaassa freskossaan Ehtoollinen Santa Maria della Grazia kirkossa Milanossa. Pieni sali näyttää jatkuvan seinän sisään.
Ehtoollinen retusoidussa muodossa.
Massaccio puolestaan loihti sileään seinään kappelin Santa Maria Novella kirkossa Firenzessä. Kaikilla ylhäisillä ei ollut varaa rakennuttaa kirkkoon omaa kappelia. Valeperspektiivifresko korvasi kappelin. Maalauksen lahjoittajapariskunta on kuvattu polvistuneena ”kappelin” sivuille rukousasennossa
Paikan päällä teos on pieni hämärä fresko, johon saa valaistuksen puoleksi minuutiksi parilla lantilla. Fresko on varhaisin tunnettu konstruoitu perspektiivi.
Suomessakin perspektiivisä illuusiomaaluaksia on tehty rakennusten julkisivuihin. Ehkä hienoin esimerkki on ympäristötaiteilija Martti Aihan 300 neliön kokinen maalaus Kotkan keskustassa Piispalantalon umpipäädyssä.
Oikealla näkyvä matala polveileva kauppajulkisivu on saanut kotkalaisilta lempinimen ”Illukan pieru” talon piirtäneen arkkitehti Erkki Illukan mukaan. Arkkitehtuurikritiikki toimii. Kyllä kansa tietää.
Tikkurila maailmankartalle
Tikkurilan kirkon suunnittelukilpailuun 2006 tuli 97 ehdotusta. Voiton vei Verstas arkkitehdit; Väinö Nikkilä, Jussi ja Riina Palva sekä Ilkka Salminen. Tästä alkoi tämän nuoren ryhmän voittoputki. Perspektiivit oli komeat. Muodokas kirkko oli pläjäytetty rohkeasti ja vähän röyhkeästikin näkyvälle paikalle keskelle katumaisemaa nykyisen seurakuntakeskuksen eteen kaupungintaloa vastapäätä.
Verstas arkkitehdit saivat toimeksiannon. Kahdeksan vuotta asiaa on pähkäilty. Tilanne on kehittynyt siihen pisteeseen, että suunnittelua alkaa alusta uudella tilaohjelmalla. Ei mikään epätavallinen asetelma kilpailun jälkeen.
Mistäs kenkä puristi? Oliko ratkaisu liian kallis? Oliko liikaa epärealistista wauta? Vai olisiko tämä vain sellaisenaan pitänyt toteuttaa kustannuksista välittämättä? Olisi ehkä saatu uusi temppeliaukion kirkko, joka turistituloina olisi pian maksanut itsensä! Vai olisiko saatu kansan mielestä uusi piruntorjuntabunkkeri? Kiintoisa nähdä miten hanke kehittyy ja mitä lopulta rakennetaan – ja puretaan.
Tietenkin olin niin hullu, että tein tämänkin kilpailun ehdotuksella ”Ristin valo”. Ideani oli liittää oleva seurakuntakeskus ja seurakunnan virastotalo yhteen lasisella ristiaiheella. Ristin pääsakara on julkinen kävelyarkadi ja arkinen kohtaamispaikka korttelin läpi.
Julkisivua torille hallitsee vanhan seurakuntakeskuksen rauhallinen ja tuttu fasadi. Uusi kirkko on piilotettu korttelin keskelle terveysaseman, toimisto-liiketalon, seurakunnan virastotalon ja seurakuntakeskuksen väliin. Sillä ei ole näkyvää fasadia. Alaluokkaa.
Illuusioista puheenollen – mitä sanoikaan aikoinaan kuuluisa ja palkittu teatterikriitikko Brooks Atkinson
Allekirjoitan tämän
Hullu arkkitehti
MIETE 7 HETI KUN OLEN SAANUT RATKAISTUKSI TÄMÄNPUOLISEN ARVOITUKSEN ALAN RATKAISTA TUONPUOLISEN ARVOITUSTA
Hullu arkkitehti 