BLOGI 110 8.8.2016
Jäkälätaidetta
Taidenäyttelyiden kesäsesongin tarjonta on runsasta. Museot, ruukit, navetat, ladot, kansakoulut, opistot, majakat ja majat pursuavat tauluja. Niistä haetaan elämyksiä autoreissuilla ympäri Suomea. Mutta välttämättä merta edemmäs ei tarvitse mennä kalaan. Meren saarella ylivoimainen luonto panee parastaan.
Appiukko on rauhoittamallaan saarellamme kartoittanut putkilokasvit. Puut, pensaat, ruohot ja muut putkivartiset. Lajeja löytyy 126. Sammaleet ja jäkälät jäivät tutkimuksen ulkopuolelle. Nyt on jäkälien aika päästä estradille. Vihdoinkin! Seuraavat valokuvat eivät ole manipuloituja. Tervetuloa taidenäyttelyyn! Käykää peremmälle, olkaa hyvä!
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Kiitos käynnistä!
MIETE 107 VIISAUTENI LISÄÄNTYESSÄ LISÄÄNTYY MYÖS TYHMYYTENI SIKSI ETTÄ VIISAUDESSANI NÄEN TYHMYYTENI PAREMMIN TÄMÄN HUOMAAN MYÖS KUN LUEN VANHOJA BLOGEJANI
Kauniita kuvia. Kiitos myös sarjan aiemmista osista.
Upeita kuvia jälleen kerran! Mitäköhän jäkälälajeja nuo kaikki ovat?
Tunnetko ketään jäkälätieteen tuntijoita?
Olen joskus itsekin kuvannut myös jäkäliä Helsingissä, mutta en ehkä samanlaisella kameralla ja lähietäisyyttä varten sovitetulla tarkkuudella. On aika mielenkiintoista mitä kaikkia ilmiöitä yksi tai muutama kuva luonnosta, maan ja taivaan väliltä, voi joskus tuoda ihmisen mieleen. Luonto ja sen ilmiöt on upea aistimusten tai mieleenpainuvien kokemusten, kuten myös ajatusten lähde.
Valokuvissa voi ”nähdä” populaatioiden välisen suhteen tai kamppailua elintilasta, – parhaimmillaan sopuisan yhteiselon naapureina, vihamielinen ”nurkanvaltaus” tms. johtaen pahimmillaan valon peittämiseen lähes kokonaan alle jäävältä (tapahtuuko sitä myös jäkälämaailmassa?), mutta nämäkin ovat vain yksittäisiä esimerkkejä. Jäkäliä paljaalla kalliolla katsellessa voi kuvitella niitä mielessään myös ”meren saarina”, tai saariryhminä, sillä erotuksella, että jäkälät kasvavat, vaikkakin kai aika hitaasti. Saaret eivät kai sentään kasva, ainakaan itsestään!
Tarkistin juuri äsken tiedon, että jäkälät, vähän yllättäen, kuuluvat sienikuntaan (Pikku jättiläinen/ Maapallo/Kasvit. WSOY, 3.painos, 1986, s. 92-111). Ne eivät siis kuulu kasvikuntaan tai eläinkuntaan, vaan ovat ikioma sienikuntansa!
Aina ei voi tietää, jos vaikka yhdestä, tai muutamastakin ainutlaatuisesta kuvasta, tai näkymästä, löytyisi jokin maailmaa jonkin verran mullistava, tai halutessamme sen pelastava asia. Silloin tuo voisi olla eräänlainen, positiivinen perhosefekti.
Kiitos hienoista jäkäläkuvista!