BLOGI 134
1.5.2017
Blogissani on jo aiemmin ollut esillä toistakymmentä taidenäyttelyä. Useimmat taiteilijoista ovat olleet arkkitehti-kollegojani. Sama linja jatkuu. Tällä kertaa on vuorossa pitkän uran kaupunkisuunnittelijana tehnyt Pertti Maisala retropespektiivisellä näyttelyllään.

Pertti Maisala 16 v. omakuva 1956-57, Kallion yhteiskoulu, ruskea väriliitu A 3

Talvinen mökki, 1954, linopainos, Kallion yhteiskoulun taidekerho

Toivolan lato, 1955, linopainos, Kallion yhteiskoulun taidekerho

Kesäyö, Helsinki, Pääskylänrinne, lyijykynäpiirros 1956

Turun tuomiokirkko, sammakkoperspektiivi, Perspektiiviopin harjoitustyö TKK 1959, vesiväreillä laveerattu tushipiirros

Istuva alaston, TKK Unto Pusan oppilaana 1960, hiilipiirros A 1

Makaava alaston, TKK, Unto Pusan oppilaana 1960, hiilipiirros A 1
Eihän Unto Pusa piirustustuntien aikana opettanut Pertille eikä minullekaan mitään. Jos hän joskus edes suvaitsi tulla hieman maistissa luokkaan oli kommentti yleensä hyvin lakooninen. Ainoa lausuno minkä Pertti koskaan Untolta sai loppuun asti varjostetusta ja hyvin tutkitusta työstään oli: ”Olennainen riittää”. Ei kovin kannustavaa! Antoi kuitenkin Pertille täyden arvosanan opintokirjaan ja takavarikoi hänen kolme parasta piirustustaan koulun arkistoon, joten niitä ei voi tässä esittää. Epäilen ovatkohan ne siellä säilyneetkään.

”Olennainen riittää”, TKK, Unto Pusan oppilaana 1960, hiilipiirros A 1

”Kokousmuistioita” Espoon kaupunkisuunnitteluviraston tylsistä kokouksista sattumanvaraisilla kynillä, 1975-1979, á n. A 5

Pari ”kokousmuistiota” 1978 ja 1976, tushi

Espoo Muurala, vanhan mökin sisänurkka, ruskea värikynä, taidekerho Valon Aamun sesssio 1985, A2
Tässä näyttelyssä olevia kuvia voi ja kannattaa suurentaa klikkaamalla. Takaisin pääsee nuolella sivun vasemmasta yläkulmasta.

Abstarkti sommitelma 2, 1980, kartonkikollaasi ja tushiviivat, 45x55cm

Ajanmies, 1983, kartonkikollaasi 25x35cm, Saara Maisalan kokoelmat

Variaatio 4 samasta teemasta, 1985, kartonkikollaasi 50x60cm

Valistunut itsevaltias, 1986, kartonkikollaasi 60×80 cm, Marja-Liisa Leimalan kokoelmat

Järkkymätön torni, 1988, kartonkikollaasi 55x70cm, Jola ja Tuomas Maisalan kokoelmat

Sellon sointi, 1988, kartonkikollaasi 40x50cm

Ruutukakkonen, 1989, kartonkikollaasi 60x90cm

Kirje tuntemattomalta naiselta, 1988, kartonkikollaasi 65x50cm, Elina Salon kokolemat

Yö vai päivä, kesä vai talvi, 1989-2008, kartonkikollaasi 60x90cm

Ytimen halkaisu, 1990, kartonkikollaasi 60x80cm

Projektori – Montaasi-muisto, 1970-1992, kartonkikollaasi 80x60cm

Variaatio 5 samasta aiheesta, 1990, kartonkikollaasi A2

Samurai, 1991, kartonkikollaasi 50x60cm

Itsenäisyyspäivä 1993, kartonkikollaasi 80x60cm

Herkkuvarras, 1991-1994, kuvakollaasi 50x70cm

Läpi harmaan kiven, 1995, kartonkikollaasi 90x60cm

Toipilaan viimeinen kirje, 1997, kartonkikollaasi 60x80cm

Vähän violettia, 2000, kartonkikollaasi 60x80cm

Mestarit lavalla, 2000, kartonkokollaasi 80x60cm

Ulos valoon, 2000, kartonkikollaasi 60x80cm

Han och hon, 2001, kartonkikollasi 60x80cm

Trio, 2001, kartonkikollaasi 60x80cm

365 päivää/ uutisvuosi 2001, kartonkikollaasi 70x100cm

Selling stars – hursh stripes / US military cluster, 2014, kartonkikollaasi 70x100cm
Hienoja juttuja! Pertillä on jokunen työ vielä kesken ja toivotaan, että uusia tulee vielä iloksemme lisää.

Hullu arkkitehti
MIETE 129
MINULLA ON OLLUT TAPANA
JO VUOSIKYMMENIEN AJAN
KUUNNELLA KIIRASTORSTAINA
BACHIN MATTEUSPASSIO RADIOSTA
SÄNGYLLÄ MAATEN
TÄLLÄ KERTAA
TULI TAAS MIELEEN
ETTÄ TÄMÄ JEESUS-JUTTU
ON HELVETIN HYVÄ STOORI
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Ällistyttävän hienoja töitä…. INSPIROIVAA JA ÄLYKÄSTÄ lahjakkuutta…. R.Salastie
Yhdyn edelliseen, huumorikin pilkahtaa. Ihaile
Kiitos Ilpo Aarnialalle hyvästä artikkelista/taidenäyttelystä! Minäkin pohdin omassa plokissani 5.1.2017 mihin ovat mahtaneet joutua Pertti Maisalan ja muiden opiskelijatyöt, jotka Unto Pusa ”takavarikoi”. Kävin tammikuun lopulla uteliaana jopa kurkkimassa entisen arkkitehtiosaston ateljeetiloissa mitä sieltä mahtaisi löytyä. Lisäsin siitä tarinanpätkän ja muutaman kuvan plokini loppuun. Niille joita asia kiinnostaa: https://pekkalahti.wordpress.com/2017/01/05/nopeaa-ja-hidasta-piirtamista-seka-lisattya-todellisuutta/
Hieno sarja ja kehityskaari. Menevätkö taitavan piirtäjän ja taiteilijan lahjat arkkitehtuurissa hukkaan?
Kiitokset Ilpo ja Pertti. Simo Paavilaisen kommentti innosti miettimään lahjakkaidn ”käsinpiirtäjien” kohtaloa tänä digiaikana.Digitoitujen kuvien loisto häikäisee. Häikäiseekö esitys sisältöä enemmän?
Kiitos Pertti ja Ilpo upeista kuvista!
Hieno sarja töitä, kädenjäljen kehitystä ja huolella tehtyjä käsitteellisiä pohdintoja , jotka kertovat sekä tekijän että näyttelyn järjestäjän mielen moniulotteisuudesta valitun teeman puitteissa. Näyttely avaa sallivasti katsojalle tilaa jatkaa vihjeistä omaan suuntaansa..